X LUKU.

HYPPYSELLINEN NUUSKAA.

Kolme tuntia myöhemmin, vastaanotti Carpentaria toisen kerran — sinä päivänä nuoren Riversin, uuden lääkärin, joka oli virallisesti otettu Ilojen Kaupungin palvelukseen. Leikkaussalia ja apteekkia oltiin pidetty kaupungin toiminnalle välttämättöminä, ja se kaukonäköisyys, joka oli niiden perustamisessa ilmennyt, oli osoittautunut oikeaksi pienissä onnettomuustapauksissa ja pahoinvoimisissa, joita oli avajaispäivänä sattunut, kun yli kolmesataa ihmistä oli hyötynyt apteekista ja yli kaksikymmentä oli saanut nuoren lääkärin hoitoa.

Rivers voi kiittää Carpentarian vaikutusvaltaa siitä, että hän oli saanut tämän paikan, ja hän oli kiitollinen, hyvin kiitollinen, ja sitäpaitsi hän piti Carpentariasta, jota hän piti etevimpänä ihmisenä, jonka oli tavannut.

"No niin", sanoi kaksikymmentäviisivuotias toivehikas nuorukainen, "nyt olen tehnyt analyysin. Se oli aivan niinkuin olin odottanutkin."

"Sinihappoa?"

"Ei, ei aivan. Liukenevaa cyaniidia, kaliumi-cyaniidia. Onko täällä ehkä valokuvaamoa jossain kaupungissa?"

"Tietysti", sanoi Carpentaria. "Ettekö sitä tiennyt? Aivan esitelmäsalin vieressä."

"Silloin on kaliumi-cyaniidi todennäköisesti saatu sieltä. Valokuvaajat käyttävät sitä. Tutkikaa asiaa."

"Sen teen", sanoi Carpentaria. "Ja te arvelette todellakin kaliumi-cyaniidin olevan niin vaarallista?"

"Niin, se on aivan kamalaa myrkkyä. Pieninkin hitunen on kylliksi."

Carpentariaa puistatti.

"Täällä ollessanne", sanoi hän välinpitämättömällä äänellä, "on minulla ruumis, jota kernaasti tahtoisin teille näyttää."

"Ruumis?"

"Olkaa vain rauhallinen, nuori ystäväni", tyynnytti Carpentaria häntä, ja sitten hän-kertoi juopuneen miehen tarinan. "Tietysti tämä on hyvin salaista", lopetti hän kertomuksensa.

"Niinpä luulisin," sanoi Rivers kauhistuneena. "Ettekö käsitä joutuneenne kauheaan juttuun? Te olette osallinen rikokseen. Olette tehnyt itsenne syypääksi karkeaan lainrikkomukseen. En tiedä miten sellainen rangaistaan, sillä laki ei ole vahva puoleni, mutta se on sangen vaikeaa. Ja teidät voidaan vangita murhasta."

"Tiedän tuon kaiken", vastasi Carpentaria. "Mutta olin kovin utelias enkä tahtonut poliisin tähän sekaantuvan."

"Teidän täytyy noutaa heti poliisi."

"Ei millään ehdolla. Kun olette tehnyt tutkimuksenne, niin vien sen sinne, mistä sen otinkin. Ei kukaan saa tietää mistään."

"Entä sitten?"

"Niin, saamme nähdä. Se riippuu siitä, mihin tulokseen tutkimuksenne johtaa."

"Mutta, totta puhuen, Carpentaria, en voi…"

"Ettekö minun vuokseni?"

Hänen täytyi myöntyä Carpentarian hymyillessä, ja he menivät yhdessä vajaan.

Tämä ei ollut suurempi kuin yksitoista jalkaa pitkä ja leveä, ja työntökärry oli aseteltu keskelle sitä kulmittain, niin että kun molemmat miehet olivat sisällä, oli se täynnä eikä ovea juuri voinut sulkea, Valoa tuli pienestä ikkunasta.

Rivers veti varovasti mustan vaatteen syrjään.

"Samanlaista kangasta kuin valokuvaajat käyttävät", huomautti hän.

"Juuri niin", sanoi Carpentaria.

Ruumiin silmät olivat suljetut, hän olisi yhtä hyvin voinut olla nukkuva mies, tuo omituinen jäännös, josta sielu oli lähtenyt ja joka pian oli muuttuva tomuksi, josta se oli luotukin.

"Mies-parka", ajatteli Carpentaria. "Kerran hän eli ja hänellä oli harrastuksensa ja hyvin todennäköisesti myös intohimonsa, ja hän luuli, että hänellä oli merkitystä maailmassa."

Näky teki masentavan vaikutuksen Carpentariaan, mutta nuori lääkäri oli vain hyvin innostunut.

"Isku päähän, muun muassa", huomautti hän ja osoitti Carpentarialle ruumiin takaraivoa, missä oli haava ja jähmettynyttä verta.

"Riittikö se?" kysyi Carpentaria.

"En tiedä. Ehkä. Mutta on merkillistä, miten voimakas rigori on."

"Rigori?"

"Niin, jäykkyys, joka seuraa kuolemaa, on tullut kovin varhain. Hyvä Jumala!"

"Mikä nyt?"

Lääkäri ei vastannut, vaan koetti nostaa ruumiin käsivartta. Se oli mahdotonta liikuttamatta koko ruumista.

"Tämä on hyvin mielenkiintoista", sanoi hän.

"Mikä sitten?"

Mutta Rivers ei nytkään vastannut, vaan pani äkkiä taskukellonsa ruumiin korvalle.

Ruumis hätkähti, pää liikahti, silmäluomet kohosivat hiukan.

"Näittekö sen? Te olette pelastettu, ja hän myöskin!", huudahti lääkäri. "Se on kaatuvatautia, siinä kaikki. Hyvin heikko ääni, joka äkkiä viedään sairaan korvalle, saa usein elonmerkkejä aikaan kaatuvatautisissa."

"Hän ei siis ole kuollut?", huudahti Carpentaria.

"Kuollut? Hän ei ole sen kuolleempi kuin te ja minä. Se on vain kaatuvatautia, jonka tuo isku kai on saanut aikaan. Mutta hän on ollut hyvin kiihottunut, ja epäilemättä hän on myös kärsinyt alakuloisuudesta. Mr. Carpentaria, on vain yksi varma kuoleman tuntomerkki, ja se on mätäneminen. Monet sairaudet muistuttavat kuolemaa. Mutta ei moni voi saada aikaan sitä kuolonkylmyyttä kuin kaatuvatauti. Koettakaa hänen kättään, se on kuin jäätä."

"Ja miten kauaksi hän jää tähän tilaan?", kysyi Carpentaria tuntien iloa ja helpotusta.

"Siksi kuin hankitte hiukan nuuskaa. Se on parasta tällaisissa tapauksissa."

"Ja paraneeko hän kokonaan?"

"Kyllä, parin päivän päästä."

"Muistaako hän, mitä on tapahtunut?"

"Tietysti! Menenkö minä hakemaan nuuskaa, vai menettekö te?"

"Minä juoksen!", sanoi Carpentaria.

Ja sitten hän lähti juoksemaan.