XI LUKU.

TAKAISIN ELÄMÄÄN.

Oli puoli kahdeksan maanantai-iltana.

Oli kulunut yli kolmekymmentä tuntia siitä kun nuori Rivers oli ryhtynyt työhönsä kaatuvatautisen henkiin herättämiseksi. Se oli osoittautunut hyvin vaikeaksi ja pitkäksi jutuksi.

Mutta vihdoin hän oli päässyt niin pitkälle, että potilas nyt istui nojatuolissa Carpentarian makuuhuoneessa. Hän istui siinä elävänä ja kyeten puhumaan, mutta oli kuitenkin kuin suuri arvoitus. Hänen läsnäolonsa oli lääkärin ja Carpentarian välinen syvä salaisuus.

Ja nyt tahtoivat nuo kaksi, jotka olivat palauttaneet hänet takaisin elämään, että hän puhuisi, selittäytyisi, toisi valoa tuohon lauantai-illasta tähän asti kestäneeseen arvoitukseen. Ja Carpentaria seisoi univormu yllään ja kello kädessä, sillä puolen tunnin kuluttua piti hänen alkaa jokapäiväinen konserttinsa itämaisissa puutarhoissa. Ei mikään voinut estää Carpentariaa astumasta oikeaan aikaan kovasti valaistulle lavalle. Hän oli uhrannut kiintymyksensä sisarpuoleensa, uteliaisuutensa Ilamin toimia kohtaan, tarkastusretkensä Ilojen Kaupungissa, vieläpä orkesteriharjoituksensakin henkiin herätetyn ruumiin vuoksi, mutta itse konserttia kolminetuhansine kuulijoineen ei voitu uhrata.

"Te olette siis Carpentaria?" sanoi potilas heikolla äänellä maistellessaan lämmintä maitoa.

Hän näytti nyt noin viisikymmenvuotiaalta. Hänellä oli harmaa tukka ja lyhyeksi leikattu parta, joka oli paljon vaaleampi kuin tukka. Hänen silmissään oli ilme, joka osoitti, ettei hän pitänyt elämää erikoisen onnistuneena ilveilynä.

"Niin", sanoi Carpentaria. "Entä te?"

Se oli ensimmäinen suoranainen kysymys, jonka hän uskalsi tehdä arvoitukselle, mutta arvoitus ei ollut sitä kuulevinaankaan.

"Te sanotte kaivaneenne minut ylös, kun olin haudattu?" kysyi hän edelleen.

"Niin", sanoi Carpentaria innostuneena.

Ja hän kuvaili miten arvoituksen ruumis oli ilmaantuisit, kulkenut, hävinnyt ja jälleen löydetty avajais-iltana.

"Ja te arvelette, että olisin todellakin kuollut, jos minut olisi heitetty sikseen?" kysyi arvoitus kääntyen Riversin puoleen.

"Epäilemättä, epäilemättä", sanoi lääkäri.

Arvoitus kääntyi miltei raivostuneena Carpentarian puoleen.

"Mutta miksi — kaiken terveen järjen nimessä — ette sitten antanut minun olla?" huusi hän.

"Ajattelin… ajattelin…" änkytti Carpentaria liian hämmästyneenä voidakseen vastata.

"Te luulitte tekevänne jotain pirunmoisen viisasta?" kysyi arvoitus kiivaasti.

"Minä vain…"

"Tai oikeammin sanoen ette lainkaan ajatellut."

Rivers ja Carpentaria vaihtoivat katseita, he tahtoivat sanoa toisilleen, että hän oli heikko sairas, jolle ei saanut puhua kovaa.

"Todellakin, mr…" alkoi Carpentaria.

"Kutsukaa minua nimellä Jetsam", keskeytti potilas. "Se ei ole nimeni, mutta se sopii."

"No niin, mr. Jetsam…"

"Ei, en tahdo kuulla sitä", sanoi mr. Jetsam ja nousi tuolilta. "Minä olin kunnolla kuollut, sokea ja kuollut ikuisesti tämän maailman typeryydelle, ilkeydelle, rikoksille ja ikävyydelle, ja sitten te uskallatte herättää minut henkiin! Ja odotatte minun olevan kiitollisen. Kiitollisen!"

"Se oli velvollisuuden vaatimus", uskalsi Carpentaria sanoa.

"Niin, tietysti. Odotin vain sitä sanaa. Miksi se oli teidän 'velvollisuutenne'? Millä oikeudella sanotte sitä velvollisuudeksenne? Ei millään! Ainoa mahdollinen selitys käyttäytymiseenne on se, että olette kirotun toimelias ihminen, joka ei voi jättää mitään rauhaan."

Nyt Carpentarian täytyi hymyillä. Hän huomasi jollain lailla alkavansa pitää mr. Jetsamista.

"Minä pyydän tuhannesti anteeksi", sanoi hän. "Se ei voi parantaa tehtyä, mutta pyydän teitä kumminkin vastaanottamaan kunnioittavimmat valitteluni. Ymmärrättehän, kun näin teidät viimeksi, olitte niin kauhean juovuksissa…"

"En ollut lainkaan juovuksissa", sanoi mr. Jetsam. "Ja että te hetkisenkään voitte kuvitella sitä, se osoittaa, että olette huono salapoliisi, vaikka teillä onkin komea univormu ja osaatte johtaa orkesterianne. Ei, sir. Minulla oli suunnitelmani, joihin te nenäkkyydellä, joka näyttää olevan teille ominainen, sekaannuitte. Jotta antaisitte minun — olla rauhassa, olin olevinani juovuksissa. Minä en ole ollut juovuksissa kertaakaan elämässäni, ja sitä te luonnollisesti ette voi sanoa itsestänne, sir… taikka te, sir."

Hän osoitti nuorta lääkäriä, joka sangen äskettäin oli ollut lääketieteen ylioppilas.

"Ja mitä nuo suunnitelmat tarkoittivat, jos uskallan kysyä?" sanoi Carpentaria hiljaa.

Mr. Jetsam peitti kasvonsa käsiinsä.

"Oi", huokasi hän nähtävästi itsekseen, "nyt minun täytyy alkaa taas. Vaistoni ajavat minut jälleen alkamaan. Hyvät herrat", sanoi hän luoden heihin kaukaisen ja lasimaisen katseen, "sen sijaan että olisitte pelastanut elämäni, olette vain panneet liikkeelle tapahtumaketjun, joka johtaa ihmishengen menetykseen. Murha ja mestauslava on luultavasti ponnistustenne tuloksena."

Makuuhuoneen ovelle kolkutettiin.

"Viisi minuuttia vailla kahdeksan, sir", sanoi ääni.

"Hyvä", sanoi Carpentaria ja hypähti ylös. "Tapaan teidät konsertin jälestä, eikö niin, mr. Jetsam?"

"Hyvin epäiltävää", sanoi mr. Jetsam.

"Miksi niin?"

"Siksi, että silloin olen mennyt. Tunnen itseni nyt sangen vahvaksi."

"Tahtoisin puhua kanssanne muutamista ihmisistä", sanoi Carpentaria.

"Kenestä?"

"No niin, Josephus Ilamista."

"Tiedän kaiken Josephus Ilamista."

"Ja hänen äidistään. Ehkä ette tiedä kaikkea hänestä?"

Mr. Jetsam hypähti hämmästyttävän voimakkaasti ylös.

"Mrs. Ilam! Hän on ollut kuollut vuosikausia!", sanoi hän juhlallisesti.

"Hän oli hyvin elävä aamupäivällä", sanoi Carpentaria.

"Ilam sanoi minulle hänen kuolleen", mutisi Jetsam.

"Hän valehteli. Hän on tuolla huvilassa."

"Oh!" ähkyi Jetsam ja näytti samalla vetävän viimeisen henkäyksensä. Hän horjui ja kaatui takaisin tuoliin.

"Hän on pyörtynyt!" huudahti Rivers.

"Huolehtikaa hänestä", sanoi Carpentaria ja juoksi portaita alas rakkaalle orkesterilavalleen.