VIII LUKU.

JULIETTE KATOAA.

Carpentaria katsoi puoliksi tyhjää kuppia ja maidontilkkoja ajatellen, että joka pisara luultavasti oli kylliksi ottamaan hänet hengiltä.

Hän mietti mitä hän tekisi, miten hän voisi pelastua siitä vaarasta, joka uhkasi häntä joka puolelta. Hän ei pelännyt. Hän oli luultavasti liian kiihottunut voidakseen pelätä. Hän oli suuttunut, hämmästynyt, surullinen ja ihmeissään — ei muuta. Hänen ajatuksensa siirtyivät, kuten luonnollista oli, Julietteen — Julietteen, hänen lohtuunsa ja elämänkumppaniinsa. Hän ei tahtonut säikyttää häntä kertomalla tapahtumasta, mutta hän tiesi olevansa siihen pakoitettu. Hänen täytyi puhua jonkun kanssa, joka ymmärsi häntä ja ihaili häntä.

Nyt, tähän aikaan päivästä oli Juliettellä tapana pieni sievä ranskalainen esiliina yllään pyyhkiä tomua Carpentarian kirjoituspöydältä, joka seisoi hänen työhuoneessaan. Ei koskaan saanut vieras käsi koskea pöytään, eikä Juliettekaan uskaltanut siivota sen taiteellista epäjärjestystä. Talossa oli kolme palvelijaa — sisäkkö, keittäjä ja pesijätär. Heitä olisi voinut olla tusina, jos Juliette olisi niin halunnut. Mutta Juliette oli tottunut yksinkertaisiin tapoihin; hänen isänsä, joka oli ollut Carpentarian äidin toinen mies, oli kuulunut niihin kunnon ranskalaisiin porvareihin, jotka osaavat itse laittaa ruokaa ja osaavat myös säästämisen taidon, ja Juliette oli perinyt hänen makunsa. Hän ei tahtonut edes kolmea palvelijaa, ja oli monta hienompaa työtä, kuten esim. tomun pyyhkiminen Carpentarian pöydältä, mitä hän ei sallinut heidän tekevän.

Carpentaria jätti kaiken koskematta parvekkeelle. Hän meni makuuhuoneeseen, sulki ikkunat ja seisoi sitten miettien, mitä tehdä. Hän voi kuulla Julietten pehmeät liikkeet työhuoneesta. Eikö hänen tullut mennä sisään hänen luokseen ja sanoa: "Juliette, joku koettaa murhata minut, ja sinun pitää valvoa paremmin kuin tänään olet tehnyt, sinä olet antanut myrkyttää maitoni?"

Vihdoin hän avasi oven työhuoneeseen.

Mutta Juliette ei siivonnut pyhää pöytää! Se oli Jenkins, sisäkkö!

Sellaista ei ollut koskaan tapahtunut niin kauan kuin Carpentarialla ja Juliettellä oli ollut yhteinen talous! Se oli hämmästyttävää. Se sai Carpentarian epävarmaksi.

Hän sulki makuuhuoneen oven ja pisti avaimen taskuunsa.

"Mitä te täällä teette?" kysyi hän tiukasti.

"Pyyhin tomua pöydältänne, sir", vastasi tyttö äänellä, joka samalla kysyi oliko hän sokea.

"Kuka käski teidän pyyhkimään pöytääni?"

"Neiti, sir."

"Missä neiti on?"

"En tiedä, sir. Hän pyysi minua siivoomaan huoneen… En minä tiedä."

"Menkää noutamaan hänet. Pyytäkää häntä heti alas."

"Kyllä, sir."

"Odottakaa hiukan, Jenkins. Tekö toitte minulle tänään maidon?"

"Niin, sir."

"Koskiko siihen kukaan muu?"

"Ei, sir."

"Onko täällä ollut ketään tänään?"

"Ollut täällä? Ei, sir", sanoi Jenkins sellaisella äänellä kuin olisi hän ollut loukkaantunut kysymyksestä ja kuin se, jonka Carpentaria oletti olleen siellä, olisi ollut yhteydessä hänen siveytensä kanssa.

"Hyvä on. Menkää nyt hakemaan neitiä."

Jenkins meni ja tuli hämmästyttävän pian takaisin.

"Neiti ei näytä olevan täällä, sir", sanoi hän.

"Mitä, ei suinkaan hän ole mennyt ulos?"

"Ei minun tietääkseni, sir, mutta en voi löytää häntä."

"Oletteko katsonut makuuhuonesta?"

"Koputin ovelle, sir."

"Eikä tullut vastausta?"

"Ei, sir."

"Milloin näitte neidin viimeksi?"

"Kun hän pyysi minua pyyhkimään tomua senjälkeen kuin olin tuonut teille maidon."

"Missä hän silloin oli?"

"Ruokasalissa, sir."

Kauhea ajatus heräsi Carpentarian aivoissa ja viilsi kuin veitsi. Jospa Juliette oli myrkytetty! Entäpä jos hänen suhteensa oli onnistuttu paremmin! Hän kiiruhti ulos työhuoneesta ja koputti kovaa hänen ovelleen.

"Juliette, oletko siellä?"

Ei vastausta.

"Juliette! Juliette! Kuuletko!"

Ei nytkään vastausta. Hänen sydämensä jähmettyi. Hän avasi oven ja meni huoneeseen. Se oli tyhjä, mutta vuode oli jo korjattu ja huone siistitty. Hän jatkoi matkaansa pukuhuoneeseen, joka oli yhtä siisti ja tyhjä.

Hän etsi koko talon ja sen ympäristön paitsi sen pienen vajan, minne hän oli kätkenyt juopuneen miehen ruumiin. Turhaan kuulusteltuaan keittäjää huomasi hän pesijättären salaa luovan häneen silmäyksiä.

Tuolla kömpelöllä tytöllä, joka vain Julietten alituisen huolenpidon kautta pysyi jotenkin ihmismoisessa kunnossa, oli punainen tukka, mutta ei niin punainen kuin Carpentarian, ja hän jumaloi salaa Carpentariaa. Ja nyt hän antoi hänelle merkin ja loi häneen katseita!

Carpentaria seurasi hän ulos pihalle.

"Etsittekö neitiä, sir?" kysyi Polly kuiskaten.

"Kyllä."

"Hän on tuolla, sir."

"Toisella puolen tietä."

"Niin, sir, mrs. Ilamin luona. Mrs. Ilam oli täällä varhain aamulla, sir. Älkää sanoko neidille, sir, että kerroin sen, taivaan tähden!"

Juliette oli Ilamin luona! Ja hän oli tavannut hänet tiellä kaksi kertaa tänä yönä. Ja hän oli ollut niin kiihoittunut eilen illalla sanoessaan hänelle hyvää yötä.

Vähemmässä kuin viidessätoista sekunnissa oli hän tien toisella puolella ja kolkutti kovaa Ilamin ovelle. Hän ei saanut vastausta. Hän ei kuullut äännähdystäkään sisältä. Hän mietti missä palvelijat voivat olla, ja alkoi jälleen kolkuttaa ovelle, tällä kertaa kuin mieletön. Mies, joka leikkaa ruohoa itämaisessa puutarhassa, katsoi häneen ihmetellen. Mutta hän ei vieläkään saanut vastausta. Hän oli juuri päättänyt mennä sisään ikkunasta, kun ovi äkkiä avautui, ja koska hän oli nojautunut sitä vastaan, oli seurauksena, että hän kaatui eteenpäin ja suoraan mrs. Ilamin syliin, joka näytti olevan hyvin vihastunut tästä hänen esiintymisestään seistessään siinä valkea myssy ja mustat vaatteet yllään.

"Mutta mr. Carpentaria", sanoi hän kohottaen kätensä torjuvasti.

Mutta hän oli ihailtavan ja suurenmoisen rauhallinen ja hänen ikänsä esti Carpentariaa tekemästä sitä mitä hän olisi tehnyt, jos mrs. Ilam olisi ollut nuorempi, vähemmän arvokas, vähemmän kunnioitettava ja vähemmän elävän ruumiin kaltainen.

"Sisareni on täällä, ja minun täytyy saada heti puhua hänen kanssaan!"

"Ei, mr. Carpentaria, sisarenne ei ole täällä."

Hänen äänensävynsä hämmästytti Carpentariaa. Hän oli niin tyyni ja varma. Mutta sekunttia myöhemmin hän uskoi hänen valehdelleen.

"Hän on siis ollut täällä?"

"Ei, mr. Carpentaria, hän ei ole ollut täällä."

"Eikö? Mutta tehän tapasitte hänet tänä aamuna. Te tulitte meille."

"Ei…"

"Anteeksi, mrs. Ilam, mutta näin teidät…"

"Parvekkeelta? Aivan oikein, te näitte minun tulevan tien poikki, mutta ei teidän taloonne. Ette olisi voinut nähdä parvekkeeltanne, vaikka olisin sen tehnytkin, mutta nyt en sattumalta mennyt sisään."

"Palvelijat sanovat teidän olleen sisällä."

"Palvelijanne puhuvat niin paljon, mr. Carpentaria", sanoi hän ja hymyili kuin olisi se häntä huvittanut.

Säveltäjä tunsi joutuvansa umpikujaan.

"Saanko puhua poikanne kanssa?" kysyi hän vihdoin.

"Poikani on vuoteessa eikä voi oikein hyvin", sanoi mrs. Ilam.

"Silloin minun täytyy saada puhua teidän kanssanne", sanoi Carpentaria.

Hän näytti siitä kovin ilostuvan.

"Niin, tulkaa tänne, tulkaa tänne, rakas sir. Tulkaa sisään!"

Ja hän vei hänet sisään huoneeseen, joka oli kalustettu hienoimpaan Tottenham Court Road-tyyliin. He istuutuivat kummallekin puolen uunia, missä paloi tuli. Carpentaria ei tiennyt, miten hän olisi aloittanut.

"No, mr. Carpentaria", kehoitti mrs. Ilam.

"On tapahtunut ihmeellisiä asioita, mrs. Ilam", sanoi hän.

Hän ajatteli, että oli parasta puhua heti suoraan. Sitten hän voi palata Julietteen. Niin kauan kuin Juliette ei ollut talossa, oli hän kai turvassa.

"Tapahtunut teille?" kysyi vanhus.

"Niin, minulle. Näin mitä merkillisimpiä asioita eilen illalla, ja kahdentoista tunnin kuluessa on tehty kaksi murhayritystä minua kohtaan."

Heikko puna kohosi mr. Ilamin ryppyisille kasvoille. Hän koetti sanoa jotain, muttei voinut. Hänen sormensa liikkuivat kouristuksentapaisesti.

"Teitäkin", mutisi hän silminnähtävän vaivalloisesti.

"Miksi sanotte 'teitäkin'?" kysyi Carpentaria.

Hän vaikeni uudelleen.

"Maidossa?" näytti hän sopertavan.

"Niin, toinen murhayritys oli maidossa", myönsi Carpentaria.

Mrs. Ilam peitti kasvonsa käsiinsä.

"Sama yritys on tehty Josephusta kohtaan. Ja se säikytti hänet sairaaksi. Siksi hän ei voi tänään hyvin."

"Mutta juoko mr. Ilam maitoa aamiaisin? Luulin hänen aina syövän munia ja kinkkua?" —

"Ei koskaan!" sanoi mrs. Ilam, "Lämmintä maitoa ja leipää. Ei mitään muuta."

"Ja miten hän huomasi maidon olevan myrkytetyn?" jatkoi Carpentaria kysymyksiään.

"En… en tiedä", vastasi mrs. Ilam. "Mutta hän huomasi sen. Hän on hyvin tarkka ruokansa suhteen. Ja hän epäili. Sitten hän antoi siitä Neptunukselle, koirallemme. Ja Neptunus kuoli. Hän sanoo luulevansa sen olevan sinihappoa. Oi, mr. Carpentaria! Onkohan meitä vastaan tehty salaliitto? Mitä meidän on tehtävä?"

Carpentaria ei tiennyt mitä sanoa. Vanha rouva oli saanut hänen ajatuksensa toisille tolille. Hän oli epäillyt Ilamia, mutta jos tämänkin elämä oli ollut vaarassa, oli asianlaita toisin. Asia oli ehkä vieläkin vaarallisempi. Mutta mrs. Ilam ei ollut koettanut kieltää yön tapahtumia. Hän päätti olla varuillaan.

"Näin sattumalta valoa teillä sangen myöhään yöllä, tai oikeammin hyvin varhain tänään", sanoi hän. "Pelkäsin teidän tai mr. Ilamin olevan sairaan."

Carpentaria etsi hänen katsettaan ja hän kohtasi katseen avoimesti.

"Oi!" huudahti hän allapäin, "Josilla oli kamala yö. Hänellä on silloin tällöin kauheita unia, tiedättekö. Monessa suhteessa hän on vielä lapsi. On öitä, jolloin luulen unien olevan hänelle todellisempaa elämää kuin oikean maailman. Ja nyt yöllä hän näki unta, että ulkona tiellä oli ruumis paareilla, eikä mikään voinut häntä rauhoittaa, ennenkuin menin ulos hänen kanssaan katsomaan, ajatelkaahan! Minun iässäni! Mutta siellä ei tietenkään ollut mitään."

Carpentaria mietti itsekseen, että vanha rouva luultavasti ei tiennyt mitään poikansa yöllisestä, retkestä, ja ettei hän voinut päästä hänen suhteensa sen pitemmälle, Hän toivoi Pollyn kuitenkin erehtyneen ja Julietten menneen vain kävelemään ja palanneen jälleen. Hän nousi sanoakseen hyvästi mrs. Ilamille.

"Mitä aiotte tehdä?" kysyi tämä.

"Ilmoitan kai poliisille", vastasi hän.

"Niin, se kai on parasta. Mutta ensin teidän täytyy puhua Josin kanssa. Hän tulee luoksenne päivän kuluessa."

"Odotan häntä", sanoi Carpentaria.

"On hyvä, että on sunnuntai ja meillä on vapaata, eikö totta?"

Carpentaria oli päässyt miltei huoneen ovelle, kun ääni toisesta kerroksesta kuului hänen korviinsa, "Mrs. Ilam! Mrs. Ilam! Hän on syönyt kinkun ja munan. Mitä arvelette marmelaadista?"

Carpentaria syöksyi halliin ja ylös portaita ja näki Julietten pään käsinojan takaa.

Takanaan hän kuuli mrs. Ilamin tukahutetun ähkynän.