XXVI LUKU.

ULKOMAANKAUPPA VOITTOJÄRJESTELMÄN AIKANA; SUOJELUSTULLI JA VAPAAKAUPPA TAI HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

Me saavuimme Arlingtonin koululle hetkistä ennemmin luennon alkua, jolle meidän oli määrä mennä ja tohtori käytti tilaisuutta esittääkseen minut opettajalle. Tämä oli erittäin mielissään saadessaan tietää, että olin ollut läsnä aamuluennolla ja haluissaan saada selville jotain sen vaikutuksesta minuun. Edessä olevaan luentoon nähden hän arveli, että jos luokan oppilaat tietäisivät, että heillä oli niin huomattava kuulija, tulisi se heitä varmasti hämmentämään ja sen vuoksi ei hän sanoisi heille mitään läsnäolostani ennenkuin luennon lopulla, jolloin hän ottaisi itselleen oikeuden esittää minut persoonallisesti oppilailleen. Hän toivoi minun siihen suostuvan, kun se olisi heille merkkitapaus koko elämässä, jota heidän lastensalapset eivät koskaan väsyisi kuulemaan heidän kertovan. Luokan sisääntulo keskeytti keskustelumme ja kun tohtori ja minä olimme asettuneet kallerille, josta voimme nähdä ja kuulla olematta itse näkyvissä, alkoi luento heti.

"Tänä aamuna", sanoi opettaja, "me rajoituimme käsittelemään selvyyden vuoksi voittojärjestelmän vaikutusta kansaan tai yhteiskuntaan otaksuen että se oli yksin maailmassa ja ilman suhteita toisiin yhteiskuntiin. Ei ole olemassa mitään tapaa, jolla nämä ulkonaiset suhteet olisivat vaikuttaneet poikkeavasti mihinkään voittojärjestelmän lakiin, joita aamupäivällä esitimme, mutta ne vaikuttivat usealla huomattavalla tavalla näiden lakien seurausten laajentamiseen ja ilman jonkun verran käsittelemättä ulkomaankauppaa olisi meidän tutkimuksemme voittojärjestelmästä epätäydellinen."

"Esi-isiemme niin kutsutuissa poliittisissa taloustiedeopeissa me olemme lukeneet suuret määrät niistä eduista, joita maalla oli ulkomaankaupasta. Sen arveltiin olevan yksi kansallisen hyvinvoinnin suurista salaisuuksista ja yhdeksännentoistavuosisadan valtiomiesten päätutkimuksena näyttää olleen ulkomaankaupan perustaminen ja laajentaminen. — No, Paul, tahdotko kertoa meille taloustieteellistä oppia ulkomaankaupan eduista?"

"Se perustuu siihen tosiseikkaan", sanoi poika Paul, "että maat eroavat toisistaan ilmanalansa, luonnontuotteittensa ja muiden olosuhteiden puolesta, niin että joissakin maissa on aivan mahdotonta tai hyvin vaikeaa valmistaa joitain tarve-esineitä, kun taasen on hyvin helppoa valmistaa joitain muita esineitä suuremmassa määrässä kuin on tarpeen. Entisinä aikoina oli myös huomattava eroavaisuus eri maiden sivistysmäärän ja taiteellisten olojen välillä, joka vielä enemmän rajoitti sanottujen maiden rikkauden tuotantokykyä. Kun asianlaita oli tällainen, oli luonnollisesti keskinäiseksi eduksi maille vaihtaa keskenään, mitä ne voivat tuottaa, sellaiseen, mitä he eivät voineet ollenkaan tuottaa tai ainoastaan suurella vaikeudella voivat tuottaa ja siten ei ainoastaan hankkia itselleen useita esineitä, joita ilman he muuten olisivat saaneet olla, vaan myöskin suuresti lisätä teollisuutensa kokonaiskykyä käyttämällä sitä sen laatuiseen tuotantoon, mikä paraiten sopi olosuhteisiin. Että kuitenkin sanottujen maiden kansat todella nauttivat tästä edusta tai jotain etua ulkomaan vaihtokaupasta, on välttämätöntä, että tätä vaihtokauppaa harjoitetaan yhteiseksi eduksi antaakseen itse kansalle kokonaisuudessaan hyödyn siitä, kuten nykyaikana tehdään, jolloin ulkomaankauppaa, kuten muitakin taloudellisia yrityksiä hoitavat eri maiden hallitukset. Mutta silloin ei luonnollisesti ollut mitään kansallista asioimistoa harjoittamassa ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa kuten kotimaista tuotantoa ja kauppatointa harjoittivat kapitalistit voittojärjestelmän pohjalla. Seurauksena oli, että kaikki edut tästä kauniisti sointuvasta ulkomaankauppateoriasta joko menivät myttyyn tai muuttuivat kiroukseksi ja kansainväliset eri maiden kauppasuhteet muodostivat ainoastaan laajemman alueen todistamaan voittojärjestelmän tuhoatuottavia seurauksia ja sen valtaa muuttaa hyvä pahaksi ja sulkea sääliväisyyden portit ihmiskunnalle."

MITEN VOITOT TEKIVÄT MITÄTTÖMÄKSI KAUPAN EDUT.

"Olepas hyvä ja kuvaa voittojärjestelmän osan kansainvälisessä kaupassa."

"Otaksukaamme", sanoi poika Paul, "että Amerika voi tuottaa viljaa ja muita ruoka-aineita halvemmalla ja suuremmassa määrässä kuin mitä kansa tarvitsi. Otaksukaamme taasen päin vastoin, että Englanti erilaisten olosuhteiden vuoksi voi valmistaa vaate- ja rautatavaroita paljoa halvemmalla ja runsaammin kuin Amerika. Sellaisessa tapauksessa olisi näyttänyt molempien maiden voittavan jos amerikalaiset olisivat vaihtaneet ruoka-aineet, joita heidän oli helppo tuottaa, vaatteisiin ja rautatavaroihin, joita taasen Englannin oli helppo valmistaa. Lopputuloksen olisi luullut lupaavan selvän ja tasaisen voiton kummallekin kansalle. Tämä kuitenkin on otaksuttu siinä tapauksessa, että vaihtokaupan olisi toiminut julkinen asioimisto molempien kansojen eduksi kokonaisuudessaan. Mutta kun, kuten sinä aikana tapahtui, vaihtokaupan toimittivat kokonaan yksityiskapitalistit yksityisvoitokseen kansan kustannuksella, oli seuraus kokonaan toinen."

"Amerikalainen viljakauppias, joka vei viljaansa Englantiin, oli pakotettu toisten amerikalaisten viljakauppiaiden kilpailun vuoksi laskemaan hintansa Englannissa mahdollisimman alhaiseksi ja tätä voidakseen oli hänen alennettava mahdollisimman alhaiseen hinta amerikalaiselle farmarille, joka viljan tuotti. Mutta amerikalaisen kauppiaan ei täytynyt myydä ainoastaan yhtä halvalla kuin hänen amerikalainen kilpailijansa teki, vaan hänen täytyi myös myydä halvemmalla kuin viljakauppiaat muista viljaatuottavista maista kuten Venäjältä, Egyptistä ja Indiasta. Ja katsokaamme sitten miten paljon hyötyä Englannin kansa sai halvasta amerikalaisesta viljasta. Sanokaamme, että ulkomaisten ruokavarojen vuoksi elämisen hinta aleni puolet tai kolmanneksen Englannissa. Tämä näyttäisi varmaan suurelta voitolta; mutta katsokaamme toiselta puolelta. Englantilaisten oli maksettava viljojen hankinnasta amerikalaisille vaatetta ja rautatavaroita, Englantilaiset näiden tuotteiden valmistajat olivat samanlaisia kilpailijoita kuin amerikalaisetkin kauppiaat — jokainen haluten anastaa niin suuren osan amerikalaista markkinaa kuin hän vaan voi. Hänen täytyi sen vuoksi jos mahdollista myydä halvemmalla kuin hänen kotoiset kilpailijansa. Vielä lisäksi, kuten amerikalaisen viljakauppiaan oli englantilaisen tehtailijan kilpailtava ulkomaisten kilpailijain kanssa. Belgia ja Saksa valmistivat rauta- ja vaatetavaroita halvalla ja amerikalaiset olisivat vaihtaneet viljansa näihin tarvekaluihin belgialaisten ja saksalaisten kanssa, elleivät englantilaiset myyneet niitä halvemmalla. Päämenona vaatteiden ja rautatavarain valmistuskustannuksissa olivat nyt työväelle maksetut palkat. Luonnollisesti oli varmaa, että jokainen englantilainen tehtailija ryhtyi pakottamaan työmiehiään tyytymään alhaisempiin palkkoihin voidakseen myydä halvemmalla kuin englantilaiset kilpailijat ja myöskin voittaakseen saksalaiset ja belgialaiset tehtailijat, jotka myös koettivat saada itselleen Amerikan kauppaa. Voiko nyt englantilainen työmies elää vähemmällä palkalla kuin ennen? Varmasti voi, sillä hänen ravintonsa hinta on suuresti halvennut. Siten huomaa hän pian palkkansa alennetuksi niin paljolla, kuin halvenneet ruoka-aineet olivat halventaneet hänen elämiskustannuksiaan ja siten hän huomaa olevansa samassa asemassa, kuin ennen Amerikan kaupan alkamista, Katsokaamme taasen amerikalaista farmaria. Hän saa nyt ulkoatuotetut vaatteensa ja työkapineensa paljoa halvemmalla kuin ennen ja luonnollisesti alhaisin elämisen hinta jolla hän voi myydä viljansa, on melkoisesti alhaisempi kuin ennen Englannin kaupan alkua — niin paljon alhaisempi todella, kuin mitä hän on säästänyt työkapineissaan ja vaatteissaan. Tästä viljakauppias luonnollisesti otti itselleen etua, sillä ellei hän myynyt viljaansa Englannin markkinoilla halvemmalla kuin muut viljakauppiaat, menetti hän kauppansa ja Venäjä, Egypti ja Intia olivat valmiina turvaamaan Englannin viljallaan, elleivät amerikalaiset voineet tarjota alle heidän hintansa ja hyvästi silloin halvat vaatteet ja työkapineet! Pian alenivat amerikalaisen farmarin viljastaan viljastaan saamat hinnat, kunnes alennus oli poistanut kaiken, mitä hän oli voittanut halvemmissa tuotetuissa vaatteissa ja rautatavaroissa ja hän samoinkuin hänen uhritoverinsa meren takana — englantilainen rautatyöläinen tai vaatetehtaalainen — ei ollut paremmassa asemassa kuin hän oli ennenkuin Englannin kauppaa oli esitettykään."

"Mutta oliko hän todella yhtä hyvässä asemassa? Oliko amerikalainen tai englantilainen työläinen yhtä hyvässä asemassa kuin ennen tuotteiden vaihtokaupan alkua, joka jos sitä olisi oikein harjoitettu olisi niin suuresti hyödyttänyt molempia? Päin vastoin, molemmat olivat yhdellä lailla tärkeässä suhteessa huonommassa asemassa. Molemmilla oli tosin ollut kyllin huono elanto ennemminkin, mutta teollisuusjärjestelmä, josta he riippuivat ollen kansallisiin piireihin rajotettuna oli verrattain yksinkertaista ja vaillinaista, itsensä ylläpitävää sekä paikallisten ja ohimenevien häiriöiden alaista, joiden vaikutusta voitiin jonkun verran otaksua vieläpä mahdollisesti parantaakin. Nyt kuitenkin englantilaiset tehdastyöläiset ja amerikalaiset farmarit olivat yhdellä lailla tulleet riippuvaisiksi kansainvälisen järjestelyn hienosta tasapainosta, joka minä hetkenä hyvänsä voi joutua epäkuntoon, jolloin heiltä heidän elantonsa riistettiin jättämällä heille edes sitä pientä tyydytystä, että he olisivat ymmärtäneet, mikä heitä sorti. Heidän työnsä ja tuotteittensa hinta ei enää kuten ennen riippunut paikallisista elintavoista ja kansallisesta elantokannasta, vaan oli joutunut yleismaailmallisen kilpailun aiheuttaman säälimättömän pakon alaiseksi, jossa amerikalainen farmari ja englantilainen ammattityöläinen pakotettiin kilpailemaan intialaisen vuokramiehen, egyptiläisen fellahin, puolinälkäisen belgialaisen kaivosmiehen tai saksalaisen kutojan kanssa. Entisinä aikoina, ennenkuin kansainvälinen kauppa oli tullut yleiseksi, jolloin toinen kansa oli huonommassa, toinen paremmassa asemassa, oli aina toivoa merien takana; mutta tulevaisuus, jonka rajaton kansainvälisen kaupan kehitys aukaisi ihmiskunnalle loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa, oli sellainen, että yleismaailmallinen elämänkanta järjestetään sen mukaan, millä elämää voitiin ylläpitää alhaisimpien kansojen keskuudessa. Kansainvälinen kauppa alkoi jo osottautua välineeksi, jonka avulla yleismaailmallinen harvain valta pian olisi saatu perustetuksi, jos suuri vallankumous vielä olisi viipynyt."

"Käsitellessäsi otaksuttua keskinäistä kauppaa Englannin ja Amerikan välillä, jota olet käyttänyt kuvauksessasi", sanoi opettaja, "olet sinä olettanut, että kauppasuhteet olivat tarve-esineitten vaihtamista yhtäläisillä ehdoilla. Siinä tapauksessa näyttää, että voittojärjestelmän vaikutuksena oli jättää molempien maiden suuri kansan enemmistö jonkun verran huonommalle kannalle kuin he olisivat olleet ilman ulkomaankauppaa, voitto sekä Amerikan että Englannin puolella langeten kokonaan teollisuus ja kauppakapitalisteille. Mutta todellisuudessa molempien maiden kauppasuhteet eivät tavallisesti olleet yhtäläisiin ehtoihin perustuvia. Toisen maan kapitalistit olivat useasti paljoa mahtavampia kuin toisen maan ja oli heillä käytettävänään vahvempia ja vanhempia taloudellisia yhdistyksiä avukseen. Mikä oli tällaisessa tapauksessa seurauksena?"

"Voimakkaamman maan kapitalistien ylenmääräinen kilvottelu musersi heikomman maan kapitalistien yritykset, jolloin viimemainitun maan kansa joutui kokonaan riippuvaiseksi ulkomaisista kapitalisteista useiden tuotteiden kautta, joita muuten olisi valmistettu kotona kotimaan kapitalistien voitoksi ja samassa suhteessa kuin riippuvaisen maan kapitalistit tulivat kykenemättömiksi taloudellisesti vastustamaan, voimakkaamman maan kapitalistit määräsivät mielensä mukaan kauppaehdot. Amerikalaiset siirtomaat pakotettiin vuonna 1776 kapinaan Englantia vastaan tällaisesta puhteesta syntyneen sorron vuoksi. Siirtomaa-asutusten perustamisen tarkoituksena, joka oli päätehtäviä seitsemännellä-, kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla, oli saattaa uusia yhdyskuntia taloudelliseen alamaisuussuhteeseen kotimaan kapitalisteihin nähden, jotka saatettuaan kotimarkkinat köyhyyteen eivät huomanneet itselleen olevan muuten toiveita elleivät he kiinnittäneet imupillejään ulkona oleviin yhdyskuntiin. Iso Britannia, jonka kapitalistit olivat toisia mahtavammat, oli luonnollisesti tämän politiikan johtaja ja sen sotien ja valtioviisauden päätarkoituksena useita vuosisatoja ennen suurta vallankumousta oli tällaisten uudisasutusten saavuttaminen sekä heikoilta kansoilta kauppamyönnytysten ja avausten hankkiminen — rauhallisesti, jos se oli mahdollista-, kanuunan avulla, jos se taas oli tarpeen."

"Millainen oli varsinaisen kansan asema tällaisessa maassa, joka täten alistettiin toisen maan kapitalistien kauppavasalliuden alaiseksi? Oliko se välttämättömästi huonompi kuin voimakkaamman maan suuren kansanjoukon asema?"

"Se ei ollut ensinkään sanottua. Meidän tulee aina muistaa, etteivät kapitalistien ja kansan edut ole keskenään samoja: jonkun maan kapitalistien menestyminen ei missään tapauksessa merkinnyt varallisuutta kansan keskuudessa eikä päinvastoinkaan. Elleivät riippuvaisen maan kansanjoukkoja olisi nylkeneet ulkomaiset kapitalistit, olisivat niitä nylkeneet kotimaiset kapitalistit. Sekä he että voimakkaamman maan työläisjoukot olivat samalla lailla kapitalistien työvälineitä ja orjia, jotka eivät kohdelleet työmiehiään paremmin sillä perusteella että he olivat saman maan kansalaisia kuin jos he olisivat olleet ulkomaalaisia. Riippuvaisen maan kapitalistit ne pikemmin olivat kuin varsinainen kansanjoukko, jotka kärsivät rajattomien liikeyritysten sorrosta."

HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

"Se riittää, Paul. — Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen, seikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu esi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien puolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja vapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista sulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat asettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut väittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle kaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?"

"Paljaastaan", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, "että erotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa kokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se tulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi. Vapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä murskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin tilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden kapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin toisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä murskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu sallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka huomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä vapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli samallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu avukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen, jumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä vaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai maanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta yksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien siihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden kokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö heitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset kapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta suojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän hyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan todistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan asema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta puolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan, joita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen ollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin vapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta kiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se valitsemista helvetin ja syvän meren välillä."

"Anna meille asiasta todellinen esimerkki", sanoi opettaja. "Ota esimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista vuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin ulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa kapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli voittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä, voimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon yhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja yleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen tilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin suurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?"

"Yleistä oli", vastasi tyttö, "esi-isillemme epämääräisellä ja hämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja 'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat ainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä, sen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita. Näillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput neljästäkymmenestä miljoonasta — koko kansa todella, paitsi tätä pienoista osaa — oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla oli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin millään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät olleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen kansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista vertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista vuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa ei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein kansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman maapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä, että työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka, että maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon otettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä itselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden markkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin mitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien palveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti, että parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli englantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa kansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin mikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman kauppamarkkinat kauppansa kautta."

"Tahi", jatkoi poika, "ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten kauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin harjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla yhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman kovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää ravintoa — olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen nälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan on todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan, joita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa paremmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista, jolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin ulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa hedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut mitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan alkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun yli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen, kokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti vaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin ja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:

"Around the world each needful product flies For all the luxuries the world supplies."

(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä varten, jota maailma synnyttää.)

"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista yhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?"

"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden omistajat kilpailevat palkinnosta."

"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa, voittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?"

"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi", vastasi tyttö, "sillä otaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa samanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu."

"Juuri niin", sanoi opettaja, "ja saman säännön mukaan, kun kahden maan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain varustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset työmiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen ollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat olivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin."

"Mutta sanoppas meille", sanoi opettaja, "eikö ollut yleisen köyhyyden kohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria kuin jo mainitsemissasi maissa?"

"Olipa kyllä", vastasi tyttö. "Minä en ole tarkoittanut väittää, että kun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten kapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan voittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä määrässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli se lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja kansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai muuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset."