LUKU XIX.

"Voiko neito unohtaa koristuksensa"?

Vihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä, ja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin että olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että tilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti oli mahdollisuutta puuttunut.

Siitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä ostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus Edithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä aikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli sitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle yhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.

Sentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista erikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli minut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen asti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin, olevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta naispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.

"Pyydän anteeksi", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, "en oikein ymmärtänyt mitä kysyitte"?

"Jalokiviosastoa", vastasin, "Haluan katsoa sormuksia."

"Sormuksia", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. "Saanko kysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä"?

"Sormessa käytettäviä", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen voinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.

Näin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa minulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa ilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi mitä vilkkainta harrastusta.

"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi"! hän huudahti. "Minun olisi pitänyt ymmärtää ennemmin. Te olette Julian West"?

Minua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin yksinkertaisessa asiassa.

"Kyllä tosin olen Julian West", sanoin; "mutta suonette anteeksi etten näe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen."

"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi", hän sanoi, "mutta se on sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri te olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty enää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden varastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta tehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se heti valmistetaan."

Kiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille, ennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.

En sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua naurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen jälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon tornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.

Huomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään sormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä vieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä tavasta luopuminen?

Tohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella ollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. "Mitä taasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin", hän jatkoi, "niin ne todellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme suoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että pääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa sekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että ne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden jakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä tynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä puodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten luotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina samallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän takia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota jotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita metalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut suuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä sentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi. Se seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet on luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen koristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt yhdenvertaisuuden laki."

"Epäilemättä", sanoin; "mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain merkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta."

"Mahdollista kyllä", vastasi tohtori. "Niin, minä luulen että raakalaiskansat rehellisesti ajattelivat niin, mutta rehellisinä ollen he eivät osanneet erottaa jalokiviä lasipalloista, niin kauvan kuin kumpaisetkin olivat yhtä kirkkaita. Mitä tulee sivistyneitten ihmisten väitteeseen että he olisivat ihailleet kalliita kiviä tai kultaa niiden varsinaisen kauneuden takia niiden arvosta välittämättä, niin epäilen että se oli enemmän tai vähemmän tietoista luulottelua. Otaksukaamme että äkilliset yltäkylläiset löydöt olisivat alentaneet puhdasvetisimpäin timanttien arvon pullolasin tasalle, miten paljon kauemmin luulette että kukaan teidän päivinänne olisi niitä pitänyt?"

Minun oli pakko myöntää että ne epäilemättä olisivat kadonneet näkyvistä nopeasti ja pysyväisesti.

"Luullakseni", sanoi tohtori, "terve maku, jonka teidänkin päivinänne ymmärrämme otsa rypyssä katselleen sellaisten koristusten käyttämistä, tuli taloudellisen vaikutuksen avuksi poistamaan niitä käytännöstä, kun kerran uusi asiain järjestys oli perustettu. Kun jalokivet ja kalliit metallit menettivät lumousvoimansa mikä niillä oli keskitetyn varakkuuden osotuksina, pääsi maku vapaasti arvostelemaan sellaisten koristevaikutelmain todellista kauneusarvoa jotka saavutettiin ripustamalla läpikuultavia kivipalasia ja levyjä ja metallikahleita ja -renkaita kasvoihin ja kaulaan ja sormiin, ja mielipide näyttää pian yleisesti mukaantuneen myöntämään että sellaiset ripustimet olivat raakamaisia eivätkä ollenkaan kauniita."

"Mutta minne ovat joutuneet kaikki timantit, rubiinit, emeraldit ja kulta- ja hopeakoristeet?" huudahdin.

"Metallit tietysti — hopea ja kulta — ovat pysyneet käyttökuntoisina koneteollisuudessa ja taiteessa. Ne ovat aina kauniita oikeissa paikoissaan, ja niitä käytetään yhtä paljon koristetarkoituksiin kuin ennenkin, mutta ne tarkoitukset ovat kohdistetut rakennustaiteeseen eikä henkilöihin kuten ennen. Vaikka emme noudatakaan vanhaa tapaa kasvojamme ja ihoamme maalaamalla, käytämme maalia, kuitenkin sellaisissa paikoin mitkä pidämme sille sopivina, ja juuri samoin on kullan ja hopean laita. Jalokivistä taasen muutamat ovat käyttökelpoisia konetarpeissa, ja niistä on tietysti kokoelmia museoissa siellä ja täällä. Luultavasti ei ole koskaan ollut käytännössä enempää kuin muuan sata tynnyriä jalokiviä, ja helposti on ymmärrettävissä sellaisten pikkutavarani niin vähäisen joukon häviäminen ja nopea katoaminen, kun niiden ihaileminen oli loppunut."

"Esittämänne syyt jalokivien häviämiseen", sanoin, "ovat varmaan todellisia, ja te ette voine ymmärtää miten se seikka minua hämmästyttää. Timantin alentaminen lasipallon arvoiseksi, lukuunottamatta sen käytäntöä koneteollisuudessa, ilmaisee ja kuvaa luonnollisemmin kuin mikään muu seikka minulle sen vallankumouksen täydellisyyttä mikä nykyaikana on alistanut esineet ihmisen alaisiksi. Ei olisi ollut niin kovin vaikeata tietysti ymmärtää että miehet olisivat olleet valmiit luopumaan jalokiviä käyttämästä, mitä tapaa ei koskaan ole pidetty hyvän maun mukaisena miesten tapana, paitsi raakalaismaissa, mutta olisipa itse profeetta Jeremiastakin ällistyttänyt, jos hänen kysymykseensä; 'Voiko neito unohtaa koristuksensa?' olisi vastattu myöntävästi."

Tohtori nauroi.

"Jeremias oli sangen viisas mies", hän sanoi, "ja jos hänen huomionsa olisi johtunut taloudellisen yhdenvertaisuuden asiaan ja sen vaikutukseen sukupuolisuhteisiin, niin olen varma että hän olisi nähnyt sen järkiperäisenä seurauksena olevan naisiin nähden aivan yhtä suuren ajatuskyvyn kehityksen persoonalliseksi koristukseksi kuin mitä miehet ovat koskaan osottaneet. Hän ei olisi hämmästynyt oppiessaan huomaamaan että sellaisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten välillä olisi ollut naisen aseman kumoaminen koko pukukysymykseen nähden niin täydellisesti että sapekkainkaan naisvihaaja — jos sellaisia vielä olisi jälelle jäänyt — ei olisi enää kyennyt syyttämään heitä että he ovat siinä suhteessa enemmän kypsymättömiä kuin miehet."

"Tohtori, tohtori, älkäähän vaatiko minua uskomaan että viehättämishalu on tauonnut naisia liikuttamasta!"

"Suokaa anteeksi, en tarkoittanut sanoa mitään siihen suuntaan", vastasi tohtori. "Minä puhuin sen halun suunnattomasta kehittymisestä mikä pyrkii sen oman tarkoituksenkin hävittämään äärimmäisen koristelun ja liiallisen keinotekoisuuden kautta. Jos voimme arvostella asioita teidän aikanne muistiinpanojen mukaan, niin oli tämä aivan yleisesti tuloksena liiallisesta pukujen rakkaudesta teidän naisillanne; eikö niin ollut?"

"Oli epäilemättä. Ylenmääräinen pukuihin kiintyminen, liialliset viehättämisponnistukset olivat naisten taloudellisen viehättäväisyyden vankin selkäranka minun aikanani."

"Entä miten oli miesten laita?"

"Sitä ei voitu sanoa kenestäkään miehestä joka miehen nimen ansaitsi. Tietysti oli keisareita, mutta useimmat miehet välittivät pikemmin liian vähän kuin liian paljon ulkomuodostaan."

"Se on, toinen sukupuoli kiinnitti liian paljon huomiotansa vaatteisiin ja toinen liian vähän?"

"Niin oli laita."

"Hyvä; sukupuolten taloudellisen yhdenvertaisuuden ja siitä johtuvan naisen alituisen riippumattomuuden seurauksena mieheen nähden on se että naiset paljon vähemmän ajattelevat pukujansa kuin teidän päivinänne ja miehet verraten enemmän. Kenenkään mieleen ei todellakaan juolahtaisi ajatella että kumpikaan sukupuoli nykyaikana olisi enemmän välinpitämätön persoonallisen viehättäväisyytensä suhteen kuin toinen. Yksilöiden harrastus tässä asiassa vaihtelee, mutta erotusta ei ole olemassa koko sukupuolesta puhuttaessa."

"Mutta minkä syyksi luette tämän ihmeen", huudahdin, "sillä ihmeeltä se tuntuu taloudellisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten suhteissa?"

"Sen että siitä hetkestä jolloin yhdenvertaisuus luotiin heidän välillensä, ei naisilla ollut enää vähintäkään suurempaa etua osottautua viehättävinä ja toivottavina miehille kuin miehilläkään saman vaikutuksen tavoittamisessa naisissa."

"Tämä tarkoittaa että ennen taloudellisen yhdenvertaisuuden perustamista miesten ja naisten välille oli naisilla ehdottomasti enemmän etua persoonallisesta viehättäväisyydestä kuin miehillä."

"Varmasti", sanoi tohtori. "Sanokaahan minulle, minkä syyksi miehet teidän päivinänne lukivat toisen sukupuolen tavattomat ponnistukset pukuasioissa, verraten miesten suhteelliseen huolimattomuuteen samoissa asioissa?"

"No niin, en luule että meillä oli mitään selvää ajatusta siinä asiassa. Jos siitä todella oli jotakin sukupuolista arvelua, niin se tuskin julki muuhun kuin tunteelliseen tai leikilliseen suuntaan."

"Se oli todellakin", sanoi tohtori, "teidän aikanne luonteenomainen piirre, vaikka hyvin selitettävissä sen ulkokultaisuuden kautta mikä vallitsi koko sukupuolisuhteessa, teennäinen ritarillinen kunnioitus naisia kohtaan toiselta puolen mikä oli yhteydessä käytännöllisen sorron kanssa toiselta puolen, mutta täytyihän teillä olla joku arvelu, mikä vaikutti naisten liiallisen ponnistuksen persoonallista koristelua tavoittamaan."

"Arvelu oli luullakseni muinaisuudesta johtunut — nimittäin että nainen oli luonteeltaan turhamaisempi kuin mies. Mutta he eivät mielellään kuulleet sitä sanottavan; ja sentakia oli kohtelias selitys tälle ilmeiselle tosiasialle, että he paljon enemmän huolehtivat puvustaan kuin miehet, se että he olivat herkempiä kauneudelle, epäitsekkäämpiä miellyttämishalussansa ja muita sopivia lausetapoja."

"Ja eikö mieleenne juolahtanut että todellinen syy, miksi nainen niin hartaasti ajatteli keinoja millä kauneuttaan, kohottaa, oli yksinkertaisesti se että taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi miehen suosiosta naisen kasvot olivat hänen onnensa peruste, ja että syy, miksi miehet enimmäkseen olivat niin välinpitämättömiä persoonallisesta ulkomuodostaan, oli se ettei heidän onnensa millään tavoin riippunut heidän kauneudestaan; ja että milloin se määräsikin heidän suosionsa toisen sukupuolen piirissä, oli heidän taloudellinen asemansa kuitenkin paljon voimakkaampi suosion tuottaja kuin mitkään persoonalliset edut? Varmasti tämä selvä johtopäätös täydellisesti selitti miksi nainen innokkaammin tavoitteli persoonallisia koristeluja, tarvitsematta etsiä minkäänlaista erotusta sukupuolten luontoperäisissä turhamaisuus-ominaisuuksissa."

"Ja sentakia", huomautin, "kun naiset vapautuivat riippuvaisuudestansa miesten suosiosta taloudelliseen hyvinvointiin nähden, ei liioin heidän elämänsä päätarkoituksena enää ollut viehättäväisyytensä ylläpitäminen miesten silmissä?"

"Aivan niin, sanomattomaksi hyödyksi heille mukavuuteen ja arvoon nähden sekä ajatuksen vapauteen tärkeimpäin asioitten varalle."

"Mutta luullakseni yhteiskunnallisen panoraaman kauneuden tappioksi?"

"Ei ollenkaan, vaan ehdottomasti sen merkittäväksi hyödyksi. Mikäli me voimme arvostella, olivat samat vaatimukset, mitä teidän aikanne naisilla oli viehättäväisyyden suhteen, voitettavissa aivan ilman heidän teennäisiä ponnistuksiaan. Muistakaamme että puhumme siitä naisten liikanaisesta sulojen kohottamisponnistelusta joka johti onnistumattomaan vaikutusten etsintään siten eksyen kokonaan etsitystä päämäärästä. Kun poistettiin ne taloudelliset vaikuttimet jotka naisten viehättäväisyydestä miesten silmissä tekivät elämän toimeentulokeinon, niin jälelle jäi luontainen vaikutin herättää ihailua toisessa sukupuolessa, mikä vaikutin on aivan kyllin voimakas kauneutta synnyttämään ja sitä vaikuttavampi kun se ei ole liian voimakas."

"Aivan helppoa on huomata", sanoin, "miksi naisten taloudellisen riippumattomuuden täytyi vaikuttaa sen että heidän harrastuksensa olentonsa koristelun suhteen rajoittui järkeviin keinoihin; mutta miksi se olisi vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan miehissä saattamalla heidät enemmän huomiotansa kiinnittämään pukuun ja persoonalliseen ulkomuotoon kuin ennen?"

"Siitä yksinkertaisesta syystä että kun heidän taloudellinen ylivaltansa naisiin nähden hävisi, täytyi heidän siitä lähtein kokonaan jäädä persoonallisen miellyttäväisyytensä varaan, jos halusivat sekä voittaa naisten suosiota että ylläpitää sitä kerran sen voitettuaan."