LUKU XXXIV.

MITEN ALKOI VALLANKUMOUS.

Mitä sanoisin teaatterista tänä iltana? oli kysymys jonka Edith minulle esitti kotia tullessamme. Selville tuli että kuuluisa historiallinen draama suuresta vallankumouksesta esitettiin Honolulussa sinä iltana ja hän oli arvellut että haluaisin sen nähdä.

"Tosiaankin sinun pitäisi olla läsnä", hän sanoi, "sillä kappaleen esitys on jonkinlainen kohteliaisuuden osotus sinulle, sillä se on uudelleen esille otettu sen yleisen harrastuksen takia jonka sinua ilmaantumisesi on herättänyt vallankumoushistoriaan."

Mikään illan viettämistapa ei voinut olla miellyttävämpi minulle ja sovittiin että me muodostaisimme perheteaatterijoukon.

"Ainoa vaikeus", sanoin istuessamme teepöydän ympärillä, "on se etten tunne vielä tarpeeksi vallankumousta voidakseni seurata esitystä kyllin ymmärtäväisenä. Olen kyllä kuullut useasti viitattavan vallankumouksen tapahtumiin, mutta minulla ei ole mitään yhtenäistä käsitystä vallankumouksesta kokonaisuudessaan."

"Se ei vaikuta asiaan", sanoi Edith. "On vielä kyllin aikaa, ennen esityksen alkamista ja isä voi sillä välin kertoa välttämättömimmän. Esitys alkaa vasta kello kolme iltapäivällä Honolulussa ja kun kello nyt vasta on kuusi, on meillä ajan erotuksen takia useita tunteja ennenkuin esirippu nousee."

"Sepä on kuitenkin lyhyt aika ja vielä lyhyempi valmistusaika niin suurta tointa kuin suuren vallankumouksen selittämistä varten", vastusti tohtori lempeästi, "mutta nämä seikat huomioon ottaen koetan tehdä parastani."

"Alku on aina hankala", hän sanoi, kun suoraan hänelle avasin lähtökohdan kysyen milloin suuri vallankumous alkoi. "Ehkä pyhä Johannes sitä asiata käsitteli yksinkertaisemmin sanoessaan että 'alussa oli Jumala.' Päästäksemme lähemmäksi, saattanee sanoa että Jesus Kristus perusti suuren vallankumouksen oppipohjan ja käytännöllisen tarkoituksen selittäessään että kultainen sääntö kaikkien yhtäläisestä ja mitä paraimmasta kohtelemisesta oli ainoa oikea periaate jonka nojalla ihmiset voivat yhdessä elää. Puhuaksemme kuitenkin historioitsijani kielellä, niin suurella vallankumouksella, samoinkuin kaikilla tärkeillä tapahtumilla, oli kaksi syysarjaa — ensiksi, yleinen, välttämätön ja perussyy jonka täytyi saattaa se loppuunsa, olivatpa alempiarvoiset olosuhteet minkälaiset tahansa; ja toiseksi, läheiset eli suoranaisesti vaikuttavat syyt jotka erinäisissä rajoissa määräsivät, milloin sen varsinaisesti oli alkaminen yhdessä syrjäpiirteitten kanssa. Nämä välittömät eli suoranaisesti vaikuttavat syyt olivat tietysti erilaiset eri maissa, mutta yleinen, välttämätön ja perussyy oli sama kaikissa maissa, kun kuten tiedätte suuri vallankumous oli maailmaa käsittävä ja melkein samanaikainen edistyneempäin kansojen kesken.

"Tämä syy, kuten olen usein huomauttanut keskustellessamme, oli ymmärryksen kasvaminen ja tiedon leviäminen kansan joukkoon, joka alkaen kirjapainon käytäntöön pääsemisestä levisi hitaasti kuudennen-, seitsemännen- ja kahdeksannentoista vuosisadan kuluessa ja paljon nopeammin yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin se maissa, missä suotuisemmat olosuhteet vallitsivat, alkoi olla jo melkein yleistä. Ennen tämän valistustoiminnan alkua ihmissuvun suurimman osan asema ymmärrykseen nähden oli muinaisista ajoista asti ollut suorastaan sellaisella kannalla joka vain vähän oli yläpuolella vähäjärkisen kantaa. Ajattelematta tai tahtomatta itsensä suhteen enempää kuin savi valajansa käsissä heitä vastustamatta muokkailtiin ymmärtävämpäin ja vaikuttavampain yksilöiden sekä heidän laatuistensa joukkojen käytettäväksi. Siten sitä jatkui lukemattomia ihmispolvia eikä kukaan uneksinutkaan muuta, kunnes vihdoin olosuhteet kypsyivät ja henkistä elämää voitiin puhaltaa tähän tylsään ja mielettömään möhkäleeseen. Se tapahtumasarja, jonka kautta tämä herääminen johtui, oli äänetöntä, asteettaista, huomaamatonta, mutta mitään edellistä tapausta tai tapausten sarjaa ihmiskunnan historiassa ei voida sen kanssa verrata siihen vaikutukseen nähden mikä sillä oli oleva ihmisen kohtalon suhteen. Se merkitsi että monien edut harvojen etujen asemasta, kaikkien hyvinvointi osan hyvinvoinnin sijasta oli tuleva tästälähin yhteiskuntajärjestyksen korkeimmaksi tarkoitukseksi ja kehityksen päämääräksi.

"Hämärästi näyttävät teidän yhdeksännentoista vuosisadan filosoofinne tajunneen että ymmärryksen yleinen leviäminen oli uusi ja suuri tosiseikka ja että se tuotti sangen tärkeän voiman yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta kaihisilmäisinä he eivät voineet nähdä sitä varmuutta että sen takana häämöitti täydellinen yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumous koko ihmissuvun eduksi ja kaikkia luokkaetuja tai osittaisia etuja vastaan. Sen ensimmäisenä vaikutuksena oli se kansanvaltainen liike jonka kautta persoonallinen ja luokkajohto poliitillisissa asioissa kumottiin kansan ylimpäin etujen ja itsenäisyyden nimessä. Merkillistä on että teidän joukossanne piti olla ainoatakaan ymmärtäväistä henkilöä joka ei älynnyt että poliitillinen kansanvaltaisuus oli vain taloudellisen kansanvaltaisuuden tien raivaajakunta ja etujoukko joka tietä puhdisti ja varasi keinoja ohjelman varsinaisen osan suorittamiseksi — nimittäin työn ja toimeentulon jakamisen saamiseksi yhdenvertaiseksi. Se olkoon sanottu yleisestä, välttämättömästä ja pääsyystä suureen vallankumoukseen ja sen selittämiseksi — nimittäin ymmärryksen asteettaisesta leviämisestä kansaan kuudenneltatoista vuosisadalta yhdeksännentoista loppuun. Kun tämä voima kerran pääsi toimintaan, niin yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumouksen täytyi ennemmin tai myöhemmin tulla sen seuraukseksi kaikkialla: ennemmin tai myöhemmin, millä tavalla ja minkä olosuhteitten vallitessa, se riippui siitä miten erilaiset suhteet eri maissa määräsivät.

"Amerikaan nähden alkoi vallankumouksellisen agitatsioonia aikakausi, joka aiheutti nykyisen järjestelmän perustamisen, melkein heti kansalaissodan loputtua. Muutamat historioitsijat laskevat vallankumouksen alkaneen vuodesta 1873."

"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentäkolme!" huudahdin. "Mitenkä, sehän oli toistakymmentä vuotta ennenkuin minä vaivuin uneen! Näyttää siis siltä kuin minä olisin ollut ainakin osasta vallankumouksen aikalainen ja sen todistaja, mutta minä en mitään vallankumousta ole nähnyt. Totta on että me huomasimme teollisuussekamelskan ja yleisen tyytymättömyyden olevan sangen uhkaavan, mutta me emme ymmärtäneet että vallankumous oli menossa."

"Odotettavissa olikin ettette sitä ymmärtäneet", vastasi tohtori. "Sangen harvoin suurten vallankumousliikkeitten aikalaiset ovat ymmärtäneet niiden luonnetta, kunnes ne ovat melkein juoksunsa lopettaneet. Seuraava sukupuoli aina arvelee että he olisivat olleet ymmärtäväisimpiä ajan merkkejä lukiessaan, mutta se ei ole luultavaa."

"Mutta mitä sitten", sanoin, "tapahtui 1873 joka on saattanut historioitsijat määräämään sen ajaksi josta voi lukea vallankumouksen alun?"

"Yksinkertaisesti se seikka että se osotti koko selvällä tavalla taloudellisten selkkausten aikakauden alkaneen Amerikan kansan kesken jota jatkui ajoittaisia ja osittaisia keskeytyksiä huomioon ottamatta aina yksityiskapitalismin kumoamiseen asti. Tästä kokemuksesta aiheutuva yleinen tyytymättömyys oli vallankumouksen suorastaan vaikuttava syy. Se herätti amerikalaiset siitä heille mieluisesta unelmasta että yhteiskunnallinen kysymys oli ratkaistu tai voitiin ratkaista kansanvaltaisen järjestelmän kautta joka rajoittui vain poliitillisiin muotoihin, ja pani heidät etsimään todellista ratkaisua.

"Vuosisadan viimeisellä kolmanneksella alkanutta teollisuus — selkkausta, joka oli suoranainen vallankumouksen synnyttäjä, verrattiin sangen huonosti siihen joka oli ollut toisten kansojen alituinen kohtalo ja muinainen perintö. Se edusti vain ensimmäistä tai paria ensimmäistä sen kiertimen kierrosta jolla kapitalismi sopivana aikana puristi kuivaksi kansan aina ja kaikkialla. Uuden maansa tavaton laajuus ja rikkaus oli antanut amerikalaisille vuosisadan viivytyksen yleisestä kohtalosta. Ne edut olivat menneet, armon aika oli loppunut ja se aika oli tullut, jolloin kansan oli taivuttaminen niskansa sen ikeen alle jota kaikki kansat ennen olivat kantaneet. Mutta kun amerikalaiset olivat kehittyneet korkeahenkisiksi niin pitkän verrattaisen hyvinvoinnin kokemuksissa, he vastustivat tätä kuormaa, ja kun huomasivat vastustuksen turhaksi, he lopettivat sen tehden vallankumouksen. Siinä pääasiallisesti on koko kertomus suuren vallankumouksen kulusta Amerikassa. Mutta vaikka tämä ehkä tyydyttäisikin väsynyttä kahdennenkymmenennen vuosisadan uteliaisuutta niin kauan sitten tapahtuneena asiana, te luonnollisesti haluatte tietää hiukan runsaammin yksityiskohtia. Stariotin vallankumouksen historiassa on erikoinen luku joka selittää miten ja miksi kapitaalin vallan kasvaminen sai aikaan suuren kapinan; se suuresti minuun vaikutti kouluaikanani, enkä luullakseni voi paremmin käyttää osaa lyhyestä ajastanne kuin lukemalla siitä muutamia kappaleita."

Ja kun Edith oli tuonut kirjan kirjastosta — sillä me yhä istuimme teepöydässä — tohtori luki:

"Yksityiskapitalismin järjestelmän sen kehityskohdan perusteella, jolloin se sai aikaan vallankumouksen uhaten kansan henkeä ja vapautta, jakavat historioitsijat Amerikan tasavallan historian sen perustamisesta 1787 asti suureen vallankumoukseen, joka siitä teki todellisen tasavallan, kolmeen aikakauteen.

"Ensimmäinen käsittää vuosikymmenet tasavallan perustamisesta yhdeksännentoista vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen loppuun — noin 1830 tai 1840 luvulle. Tämä oli aikakausi jolloin kapitaalin valta yksityisissä käsissä ei ollut vielä osottautunut uhkaavan sortavaksi. Rahallinen luokka oli pieni ja kapitaalin kasaantuminen vähäpätöistä. Neitseellisen maan luonnollisten, tulolähteitten äärettömyys kesti vielä ahneuden himoa. Saatavissa olevat avarat maa-alat takasivat riippumattomuuden kaikille työn hinnasta. Näillä edellytyksillä kenenkään ihmisen ei tarvinnut etsiä itselleen toista herraa. Tätä voidaan pitää tasavallan sopusoinnun aikakautena, aikana jolloin De Tocqueville näki ja ihaili sitä, vaikkakin ennusti tuomion mikä sitä odotti. Kuolinsiemen oli yksityiskapitalismin periaatteen vallinnassa ja se varmasti oli aikoinaan kasvava ja kypsyvä, mutta nyt vielä eivät olosuhteet olleet suosiolliset sen kehitykselle. Kaikki näytti käyvän hyvin, eikä outoa ole se Amerikan kansan toivo että heidän tasavaltansa todella oli ratkaissut yhteiskuntakysymyksen.

"Noin vuoden 1830 tai 1840 jälkeen, puhuen tietysti ajasta vain ylimalkaan, me katsomme tasavallan astuneen toiselle kehityskaudelleen — nimittäin sille jolloin kapitaalin kasvaminen ja keskittyminen alkoi olla nopeata. Rahallinen luokka nyt kasvoi voimakkaaksi ja alkoi tavoitella ja itsellensä omistaa maan luonnollisia tulolähteitä sekä järjestyä voittoa, saadakseen kansan työstä. Sanalla sanoen, rahavallan kasvaminen kävi vilkkaaksi. Se tapaus, joka tälle liikkeelle antoi suuren sysäyksen sekä määräsi rajan ensimmäisen ja toisen aikakauden välillä kansan historiassa, oli tietysti yleinen höyryn käytäntöön otto kaupan ja teollisuuden alalla. Aikakauden vaihdon voidaan kuitenkin sanoa tapahtuneen hiukkaista ennemmin tehdasjärjestelmän käytäntöön astuttua. Tietysti jos ei höyryä eikä niitä keksintöjä, jotka tekivät tehdasjärjestelmän mahdolliseksi, olisi koskaan käytäntöön otettu, olisi kysymyksessä vain ollut pitempi aika ennenkuin kapitalistiluokka, tässä tapauksessa edistyen maanomistuksen ja koronkiskonnan tietä, olisi voinut painaa kansan alamaisuuteen ja kukistaa kansanvaltaisuuden samoinkuin muinaisissa tasavalloissa, mutta suuret keksinnöt hämmästyttävällä tavalla jouduttivat rahavallan valloitusta. Ensi kerran historiassa kapitalistilla lähimmäisiään kukistaessaan oli koneisto liittolaisena ja mitä vaikuttavin olikin. Tämä oli se voimakas tekijä joka monin kerroin lisäämällä kapitaalin valtaa ja samassa suhteessa vähentäen työväen merkitystä aiheutti tavattoman nopeuden jolla toisella ja kolmannella aikakaudella tasavallan valloitus rahavallan kautta toimeen pantiin.

"Amerikalaiselle ansioksi on luettava, että he jo v. 1840 rupesivat havaitsemaan uusien ja vaarallisten vaikutusten häiritsevän uhkaavasti tasavaltaa ja pettävän lupaukset hyvinvoinnista. Mainittu ajanjakso on huomattava Amerikan historiassa silloin ilmenneiden yleisten yhteiskuntaolojen parannusharrastusten jako-operatiivisten toimintamahdollisuuksien kokeilemisen tähden. Silloin jo valistuneet, yleishyvää harrastavat kansalaiset rupesivat huomaamaan ettei niin kutsuttu kansan hallitus pienemmässäkään määrin sekaantunut rikkaiden vallankäyttöä ehkäisemään, jonka vallankäytön tähden kansakerros joutui kokonaan näiden taloudellisten mahtiherrain alammaiseksi. He epäilivät, jos moinen asiain tili jatkuu, tokko on mitään hyvää tasavaltaisesta hallitusmuodosta, josta he olivat ennen ylpeilleet. Edellämainittu yhteiskunnallisten kysymysten kasvava, jyrkkä pohdinta osoittautui Amerikan erikoisten taloudellisten olojen tähden kuitenkin vaikutukseltaan ennenaikaiseksi. Vallitsihan täällä maassa vielä maaorjuus. Ihmisten vapauden edistyksen välttämättömänä ehtona oli siis murtaa maaorjuuden kahleet, jotka olivat kauheammat seuraavia palkkaorjuuden kahleita. Ilman sen väliasteen saavuttamistaistelua ja siitä johtuvia oloja olisi luultavasti suuri vallankumous tapahtunut Amerikassa jo kahtakymmentä viittä vuotta aikaisemmin. Mutta sen tuli tehdä; ja niin ollen vuodesta 1840 aina vuoteen 1870 orjuuskysymys, vetäen suuret joukot pyörteisiinsä, kiinnitti kansamme kaiken siveellisen, henkisen ja ruumiillisen voiman.

"Kolmen-, neljänkymmenen vuoden aikana, alkaen vakavasta orjainvapausliikkeen alusta ja kestäen sen lopulliseen ratkaisuun asti, ei kansallemme johtunut mieleenkään tuhlata aikaansa ja voimiansa muihin asioihin. Tänä aikakautena pääomien keskittyminen muutamien aniharvojen käsiin — joka seikka jo v. 1840 oli muutamien valistuneiden silmiin kajastanut — sai kaikessa rauhassa suuremman yleisön huomaamatta tapahtua ja laskea maa ja kansa vaikutuksensa alaiseksi. Siviiliosaston ja siihen johtavan ynnä siitä seuraavan kiihotusajan varjossa saivat kapitalistit tilaisuuden varastaa ylivallan kansalta ja siten kohota maassa määrääviksi.

"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentä kolme on lähtökohtana sille aikakaudelle, jolloin kansamme, vapautuneena orjain vapautustaistelun henkisestä ja aineellisesta jännityksestä, ensikerran rupesi havaitsemaan sen elämän taistelun jonka kapitalismi oli esille pakoittanut — taistelun rahavallan ja kansanvallan välillä. Olihan kansanvaltaisuuden vaatimuksena kaikille samanlainen oikeus elämäntilaisuuteen, oikeuteen ja onnellisuuteen, jotka seikat olivat ristiriidassa rahavallan etujen keralla. Tästä ajanluvusta alkavaksi niin ollen me laskemme lopullisen vallankumoukseen, joka toimitettiin valheellisen Amerikan tasavallan nykyiselle kannalle muodostamiseksi.

"Historia sisältää lukuisia kuvauksia edellisten tasavaltaisten keskittymisestä johtuvina. Mutta yhtään kuvausta ei löydy, jossa ilmenisi niin nopea ja täydellinen vallankumous taloudellisissa perusteissa kuin Amerikan tasavallassa. Amerikassa ennen sotaa, kuten ennen jo on kerrottu, oli rikkaus jakautunut melkoisen tasaväkisesti katsoen valtakunnan suuruuteen. Löytyi ainoastaan aniharvoja rikkaita ja vielä pienempi määrä suuromaisuuksien omistajia. Yksilöillä tai luokalla omaisuuden avulla ei ollut tilaisuutta harjoittaa muiden yhteiskunnan jäsenten sortoa. Mutta sitte seuraavan kahdenkymmenen viiden tai kolmenkymmenen vuoden kuluessa muuttuivat olot aivan päinvastaisiksi. Jo kahdeksannella vuosikymmenellä yhdeksättätoista sataa oli. Amerika saanut yleisen maineen miljoneerien maana, jossa suurimmat mahdollisuudet yksilöllisten äärettömien rikkauksien kokoamiseksi olivat olemassa. Tämä ennen tasaisesti jaetun omaisuuden muutamien aniharvojen käsiin keskittyminen, joka vaikutti kansan teollisen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän rappeutumiseen, ei voinut olla muuta kuin vallankumouksellista.

"Liikemaailmassa oli vapaakilpailu lakannut. Persoonallinen yrittelijäisyys teollisuuden aloilla oli mahdoton kaikille muille paitsi kapitalisteille. Heistäkin ainoastaan suurkapitalisteilla oli etuoikeus. Ennen suurten tilaisuuksien maaksi tunnettu Amerika oli muuttunut samassa määrin suureksi monopolien maaksi. Ihmistä ei enään arvioitu sen mukaan mikä hän oli, mutta kuinka paljon hänellä oli rikkautta. Järki ja ahkeruus yhdistettynä kuuliaisuuteen voi voittaa ylipalkollisen aseman itselleen kapitalismia palveluksessa; mutta itsenäisyys oli estetty.

"Maan taloudellisen elämän keskittyminen verrattain harvalukuisen suurkapitalistijoukon käsiin vuorostaan oli pakoitettu keskittämään ja muodostamaan samallaiset tuotanto ja jako-olot. Yksi suuri, mahtavalla pääomalla varustettu liikelaitos valtasi koko sen alueen jossa ennen lukematon joukko pikkuliikkeitä toimi. Tässä kehityskulussa suuret joukot pikkuliikkeitä muserrettiin kuin kärpäset ja näiden liikkeiden omistajat pakoitettiin liittymään suurliikkeen alammaisiksi ja käskyn täyttäjiksi. Joka hetki näinä vuosina saatettiin havaita, että suuret rikkauksien alueet ja yritteliäisyyden mahdollisuudet, joiden olisi tullut kuulua kaikille, joutuivat kapitalististen renkaiden ja monopoolien käsiin. Sanat 'trusti' ja 'syndikaatti' otettiin sanakirjaan merkitsemään näitä taloudellisia hirmulaitoksia, joita ennen ei tunnettu liike- ja teollisuusmaailmassa.

"On vaikea sanoa kumpi kahdesta työväenryhmästä, palkkatyöläiset tai maanviljelijät, kärsi ankarimmin muuttuneissa oloissa. Ennen vallinnut hyvä persoonallinen suhde työnantajan ja tekijän välillä oli kadonnut. Suuret yhteenliittyneet pääomat, jotka olivat astuneet yksityisten liikemiesten tilalle, olivat persoonattomia voimia, jotka eivät tunteneet työläistä enää ihmisenä vaan voimayhteytenä. Työläinen oli muodostunut koneen välikappaleeksi, jota pidettiin jonkunlaisena tarveaineena, jonka ylöspidosta tuli huolehtia niin kauvan kuin joku uusi kone hänet ihan tarpeettomaksi tuotannossa ja sen välityksessä tekee.

"Maanviljelijän taloudellinen peruste ja elämän mahdollisuus samoin riistettiin koko maan liike-elämän muutamien käsiin keskittämisellä. Rautatiet ja viljamarkkinat jakoivat maanviljelijän voitot keskenään. Jos viljavuosi oli hyvä, jäi maanviljelijälle paikaksi varsinaisen työläisen palkkaosuus. Mutta jos viljasato oli huonompi, sai hän tehdä velkaa elääkseen ja kiinnittää maatilansa kapitalisteille. Vähitellen tällaisten olojen vallitessa vaipui maanviljelijä yhä suuremman velkakuorman alaiseksi. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa yhä uutta velkaa toivomatta milloinkaan velan tekaisin suorittamismahdollisuutta. Moisesta asiaintilasta johtui, että maanviljelijäin asutut ja muokatut maatilat myytiin pakkohuutokaupalla suurille rahayhtiöille. Maanviljelijä joutui veronalaiseksi vuokralaiseksi, torppariksi tahi päiväpalkkalaiseksi omalle konnulleen.

"Vuosien 1873 ja 1896 välillä kertoo historia tapahtuneen kuusi, huomattavaa liikepulaa. Näiden liikepulien väliajat olivat kuitenkin niin lyhyet, että voimme sanoa jatkuvan liikepulan vallinneen koko mainitun aikakauden. Liikepulat varhaisemman tasavallan keskiaikana olivat lukuisat ja vahingolliset, mutta liikejärjestelmä, nojautuen silloin yleiseen alottelijain yritteliäisyyteen, osoittautui kimpoavaksi, joten näitä liikepulia seurannut väliaika johdatti ihmiset entistä ehompaan varallisuuteen. Mutta sekä kimpoavaisuus että sen aihe olivat poistuneet myöhemmistä liikejärjestelmistä. Niin ollen niissä liikepula merkitsi yhä kasvavaa hätää yleiselle kansalle. Tosin jonkunlaista vastavaikutusta liikepulan jälkeen saattoi myöhemmän liikejärjestelmän vallitessakin havaita; mutta se ei vaikuttanut mitään etuja köyhälistölle. Päinvastoin elintarpeiden hinnan ja työläisten sekä maanviljelijäin palkan eroavaisuus kävi yhä huomattavammaksi. Edelliset kohousivat ja jälkimmäiset laskeusivat.

"Paras todistus maanviljelijäin ja työläisten hyvinvoinnin surkeaan alenemiseen löydetään ulkomailta tänne saapuneen siirtolaisuuden vähenemisessä ja siirtolaisten ala-arvoisuudessa. Kahdeksannentoista vuosisadan puolivälistä alkaen oli siirtolaisuus täällä maassa vallitsevien lupaavien olojen tähden yhä kasvanut. Siten oli tänne saapunut parhaita Europan voimia. Mutta heti sisällissodan jälkeen muuttui siirtolaisuuden luonne. Siirtolaisuus johtui myöhempinä vuosikymmeninä etupäässä alhaisella kehitysasteella ja melkein raakuuden tilassa olevien maiden huonommista aineksista. Ja näitäkin saadakseen olivat siirtolaislaivayhtiöt ja Amerikan maasyndikaatit pakoitetut lähettämään asiamiehiään Europari kurjimpiin maihin valeilla ynnä houkutuksilla väkeä hankkimaan. Asiat olivat kehittyneet sille asteelle, ettei mikään Europan maalainen tai työmies, joka oli kerjäläistä hiukankaan paremmissa oloissa, tullut tänne Amerikaan jakamaan täkäläisen köyhälistön kurjaa kohtaloa.

"Samaan aikaan kun vaalien edellä politikoitsijat kuvailivat parempien aikojen tuloa, olivat taloudelliset kirjailijat melkein yksimielisiä siitä, että asia on aivan päinvastoin. Entinen Amerikan olojen paremmuus on menneisyyteen kuuluva. Sen sijaan vajoavat olosuhteet yhä alemmaksi, kunnes ne vihdoin ovat Europan huonoimpien maiden olojen kanssa samalla asteella. Tällaisien olojen vallitessa havaitsemme, että vuodesta 1880 alkaen yhä halventuneiden tuotantokustannusten — joista työläisten palkka muodostaa suurimman osan — vuoksi ryhtyvät amerikalaiset pääoman omistajat voittamaan ulkomaisilla markkinoilla kilpailussa hintojen halpuudessa Englannin, Belgian, Ranskan ja Saksan kapitalistien orjain tuotannon kaupan.

"Tähän aikaan, jolloin taloudellinen hätä pakoitti kansakerroksen teolliseen sotaan ja ennen tyytyväiset maanviljelijät vallankumouksellisiksi, kehittyivät yksityiset rikkaudet äärimmäiseen huippuunsa. Miljoneerit, jotka ennen sisällissotaa olivat tuntemattomia, olivat nyt jo muodostuneet monimiljoneereiksi. Edelleen oli jo lukuisa joukko satojen miljoonien omistajia ja muutamia biljoneereja. Ei tietysti ollut vaikeaa, — eikä kansa sitä sellaisena pitänytkään — nähdä, mihinkä ne rikkaudet, jotka kansa kadotti, joutuivat. Kymmenet tuhannet tavalliset varakkaat katosivat ilmestyäkseen mahdottoman rikkaina. Ja sitä mukaa kuin muutamien aniharvojen rikkaus kasvoi suhdattomasti, laskeusi kansan hyvinvointikurjuuden asteelle.

"Yhteiskunnalliset olot, jotka näin kumosivat entiset taloudelliset olot, olivat siis vallankumouksellisia. Amerikassa ennen sotaa kävi rikkauksien hankkiminen päinsä persoonallisen yritteliäisyyden avulla. Yleisenä sananpartena oli, että oli ainoastaan kolme ajanjaksoa paidan hihasta paidan hihaan. Se merkitsi, että minkä isä kokosi sen poika hävitti ja pojan-poika taas oli ruumiillisena työläisenä. Täten taloudellisten olojen ollen vaihtelevia, oli luokkakannan selviytyminen vaikea. Silloin ei havaittu selvempää pysyväistä työväen, herrasväen tai pääomanomistajain luokka perustetta. Rikkaus ja köyhyys, jouten-olo tai työnteko, katsottiin riippuvaksi etupäässä hyvästä tahi huonosta onnesta eikä luokka-olojen perusteista. Mutta tällainen asema muuttui. Uuden taloudellisen järjestelmän perusteella suuret omaisuudet pysyivät samoissa käsissä. Pelkoa niiden häviämisestä ja toisiin käsiin muuttumisesta ei ollut enempää kuin aatelistolla aatelinimensä katoamisesta. Toiselta, puolen taas tuotanto- ja liikeolojen keskityttyä harvalukuisen kapitalistijoukon käsiin kävi suurelle kansan enemmistölle aivan mahdottomaksi kohota varallisuuteen. Rikkaaksi tulemisen toivo, joka ennen sotaa innostutti ihmisiä toimiin, oli lakannut vaikuttamasta köyhälistöön. Rikkaiden ja köyhien välillä ovi oli tästälähin suljettu. Yhteiskunnallisen turvallisuuden tie oli tukettu rahasäkeillä.

"Luonnollinen heijastus maamme muuttuneista yhteiskunnallisista olosuhteista on nähtävänä uuden luokan tiedesanaluettelossa, joka vanhasta maailmasta on lainattu ja joka heti sodan jälkeen tuli Yhdysvalloissa käytäntöön. Entisen Amerikan ylvästelyn aiheena on ollut, että jokainen täällä maassa oli työmies; mutta nyt me huomaamme että työmies sanaa käytetään yhä useimmin erottamaan köyhää hyvinvoivasta ihmisestä. Ensikerran Amerikan kirjallisuudessa me rupeamme lukemaan alaluokasta, yläluokasta ja keskiluokasta, — kaikki määritelmiä, jotka ennen sisällissotaa olisivat olleet tarkoituksettomia. Mutta tällöin ne soveltuivat niin sattuvasti Amerikan oloihin, ettei niitä voinut olla käyttämättä.

"Tuhlaavainen ylellinen elämäntapa, jolle ei vertoja Europassa voitu löytää, rupesi käymään yleiseksi uusien, ennen kuulumattomien rikkauksien omista jäin keskuudessa. Kultainen loisto, ruhtinaallinen mässäys, ja tuhlaavaisuus kiihoitti yleistä tyytymättömyyttä ja loi valoa eroavaisuudelle, joka vallitsi herrojen ja kansan olojen välillä.

"Samaan aikaan rahakuninkaat eivät olleet kiireisiä salaamaan uskoaan siitä, että kansanvallan päivä oli laskeutumassa ja tasa-arvoisuus oli päättymässä. Kun yleinen mielipide Amerikassa oli kasvanut heitä kohtaan katkeraksi, osoittivat he varsin suorasti vastenmielisyytensä kansanvaltaisille laitoksille. Johtavat Amerikan miljoneerit olivat muodostuneet kansainvälisiksi persooniksi, tuhlaten suurimman osan omaisuudestaan ja ajastaan Europan maissa ja lähettäen lapsensa siellä kasvatettavaksi. Muutamissa tapauksissa pitivät he Europasta siinä määrin, että uhkailivat antautua jonkun Europan maan alamaisiksi. Amerikan suurkapitalistien ylenkatsetta kansanvaltaisia oloja kohtaan ja mielenkiintoa Eurooppaan nähden osoittaa myöskin se, että he naittivat tyttärensä ulkolaisille aatelismiehille. Nähtävästi amerikalaisen miljoneerin tyttärelle ainoastaan sellainen avioliitto on kyllin arvokas. Nämä suurkapitalistit olivat hyvin kekselijäitä raha-asioissa, joten se seikka, että he kiinnittivät miljoonejaan aatelisnimiin, voi ainoastaan todistaa heidän käsitystään tulevaisuudesta, joka heidän mielestään kuului etuoikeutetuille säädyille eikä suinkaan kansalle. He luulivat, että tulevaisuus tulee muodostumaan samanlaiseksi kuin varhainen menneisyys, jolloin harvoilla oli täydellinen valta kansan ylitse.

"Kapitalistien vaikutus poliittiseen hallitukseen liike-etujen saamiseksi, oli hyvin huomattava ja aika ajoin aikaan sai suuria ja vakavia rettelöltä. Sikäli kuin rikkaudet olivat keskittyneet ja yhteenliittyneet, kasvoi rahan vaikutus hallitukseen. Kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä raha oli jo itse asiassa hallituksen määrääjä. Tosin määräysvalta oli koetettu verhota, mutta siinä ei suuresti onnistuttu. Ja myöhemmin ei kapitalistiluokka katsonut tarpeelliseksi edes peittää kansalta rahan todellista vaikutusvaltaa hallitukseen nähden. Elleivät kansan nimelliset edustajat olisi alistuneetkaan valvomaan kapitalistien etuja yksinomaan, niin oli kapitalisteilla suuri ja hyvin valittu asiamiesjoukko jokaisessa virastossa heidän etujaan valvomassa. Vähitellen nämä asiamiehet saivat puolivirallisen aseman virastoissa ja sen ajan poliitillisessa koneistossa.

"Hallituksen historia sisältää muutamia muitakin häpeällisiä lukuja lehdillään — lukuja joissa kerrotaan kuinka tänä aikana kunnallis-, valtio- ja kansallislainlaatijakunnat, seuraten ylioikeuksien ja toimeenpanevien viranomaisten esimerkkejä, kilpailivat keskenään maan, etuoikeuksien, kontrahtien ja monopoolioikeuksien tukkumyönnytyksissä ja koko maan rikkauden ja kansan kapitalistiluokan ja heidän jälkeläistensä vallan alaisuuteen saattamisessa. Yleiset maat, joista muutamia vuosikymmeniä sitte toivottiin saatavan pysyväinen, rajaton perintö tulevaisille sukupolville, oli lahjoitettu laajoina alueina suurille syndikaateille ja kapitalisteille, jotka aitasivat ne itselleen tulevaisen ajan varalta, jolloin heidän lapsensa ovat maa-aatelistona ja koko kansa heidän verotuksensa alaisena maaorjajoukkona. Eikä ainoastaan aineellinen kansan omaisuus yksin-omaan joutunut kapitalistiluokan haltuun, mutta kaikki kauppa- ja liikealat ja teollisuudenhaarat olivat joutuneet suurien monopoolien haltuun lainlaatijakuntien myöntämien etuoikeuksien perusteella. Täten tulevilta sukupolvilta riistettiin elämisen ja työnsaannin mahdollisuus. Heille jäi perinnöksi ainoastaan vapaus vaipua kapitalistiluokan nöyriksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi. Vanhoja kuningaskunnan oloja kuvaavien aikakauskirjojen lehdillä tapaa synkkiä kertomuksia, kuinka kuningas, suuttuneena joillekkin alamaisilleen, möi heidät orjuuteen ja heidän omaisuutensa lahjoitti jollekin suosikilleen laiskuudessa ja ylöllisyydessä nautittavaksi. Mutta synkin näistä kertomuksista on kirkas niiden rinnalla, joissa kerrotaan Amerikan kansan yhteisen perinnön, omaisuuden, ja toiveiden enimmän tarjoovalle myömisestä. Asian vieläkin kamalammaksi tekee tietoisuus, että myyjänä esiintyy niin kutsuttu kansanvaltainen valtio, kansallinen ja paikallinen hallitus.

"Erityisemmin tarpeelliseksi oli yläluokalle käynyt mahdollisuus käyttämään hallituksen valtaa mielensä mukaan sentähden, että työläisjoukkojen mieli oli kauheasti katkeroitunut ja hurjistunut.

"Työväen toimeenpanemat työlakot useinkin aiheuttivat niin suuria rauhattomuuksia, ettei poliisivoima kyennyt järjestystä ylläpitämään. Yleiseksi tavaksi kapitalisteille muodostui valtion jopa kansalliseen hallitukseen vetoaminen sotaväen suojeluksen omaisuudelleen ja eduilleen saamiseksi. Siten valtion sotaväen pääasialliseksi toimeksi kehittyi lakkojen lakkauttaminen pistimillä tai kuulilla ja kapitalistien omaisuuden suojeleminen. Vihdoin työväestöllä oli ainoana mahdollisuutena kuolla nälkään tai palata kapitalistien asettamilla ehdoilla takaisin työhön.

"Kahdeksannen vuosikymmenen kuluessa otti valtiohallitus ohjelmaansa sotaväen järjestämisen tälle uudelle käytännölliselle alalle. Kansalliskaarti muutettiin kapitalistien kaartiksi. Koko sotajoukko uudelleen järjestettiin ja sen lukumäärä lisättiin. Sotajoukko harjoitettiin erityisesti ampumaan kapinallista työväkeä. Katuampumaharjoitus — aivan uusi harjoitusala eikä suinkaan mieluinen amerikalaisille sotilaille — astui yleiseen päiväjärjestykseen. Sillä alalla osoitettu taito painoi paljon ylennysasioissa. Kivi ja tiilikasarmeja varustettuina ampumaluukuilla ja suojeltuina kanuunoilla, oli perustettu kaupunkien tärkeimpiin osiin. Muutamissa tapauksissa paikallissotaväki, joka suurimmaksi osaksi muodostui kansakerroksen lapsista ja siis oli myötätuntoinen kansan vaatimuksille ja taistelulle, osotti vastenmielisyyttään työväestön ampumiseen ja verilöylyjen toimeenpanemiseen niin suuressa määrin, että kapitalistit mieluummin kutsuivat avukseen varsinaisia hallituksen vakinaisia, melkoista raaempia ja säälimättömämpiä sotajoukkoja. Vihdoin hallitus kapitalistien toivomuksesta ryhtyi perustamaan sotilasleirejä suurten kaupunkien lähistöllä Näistä leireistä pitivät sotilaat kapitalistien kaupungissa sijaitsevia työmaita ja etuja silmällä. Intiaanisodat olivat jo aikoja sitten päättyneet. Sotilaat, jotka ennen olivat leiritettyinä lännen valtioihin suojelemaan siellä asuvia asukkaita intiaanien hyökkäyksiltä, siirrettiin itävaltioihin suojelemaan kapitalistien etuoikeuksia valkea-ihoisten, hätääntyneiden työläisten vaatimuksilta. Sellainen oli yksityisomaisuuden ja kapitalismin kehitys.

"Kuinka suuressa määrin ja laajoilla alueilla kapitalistit saivat hallituksen käyttämään valtion sotajoukkoja heidän yksityiseksi edukseen, siitä saadaan käsitys kun otetaan huomioon, että yhtenä, ainoana vuonna 8 à 10 tuhatta sotilasta oli yhtä mittaa liikkeellä New Yorkin ja Pensylvanian valtioiden lakkoalueilla lakkolaisia, kukistamassa. Vuonna 1892 viiden valtion sotaväki vakinaisen väen avustamana, oli alituiseen aseissa lakkolaisia vastaan. Tämän joukon lukumäärää voitanee täydellä syyllä verrata armeijaan, joka Washingtonilia oli käytettävänään. Semmoista tilaa sopi kyllä jo kutsua sisällissodaksi.

"Amerikalaiset entisinä aikoina olivat nauraneet ulkomaiden yksinvaltaisuutta suojaaville sotajoukoille sanoen, että hallitus, joka tarvitsee väkivaltaa suojelemaan itseään omalta kansaltaan oli siten tunnustanut oman huonoutensa. Tähän samaan tilaan oli Yhdysvaltain taloudellinen järjestelmä nopeasti kehittymässä — se oli muuttumassa pajunettihallitukseksi.

"Näin lyhykäisesti, poikkeamatta erikoiskohtiin, voidaan kuvata muutamat yleisimmät Amerikan kansan oloja koskevien muutosten ilmiöt, jotka olivat suoranaisia seurauksia pääomien keskittymisestä, joka rupesi vakavampaa huolestumista yleisössä herättämään sisällissodan päätyttyä.

"Voitaisiin täydellä syyllä sanoa että pohjoisten valtioiden kansalaisarmeijat palatessaan tasavallan pelastussodasta julkista, vihollista vastaan löysivät tasavallan salaisten mutta paljon vaarallisemman kotiin jättämänsä vihollisen varastamana. Samaan aikaan kun he olivat hajoittamassa roturajoja Etelä-valtioissa rakensivat kapitalistit Pohjois-valtioissa rikkaudelle nojaavan luokkarajan ja vallan. Ja tämä rakennus tuli löytämään maaperänsä myöskin Etelävalloissa lyhyen ajan sisällä. Samaan aikaan kun tasavallan armeija vuodatti suurina virtoina vertaan kansallisen ja valtiollisen tasa-arvoisuuden aikaansaamiseksi hyökättiin yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden — jolle kaikki muu tasa-arvoisuus nojaa — kimppuun luokkajaon kautta. Luokkajako ei voi muuhun päättyä kun ennen yhtenäisenä olleen, toisiaan kunnioittavista ihmisistä muodostuneen kansakunnan täydelliseen jakoon ja puolueryhmitykseen, joita ryhmiä yhdessä pitämään tarvitaan hirmuvallan rautaista kouraa. Neljä miljoonaa orjaa oli todellakin vapautettu maaorjuudesta, mutta samaan aikaan valkeaihoinen kansa oli kulkenut taloudellisten vasallien ikeen alle, jota Amerikan kansa Europasta oli paennut. Ei kukaan olisi uskonut sen tapahtuvan, jos sisällissodan alkaessa olisi sitä ennustettu."

Tohtori sulki kirjan josta hän oli lukenut ja heitti sen syrjään.

"Julian", hän sanoi, "tämä kertomus yläluokkalaisten Amerikan tasavallassa hallitsemisesta, on kerrassaan hämmästyttävä. Sinä olet ollut näiden tässä kerrottujen tapauksien silmin-näkijänä ja voit arvostella josko kertomuksessa on liioittelua."

"Päinvastoin", vastasin, "luulin sinun lukevan ääneesi sen ajan sanomalehti kokoelmaa. Kaikki poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset asiat ja ilmiöt, joihin kirjoittaja on kajonnut, olivat yleisen huomion ja keskustelun alaisia asioita. Jollei ne ennen ole minuun vaikuttaneet samalla tavalla kuin nyt, johtuu se siitä syystä yksinomaan, etten minä kysymyksessä olevana aikana kuullut niitä esitettävän tällaisessa määrättyä tarkoitusta tavoittelevassa järjestyksessä ja muodossa."

Vielä kerran pyysi tohtori Edithin tuomaan erään kirjan kirjastosta. Käännellen lehtiä kunnes hän vihdoin löysi etsimänsä kohdan, hän lausui:

"Jos sinä luulet, että Storiotin yhdeksännentoista vuosisadan kolmannen neljänneksen taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja kuvaava kertomus on voimastaan ja vaikuttavaisuudestaan velassa rhetorilliselle järjestykselleen, tahdon minä osoittaa sinulle muutamia suoria ja kylmiä tilastoja, joissa osoitetaan käytännöllistä rikkauden jakaantumista ja keskittymistä edellämainittuna ajanjaksona. Tässä on kirja, kokoonpantu sitä ainetta koskevista tiedonannoista, jotka perustuvat sensusilmoitusten, verotuslaskujen, omaisuusoikeusvirastojen ja virallisten asiakirjojen lausuntoihin ja selityksiin. Minä voin antaa sinulle näistä tutkimusten tuloksista kolme eri henkilön toimittamaa laajaa teosta. Itse kukin käsittelee eri alueita. Mutta kaikissa niissä tullaan samaan lopputulokseen, joka ollen hyvin tarkoin todistellen perusteltu ei jätä minkäänlaatuista epäilemisen sijaa.

"Ensimmäinen tilastoteos, joka on tehty vuonna 1903 erään tilastollisen toimituskunnan viranomaisen toimesta Yhdysvaltain tilastotiedollisten tutkimusten tuloksista, osoittaa meille, että kuudenkymmenenkahden biljoonan dollarin yleisomaisuudesta joukko miljoneereja ja monimiljoneereja edustaen kolmea sadatta osaa prosenttia koko maan väestöstä omisti 12 biljoonan dollarin arvosta yleisomaisuutta eli viidennen osan koko yleisomaisuudesta. Vuorostaan vähempi kuin 9 prosenttia kansasta omisti vuorostaan 33 biljoonaa yleisomaisuudesta ja muodosti siten niin kutsuttujen hyvinvoipien luokan. Jälelle jäänyt 91 prosenttia kansasta, siis suuri kansan enemmistö, kuului köyhäin luokkaan ja jakoi keskuudessaan jälellä olevan seitsemäntoista biljoonan dollarin yleisomaisuuden.

"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion omaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että 1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia omaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu hyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32 prosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta, suurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia omaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta, jäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.

"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla toimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy edellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään tietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista lähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan — suurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit, ollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan yleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen 9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis edelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82 prosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa 89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta."

"Tohtori", huudahdin, "minä tiedän että omaisuus oli hyvin epätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot tuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään minulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi. Edelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi."

"Minä aavistin sinun niin sanovan", vastasi tohtori. "Muista myöskin että edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana tapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset voivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat tuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi, maassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen tasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen oman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin mitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan sukupolville perinnöksi?"