LUKU VIII.

Suurin ihme — muoti syösty valtaistuimelta.

"Sinulla ei varmaankaan liene heikointa aavistustakaan siitä ruumiillisesta kiusauksesta mitä olen tuntenut käyttäessäni noita hirveitä muumion naamiopukuja", huudahti toverini lähtiessämme talosta. "Ajattelehan että nyt ensi kerran todella yhdessä kävelemme!"

"Varmaankin unohdat", vastasin, "että olemme olleet ulkona yhdessä useampia kertoja."

"Ulkona yhdessä, niin kyllä, mutta emme kävelemässä", vastasi hän; "ainakaan minä en ole kävellyt. En tiedä mikä eläintieteellinen sana sopivimmin kuvaisi sitä tapaa jota noiden säkkien sisäpuolella käytin eteenpäin päästäkseni, mutta kävelemistä ei se ainakaan ollut. Sinua aikasi naiset, näethän, olivat lapsesta pitäen tottuneet sellaiseen kulkutapaan ja epäilemättä kehittyneet koko taitaviksi siinä; mutta minulla ei koko elämässäni ole milloinkaan ollut hameita, paitsi kerran jossain näytelmässä. Se oli ankarinta tointa mitä koskaan olen kokenut, ja epäilen tokko milloinkaan enää osotan sinulle niin vankkaa todistusta kunnioituksestani. Minua ihmetyttää että sinä et näyttänyt huomaavan miten surkeassa tilassa olin."

Mutta jos, tottunut kun olin poimuihin kahlehdittujen naisten käyntitapaan, en ollut huomannut mitään tavatonta Edithin kulussa ollessamme ulkona edellisillä kerroilla, niin keveä sulous hänen kävelyssään ja kimpoava ripeys hänen askeleissaan nyt vaeltaessaan vieressäni osotti hänen olevan urheilijan, lumoavan laadultaan.

Kaiken sen kuvaileminen yksityisseikkoineen mitä sinä päivänä näin matkallani paperin valmistustehtaissa olisi vanhan kertomuksen esittäminen kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille; mutta enemmän kuin kaikki koneyhteyksien nerokkuus ja vaihtelu vaikutti minuun työn tekijät itse ja heidän työsuhteensa. Minun ei tarvitse selitellä lukijoilleni, minkälaisia suuret myllyt ovat näinä päivinä — korkeita ilmakkaita saleja, seinät tiilistä tai metallista kauniine piirroksineen, palatsien tavoin kalustetut kaikilla mukavuuksilla, koneisto käyden melkein äänettömästi ja kaikki työpaikat jotka jollain tavoin voisivat olla vaarallisia nerokkaitten keksintöjen avulla saatettu mahdollisimman turvallisiksi. Ei minun myöskään tarvitse kuvailla teille näissä teollisuuspalatseissa olevia ruhtinaallisia työn tekijöitä, voimakkaita ja uhkeita miehiä ja naisia hienoine sivistyskasvoineen uurastaen taiteilijan innolla itse valitsemaansa työtä jossa hyöty ja kauneus yhtyvät. Te kaikki tiedätte minkälaisia tehtaanne ovat tätä nykyä; epäilemättä kukaan teistä ei pidä niitä liian miellyttävinä ja mukavina, kun olette sellaisiin tottunut koko elämänne ajan. Te epäilemättä arvostelette niitä ala-arvoisemmiksikin kuin niiden pitäisi oleman, sillä sellainen on ihmisluonne; mutta jos tahdotte ymmärtää, miltä ne minusta näyttävät, niin sulkekaa silmänne hetkeksi ja koettakaa mielessänne kuvitella, minkälaisia olivat puuvilla-, villa- ja paperimyllyt sata vuotta sitten.

Kuvailkaa matalat huoneet, katossa karkeat ja likaiset hirret, seinät paljaista tai valkeaksi maalatuista tiileistä. Kuvitelkaa laattiat niin täynnä koneita jotta tilaa säästyisi, että tuskin jäi työn tekijöille ahtaita solia mistä luikerrella lentäväin teräskäsivarsien ja hankojen lomitse, ja harhaliikunto merkitsi kuolemaa tai ruhjoutumista. Kuvitelkaa ilman tila puhtaan ilman asemasta täynnä hajusekoitusta öljystä ja ruokottomuudesta, pesemättömistä ihmisruumiista ja likaisista vaatteista. Ajatelkaa alituista koneiston rätinää ja räiskettä kuin tuulispään särinä.

Mutta nämä olivat vain näkymön aineellisia asioita. Sulkekaa silmänne kerran vielä, jotta näkisitte sen mitä en minä toivoisi koskaan nähneeni — loppumaton jono naisia, kalpeita, posket lommolla, kasvot elottomat ja typerät, vain kurjuutta ilmoittavat, vaatteet ryysyjä, virttyneitä ja likaisia; eikä vain naisia, vaan laumoittain pikku lapsia, kasvoiltaan surkastuneita ja ryysyisiä — lapsia joiden verestä äidin maito tuskin oli haihtunut ja luut vielä olivat rustoa.

Edith esitti minut erään näiden tehtaiden superintendentille joka oli sievä ehkä neljänkymmenen vuotias nainen. Hän näytti meille hyvin ystävällisesti kaiken ja selitti minulle asioita ja oli sangen harras vuorostaan tietämään mitä minä ajattelin nykyaikaisista tehtaista ja niiden vastakohdista muinaisten päivien tehtaisiin verraten. Luonnolliseni kerroin hänelle että minuun oli vaikuttanut paljon enemmän muutos itse työn tekijäin olosuhteissa kuin mikään uusista käyttökoneista.

"Oh niin", hän sanoi, "tietysti te sanotte niin; sen täytyy todellakin olla painava vastakohta, vaikka nykyiset olosuhteet tuntuvat meistä niin luonnollisilta että unohdamme niiden joskus olleen toisenlaiset. Kun työn tekijät päättävät miten työ on tehtävä, niin ei ole ihmeellistä että olosuhteitten pitäisi oleman mahdollisimman miellyttävät. Toiselta puolen, kun kuten teidän päivinänne yksi luokka, teidän yksityiskapitalistinne, joka ei ottanut osaa työhön, määräsi kuitenkin miten työ oli tehtävä, niin ei ole merkillistä että teollisuussuhteet olivat niin raakamaisia, etenkin kun kilpailujärjestelmä pakotti kapitalistit kiskomaan työn tekijöiltä mahdollisimman paljon työtä mitä halvimmalla hinnalla."

"Tuleeko minun ymmärtää", kysyin, "että kussakin ammatissa työn tekijät itse järjestävät oman toimialansa olosuhteet?"

"Ei suinkaan. Teollisuushallituksemme ykseysluonne on sen elinaate, jota vailla ollen se heti joutuisi epäkäytännölliseksi. Jos kunkin ammatin jäsenet vallitsisivat sen olosuhteet, niin he aina olisivat viettelyksessä johtaa sitä itsekkäästi ja yhteiskunnan yleisille eduille vastakkaisesti ja koettaisivat, samoinkuin teidän yksityiskapitalistinne, saada niin paljon ja antaa niin vähän kuin mahdollista. Eikä vain kaikki eri työn tekijäin luokka olisi kiusauksessa toimia tällä tavalla, vaan kukin saman ammatin työn tekijäin aliosastotkin seuraisivat pian samaa politiikkaa, kunnes koko teollisuusjärjestelmä olisi hajalla, ja meidän tulisi kutsua kapitalistit haudoistaan pelastamaan meitä. Sanoessani että työn tekijät järjestivät työsuhteet, tarkoitin työn tekijöitä kokonaisuudessaan — se on, kansaa semmoisenaan, jonka kaikki jäsenet tätänykyä ovat työn tekijöitä kuten tiedätte. Teollisuusjärjestelmän eri haarojen olosuhteitten järjestäminen ja keskinäinen sovelluttaminen ovat kokonaan yleisen hallituksen tehtäviä. Samalla kuitenkin työsuhteitten järjestämistä kullakin toiminta-alalla valvovat sen työn tekijät tehokkaasti vaikka välillisesti sen oikeuden kautta joka meillä kullakin on saadessamme valita ja vaihtaa toiminta-alojamme. Kukaan ei haluaisi valita tointa, jonka olosuhteet eivät olisi tyydyttäviä, joten ne täytyy laittaa tyydyttäviksi ja pitää sellaisina."

Ollessamme tehtaassa tuli puolisen aika ja minä pyysin superintendenttiä ja Edithiä syömään kanssani. Halusin oikeastaan päästä varmuuteen siitä, oliko vastikään saamani luottokortti jonkun arvoinen vai eikö.

"Yksi asia on teidän puvuissanne", sanoin istuessamme pöytämme ääressä ruokasalissa, "jonka suhteen olen koko utelias. Tahdotteko sanoa minulle, kuka tai mikä määrää muodit?"

"Luoja määrää ainoan muodin mitä nyt yleisesti noudatetaan", vastasi Edith.

"Ja mikä se on?"

"Ruumiimme muoto", hän vastasi.

"Niin, niin, se on hyvä", vastasin, "ja aivan totta myös teidän pukuihinne nähden, samoinkuin se ei ollut meidän puvuissamme; mutta kysymykseni on vastinta vailla vielä. Selvästihän teillä on yleinen teoria puvuissanne nähtävänä, mutta onhan olemassa tuhansia eroavaisuuksia yksityiskohdissa, kuten tyylin mahdollisissa vaihdoksissa, kuosissa, värissä, aineessa ja missä lieneekään. No niin, pukujen laittokin luullakseni on kuten kaikki muukin teollisuus yleistä liikettä, yhteisen johdon alaista, eikö niin?"

"On varmaan. Ihmiset tietysti voivat tehdä omat pukunsa jos haluavat, aivan samoin kuin voivat tehdä mitä tahansa, mutta se olisi suurta ajan ja vaivan hukkaa."

"Hyvä. Tehtaissa valmistettavat puvut tehdään jonkun erikoisen suunnittelun tai suunnittelujen mukaan. Minun aikanani pukujen suunnittelukysymyksen ratkaisivat seuraelämän johtajat, muotilehdet, määräykset Pariisista tai herra ties mitkä kaikki; mutta joka tapauksessa kysymys meidän varalle ratkaistiin ja meidän täytyi vain totella. En sano että se oli mikään hyvä tapa; päinvastoin se oli inhottava; mutta minä haluan tietää: mikä järjestelmä teillä on tämän asemasta, sillä minä otaksun että teillä nyt ei ole seuraelämän johtajia, muotilehtiä eikä Pariisin määräyksiä? Kuka ratkaisee kysymyksen, miten pukeudutte?"

"Me", vastasi superintendentti.

"Tarkoitatte kai että määräätte sen joukolla kansanvaltaisella tavalla. No niin, katsellessani ympärilleni tässä ruokasalissa ja nähdessäni pukujen vaihtelevaisuutta ja kauneutta, täytyy minun sanoa että järjestelmänne tulokset näyttävät tyydyttäviltä, mutta luullakseni olisi vankinkin kansanvaltaisuuden periaatteiden uskoja epäillyt, tokko enemmistön valta tulee pukuihinkin ulettumaan. Minä myönnän että muotikytkyt jota me kumarsimme oli sangen rasittava, mutta totta oli sitäpaitsi että jos olimme kylliksi urheita, kuten muutamat todella olivat, saatoimme sen torjua luotamme; mutta kun puvun tyylin määrää hallitus ja vain erikoisia tyylejä tehdään, niin teidän täytyy joko seurata enemmistön makua taikka maata sängyssä. Miksi nauratte? Eikö asia ole niin?"

"Me nauroimme sentakia", vastasi superintendentti, "että te hiukan väärin asian ymmärsitte. Sanoessani että me järjestämme pukukysymyksen, en tarkoittanut että me sen joukolla järjestämme, enemmistön maun mukaan, vaan yksilöllisesti, kukin itsellensä."

"Mutta minä en voi älytä, miten sen voitte tehdä", intin vielä. "Kankaiden valmistaminen ja niiden puvuiksi tekeminen on hallituksen toimena. Eikö se käytännössä merkitse että hallituksella on valvonta- ja alkuunpanovalta pukujen muotiin nähden?"

"Ei millään tavalla!" huudahti superintendentti. "Selvää on, mr. West, kuten historioitsijatkin sanovat, että hallinnollisessa toiminnassa teidän päivinänne oli jonkinlainen mielivaltainen johto, jota ei enää ole olemassa. Hallitus on todenteolla nyt mitä se nimellisesti oli Amerikassa teidän päivinänne — palvelija, työase, välikappale jonka kautta kansa tahtonsa perille ajaa ja joka itse on tahtoa vailla. Kansan tahto ilmenee kahdella eri tavalla jotka ovat aivan erilaiset: ensiksi joukkopäätöksellä, enemmistön mukaan, kun kysymyksessä on yhteisiä, keskinäisiä etuja, sellaisia kuin yhteiskunnan suuret taloudelliset ja valtiolliset yhteisasiat; toiseksi, persoonallisesti, kunkin yksilön tahdon mukaan häntä itseään varten yksityisiä ja itselle kuuluvia asioita kosketeltaessa. Hallitus on yhtä ehdottomasti yksilöllisen mukavuuden palvelija yksityisissä asioissa kuin se on joukon tahdonkin noudattaja yhteiskunnan yhteisetuihin katsoen. Se on samalla kaikkein korkein edustaja yleisissä asioissa ja jokaisen asiamies, juoksupoika ja hommaaja kaikkia yksityisiä tarkoituksia varten. Mikään ei ole liian ylhäistä tai alhaista, liian suurta tai pientä sille mitä se ei hyväksemme tekisi.

"Pukujen valmistusosastolla on ääretön varasto kankaita ja koneita kokonaan jokaisen kansaan kuuluvan miehen tai naisen mielen mukaan käytettävissä. Te voitte mennä johonkin puotiin ja tilata minkälaisen pavun tahansa josta historiallinen kuvaus on olemassa Eevan päivistä eilispäivään asti, taikka voitte jättää oman kuvittelunne mukaisen tilauksen aivan uuden muotoista pukua varten mistä nykyään olemassa olevasta aineesta tahansa, ja se lähetetään luoksenne kotiin vähemmässä ajassa kuin kukaan yhdeksännentoista vuosisadan ompelija edes lupasikaan valmistaa tilausta. Tästä puhuessamme todella haluaisin teidän näkevän pukuja valmistavat koneemme käynnissä. Meidän paperipukumme tietysti ovat saumattomia ja ne kokonaan tehdään koneilla. Kun laitos on sovitettavissa jokaisen mitan mukaan, voitte saada teitä varten kokonaan valmistetun puvun katsellessanne konetta. Tietysti on olemassa muutamia yleisiä tyylejä ja kuosia jotka ovat yleisemmin tavallisia ja puodeissa on varasto sellaisia saatavissa, mutta sillä on tarkoitettu kansan mukavuutta eikä osaston joka aina on valmis noudattamaan kunkin kansalaisen määräyksiä ja valmistamaan kaikki tilaukset mahdollisimman lyhyessä ajassa."

"Sitten jokainen voi luoda muotinsa?" sanoin.

"Jokainen voi sen tehdä, mutta sen seuraaminen riippuu siitä onko se hyvä ja onko sillä todella jotain uusia mukavuuden tai kauneuden puolia; muuten se ei varmastikaan tule muodiksi. Sen kestämisaika riippuu täsmälleen siitä ansiosta minkä yleinen maku sille takaa, aivan kuin se olisi konekeksintö. Jos uudella aatteella puvun suhteen on jotakin ansiota, niin se nopeasti otetaan käytäntöön, sillä meidän kansa on sangen harras korottamaan persoonallista kauneutta puvun avulla, ja kun mitään mielivaltaista tyylikantaa ei ole olemassa kuten muoti oli teillä, olemme me sangen kärkkäitä omaksumaan viehättäväisyyksiä ja uutuuksia kuosin ja värin suhteen. Vaikutuksen vaihtelevaisuudessa meidän pukemistapamme näyttää todella eniten eroavan teidän muodeistanne. Teidän tyylinne vaihtelivat aina vain muodin määräysten mukaan, mutta kun vain yhtä tyyliä kunakin aikana siedettiin, oli teillä vain perättäin seuraavia vaihtelevaisuuksia eikä samanaikuisia kuten meillä. Luulisin että tämän tyylin samallaisuus, joka usein mikäli ymmärrän ulettui kankaaseen, väriin ja kuosiin samalla kertaa, vaikutti että suuret kokouksenne osottivat kiusallista samallaisuutta."

"Se seikka myönnettiin täysin todeksi minun aikanani", vastasin. "Taiteilijat olivat muodin vihollisia kuten todella muutkin järkevät ihmiset, mutta vastustus oli turhaa. Tiedättekö että jos voisin palata yhdeksännelletoista vuosisadalle, niin en ehkä voisi kertoa aikalaisilleni mitään muuta teidän toimittamistanne vaihdoksista joka niin syvästi heihin vaikuttaisi kuin tieto siitä että te olitte katkaisseet muodin valtikan, että ei enää tunnustettu mitään pakollista pukukantaa ja että millään tyylillä ei ollut muuta kestävyyttä kuin minkä sen ansioitten yksilöllinen tunnustaminen sille tuotti. Toiveikkaimmat heistä uskoivat että useimmat muut ihmiskunnan kantamat ikeet kerran vielä murtuisivat, mutta muodin orjuudesta ei koskaan vapautusta odotettu, ennenkuin ehkä taivaassa."

"Muodin hallintokausi, kuten historian kirjat sitä sanovat, on aina tuntunut minusta käsittämättömältä asialta vanhan järjestelmän aikana", sanoi Edith. "Näyttäisi siltä kuin sillä olisi täytynyt olla jokin suuri voima takanaan, jolla voi pakottaa tottelevaiseen alamaisuuteen niin tyrannillisten sääntöjen alaiseksi. Ja nyt ei siinä näytä käytetyn minkäänlaista voimaa ollenkaan. Kerrohan meille, Julian, mikä oli tämä salaisuus?"

"Älä kysy minulta!" vastasin. "Me olimme kuin julman tenhottaren vallassa — siinä kaikki mitä tiedän. Kukaan ei väittänyt ymmärtävänsä, miksi teimme siten. Ettekö voi sanoa meille", lisäsin kääntyen superintendentin puoleen — "miten te nykyajan ihmiset selitätte sen muotihulluustaudin joka meidän elämäämme niin rasitti?"

"Kun minuun vetoatte", vastasi seuralaisemme, "niin sanon että historioitsijat selittävät muodin vallinnan teidän aikananne taloussuhteiden erilaisuuden luonnolliseksi tulokseksi, se erilaisuus kun vallitsi yhteiskunnassa missä jäykkä säätyero juuri oli lakannut vallitsemasta. Sen aiheutti kaksi syytä: yhteisen kansan halu matkia ylempiä luokkia ja ylempäin luokkain halu suojautua tätä matkimista vastaan ja säilyttää erotusta ulkomuodossa. Eri aikoina ja eri maissa, joissa luokat olivat lain tai rautaisen tavan määräämiä kasteja, oli kullakin kastilla erikoinen pukunsa jota toinen luokka ei saanut jäljitellä. Sentakia olivat muodit seisovia. Kansanvaltaisuuden noustessa poistettiin luokkaerotuksilta laillinen suojelus, vaikka todellinen erotus yhteiskunnallisessa luokituksessa yhä pysyi taloudellisten erilaisuuksien järkähtämättömyyden takia. Nyt oli kaikilla vapaus matkia yliluokkia ja siten ainakin näyttää yhtä hyvältä kuin ne, eikä mikään matkimismuoto ollut niin luonnollista ja helppoa kuin puvun matkiminen. Ensiksi yhteiskunnallinen kunnianhimo johti tähän matkimiseen; sitten vähemmän vaativainkin pian oli pakko seurata ensimmäisten esimerkkiä, jotta eivät selvästi tunnustaisi yhteiskunnallista halvempiarvoisuuttaan, kunnes lopuksi järkeväinkin täytyi seurata muuta joukkoa ja alistua muodin alaiseksi välttääkseen esiintymästä omituisena erikoisen ulkonäkönsä takia."

"Saatan kyllä ymmärtää", sanoi Edith, "että yhteiskunnallinen kateus sai alemman kansan matkimaan rikkaampia ja yliluokkaa ja että muodit tällä tavoin syntyivät; mutta miksi niitä niin usein vaihdettiin, kun vaihtojen toimeenpanemisen täytyi kuitenkin tulla pelottavan kalliiksi ja tuottaa paljon vaivaa?"

"Siitä syystä", vastasi superintendentti, "että ainoa keino millä yliluokka saattoi päästä jäljittelijöistään ja säilyttää eroavaisuutensa puvussa oli alituisesti uusien muotien käytäntöön ottaminen ja jälleen niiden muuttaminen uusiksi heti kun niitä oli matkimaan ruvettu. — Eikö teistä tunnu, mr. West, että tämä selitys vastaa tosiasioita sellaisina kuin olette ne huomanneet?"

"Aivan kokonaan", vastasin. "Lisätä myös saattaa että muotien vaihtoa suuresti yllytti ja auttoi suurten teollisuus- ja kauppayhteyksien oma etu, ne kun liikettä tekivät hankkimalla pukuaineita, sekä persoonalliset edut. Kukin vaihdos, saamalla aikaan uusien aineiden kysynnän ja saattamalla kelvottomiksi käytännössä olevat, oli kuten me sanoimme hyvä liikkeelle, vaikka jos liikemiehiä niin huonosti onnisti että äkillinen muodin muutos heidät tapasi varastojen ollessa tavaraa täynnä merkitsi se heille häviötä. Suuria tämänlaisia tappioita sattui kuitenkin aina muodin muuttuessa."

"Mutta mehän olemme lukeneet että muodit koskivat monia muitakin asioita kuin pukuja", sanoi Edith.

"Aivan niin", sanoi superintendentti. "Puku oli muodin vankin pääpaikka, koska matkiminen oli helpointa ja huomattavinta puvuissa, mutta melkeinpä kaikessa mikä kuului elintapoihin, syönnissä, juonnissa, huvituksissa, asunnoissa, huonekaluissa, hevosissa ja ajopeleissä, palvelijoissa, vieläpä kumarrustavassa ja käden pudistuksessa sekä ruuan tarjonnassa ja teekupin pitämisessä enkä tiedäkään missä kaikessa — oli muoteja joita tuli noudattaa ja joita vaihdettiin heti kun niitä alettiin seurata. He olivat todella merkillistä kuvitusvoimaista väkeä ja mr. Westin aikalaiset näyttävät sen kokonaan ymmärtäneenkin; mutta niin kauan kuin yhteiskunta oli eri arvoisuutta täynnä eikä mitään kastirajoja ollut estämässä matkimista, täytyi alempain apinoida ylempiä ja ylempäin estää matkimista niin paljon kuin mahdollista etsimällä alinomaa tuoreita keksintöjä ylevämmyytensä osottamiseksi."

"Lyhyesti", sanoin, "meidän ikävä samanlaisuutemme puvussa ja tavoissa näyttää teistä olleen luonnollinen tulos olosuhteittemme yhdenvertaisuuden puutteesta."

"Aivan niin", vastasi superintendentti. "Sentakia ettette olleet yhdenvertaisia teitte itsenne kurjiksi ja ilkeiksi koettaessanne olla yhdenvertaisia. Eriarvoisuuden moraalisen vääryyden rinnalla oli yhdenvertaisuuden ihanne joka ilmeni samallaisuuden kammoamisessa. Sillä yhdenvertaisuuden ilma tappaa matkimisen ja synnyttää alkuperäistä; jokainen toimii itsenäisesti, koska kellään ei ole mitään hyötyä toisen matkimisesta."