LUKU XXI.

Voimisteluharjoituksissa.

Edith oli tullut ylös jo siksi aikaisin että oli kuullut loppuosan puheestamme, ja nyt hän sanoi isällensä:

"Ajatellessani mitä olette kertonut Julianille nykyajan naisista verrattuna entisaikaisiin, olisi hän ehkä kernas käymään voimisteluharjoituksissa tänä iltapuolena katsomassa miten me itseämme kehitämme. Siellä on muutamia juoksu- ja ilmakilpailuja sekä joukko muita koetuksia. Tänä iltapuolena meidän vuosikurssimme on esillä, ja minun pitäisi siellä ainakin olla."

Tästä ehdotuksesta, joka innokkaasti hyväksyttiin, johtuivat hupaisimmat ja opettavaisimmat kokemukseni niiltä aikaisilta ajoilta jolloin muodostelin käsityksiäni kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistyksestä.

Voimistelukoulun ovella erosi Edith meistä yhtyäkseen luokkaansa amfiteaatterilla.

"Ottaako hän johonkin kilpailuun osaa?" kysyin.

"Koko hänen vuosikurssinsa — se on, kaikki hänen ikäisensä — tässä piirissä esiintyvät muutamissa tai useammissa esityksissä."

"Mikä on Edithin erikoisala?" kysyin.

"Mitä erikoisaloihin tulee", vastasi tohtori, "ei meidän kansamme suuresti niitä kehitä. Tietysti yksityisesti kukin tekee mitä mielii, mutta yleisten harjoitusten tarkoituksena ei ole niin paljon kehittää atleettisia erikoisuuksia kuin saada aikaan kaikenpuolinen ja hyvin suhteutuva ruumiillinen kehitys. Me haluamme kaikkein ensiksi saada vissin voima- ja mittakannan säärille, reisille, käsivarsille, lanteille, rinnalle, hartioille, niskalle j.n.e. Tämä ei ole korkein pyrkimyskohta, vaan välttämätön alin. Kaikki jotka sen saavuttavat, pidetään terveinä ja kelvollisina miehinä ja naisina. Sitten heidän huoleksensa jätetään itsensä kehittäminen yksityisesti mielensä mukaan sen kohdan yläpuolella erikoissuuntiin."

"Miten kauan tämä yleinen voimistelukasvatus kestää?"

"Se on pakollinen kuten kaikki muutkin kasvatuskurssit, kunnes ruumis on täysin kehittynyt, jonka me arvelemme olevan asianlaidan kahdenkymmenen neljän vuoden ijässä; kuitenkin jatketaan sitä melkein aina läpi koko elämän, vaikkakin luonnollisesti se riippuu siitä, miten kukin yksilö haluaa."

"Tarkoitatteko, että te käytte säännöllisillä harjoituksilla voimistelulaitoksessa?"

"Miksi en kävisi? Eihän ole vähemmän tärkeätä minulle olla terve kuusikymmen vuotiaana kuin kahdenkymmenen ijässä."

"Tohtori", sanoin, "jos näytänkin hämmästyneeltä, on teidän muistettava, että minun päivinäni oli sääntönä, ettei yli neljänkymmenen olevan miehen sovi juosta katuvaunun jälessä ja mitä naisiin tulee, heittivät he juoksemisen jo viidentoista ikäisinä, jolloin heidän ruumiinsa asetettiin puristimiin, heidän säärensä säkkeihin, heidän varpaansa ruuvipuristimiin ja he sanoivat jäähyväiset terveydelle."

"Te näytätte todellakin olleen tyytymättömiä ruumiisiinne", sanoi tohtori. "Naiset laiminlöivät omansa kokonaan ja mikäli miehiin tulee, niin paljon kuin voin käsittää, he runtelivat ruumistaan neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka ja siitä lähtien häiritsi heitä taasen heidän ruumiinsa, joka todella olikin oikeutettua. Se ääretön fyysillinen heikkoudesta ja sairaudesta johtuva kurjuus, joka aiheutui täysin estettävissä syistä, näyttää meistä, lähinnä asian moraalista puolta, yhdeltä suurimmista seikoista, joista teidän taloudellista epäyhdenvertaisuussysteemiänne voi syyttää, sillä tästä alkusyystä voidaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti johtaa melkein kaikki elämänne piirteet. Ei sieluja eikä ruumiita voineet teidän miehenne ottaa huomioon järjettömässä taistelussaan elämisensä puolesta, kun taasen monimutkainen osuusjärjestelmä, jonka alaisina naiset pidettiin häiritsi samalla tapaa sekä sielua että ruumista, kunnes ei enää ollut mikään ihme, ettei heihin ollut jäänyt jälelle vähääkään terveyttä."

Astuttuamme amfiteatteriin näimme me toisessa päässä voimistelutannerta noin kaksi tai kolmesataa nuorta miestä ja naista keskenään puhellen tai lepäillen. Nämä, kertoi tohtori minulle, olivat Edithin tovereita vuoden 1978 luokalta, kaikki ollen kahdenkymmenenkahden vuoden ikäisiä ja syntyneet samassa piirissä tai myöhemmin sinne asumaan muuttaneet. Minä tarkastelin ihaillen näiden nuorten miesten ja naisten vartaloita, kaikki ollen kauniita ja vankkoja kuin Olympuksen jumalat ja jumalattaret.

"Onko minun käsitettävä", sanoin, "että tämä on täydellinen ja rehellinen kuva koko nuorisostanne eikä mikään valikoima paremmista urheilijoista?"

"Onpa kyllä", vastasi hän, "kaikki kahdellakymmenellä kolmannella ikävuodellaan olevat nuorukaiset, jotka asuvat tässä piirissä, ovat tänään täällä, mahdollisesti itarilla tai kolmella poikkeuksella, jotka erityisistä syistä eivät ole voineet saapua."

"Mutta missä ovat rammat, rumat, heikot, keuhkotautiset?"

"Näettekö tuota nuorta miestä tuolla tuolissa, jonka ympärillä on min paljon muita?" kysyi tohtori.

"Ah! Onpa siellä sitten ainakin yksi sairas."

"On", vastasi seuralaiseni; "häntä kohtasi tapaturma eikä hänestä enää koskaan tule tervettä. Hän on luokan ainoa sairas ja te näette, miten muut häntä kohtelevat. Teidän rampanne ja sairaanne olivat niin lukuisat että säälikin alkoi väsyä ja kyyneleet loppua sekä surkuttelu muuttua kylmäksi; meidän joukossamme ovat ne niin harvinaisia, että heistä tulee suosikkimme ja lemmikkimme."

Samassa kuului torvenpuhallus ja muutamia kymmeniä nuoria miehiä ja naisia syöksyi meihin päin kilpajuoksussa. Heidän juostessaan puhalsi torvi kaiken aikaa hermoihin koskevalla voimalla. Seikka, joka minua hämmästytti, oli tasamukaisuus juoksun lopettamisessa ottaessa huomioon sen seikan, etteivät kilpailijat olleet erityisesti juoksuun harjoitettuja, vaan olivat ainoastaan joukkoa, joka monien kilpailuittensa sarjassa sinä päivänä oli tullut juoksukilpailuun. Samanlaisten valikoimattomien osanottajien kilpajuoksussa minun päivinä olisi niitä ollut pitkin kilparataa puolesta radasta päämaaliin ja suurin osa lähempänä edellistä.

"Edith mikäli huomasin saapui kolmantena perille", sanoi tohtori lukien merkkejä. "Hän tulee olemaan mielissään onnistuessaan niin hyvin kun hän tietää teidän olevan täällä."

Seuraava tapaus oli täysi hämmästys. Minä olin huomannut joukon nuorukaisia korkealla lavalla amfiteatterin kaukaisessa päässä tekevän jonkunlaisia valmistuksia ja ihmettelin, mitä he aikoivat tehdä. Nyt äkisti torven merkin saatuaan näin heidän hyppäävän eteenpäin yli lavan reunan. Minulta pääsi tahtomattani kauhistuksen huuto, sillä maahan oli pelottava matka.

"Kaikki on hyvin", nauroi tohtori ja seuraavassa hetkessä näin parikymmentä nuorta miestä ja naista kiitävän ilmassa viisikymmentä jalkaa yläpuolella kilparadan.

Sen jälkeen seurasi pallonheittokilpailua.

"No nyt voin käsittää, miksi naisillanne ovat niin kauniit rinnat ja olkapäät", sanoin.

"Te olette siis sen jo huomanneet!" huudahti tohtori.

"Olen kyllä", oli vastaukseni, "olen huomannut että nykyisillä naisillanne on yleensä voimaa ja hyvin kehittyneet lihakset yläpuolella vyötäisiä, jota meidän päivinämme nähtiin ainoastaan satunnaisesti."

"Te haluatte epäilemättä kernaasti", sanoi tohtori, "saada huomionne todistetuksi positiivisen todistuksen kautta. Ehkä jätämme amfiteatterin muutamiksi minuuteiksi ja menemme anatoomisiin saleihin. On todellakin harvinainen tilaisuus anatomian tutkijalle saada oppilas, joka on niin kehittynyt käsittämään, voidakseen tälle osottaa seuraukset, jotka taloudellisilla yhdenvertaisuuden prinsiipeillämme ja parailla kehitysmahdollisuuksilla kaikille on ollut pyrkiessään kehittämään ihmisruumista yleensä ja etenkin naisen ruumista. Sanon erityisesti naisen ruumista, sillä teidän päivinänne käännyttiin siitä poispäin vaikutusten johdosta, jotka kielsivät naiselta vapaan elämän. Tässä on joukko vaksikuvia, jotka ovat muodostetut yhdeksännentoista vuosisadan ihmisruumisopin tuntijain tiedonantojen mukaan, joille niistä saamme olla suuresti kiitollisia. Te tulette huomaamaan, kuten huomautuksenne äsken osoittivat, että pyrkimyksenä oli silloin sitoa ja estää kehitystä yläpuolella vyötäröitten ja ylenmäärin kehittää alapuolella. Vartalo näytti niin pieneltä kuin se olisi pehmennyt ja kutistunut kokoon, kuten sokerikuva lämpimässä ilmassa. Katsokaa, leveysläpimitta lantioitten kohdalta on varsinaisesti suurempi kuin hartioitten kohdalta, vaikka sen tulisi olla tuumaa tai kahta pienempi ja sipulimaista ulkomuotoa on suuresti täytynyt lisätä suuret määrät vaatteita, joita naisenne kokosivat vyötäistensä ympärille."

Näiden hänen sanojensa johdosta kohotin silmiäni erään naisruumiin jäykkiin kasvoihin, jonka kauneutta hän oli juuri moittinut ja minusta näytti kuin olisivat kuvan elottomat silmät katsoneet omiini moittivin ilmein, jonka johdosta sydämmeni oli heti valmis tunnustamaan tohtorin sanojen oikeuden. Minä olin ollut samanaikalainen tämän naisen kanssa ja ollut kiitollisuuden velassa heidän silmiensä välkkeelle kaikesta joka teki elämän jonkin arvoiseksi. Olkoon heidän kauneutensa sitten nykyajan kaavojen mukaan täydellistä tai ei, heidän kauttaan olin kumminkin oppinut tuntemaan naisellisuuden arvon. Ehkäpä moittivatkin nämät silmät minua siitä, että vaitiollen myönnyin halventamaan kauneutta, jolle niin paljon olin velkaa, yhdessä toisen aikakauden miehen kanssa.

"Hiljaa, tohtori, hiljaa!" huudahdin. "Epäilemättä te olette oikeassa, mutta nämät sanat eivät sovi minun kuultavikseni."

En voinut löytää sanoja selvittääkseni, mitä mielessäni liikkui, mutta se ei ollut tarpeenkaan. Tohtori ymmärsi ja hänen harmaat silmänsä kiilsivät, kun hän laski kätensä olkapäilleni.

"Oikein, poikani, täysin oikein! Niin on teidän asianne sanoa ja Edith pitäisi teistä vielä enemmän sanojenne johdosta, sillä nykyisin ovat naiset arkoja toistensa kunniasta, jollaisia he eivät mahtaneet olla teidän aikananne. Toiselta puolen taasen, jos näiden teidän päivienne naisten ruumiittomat varjot olisivat saapuvilla, iloitsisivat he enemmän kuin muut niistä kauniimmista ja paremmista temppeleistä, joita vapaus on rakentanut heidän tyttäriensä sieluille asuttaviksi.

"Katsokaa!" hän lisäsi viitaten toiseen kuvaan; "tässä on mallikuva nykyajan naisesta, muotopiirteet tosin ei ollen ideaaliset, mutta perustellut keskimääräisiin mittoihin tieteellistä vertailua varten. Ensiksi, te huomaatte että kuva on yli kaksi tuumaa korkeampi kuin tuo toinen. Katsokaa sen hartioita! Ne ovat voittaneet leveyttä kaksi tuumaa lantioihin nähden, jos vertaamme sitä tutkimaamme kuvaan. Toiselta puolen lantioitten ympärysmitta on suurempi osottaen parempaa lihaksien kehkeytymistä. Rinta on puolitoista tuumaa laajempi ja vatsan mitta on kasvanut kaksi tuumaa. Nämät kaikki kehkeytymiset ovat enemmän kuin mitä vartalon lisääntynyt pituus on voinut aiheuttaa. Mitä yleiseen lihaksien kehittymiseen tulee, voitte huomata, ettei siitä voi olla vertaustakaan.

"Mikä on syynä tähän? Yksistään seuraus naisen täydellisestä, vapaasta ja esteettömästä fyysillisestä elämästä, jonne tien on avannut naisen taloudellinen riippumattomuus. Kehittääkseen hartioita, käsivarsia, rintaa, lantioita, jalkoja ja ruumista yleensä, tarvitaan harjoitusta — ei hentoa ja lievää, vaan voimakasta, ja yhtämittaista, jota ei tehdä, satunnaisesti, vaan säännöllisesti. Ei löydy mitään sallimuksen myönnytystä, joka antaisi naiselle koskaan fyysillistä kehitystä muilla ehdoilla, kuin millä miehet ovat saavuttaneet kehityksensä. Teidän aikanne naisilla ei kuitenkaan tähän ollut tilaisuutta. Heidän työnsä oli lukemattomia aikoja supistunut suureen määrään pikku tehtäviä — käsi ja sormitöihin — tehtäviin, jotka väsyttivät ruumista ja sielua äärimmäisiinsä, mutta kokonaan jättivät elimellisiin voimiin vaikuttamatta, josta olisi ollut kehitystä ja vahvistusta käytetyille ruumiinosille. Ikimuistettavista ajoista saakka oli poika lähtenyt isänsä kanssa kaivamaan ja metsästämään tai kilpailemaan toisten poikien kanssa urheilussa, kun taasen tyttö jäi kotiin kehräämään ja leipomaan. Viiteentoista ikävuoteensa saakka voi hän jakaa veljensä kanssa muutamia pienempiä urheilutapoja, mutta täysin kehityttyään hän sai lopettaa kaiken osanoton; terveelliseen, voimistelevaan urheiluelämään. Mitä muuta voitiin silloin odottaa seurauksena kuin — heikontuvaa terveyttä ja puoli sairaloista elämää? Ainoa ihme on se, että niin pitkän ruumiillisen sortotilan jälkeen voi naisen fysiikka jälleen virota niin suuressa määrässä ja niin lyhyessä ajassa, kuin on tapahtunut viime vuosisadan naiselle avautuneen vapaan ajan aikana."

"Meilläkin oli useita mitä kauneimpia naisia; fyysillisestikin terveiltä näyttivät he ainakin meille", sanoin minä.

"Luonnollisesti he näyttivät teistä ja epäilemättä he olivatkin täydellisiä malleja, mitä te halusitte", vastasi tohtori. "He näyttivät teille, millaisen luonto oli aikonut koko sukupuolen olevan. Mutta olenko väärässä väittäessäni, että huono terveys oli yleisesti vallitsemassa naistenne joukossa? Niin kertovat meille kuitenkin tilastot Jos voimme niihin uskoa tapahtui neljä viidettä osaa lääkärien ammatinharjoittamisesta naisten keskuudessa eikä sekään näytä tehneen heille suurta hyvää, vaikkakaan kenties ei minun sopisi moittia omaa ammattiani. Tosi vaan on, etteivät he voineet tehdä mitään ja mahdollisesti tiesivätkin ei voivansa niin kauan kuin naisia hallitsevat seuratavat pysyivät muuttumatta."

"Luonnollisesti olette te oikeassa itse pääasiassa", vastasin. "Ja todellakin, muuan suuri kirjailija pani liikkeelle yleiseen hyväksytyn säännön, että sairaus oli naisten varsinainen terveydentila."

"Muistan tuon lauseen. Miten suuri tunnustus se olikaan sivistyksenne kykenemättömyydestä ratkaista puolen ihmissuvun perusonni Naisten sairaloisuus oli yksi sivistyksenne suuria surunäytelmiä ja hänen fyysillinen parantamisensa on yksi suurimpia kohtia yleisessä onnellisuudessa, jonka taloudellinen tasa-arvoisuus on tuottanut ihmissuvulle. Ajatelkaa, mitä sisältyy muutokseen naisen huokausten, kyynelten ja kärsimysten maasta, kuten te sen tunsitte, naisen nykyiseen maailmaan, jossa vallitsee riemun ja ilon henki sekä ylenmäärin pontevuutta ja elinvoimaa!"

"Mutta", sanoin, "yksi asia ei ole minulle täysin selvänä. Olematta lääkäri tai tietämättä sellaisista asioista enempää kuin nuoren miehen voi otaksua tietävän olen kuitenkin yleensä käsittänyt, että syynä naisen fyysillisen tilan heikkouteen ja hentouteen olivat vissit luonnolliset heikkoudet hänen suvussaan."

"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että naisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi olemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen tilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa herjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen järjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta; jos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on väärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle lausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden, joka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan ihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte, että surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta olennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä tarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne runsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa eri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan puolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita ylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen parantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta Luojan maineen."

"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa tai kärsimystä?"

"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen tapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut luontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat käyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia taloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta minkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä."

"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä ole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa urheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat täydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin eroavaisuuksia yksilöissä."

"On olemassa yksi kysymys", sanoin, "jonka tämä naisen ihmeellisen uudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen vertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi sukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti miehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän varsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan vastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän tasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?"

"Varmasti."

"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina aikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia epävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen fyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen, miksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos hänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan johtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän miehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä? Viisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi sisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt."

"Aivan oikein todellakin", vastasi tohtori. "Teidän kysymyksenne koskee käytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva täysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden sisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on kerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii selitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että mies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia jolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän sukupuolisuhteissaan — nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää naisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta nainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman hänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi tahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen, se kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt onneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan on minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa pitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista muuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän tarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla väkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle, jonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista seurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen luonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän. Ilman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja ymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään hyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua kokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.

"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme. Otaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien eläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia sukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia. Kummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset heidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia kuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut miehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina käytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä suuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden sattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei kuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden kukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa. Päinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan ja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat. Koettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät voimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja pitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin kykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain miesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia oli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian johtoa?"

"Sehän on kyllin selvä", vastasin. "Te tarkoitatte että vankempi nainen ja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun tulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset."

"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman erotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen sivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen. Tunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää ja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi aikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena, välttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on jatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään inhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja mahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena tuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen jälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan — ja myöhemmin kokonaan saavuttavatkin — muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan miesten suhteen."

"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos", sanoin. "Mitähän jos nainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies ennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen, kuten mies teki?"

Tohtori nauroi. "En luule teidän tarvitsevan pelätä että sellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin väärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin varmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan siitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi saavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan vallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset menettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden vallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on määrätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu — se on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde itsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan itsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi lopun siitä vallasta."

"Itse Suurin — mitä se merkitsee?" kysyin.

"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa", vastasi tohtori, "mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi."