LUKU II.

Miksi ei vallankumous tapahtunut aikaisemmin.

Keskusteluumme kiintyneenä emme olleet kuulleet tohtori Leeten askeleita hänen lähestyessään.

"Olen tarkastellut teitä sisältä kymmenen minuuttia", hän sanoi, "kunnes en todellakaan enää voinut vastustaa haluani päästä tietämään mikä teistä on niin innostuttavaa."

"Tyttärenne", sanoin, "on kokeillut taitoansa opettajattarena Sokrates-järjestelmän mukaan. [Sokrates-järjestelmällä ymmärretään tämän suuren kreikkalaisen filosoofin opetustapaa, joka yksinkertaisten kysymysten kautta johti oppilaan ymmärtämään tarkoitettua opin kappaletta. — Suom. muistutus.] Sen viattoman tekosyyn varjossa että itse on perinpohjin tietämätön on hän kysellyt minulta sangen helppoja kysymyksiä ja saavuttanut sen tuloksen että minä näen selvemmin kuin koskaan ennen olisin voinut kuvitellakaan meidän teennäisen Amerikan kansan hallituksen äärettömän valheellisuuden. Kun olin itsekin rikas tiesin luonnollisesti että meillä oli suuri osa valtaa valtiossa, mutta ennen en ole ajatellut miten täydellisesti kansa oli vaikutusta vailla omaan hallitukseensa."

"Ahaa", huudahti tohtori sangen iloisesti, "tyttäreni siis nousi aikaisin tänä aamuna vuoteeltaan tarkoittaen auttaa isäänsä tämän historiallisessa opetustoimessa?"

Edith oli noussut puutarhapenkiltä jolla olimme istuneet ja järjesteli kukkiaan, jotka aikoi viedä sisälle. Hän pudisti päätään melkein vakavasti vastaukseksi isänsä arveluun.

"Teidän ei tarvitse olla ollenkaan peloissanne", hän sanoi; "Julian on kokonaan parantanut minut tänä aamuna kaikesta halusta, jos minulla sellaista lie ollut, tunkeutua syvemmälle esi-isiemme olosuhteisiin. Olen aina ollut kovin suruissani sen aikaisen kansaraukan takia, kun se sai kärsiä köyhyyden ja rikkaitten sorron aiheuttamaa kurjuutta. Tästä lähin kuitenkin pesen käteni heidän suhteensa ja säästän myötätuntoisuuteni sitä paremmin ansaitseville asioille."

"Mitä ihmettä!" huudahti tohtori. "Mikä on niin äkkiä ehdyttänyt säälisi lähteet? Mitä on Julian sinulle sanonut?"

"Ei mitään todellakaan luullakseni, mitä en ennen olisi lukenut ja pitänyt tietää, mutta se kertomus tuntui minusta aina niin järjettömältä ja mahdottomalta uskoa etten koskaan ole täydellisesti uskonut sitä ennenkuin nyt. Arvelin että täytyi olla olemassa joitain selittäviä seikkoja joita ei oltu merkitty historioihin."

"Mutta mitä hän on kertonut sinulle?"

"Näyttää siltä", sanoi Edith, "että tämän kansan, tämän köyhäin joukon hallussa oli koko ajan hallituksen vallinta ja että he olisivat kyenneet päättävinä ja yhtyneinä milloin tahansa tekemään lopun kaikista niistä eriarvoisuuksista ja sortamisista joiden takia he valittivat, ja saattamaan kaikki yhdenvertaisiksi kuten me olemme tehneet. He eivät ainoastaan olleet tätä tekemättä, vaan selittivät syyksi jonka takia orjuutta kärsivät sen että heidän vapautensa joutuisivat vaaraan ellei heillä olisi vastuunalaisuudesta vapaita herroja hoitamassa heidän etujaan ja että jos he itse huolta pitäisivät omista asioistaan, niin heidän kahleettomuutensa olisi vaarassa. Minä tunnen että olen pettynyt kaikissa niissä kyynelissäni, joita olen vuodattanut sellaisen kansan kärsimyksien tähden; ne jotka suopeina sietävät vääryyksiä, vaikka heillä on valta lopettaa ne, eivät ansaitse sääliä vaan ylenkatsetta. Olen ollut hiukan pahoillani että Julianin piti olla sortoluokan jäsen, yksi rikkaista. Nyt kun oikein ymmärrän asiat olen siitä iloinen. Pelkään että jos hän olisi ollut köyhäin joukosta joku todellisten herrain suuresta laumasta, jotka korkein valta käsissään suostuivat olemaan takuumiehinä, olisin halveksinut häntä."

Siten muodollisesti julkilausuttuaan ajatuksensa aikalaisistani että heidän ei tarvinnut enää odottaa mitään myötätuntoisuutta häneltä, läksi Edith sisälle jättäen minuun sen eloisan vaikutuksen että jos kahdennenkymmenennen vuosisadan miehet osottautuisivat kykenemättömiksi suojelemaan vapauksiaan, niin naisiin voitaisiin luottaa siinä suhteessa.

"Todellakin, tohtori", sanoin, "teidän täytyy olla suuressa kiitollisuuden velassa tyttärellenne. Hän on säästänyt teiltä aikaa ja ponnistuksia."

"Mitenkä niin?"

"Siten että on päästänyt teidät vaivasta selitellä minulle miten ja miksi johduitte perustamaan kansallistutetun teollisuusjärjestelmänne ja taloudellisen yhdenvertaisuutenne. Jos olette joskus nähnyt aavikko- tai merikangastusta, muistanette että vaikka taivaalla oleva kuva on itsessään selvä ja selkeä, niin sen epätodellisuus käy ilmi yksityisseikkojen puutteesta, jonkinlaisesta harsosta joka sen kutoo yhteen etualan kanssa millä itse seisotte. Tiedättekö että tällä uudella yhteiskuntajärjestelmällä jonka todistajaksi olen niin oudolla tavalla joutunut on tähän asti ollut jonkinlaista tällaisen kangastuksen vaikutusta? Itsessään se on täsmällinen, säännöllinen ja sangen järkevä järjestelmä, mutta minä en ole voinut nähdä mitään teitä joita myöten se olisi voinut luonnollisesti kasvaa yhdeksännentoista vuosisadan kokonaan erilaisista olosuhteista. Saatoin vain ajatella että tämän maailman muutoksen on täytynyt olla uusien aatteiden ja voimain tulos jotka ovat voimaan päässeet minun aikani jälkeen. Minulla oli kokoelma kysymyksiä kaikki valmiina teille esitettäväksi tästä seikasta, mutta nyt voimme käyttää sen ajan puhumalla muista asioista, sillä Edith on osottanut minulle kymmenen minuutin ajalla että ainoa ihmeellinen asia teidän teollisuussysteeminne järjestämisessä yleiseksi liikkeeksi ei ole se että se on tapahtunut, vaan että kesti niinkin kauan ennenkuin se tapahtui, että järkeviä olentoja käsittävä kansa suostui pysymään vastuunalaisuudesta vapaitten herrojen taloudellisessa orjuudessa yli vuosisadan sen jälkeen kun oli saanut käsiinsä ehdottoman vallan muuttaa mielensä mukaan kaikki yhteiskunnalliset laitokset jotka olivat heille epämukavia."

"Todellakin", sanoi tohtori, "Edith on osottautunut erittäin taitavaksi opettajaksi, vaikkakin pakolliseksi. Hänen on onnistunut yhdellä vedolla selittää teille nykyinen mielipide teidän aikakaudestanne. Meidän mielestämme Amerikan itsenäisyyden julistuksen kuolematon esipuhe vuodelta 1776 sisälsi johdonmukaisesti yleisen taloudellisen yhdenvertaisuuden opin koko esityksen, jonka yhdenvertaisuuden kansa kokonaisuutena takaa jäsenilleen yksilöinä. Muistanette miten sanat kuuluivat:

"Me pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä; että kaikki ihmiset ovat luodut yhdenvertaisiksi ja heillä on erinäisiä peruuttamattomia oikeuksia; että näiden joukossa on elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittaminen; että näitä oikeuksia ylläpitämään ovat hallitukset perustetut ihmisten kesken ja niiden oikea valta johtuu hallittavien suostumuksesta: että milloin vain joku hallituksen muoto yrittää tuhota näitä oikeuksia on kansalla oikeus muuttaa tai poistaa se ja perustaa uusi hallitus ja laskea sen perustus sellaisille periaatteille ja järjestää sen valta sellaiseen muotoon jotka paraiten näyttävät takaavan heidän turvallisuutensa ja onnensa."

"Onko mahdollista, Julian, ajatella mitään hallitusmuotoa ala-arvoisempaa kuin meidän joka mahdollisesti voisi toteuttaa tämän suuren ihanteen, minkälaisen todellisen kansan hallituksen tulisi olla? Meidän valtiomme kulmakivenä on taloudellinen yhdenvertaisuus ja eiköpä se ole selvä, välttämätön ja ainoa riittävä takuu näille kolmelle perusoikeudelle — elämä, vapaus ja onnellisuus? Mitä on elämä ilman aineellista perustettaan, ja mitäpä on samallainen elinoikeus muuta kuin oikeus samallaiseen elämän aineelliseen perusteeseen? Mitä on vapaus? Miten voivat ihmiset olla vapaita joiden täytyy anella työ ja elinoikeutta kanssaihmisiltään ja etsiä leipäänsä toisten käsistä? Mitenkä muuten saattaa mikään hallitus taata vapautta ihmisille kuin varaamalla heille riippumattomuuden ohella työ- ja elinmahdollisuudet; ja miten se voidaan toteuttaa, ellei hallitus johda sitä talousjärjestelmää josta työtilaisuus ja toimeentulo riippuvat? Lopuksi, mitä käsittää yhtäläinen oikeus kaikille onnellisuutta tavoiteltaessa? Mikä onnellisuuden muoto, mikäli se ollenkaan riippuu aineellisista seikoista, ei olisi kutoutunut yhteen taloudellisten olosuhteitten kanssa; ja miten voidaan taata kaikille yhtäläinen tilaisuus onnellisuutta tavoiteltaessa muuten kuin takaamalla taloudellinen yhdenvertaisuus?"

"Niin", sanoin, "siihen ne todellakin kaikki sisältyvät, mutta miksi me emme sitä ennemmin nähneet?"

"Istukaamme mukavuuden vuoksi tälle penkille", sanoi tohtori, "ja minä kerron teille mikä oli nykyaikainen vastin tälle sangen tärkeälle kysymykselle jonka nostitte. Ensi silmäyksellä näyttää varmaan käsittämättömältä miksi maailma yleensä ja eritoten Amerikan kansa vitkasteli tunnustaa että kansanvaltaisuus johdonmukaisesti tarkoitti kansan hallituksen perustamista, jonka rikkaitten johtovallan sijasta tuli järjestää rikkauden tuotanto ja jako, ei ainoastaan sentakia että se oli niin täydellinen seuraus kansan hallituksen aatteesta, vaan myös siksi, että sen toteuttamisesta kansan syvillä riveillä oli niin suoranaista etua. Edithin päätelmä että kansa joka ei pystynyt niin yksinkertaista järkikysymystä selvittämään kuin tämä oli, ei ansainnut paljon myötätuntoisuutta kärsimystensä tähden jotka se niin helposti olisi voinut korjata, on sangen luonnollinen ensimmäinen vaikutelma.

"Tarkemmin ajatellessa kuitenkin luulen joutuvamme siihen lopputulokseen että aika, jonka maailma yleensä ja amerikalaiset erikoisesti tarvitsivat keksiäkseen kansanvaltaisuuden täyden merkityksen niin taloudellisena kuin valtiollisenakin uskontunnustuksena, ei ollut pitempi kuin odottaakin sopi asiaan kuuluvain ratkaisupäätösten tavattomaan laajuuteen nähden. Kansanvaltaisuuden aatteen mukaan kaikki inhimilliset olennot ovat yhdenlaisia oikeuksiin ja arvoon nähden ja inhimillisen hallituksen ainoa oikea aihe ja päämäärä on sen vuoksi yhteisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen samallaisilla ehdoilla. Tämä aate oli suurin yhteiskunnallinen käsite minkä ihmismieli siihen asti koskaan oli muodostanut. Siihen sisältyi sen ensiksi synnyttyä lupaus ja valta uudistaa täydellisesti silloin olemassa olevat yhteiskuntalaitokset joiden joka ainoan perusteena ja muotona oli tähän asti ollut persoonallisen ja luokkaetuoikeuden periaate sekä harvain monien nimessä pitämä valtuus, vallinta ja itsekäs käyttö. Mutta yksinkertaisesti ristiriidassa rajoitetun ihmisymmärryksen kanssa oli niin laajaperäisen aatteen seurausten toteuttaminen heti. Aatteen täytyi ehdottomasti saada aikaa kasvaakseen. Taloudellisen kansanvaltaisuuden ja yhdenvertaisuuden koko nykyinen järjestys oli todellakin johdonmukaisesti kutoutunut yhteen kansanvaltaisuusaatteen ensimmäisen täydellisen ilmenemisen kanssa, mutta vain siten kuin täyskasvuinen puu on kutoutunut siemeneen: niin toisessa kuin toisessakin tapauksessa aika oli oleellinen tekijä tuloksen kehityksessä.

"Me jaamme kansanvaltaisuusaatteen kehityshistorian kahteen toisillensa selvästi vastakkaiseen jaksoon. Ensimmäistä näistä sanomme negatiivisen kansanvaltaisuuden jaksoksi. Sitä ymmärtääksemme meidän täytyy ajatella kansanvaltaisuusaatteen alkuperää. Aatteet syntyvät aikaisemmista aatteista ja ovat kauan kehityksen alaisina, ja luonteen ja rajat painaa niihin ne asianhaarat joiden alaisina ne olemassaolonsa saavuttavat. Kansan hallituksen aate, niin Amerikan kuin yleensä aikaisemmissa tasavallan kokeissa, oli vastalause kuningashallitusta ja sen väärinkäytöstä vastaan. Mikään ei ole varmempaa kuin että kuolemattoman julistuksen allekirjoittajilla ei ollut mitään käsitystä siitä että kansanvaltaisuus välttämättä merkitsee jotakin enemmänkin kuin aatosta tulla toimeen ilman kuninkaita. He käsittivät sen vain hallitusmuodon muutokseksi eivätkä ollenkaan hallituksen periaatteiksi ja tarkoituksiksi.

"He eivät kuitenkaan kokonaan olleet vapaita epäluulosta ettei joskus itsevaltias kansa huomaisi tätä aatetta hyväksi ja käyttäisi itsevaltiuttaan oman olonsa parantamiseksi. Toden teolla he näyttävät sitä mahdollisuutta hiukan vakavasti ajatelleenkin, mutta niin vähän he vielä kykenivät arvostelemaan kansanvaltaisuusaatteen johdonmukaisuutta ja voimaa että he uskoivat nerokkaitten pykälien avulla paperilla olevissa perustuslaeissa mahdolliseksi estää kansaa käyttämästä valtaansa itsensä auttamiseksi, vaikka se sitä haluaisikin.

"Tämä ensimmäinen kansanvaltaisuuden kehitysjakso, jonka aikana se käsitettiin yksinomaan kuninkuuden sijaiseksi, käsittää kaikki niin sanotut tasavaltakokeet aina kahdennenkymmenennen vuosisadan alkuun asti, joista tietysti Amerikan tasavalta oli vaikuttavin. Tänä aikakautena kansanvaltaisuusaate pysyi pelkkänä vastalauseena edellistä hallitusmuotoa vastaan ja oli kokonaan vailla omia uusia positiivisia tahi sen elinperusteita koskevia periaatteita. Vaikka kansa oli karkoittanut kuninkaan yhteiskuntavaunuja ajamasta ja ottanut ohjakset omiin käsiinsä, ei se vielä ajatellutkaan muuta kuin ajopelien pitämistä vanhoissa raiteissa ja luonnollisesti matkustajat tuskin vaihdosta huomasivatkaan.

"Kansanvaltaisuusaatteen toinen kehitysjoukko alkoi silloin kuin kansa heräsi huomaamaan että kuninkaitten erottaminen, sen sijaan että olisi ollut kansanvaltaisuuden päätarkoitus ja tehtävä, olikin vain aikeena sen todelliselle ohjelmalle, joka oli koko yhteiskuntakoneiston käyttäminen koko kansan hyvinvoinnin määräämättömäksi edistämiseksi.

"Huomattava asianhaara on se että kansa alkoi ajatella vetoamista valtiolliseen valtaansa aineellisten olojensa parantamiseksi aikaisemmin Europassa kuin Amerikassa, vaikka kansanvaltaisuuden muodot olivat saaneet paljon vähemmän hyväksymistä siellä. Tämä oli tietysti seurauksena vuosisatoja kestäneestä syvien rivien taloudellisesta kurjuudesta vanhassa maailmassa joka kannusti heitä ensiksi ajattelemaan vaikutusta mikä uudella aatteella saattaisi olla toimeentulon kysymykseen. Toiselta puolen Amerikan syvien rivien yleinen hyvinvointi ja verraten helppo toimeentulon hankkiminen aina yhdeksännentoista vuosisadan viimeisen neljänneksen alkuun asti oli vaikuttamassa siihen seikkaan että vasta silloin Amerikan kansa alkoi vakavasti harkita taloussuhteittensa parantamista yhteistoiminnan kautta.

"Kansanvaltaisuuden negatiivisen eli kielteisen jakson aikana sen arveltiin eroavan monarkiasta vain samalla tavalla kuin kaksi konetta toisistansa eroaa, joiden yleinen käyttö ja tarkoitus on sama. Kansanvaltaisuusaatteen kehittyessä toiselle eli positiiviselle jaksolle käsitettiin että korkeimman vallan vaihtuminen kuninkaan ja aateliston käsistä kansalle ei tarkoita ainoastaan hallituksen muotojen vaihdosta, vaan koko hallitsemisaatteen perusteellista kumoamista, sen edellytyksiä, tarkoituksia ja tehtäviä — kumousta jonka tuli kokonaan toisinpäin kääntää koko yhteiskuntajärjestelmän navan ja kääntää niin sanoakseni mukanaan koko kompassitaulun, pohjoisen etelään ja idän länteen. Silloin nähtiin — mikä näyttää meistä niin selvältä että on vaikeata ymmärtää miksi sitä ei aina ole huomattu — että itsevaltaisen kansan ei sopinut rajoittaa toimintaansa niihin tehtäviin joita kuninkaat ja luokat vallassa ollessaan olivat suorittaneet, vaan että päinvastoin oli oletettava, kun kerran kuninkaitten ja luokkien edut olivat aina olleet tykkänään vastakkaisia kansan eduille, että mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tehneet, sitä ei kansan itse johtaessaan pitänyt tehdä, ja mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tekemättä jättäneet, sen tuli olettaa kansan etujen vaativan tehtäväksi; sekä että kansan hallituksen päätarkoituksena ja tehtävänä oli juuri se johon mikään edellinen hallitus ei ollut milloinkaan huomiota kiinnittänyt, nimittäin yhteiskunnallisen järjestön vallan käyttäminen itsevaltiaan kansan koko ruumiin aineellisen ja siveellisen hyvinvoinnin kohottamiseksi mahdollisimman korkeaan huippuunsa, jossa sama hyvinvoinnin aste voitaisiin varmaksi tehdä kaikille — se on yhdenvertainen tasanne. Toisen eli positiivisen kansanvaltaisuuden jakso sai voiton suuressa vallankumouksessa, ja se on siitä asti ollut ainoa maailmassa tunnettu hallitusmuoto."

"Mikä kokonaisuudessaan tarkoittaa", huomautin, "että kansanvaltaista hallitusta joka sen nimen olisi ansainnut ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa kuin kahdennellakymmenennellä vuosisadalla."

"Aivan niin", vakuutti tohtori, "niin sanotut tasavallat ensimmäiseltä jaksolta me luokitamme vale-tasavaltojen eli kielteisen kansanvaltaisuuden joukkoon. Eivätkä ne tietysti millään muotoa olleet ollenkaan todellisia kansan hallituksia, vaan pelkkiä plutokratian naamareita, jolloin rikkaat olivat todellisia vaikka vastuunalaisuudesta vapaita hallitsijoita! Te voitte helposti nähdä etteivät ne voineet olla mitään muuta. Syvät rivit olivat maailman alusta olleet rikkaitten alamaisia ja palvelijoita, mutta kuninkaat olivat olleet rikkaitten yläpuolella ja esteenä näiden vallinnalle. Kuninkaitten karkoittaminen poisti kaikki esteet rikkaitten vallalta joka tuli ylimmäksi. Kansa oli kuitenkin nimellisesti itsevaltias; mutta kun tämä itsevaltias oli yksilöistä koottu ja luokkana oli rikkaitten taloudellinen orja sekä eli heidän armoillaan, niin sanotusta kansan hallituksesta tuli pelkkä kapitalistein keppihevonen.

"Nämä negatiivisen jakson tasavallat, kun niitä katsotaan välttämättöminä askeleina yhteiskunnan kehityksessä puhtaasta monarkiasta puhtaaksi kansanvallaksi, merkitsevät edistysaskeleita; mutta jos katsotaan niitä lopullisina, niin ne olivat paljon vähemmän ihailtavia tyyppejä kokonaisuudessaan kuin siistit monarkiat. Etenkin siihen nähden, että ne olivat herkkiä lahjomisille ja katsomaan läpi sormien rikkaitten lainrikoksia, ne olivat huonointa laatua hallitusta mitä olla saattaa. Yhdeksästoista vuosisata, jonka kuluessa tämä vale-kansanvaltaisuuden laiho kypsyi suuren vallankumouksen sirpin varalle, näyttää nykyiselle katsantokannalle vain määräämättömän, tyhjää toimittavan hallituksen surulliselta hallituksettomuudelta jonka toisella puolella on kahdeksannellatoista vuosisadalla miehekkään monarkian rappeutuminen ja toisella positiivisen kansanvaltaisuuden kohoaminen kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Aikakautta voidaan verrata alaikäisen kuninkaan hallitusaikaan, jolloin kuninkaallista valtaa väärin käyttivät lurjusmaiset valtion hoitajat. Kansa oli julistettu itsevaltiaaksi, mutta se ei ollut vielä ottanut valtikkaa haltuunsa."

"Ja kuitenkin", sanoin, "yhdeksännentoista vuosisadan toisella puoliskolla, jolloin, kuten sanottu, maailma ei ollut vielä nähnyt yksinkertaistakaan näytettä kansan hallituksesta, meidän viisaat miehemme kertoivat meille että kansanvaltainen järjestelmä oli täydellisesti koeteltu ja oli valmis arvosteltavaksi tulostensa mukaan. Muutamat heistä, joita ei ollut kovin harvassa, menivät vielä niin pitkälle että väittivät kansanvaltaisuuskokeen kärsineen tappion, vaikka tosiasialta näyttää että mitään kansanvaltaisuuskoetta sanan varsinaisessa ymmärryksessä ei oltu vielä edes yritettykään toimeenpanna."

Tohtori kohautti hartioitaan.

"Sangen mieluisata tointa", hän sanoi, "on sen selityksen tekeminen, miksi syvät rivit olivat niin hitaita tuntemaan tietä joka olisi johtanut heidät täydellisesti käsittämään kaiken sen mitä kansanvaltaisuusaate heille tarkoitti, mutta yhtä vaikeata ja epäkiitollista on selittää teidän päivienne filosoofien, historioitsijain ja valtiomiesten täydellistä epäonnistumista yrittäessään järkevästi määritellä kansanvaltaisuuden johdonmukaista sisällystä ja ennustaa sen tulosta. Kansanvaltaisuusliikkeen siihen asti saavuttamain käytännöllisten tulosten vähäpätöisyyden, verrattuna sen ehdotelman laajuuteen ynnä sen takana oleviin voimiin, piti heille osottaa että sen kehitys oli vasta ensimäisellä asteellaan. Miten saattoivat järkevät ihmiset pettää itsensä sillä käsityksellä että kaikkien aikojen laajaperäisin ja kumouksellisin aate olisi vaikutuksensa lopettanut ja täyttänyt tehtävänsä vaihdettuaan kansan toimeenpanevan johtomiehen nimen kuninkaasta presidentiksi ja kansallisen lainsäätäjäkunnan parlamentista kongressiksi? Jos teidän kasvattajanne, opistojenne professorit ja presidentit sekä muut jotka olivat vastuussa kasvatuksestanne olisivat olleet oman suolansa arvoiset, ette olisi tavanneet nykyisessä taloudellisen yhdenvertaisuuden järjestelmässä mitään mikä olisi vähintäkään teitä hämmästyttänyt. Te olisitte heti sanoneet että se oli juuri sitä minkä olitte ajatellut tarpeelliseksi kansanvaltaisuusaatteen välttämättömän kehityksen seuraavalla asteella."

Edith viittasi ovelta ja me nousimme istuimeltamme.

"Suuren vallankumouksen kumouksellinen puolue", sanoi tohtori vitkalleen astuessamme taloa kohti, "menetteli kiihoitus- ja levittämistyössään eri nimien varjossa enemmän tai vähemmän merkillisesti ja sopimattomasti kuin valtiollisen puolueen nimelle oli soveliasta, mutta tämä yksi sana, kansanvaltaisuus ynnä sen eri vivahdukset ja johdannaiset selvemmin ja täydellisemmin esittivät, selittivät ja puhdistivat heidän järjestelmänsä, syynsä ja tarkoituksensa kuin kokonainen kirjasto saattoi tehdä. Amerikan kansa kuvitteli perustaneensa kansan hallituksen erotessaan Englannista, mutta he pettivät itsensä. Valloittaessaan ennen kuninkaitten hallussa olleen valtiollisen vallan, oli kansa vasta ottanut tyranniuden linnoituksen ulkovarustukset. Talousjärjestelmä, joka oli linnoitus ja komensi jokaista yhteiskuntarakenteen osaa, jäi edelleen yksityisten ja vastuunalaisuudesta vapaitten johtajain haltuun, ja niin kauvan kuin se sellaisena pysyi ei ulkovarustusten omistaminen merkinnyt kansalle mitään ja ne pysyivät kansan hallussa vain linnoituksen varusväen armosta. Vallankumous syntyi, kun kansa näki että sen joko täytyi valloittaa linnoitus taikka luopua ulkovarustuksista. Sen tuli joko täydentää työnsä kansan hallituksen perustamisessa, jonka sen isät olivat vain alkaneet, tai luopua kaikesta siitäkin jonka sen isät olivat loppuun saattaneet."