XXXVII.

SIIRTYMISAIKA.

"Nyt on jo hyvin myöhä", sanoin tohtorille, "mutta minun haluttaa tehdä muutamia kysymyksiä vallankumouksen suhteen. Kaikista tähän astisista tiedonannoista huolimatta en ole voinut päästä täydellisesti käsittämään mitkä olivat ne suorastaan käytännölliset keinot, joiden avulla yleisomaisuuden muoto voitiin asettaa yksityisomaisuuden tilalle ilman suurempaa melskettä. Minun päivinäni oli kyllin eteviä insinööriä siirtämään suuria rakennuksia puolelta toiselle niin varmalla ja tasaisella tavalla etteivät sisällä olijat siitä vähääkään häiriintyneet, ja varsinaiset koti-askareet voitiin keskeytymättä suorittaa. Samallainen problemi, mutta miljoonia kertoja suurempi ja täydellisempi, syntyi tietysti ratkaistavaksi silloin kun kysymys koko tuotannon ja jaon perusteitten muutos ja kaikkien toiminnan ja elämän suhteitten vallankumous tapahtui. Sitäkin ihmeellisempi on tapahtuma, jos se ilman mitään, rauhallista tietä ja kenenkään elämän toimintaa häiritsemättä tapahtui. Minä olisin hyvin halukas lähemmin tietämään miten se kaikki tehtiin."

"Sinun kysymyksesi", vastasi tohtori, "osottaa sinussa piilevän saman tunteen joka vallankumouksellisella aikakaudella koko suuressa määrin aiheutti kapitalistisen järjestelmän jatkuvaa sietämistä sen kiusaavista ominaisuuksista huolimatta. Täydellinen muutos taloudellisissa järjestelmissä tuntui heistä kuten sinustakin kerrassaan täristyttävältä ja mahdottomalta teolta, jonka tähden moni niistäkin, jotka toivoivat sen toteutuvan vetäytyivät syrjään toiminnasta peljäten järjestelmien välisen siirtymisajan rasituksia. Tietysti kapitalistit itsekkäistä syistä ylläpitivät moista tunnetta vaatien vallankumouksellisia osoittamaan vissejä keinoja, joiden avulla he valtaan päästyään voivat muuttaa yksityisomaisuudelle nojaavan talouden kansallistalouden perusteille, jolloin tuotanto toimitetaan kaikille yhtä edullisesti.

"Yksi vallankumouksellisten koulukunta kieltäytyi laatimasta mitään varmaa toiminta ohjelmaa vallankumouksen rakentavan asteen varalle. He väittivät että itse silloinen olin tila ja kehitysaste määrittelee ne keinot, jotka tarpeellisia ovat, joten olisi turhaa ennakolta niistä määritellä ja keskustella. Mutta hyvä kenraali tekee suunnitelman taistelun ylimalkaisista toimenpiteistä. Hänen suunnitelmansa tietysti ovat alttiit joutumaan hyvinkin jyrkkien muutosten alaisiksi asianhaarojen mukaan. Mutta siitä huolimatta tulee yleinen suunnitelma olla. Tämän koulukunnan vastaus ei siis ollut oikea ja tyydyttävä. Niin kauvan kun ei parempaa voitu antaa, pysyi vakava ja vanhoillinen yleisö vallankumousliikkeeseen nähden odottavalla kannalla.

"Käsittäen, että jotain täydellisempää kun taistelusuunnitelmaa tarvittiin, kokeilivat useammat koulukunnat monenlaisia suunnitelmia keksiä. Eräs väitti, että ammatti-uniot omasivat kylliksi voimia järjestääkseen laajat ammatti-alueet ja asettaakseen omat virkailijansa kapitalistien tilalle. Siten he tarkoittivat muodostaa ammattiunioiden liittokuntaa. Jos tämä oppi olisi voittanut, olisi siitä ollut seurauksena ryhmäkapitalismi, joka olisi ollut vielä vaarallisempi ja vahingollisempi yleisölle kuin varsinainen yksilöllinen kapitalismi olikaan. Mutta tämä käsitys menetti hyvin pian jalansijansa kun tuli ilmi, että ammatti-unioiden mahti ja voima oli hyvinkin rajoitettu ja sellaisena mahdoton ratkaisemaan yhteiskunnallista kysymystä.

"Oli toinen koulukunta, joka väitti ratkaisun löytyvän siinä, että mahdollisimman suuri lukumäärä pieniä ko-operatiivisille perusteille nojaavia vapaa-ehtoisia yhdyskuntia oli perustettava. Kun näiden esimerkin ja hyödyn kautta koko yleisö vihdoin niihin liittyy, niin vihdoin sitä tietä koko yhteiskunta järjestyy yhdeksi suureksi ko-operatiiviseksi laitokseksi. Moni jalo ja etevä sielu antautui edustamaan tätä suuntaa. Ja monet vallankumousaikakauden yhdyskunnat ovat selviä todistuksia ihmisten halusta parempien yhteiskunnallisten olojen saamiseen. Mutta siinäpä se kaikki olikin. Muutoin niistä ei ollut eikä voinutkaan olla mitään suurempia tuloksia. Taloudellisesti heikkoja, yhdyssiteenä tunnelma vaikutus, yleisesti muodostunut etevistä ja arvokkaista henkilöistä sitä paitsi ympäröityinä turmiollisilta yhteiskunnallisilta ja taloudellisilta vastavirtauksilta, oli mahdotonta toivoa, että näistä yhdyskunnista mitään käytännöllisesti pysyvää ja hyödyllistä olisi tullut.

"Edelleen oli koulukunta, joka väitti että uusi yhteiskunta- ja elämän-muoto verkalleen ja aivan huomaamatta kehittyy vanhasta jatkuvan lainlaadinnan kautta. Tällaisen lainlaadinnan tuli käsittää tehdaslakeja, päivätyömääräyksiä, vanhuuden eläkesitoumuksia, asuntomääritelmiä, siveettömyys- ja juoppouskieltolakeja. Aivan mahdotonta on luetella kaikkia yksityisomaisuusjärjestelmän synnyttämiä paheita, joita vastaan tuli nyt siis lainlaadinnalla taistella. Nämä hyvät ihmiset uskoivat, että kun ajan vieriessä kaikki kapitalismin synnyttämät vääryydet oli poistettu oli helppoa työntää itse kapitalismikin syrjään — se tahtoi sanoa, sen jälkeen kuin vääryyden puun kurjat hedelmät oli yksitellen käsin pois puusta noukittu vasta voitiin kaataa itse puu. Tietysti tällaista uskoa vastaan tehtiin kerrassaan pätevä väitös: niinkauvan kuin puu annetaan kasvaa eivät kurjuuden omenat siitä poimimalla lopu, sillä uusia kasvaa sikäli kuin poimitaan. Nämä moninaiset keinot olivat kieltämättä ihmisellisiä ja ihania, mutta ne eivät voineet kestää, arvostelua silloin kun oli kysymys koko yhteiskuntajärjestelmän, kaiken paheen lopullisen syyn, kumoamisesta ja toisille perusteille muodostamisesta. Nämä parannuspuuhat siinä tapauksessa päinvastoin ehkäisivät lopullisen parannuksen toteutumista pidentäen kapitalismin vallan aikaa. Todellakin oli vallankumouksellisen liikkeen vauhtiin päästyä aika, jolloin tämän koulukunnan lakitieteelliset edustajat koettivat eksyttää kansan varsinaisen tarkoituksen saavuttamisesta syrjäpoluille, persoonallisen parannushommailun aloille kallista aikaa tuhlaamaan.

"Mutta sinä kysyit, millä käytännöllisellä keinolla tai toimintatavalla kumoukselliset valtaan päästyään kumosivat yksityisomistus-oikeuden. Se oli todellakin sellainen sotamanööveri osoitus, jota sota historia kutsuu sivuliikkeen nimellä. Sivuliike on sellainen liike, jonka kautta armeija saa aseman sivulla, jossa se useimmissa tapauksissa laukausta ampumatta voi pakoittaa vastustavan armeijan poistumaan asemiltaan. Sellaisen tempun vallankumoukselliset taistelujohtajat tekivät viimeisessä ottelussa kapitalisteille.

"Kapitalistit olivat tulleet siihen vahvaan uskoon, että heidän omaisuutensa joukkojen ylivoimalla anastetaan valtiolle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka lopussa kansan yleisomaisuus asetettiin täydellisenä ja kaikessa laajuudessaan käytäntöön yksityisomistuksen tilalle, niin ei sitä tehty ennenkuin yksityisomaisuus itse oli itsensä pirstaleiksi tuhonnut. Toisin sanoen vallankumoukselliset eivät hyökänneet suoraan päin, mutta sivulta vaikuttivat yksityisomaisuuden ilmenemisen mahdottomaksi muodostumisen, jonka johdosta sen itsensä oli tehtävä peräytymis- ja vihdoin antautumisliike.

"Tietysti sinä käsität, ettei tätä tehty minkään kapitalistien oikeuden perusteella. Kauvan aikaa ennen jo oli kansa tottunut yksityisomaisuutta pitämään kaiken kurjuuden täydellisenä syynä Se johtui päinvastoin koko kansan etukatsomuksesta, jonka mukaan suuremmat taloudelliset häiriöt ja niistä johtuvat pulat tuli välttää niin tarkoin kuin suinkin oli mahdollista siirtyessä vanhasta järjestelmästä uuteen.

"Minä en tosin ole erityisemmin tutkinut tätä historian aikakautta yliopistosta erottuani, joten mahdollista on että lukiessasi historiaa, sinä tulet havaitsemaan muutamia poikkeuksia pikkuisiin erikoistapahtumiin nähden. Mutta minun tarkoitukseni onkin ainoastaan luoda esitys yleisistä tapahtumista parhaan muistini mukaan. Minä olen jo ennen selittänyt, että yksityisomaisuuden vastustajien tärkein askel oli ensiksi saada kansa muodostamaan muutamia toimialoja kunnalliselle ja kansalliselle omistusperusteelle. Sellaisia olivat vesijohdot, valaistuslaitokset, rautatiet lennätinlaitos, telefoonilinjat, kivihiilikaivannot, öljytuotanto ja väkijuomaliikkeen veroitus. Nämä ollen kilpailusta vapaita ja luonteeltaan monopoolisia eivät heti kunnallis- ja kansallisomaisuuksiksi muodostuttua voineet häiritä yleistä tuotantoa ja jakoa, joten melkoisen vanhoillisetkin voivat näitä asioita ennakkoluulottomina katsella. Koko tämän suurpääoman olisi voinut järjestää kansan hallituksen alaiseksi loukkaamatta kovinkaan suuressa määrin varsinaisesti yksityispääoma-oikeutta. Ei se edes ollut läheisesti vaarallinen kapitalisteillekaan. Vaikka kaikki nämä muutamat välitysomaisuudet olisivat siirtyneet kansan haltuun, niin oli kapitalisteilla kilpailevan voittojärjestelmän avulla osittainen valta nauttii niistä suoranaista hyötyä.

"Näin ollen oli tällä liikealojen kansan hoidon alaiseksi muuttamisella etupäässä toinen tarkoitus. Kapitalismin kimppuun ei sen avulla tahdottu suinkaan hyökätä. Ainoastaan oli tarkoitus todistaa kansalle yleisomistusoikeuden ja yleisomaisuuden olojen etevämmyys yksityisomaisuusoloihin verraten. Samalla oli tarkoitus kasvattaa vähitellen kylliksi laaja kuluttajajoukko tällaisen yhteistuotannon takaajaksi, ettei sitten kun laajemmassa muodossa yhteistuotanto käytäntöön asetetaan, synny mitään hankaluuksia. Edelleen tarkoitus oli kasvattaa kansaa luopumaan yksityiskapitalismin ylläpitämistä persoonallisista erikoiseduista.

"Ja miten suuressa määrin tämä toiminta kehittyi siitä saanee selvän kuvauksen tietäessä, että valtion rautatiepalvelijakunnan lukumäärä m.m. nousi lähes miljoonaan henkeen. Jos otetaan heidän perheensä lukuun, niin edustivat he 4000,000 ihmistä. Edelleen kivihiilikaivantojen lennätin, telefooni- ja valaistuslaitoksen työläiset edustivat useimpa satoja tuhansia ihmisiä. Ennen näiden toimialojen hallitukselle siirtymistä oli valtion palveluksessa jo 250,000 siviilivirkamiestä ja 50,000 sotilasta. Nämä ryhmät perheiden kanssa muodostivat vuorostaan noin miljoonan suuruisen ihmisjoukon. Ja kun näihin vielä lisättiin rautatie- y.m. palvelijat, kohosi kokonais-summa noin 5 miljoonaan henkilöön. Tämän lukumäärän ohella tuli huomioon vielä ottaa valtio- ja kunnallisvirkamiehet kuvernööreistä aina katujen lakaisijoihin asti."

YLEISET KANSAN KAUPAT.

"Kun kumouspuolue kasvoi enemmistöksi ja siten pääsi valtaan, ryhtyi se järjestämään yleisiä kansan kauppoja, joissa kansan palkkaamat palvelijat jakoivat yleisölle tarve- sekä ylellisyystavaroita niiden todellisesta tuotantohinnasta. Yritys ei hämmästyttänyt yleisöä, sillä se ei ollut mikään uutuus. Moni hallitus oli jo sotilaille y.m. palvelijoilleen samalla tavalla välittänyt tarvetavaroita. Täten saadut tarvetavarat olivat ehdottomasti parhaimpia sekä samalla halvempia kuin yksityisistä liikkeistä ostetut, joten sotamiehiä ynnä hallituksen palvelijoita jo oli totuttu kadehtimaan noiden etujen tähden. Kun hallitus nyt yleisiä kauppoja perusti, niin otettiin ne vastaan mieltymyksellä. Nämä kauppalaitokset järjestettiin mahdollisimman monipuolisiksi ja laajoiksi, joten ne kykenivät tyydyttämään yleisön tarvetta.

"Alussa näissä kaupoissa välitettiin ainoastaan tarvetavaroita, joita ostettiin yksityis-kapitalisteilta ja tuottajilta. Tällöin jo yleisö säästi kaiken sen mikä oli ennen mennyt välitysmiesten ja vähittäin myyjien voitoksi. Yleisö sai tavaransa näistä kaupoista puolella tai kahdella kolmatta sitä hintaa jonka he yksityisissä kaupoissa saivat maksaa samalla kun he tällöin saattoivat tavaran laatuun nähden olla aivan huoleti sillä hallitus tarkasti kaikki tavarat ja takasi ne ostajille. Mutta nämä etuisuudet olivat sittekin verrattain pieniä kun otetaan huomioon, että hallitus välitystoimen lisäksi otti myös tuotannon omiin käsiinsä ja ryhtyi niitä suurimmalla vilkkaudella tuottamaan moninaisia tarvetavaroita omiin kauppoihinsa sen sijaan että ne ennen yksityisiltä tuottajilta oli ostettu.

"Tätä tarkoitusta silmällä pitäen perustettiin suuria pumpuli- ja viljakasvatuslaitoksia useampaan maan osaan sekä rakennetuin tehtaita, joten pian hallituksen palveluksessa oli ei ainoastaan 5000,000 mutta puolta enemmän maanviljelijöitä, käsityöläisiä ja työläisiä kaikesta laadusta. Työläisillä tietysti oli oikeus yleisten laitosten etuihin. Täten ostava yleisö säästi ei ainoastaan välittäjien voiton mutta myöskin tuottajan ja teollisuutta harjoittavan pääomanomistajan voiton.

"Edelleen ei hallitus tyytynyt siihen että ainoastaan tuotti yleisölle tarvetavaroita, mutta jatkoi toimintaansa yhä laajemmaksi, muodostaen kaikenlaatuisia tarpeellisia toimikuntia, kuten keittiöitä, pesulaitoksia, talonrakennustoimitsijoita y.m. yleistä tarvetta varten. Ja kaikki ainoastaan luonnollisesta hinnasta. Seurauksena oli että yleisön palvelija sekä yleisö oli tilaisuudessa saamaan kotona tahi ravintoloissa parhaan taidon mukaan parhaimmista aineista laitettua ja mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa paljon halvemmalla mitä ennen yksityisjärjestelmän vallitessa."

"Kuinka sai hallitus ne maat ja teollisuuslaitokset haltuunsa joita se tarvitsi?" minä kysyin. "Ostiko se entisiltä omistajiltaan maat ja perusti omalla kustannuksellaan teollisuuslaitokset?"

"Hallitus olisi voinut ostaa maat sekä rakennuttaa teollisuuslaitokset vähääkään joutumatta pulaan, mutta se oli yleisesti tarpeetonta. Maihin nähden miljoonat maanviljelijät olivat kerrassaan halukkaita antamaan maatilansa hallitukselle ja saamaan hallituksen työläisinä tilaisuuden niitä viljellä; sillä hallitus kaikissa tapauksissa takasi paremman toimeentulon maanviljelijälle ja hänen perheelleen hallituksen palvelijana kuin yksityisenä viljelijänä. Sitä paitsi hallitus ryhtyi viljelemään yleisiä luonnon tilassa olevia maita, samalla verotuksella tasoittaen tuottokykyä.

"Miltei samalla tavalla saatiin teollisuuslaitokset ja verstaat joita kansallinen tuotantojärjestelmä tarvitsi. Ne seisoivat kaikkialla joutilaina tuhansien nälkää kärsivien joutilaiden ympäröiminä. Kun tällaiset laitokset kävivät hallitukselle tarpeellisiksi, asetti hallitus ne käyntiin, ottaen niiden laitosten entiset joutilaat työläiset työhön. Useimmissa tapauksissa ylijohtajat ja työpäälliköt olivat iloisia saadessaan tehdä entisissä työpaikoissaan työtä hallituksen työläisinä. Tällaisten teollisuuslaitosten omistajat, jos oikein muistan, saivat hallitukselta korvausta, joka vastasi hyvin alhaista korkoa siltä omaisuudelta, jota hallitus käytti. Korvausta maksettiin siihen asti kuin uusi järjestys oli täydellisesti asetettu täytäntöön ja kaikille tehtiin edut samanlaisiksi. Ja että sellainen järjestelmä hyvinkin pian saataisiin toimeen oli jo silminnähtävissä, joten tehtaiden omistajat olivat hyvinkin iloisia saadessaan pienenkään tienausmahdollisuuden omaisuuksillaan.

"Teollisuuslaitokset eivät olleet ainoat joutilaina olevat omaisuudet, jotka hallitus sai sopivilla ehdoilla haltuunsa. Mahdottomat varastot ulkomaalaista tuotantoa tarvittiin tyydyttämään yleisten kauppojen tarvetta. Välttääkseen kapitalistien voiton kiskomusta näissä tuotteissa, ryhtyi hallitus ottamaan käytettäväkseen joutilaat laivat. Myös uusia lisäksi rakennettiin, ja siten saadulla laivastolla ryhtyi hallitus suoranaiseen tavarain vaihtokauppaan ulkomaiden kanssa, kuljettaen ulos yleistä oman maan liikatuotantoa ja sillä ostaen ulkomaan markkinoilta sikäläisiä tavaroita. Kalastuslaivastot vuorostaan toivat maahan meren antimia. Nämä rauhalliset laivastot tulivat pian sotalaivastoja monilukuisimmiksi Silloin merimies lakkasi olemasta orja."

KUINKA RAHA KADOTTI ARVONSA.

"Ja ajatteleppas sitten toista vaikutusta, joka johtui kansan yleisestä kauppajärjestelmästä. Niissä ei käytetty varsinaista rahaa. Sitä ei yleisissä kaupoissa otettu vastaan, sen sijaan, oli käytännössä luottokortti, johon merkittiin ostoerät. Kortti oli voimassa ainoastaan vissin ajan. Yleinen työläinen oli oikeutettu vaihettamaan palkaksi saamansa rahan tällaiseen luottokorttiin työarvon perusteella. Hallitus antoi näitä luottokortteja yksinomaan varsinaisille palvelijoilleen. Mutta yleisissä kaupoissa hyväksyttiin luottokortti olipa se keneltä tahansa. Hallitus ainoastaan piti silmällä sitä seikkaa, ettei luottoa kulutettu kortissa mainittua työnarvoa suuremmassa määrässä. Täten luottokortti tuli arvoksi jolla oli kolme, neljä jopa viisikin sataa prosenttia suuremmat edut kuin varsinaisella rahalla, jolla ei voinut saada muuta kuin väärennettyjä ja verrattain kalliita tavaroita jälellä olevista yksityisten kauppaliikkeistä. Kulta, jota kapitalistit pitivät parhaimpana rahaläjinä, ei yleisiin kauppoihin kelvannut enemmän kuin hopea, kupari tai paperirahakaan, joten henkilö joka halusi saada hyvää tavaraa kohtuullisella hinnalla yleisestä kaupasta oli onnellinen tavatessaan, yleisen työläisen, joka oli kyllin tyhmä vaihettamaan neljällä kulta dollarilla yhden dollarin arvon luottokortissa.

"Rahan arvon katoaminen kävi yhä suuremmaksi sikäli kun yleisten työläisten lukumäärä kasvoi. Nämä saivat työstään luottokortin jolla välittivät kaikki ostoksensa. Samoin kun hallituksen tuotanto- ja välitysliikkeet tulivat laajemmiksi lakkasi kapitalistisien tuotteiden tarve ja sen mukana myöskin rahan käyttö-arvo. Samaan aikaan rahan lainaus teollisuus- ja viljelysaloille väheni sentähden, että yleisö tuli huomaamaan yksityisen yritteliäisyyden käyvän päivä päivältä yhä mahdottomammaksi sen sijaan kun yhteiskunnallinen aina vaan kasvoi. Kukaan ei myöskään tahtonut rahaa säästää ja tallettaa, sillä silminnähtävää oli raha-arvon aleneminen ja käytön väheneminen. Minä äsken sanoin, että yleisten kauppojen luottokortti oli useampia satoja prosentteja arvokkaampi kuin varsinainen raha. Se oli niin alkuaikoina. Sitävastoin vähitellen rahan arvo katosi tykkönään, joten rahalla vihdoin ei voinut mitään saada ostetuksi.

"Voidaksesi käsittää koko rahajärjestelmän kumouksen ja siitä johtuvan vaikutuksen ja suhteiden lakkaamisen täydellisesti, tarvitsee sinun ainoastaan ajatella minkä seurauksen olisi synnyttänyt tieto, joka sinun aikanasi olisi varmalta ja luotettavalta taholta vakuuttanut, että maailman loppu tulee muutaman viikon sisällä varmasti tapahtumaan. Tässä tapauksessa ei maailman loppu tosin tullut, mutta sen sijaan tuli täydellinen muutos maailman oloissa; muutos, joka aiheutti ettei rahoja ensinkään tarvittu ja ettei rahalla mitään valtaa eikä arvoa ollut. Siten siis kaikki ne suhteet, jotka rahan tähden olivat olemassa lakkasivat vaikuttamasta. Ihmisiä lakattiin arvioimasta rahan mukaan."

"Minua ihmetyttää", keskeytin minä, "miten silloin, kun raha kadotti arvoansa, hallitus voi saada mitään tuloja verotuksesta."

"Vero kuului yksityiskapitalismin järjestelmiin ja katosi sen mukana. Veron tarkoitus oli ollut antaa hallitukselle varoja työn hallitsemiseksi. Mutta kun valtio kollektiivisesti järjestyi tuottamaan omat tarveaineensa ja valtiona pitämään työllään yllä kaikkinaiset menoerät, katosi vero samoinkuin rahakin. Yleisö palvellen yleisöä ei tarvinnut verotusta sillä ei ollut ketään jota verotuksella olisi ylläpidetty."

KUINKA VARSINAINEN KANSA TULI MUKAAN.

"Minusta tuntuu, että näihin aikoihin, jollei jo ennenkin, suuri kansanjoukko, joka tähän asti oli ollut ulkopuolella yleistä tuotantojärjestelmää, rupesi hyvinkin kiivaasti vaatimaan oikeutta samanlaisiin etuihin."

"Tietysti; ja sitä oli odotettukin heiltä. Sitäpaitsi kansan tähden oli varustettu kaikki laitokset ja tarvittiin ne saada vaan säännölliseen toimintaan. Entiset, pienilukuiset yleiset työläisjoukot olivat ainoastaan alkutoimenpiteitä varten. Kun nämä toimenpiteet oli suoritettu ryhtyi hallitus ottamaan työhön kaikkia työläisiä eikä ainoastaan rajoitettuja ammattityöläisiä. Siitä alkaen rupesi varsinainen teollisuusarmeija kasvamaan kymmenin tuhansin päivässä kunnes vihdoin koko kansa oli hallituksen töissä.

"Tietysti, jos jollain oli ammatti tahi muu varsinainen toimi, annettiin hänen toimia entisellä alallaan. Työnvälitystoimistot vuorostaan järjestivät muut työläiset. Myöhemmin kun yleinen järjestely oli saatu toimitetuksi lajiteltiin työläiset tarkemmin tarpeen mukaan määrättyihin ammatteihin ja työhommiin.

"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia työläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa ei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko yhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan otto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin vastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli, että kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei millään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista samoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä enempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita rikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen valtaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat vastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei kapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua työhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten he hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan."

"Pakoitettiinko kapitalistit sitte väkipakolla mukaan?"

"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu heihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä vaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi. Vaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen töissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi yleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka halusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja työvaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin töihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät voineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta tai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen myöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta, joten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.

"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen mielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat muutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus palvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide teki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä ainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita ruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai huoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa tehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten elintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi. Hetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä elämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli seurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen mahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa täytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut, kulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja elämään."

MITEN TEHTIIN SIVEETTÖMILLE JA RIKOLLISILLE.

"Minun mielestäni löytyi eräs toinen aines, joka antoi uudelle yhteiskunnalle paljon enämpi työtä ja vaivaa kuin rikasten luokka", sanoin tohtorille. "Ja se oli siveetönten ja rikoksellisten joukkio. Rikkaat olivat kaikessa tapauksessa sivistyneitä ja tietäviä ihmisiä ja sellaisina voivat sulautua uuden yhteiskunnan oloihin. Mutta nämä toiset olivat vaikeampia käsitellä. Ennen vallankumousta oli suuri joukko kerjäläisiä, maankiertäjiä, varkaita, tyhjäntoimittajia ja kaikenlaatuisia rikoksellisia molempaa sukupuolta. Minä myönnän että vanha yhteiskunta oli syypää heidän olemassaoloonsa; mutta se ei muuta asiaa — uuden yhteiskunnan oli heidät otettava huolenpitonsa alaisuuteen. Kaiken lisäksi nämä rikokselliset olivat epäinhimillisiä, raakoja ja vaarallisia. Heitä voitiin jonkunlaisessa kurissa pitää ainoastaan alituisesti vartioivan sotilas- ja poliisivallan avulla. Tavallisten kiihoitusten aikoina, varsinkin vallankumouksen hetkinä, oli heillä taipumus liittyä suuriksi aseellisiksi joukoiksi, jotka herättivät melskeillään kauhua. Samoin he tietysti tekivät nykyisen yhteiskunnan muodostamiseen, tarvittavan vallankumouksen kireimmällä hetkellä aikaan saaden paljon häiriöä. Mitä siis uusi yhteiskunta teki heille? Sen ihmisellinen ja oikea elämän tapa tuskin lienee kiinnittänyt heitä; sillä he eivät olleet järkiolentoja: he tahtoivat elää laittomalla ja väkivaltaisella tavalla ennemmin kuin ahkeruudella. Tietysti uusi yhteiskunta havaitsi tällaisen joukon olevan liian vaikean sulattaa."

"Ei läheskään niin vaikeaksi", vastasi tohtori, "kun vanha yhteiskunta. Ensiksikin vanha yhteiskunta itsessään oli rikollinen, moraaliton ja siveetön ja puuttui siltä henkistä valtaa voidakseen vaikuttaa rikoksellisiin. Yhteiskunta itsessään oli syyllinen rikoksellistenkin silmissä oikeudettomaan menettelyyn, ja se herätti heissä koston halua. Sentähden koko sinun aikalaistesi rikoksellisten tuomitseminen muuttui narrinpeliksi. Jokainen järkevä ihminen tiesi, että rikokselliset olivat vääryyden ja välinpitämättömyyden tuloksia, johon yhteiskunnalliset olot ja ne ympäristöt, joissa nämä ihmisraukat olivat pakoitettuja elämään, olivat suoranaisena aiheena Oikeuden mukaan olisi yhteiskunnan, sen sijaan että se tuomitsi näitä rikoksellisia, tullut seisoa heidän rinnallaan korkeamman tuomio-istuimen edessä. Yhteiskunnan olisi tullut ottaa päälleen suurin syiden taakka. Tämän käsittivät ainakin vaistomaisesti rikokselliset ja sentähden eivät voineet kunnioittaa lakia jota he pelkäsivät. He tunsivat, että yhteiskunta joka esti heidät parantumasta, tarvitsi itse itsessään kipeimmin parannusta. Uusi yhteiskunta sitä vastoin ojensi heille lämpimän kätensä. Myöntäen vääryyden, jonka alaisena he olivat olleet menneisyydessä, kehoitti se heitä uuteen elämään uusissa oloissa jotka tarjosivat heille yhdenvertaisen perinnön yhteiskunnallisesta perinnöstä. Luuletko sinä koskaan löytyneen niin raakaa ja tunteettoman rikoksellista ihmissielua, joka ei tuntisi erotusta vääryyden ja oikeuden välillä ja ottaisi vastaan oikeutta?

"Hämmästyttävän suuri lukumäärä rikoksellisista, joista sinä mainitsit ja jotka vanha yhteiskunta tuomitsi mahdottomiksi vaikka ne itse asiassa olivat todistuksia sen yhteiskunnan mahdottomuudesta, otti vastaan ensimmäisen tilaisuuden tullakseen hyviksi miehiksi ja naisiksi. Tietysti oli melkoinen joukko niitäkin, jotka olivat painetut siinä määrin toivottomuuteen ja tylsämielisyyteen etteivät enää voineet luottaa ylösnousemiseensa paraimmalla tahdollakaan. Näitä kohtaan menetteli uusi, täydellistä oikeutta harjoittava yhteiskunta vakavalla sääliväisyydellä. Uusi yhteiskunta ei luonnollisesti kuten vanha rikoksellisia suosinut keskuudessaan. Vanhalla yhteiskunnalla ei milloinkaan ollut moraalista oikeutta — kieltää varastamasta tai tuomita ryöväreitä, sillä koko sen taloudellinen järjestelmä nojasi muutamien joko väkivaltaisesti tai viekkaudella harjoittavaan kansan työntulosten ryöstöön ja niillä keinottelemiseen. Sitäkin vähemmän sillä oli oikeutta kieltää kerjäämästä ja tuomita väkivaltaisuutta nähdessään, että käytännössä oleva järjestelmä synnytti kumpaisenkin. Mutta uusi yhteiskunta, taaten kaikille yhdenvertaisuuden ja elämän yltäkylläisyyden ei jättänyt varkaalle mitään puolustusta eikä perustetta kerjäämiselle ja väkivaltaisuudelle. Valitessaan epärehellisen ja rikoksellisen elämän kunniallisen ja rehellisen asemasta, vetivät he päällensä koko yhteiskunnan ylenkatseen. Hyvällä omallatunnolla sentähden uusi yhteiskunta menetteli rikoksellisten ja siveettömien keralla samalla lavoin kuin mielisairaidenkin, sulkien heidät elämään, ei köyhyydessä ja ankaran rangaistuksen alaisena, mutta erillään muista niin etteivät he voineet jatkaa entisiä paheitaan. Täten kansa heti jo seuraavan sukupolven aikana suuresta vallankumouksesta laskien, voi vapautua perimästään rikollisuudesta, siveettömyydestä ja kurjuudesta. Ja siitä lähtien on kansa elänyt puhtaana sukupolvesta sukupolveen."

KUINKA OLOJEN MUUTOSTA OLISI VOITU JOUDUTTAA.

"Minulla olisi vielä yksi asia, joka koskee olojen muutosaikakautta, ja josta minä haluaisin kuulla selityksesi", sanoin. "Todellisuudessa, sinun väitteesi mukaan, kapitalistit jatkoivat teollista toimintaansa ja omaa taloudellista elämäänsä niin kauvan kun heillä suinkin oli siihen tilaisuutta, tahi paremmin sanoen, niin kauvan kuin heillä riitti työläisiä ja kuluttajia. Ja se tietysti oli ihmisluonteen, se on, kapitalistisen ihmisluonteen mukaista, Samalla oli sellainen kapitalistien menettely vallankumoukselle edullinen, sillä se antoi kyllin pitkän ajan uuden yhteiskunnan hommaajille muodostaa ja järjestää uusi taloudellinen järjestelmä käyntiin, että koko kansa saatiin otetuksi mukaan. Mutta yhtä mahdollista minun mielestäni olisi ollut, että kapitalistit olisivat valinneet toisen tien. Esimerkiksi ajatteleppas, että samalla hetkellä kun vallankumouksellisten käsiin joutui hallitusvalta kapitalistit olisivat tehneet lakon, se on, lakkauttaneet kaikki laitoksensa ja liikkeensä. Tämä, muista, olisi tapahtunut ennen kuin hallitus olisi ehtinyt järjestämään edes uuden järjestelmän alkeitakaan. Se olisi tehnyt vallankumouksen paljon vaikeammaksi, eikö olisikin?"

"Minä en usko että se olisi ollut sen vaikeampi", vastasi tohtori. "Se olisi ainoastaan vaatinut ryhtymään pikaisempiin toimenpiteisiin. Hallituksella olisi ollut tehtävänä kaksi työtä ja ne olisi tullut tehdä heti paikalla: Ensiksi olisi pitänyt ottaa haltuunsa teollisuuslaitokset y.m. ja jatkaa tuotannon suoritusta ja toiseksi pitää huolta kansan toimeentulosta niinkauvan kun tuotanto olisi saatu järjestetyksi. Minä luulen, että kansan toimeentulon turvaamiseksi olisi ryhdytty samanlaatuisiin toimenpiteisiin kun tulvien, katovuosien ja piiritystilan vallitessa ennen. Epäilemättä olisi ensimmäisenä toimenpiteenä ollut ottaa jyvävarastot yleisön käytettäväksi. Samoin myös karjalaumat, lukuunottamatta yksityisiä poikkeuksia, olisi otettu yleisen tarpeen tyydyttämiseksi. Jokaisessa sivistyneessä maassa on aina ylituotantoa ja elintarpeita niin paljon, että ne riittävät useammaksi kuukaudeksi jopa vuodeksikin kansan ylöspitoon. Ja se aika olisi ollut kylliksi riittävä hallitukselle asettamaan kapitalistien pysäyttämä koneisto uudelleen käyntiin uuden järjestelmän alaisena. Jokaiselle kansalaiselle, joka olisi itsensä ilmoittanut yleisön palvelukseen, olisi annettu oikeus yleisistä kaupoista ja varastoista elintarpeiden y.m. tavarain saantiin. Samaan aikaan hallitus olisi ryhtynyt jatkamaan niitä tuotantoaloja, jotka kapitalistit olivat pysäyttäneet, Kaikki entiset työläiset olisivat luonnollisesti jatkaneet työtään niillä, ja niille työläisille joilla ei työtä ennen ollut, olisi yksinkertaisesti sitä hankittu moninaisilla toimialoilla. Uusi tuotannon tulos sikäli kuin kerittiin tuottaa, olisi lähetetty yleisiin kauppoihin ja varastoihin. Näin ollen olisi tulos, ollut aivan sama, mutta nopeampi. Jollei se olisi mennytkään aivan tasaisesti kiireen tähden, niin ei kuitenkaan mitään sellaista pulaa olisi saattanut syntyä kuin entiset liikepulat olivat. Ne tärisyttivät koko kansakuntaa, saaden monenlaista kurjuutta aikaan, joka seitsemäs vuosi ja loppuaikoina useamminkin."

MITEN TYÖTTÖMILLE SAATIIN TYÖTÄ.

"Sinun kysymyksesi muistutti minulle erään seikan, josta mahdollisesti sinulle lienee hyvinkin tarpeellista tehdä selkoa, nimittäin: kuinka saatiin työttömille työtä ennenkuin uusi talousjärjestelmä oli saatu niin valmiiksi, että koko kansa voi siihen sisältyä. Se, mitä sinun aikalaisesi suvaitsivat kutsua 'työttömyyskysymykseksi' — voittojärjestelmä kun pakollisesti synnytti työttömyyttä — oli kasvanut vallankumouksen alusta lähtien yhä suuremmaksi niin, että vuosisadan jamassa jo miljoonat olivat joutilaina. Samalla kun se antoi vallankumoukselliselle kiihoitustyölle aineksia, joiden avulla oli helppo osoittaa mihin kilpaileva ja yksityisvoittojärjestelmään nojaava kapitalinen olintila johtaa, samalla se myöskin antoi kapitalisteille yhä suuremman vallan työläisten yli. Työnsaannin lujituttua äärimmilleen joutuivat työläiset melkoisessa määrin kapitalistien armoille, ja siis heidän talutettavikseen. Ne, joilla oli työtä jo pelkäsivät sen kadottavansa ja ne joilla ei sitä ollut ja siis toivoivat sitä saavansa, alistuivat pelon ja toivon tähden kapitalistiluokan eduksi äänestämään ja muutoinkin toimimaan. Vaalit vaalien jälkeen toimitettiin täten kapitalistien voitoksi, sillä heillä oli valtaa pakoittaa työläiset äänestämään kapitalistien vaalilistalla vastoin omia käsityksiään.

"Tällainen asema pakoitti vallankumouksellisen puolueen ennen yleisen hallituksen valloittamista toimeenpanemaan osittaista työnhankintaa työttömille. Työaloja avattiin työttömiä varten. Näissä töissä taattiin työläisille kapitalistien ahdistuksilta toimeentulo.

"Monissa valtioissa sikäli kun vallankumouksellinen puolue sai jalansijaa, ryhdyttiin käyttämään uusia keinoja työttömyyden poistamiseksi. Tavallisesti valtio takasi jokaiselle kansalaiselle hakemuksen perusteella toimeentulon mahdollisuuden hakijan työnteon perusteella. Hakija otti tällöin palkkansa elintarpeessa, vaatteissa ja asunnossa. Valtio hankki tointa ja työtä. Voitto, joka jäi yli jaettiin aina tasan työläisten kesken. Ulkomaalaisia tavaroita tahi raaka-aineita saatiin ylituotannon markkinoilla myymisestä. Valtion, vankilan ja köyhäinkotien tuotteille oli löydetty erikoinen ostajakunta. Tämä systeemi, jonka avulla valtio avusti ahdinkotilaan joutuneet työläiset keskinäisen toiminnan kautta pitämään huolta itsestään antaen heille tarpeellista johtoa, työaseita ja välineitä yleensä, tuli yleisesti käytäntöön vaikuttaen paljon hyvää kansan keskuudessa. Muutamissa valtioissa tällainen järjestelmä oli kehittynyt erittäin täydelliseksi ja sellaisena se takasi työläisille verrattain paremmat olosuhteet mitä kapitalistien palveluksessa olevilla työläisillä oli. Täten myös työnantajien valta työläisten yli heikkeni ja työläiset pääsivät vapaiksi käyttämään omaa järkeään yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöhemmin nämä valtioiden toimeenpanemat sisälliset yhteistoimintaliitot sulautuivat yhdeksi laajaksi työn ja onnen valtakunnaksi."

NAISTEN KOHTALO.

"Mitenkä meneteltiin naisten suhteen?" minä kysyin. "Voitiinko odottaa, että naiset uuden yhteiskunnan muodostuessa olivat ruumiillisesti ja henkisesti kyvykkäät vastaanottamaan samat tehtävät ja vastuunalaisuudet kuin miehetkin?"

"Missä naiset entuudestaan jo olivat kotoisien askareiden suorittamiseen osaaottamassa", vastasi tohtori, katsottiin heitä yleisöä palveleviksi siihen asti kuin uusi yleistalous astui täydellisyydessään voimaan, tehden yksityiskeittiöt tarpeettomiksi. Muussa tapauksessa naiset antautuivat miesten kanssa samoilla ehdoilla suorittamaan velvollisuuksiaan uudessa yhteiskunnassa sillä eroituksella, että heidän ruumiin voimilleen sopivia toimia järjestettiin.

"Jos vallankumous olisi tapahtunut sata vuotta aikaisemmin jolloin naisilla ei ollut muuta ammattia kuin kotiaskareet, niin olisi muutos ollut huomattava. Mutta nyt naiset olivat jo siirtyneet teollisuus- ja liike-aloille. Ja kun vallankumous tapahtui oli miltei kaikilla naimattomilla naisilla varma ammatti- tai toimialansa. Naisille vallankumous ainoastaan loi samanlaatuiset oikeudet kuin miehillekin.

"Tietysti naineiden naisten laita oli hieman erilainen. On pitkiä aikoja, jolloin naineet naiset eivät voi ottaa osaa minkäänlaatuisiin yleisiin toimiin. Mutta tällaisia tapauksia lukuunottamatta ei löydy mitään pätevää syytä minkätähden naineet naiset viettäisivät joutilaampaa elämää kuin miehetkään. Uuden yhteiskunnan aikana, ne olivat naiset itse, jotka vaativat itselleen annettavaksi miesten kanssa tasaväkinen tilaisuus yleiseen työn suoritukseen sekä oikeuksien nautintoon. Miehet eivät olisi naisia vaatineet työnsuoritukseen. Tämän ohella on sinun muistettava, että vallankumous koko ajan oli tarkoittanut luoda olot, joissa naiset saavat suuremmat oikeudet elämään kuin ennen ja että he tulevat tasa-arvoisiksi velvollisuuksien täytössä ja oikeuksien nautinnossa miesten kanssa. Naiset, naineet ja naimattomat, olivat väsyneet holhousasemaan ja vaativat vapauttaan. Jollei vallankumous olisi taannut naiselle yhdenvertaisuutta ja toveruutta miehen rinnalla, niin ei se koskaan olisi saanut osakseen naisten kannatusta.

"Lapset kasvatettiin alussa kotona. Ja ne naiset, jotka äiteinä lapsia kasvattivat, olivat vapaat muusta toimesta. Mutta äitejä ei sentähden estetty osaa-ottamasta, jos heillä aikaa ja halua oli, yleiseen työhön. He saivat itse sen määrätä. Myöhemmin sitten perustettiin etevät kasvatuslaitokset, joissa lapset hoidettiin ja kasvatettiin tieteen kaikkien sääntöjen mukaan. Tämä vuorostaan vapautti naiset ja antoi heille yhä lisääntyvän mahdollisuuden miesten kanssa yhtä suureen toimintavapauteen yleisillä toimialoilla."

KOSKA TALOUDELLINEN YHDENVERTAISUUS TÄYDELLISESTI ASTUI VOIMAAN.

"Kun yksityiskapitalismin viimeinenkin jäännös oli hävinnyt näyttämöltä, ryhtyi hallitus turvaamaan koko kansan olemassaoloa ja hyvinvoinnin. Siihen asti yleiset työt toimitettiin palkkaperusteilla, joka oli ainoa käytäntöön soveltuva aikana, jolloin vielä melkoisen suuri määrä tuotantoa ja kauppaa välitettiin kapitalistien toimesta. Sitäpaitsi teollisen joukon ääretön lisääntyminen hallituksen työaloilla, teki toistaiseksi kerrassaan mahdottomaksi minkäänlaatuisen jakokeskiarvon laatimisen. Kuitenkin oli hallituksen tarkoitus saada mahdollisimman tasaiseksi tulosten jako. Ja se toimitettiin toimialojen työpalkkojen yhtäläistyttämisellä.

"Esimerkiksi: yksi työläinen oli saanut kaksi dollaria, ja toinen puolitoista dollaria päiväpalkkaa. Kun nyt yleisissä kaupoissa tavarat olivat huoistuneet puolella entisiin hintoihin verraten, niin saivat työläiset tällöin palkallaan puolta enämpi kuin ennen. Nyt hallitus korotti puolentoista dollarin palkan kahteen dollariin Kahden dollarin miehen palkasta ei kadonnut mitään. Kumpikin rupesi saamaan saman verran palkkaa. Ja tämä palkankorotus korvattiin vuorostaan palkkalisän tuotantokustannuksiin merkitsemällä ja yleisten kauppain tavarain hinnan vähäisellä korotuksella, joten kaikki yhteisesti tulivat korvaamaan palkankoroituksen tavarain hinnoissa. Kenelläkään erityisesti ei voinut olla nurisemista tätä toimenpidettä vastaan, sillä se oli yhteistyön tulos, josta jokaisella oli oikeus ainoastaan yhtäläiseen osuuteen. Täten aikaa voittaen valtio tuli tilaan, jossa samanlaisen osuuden jako kaikilla työaloilla kävi mahdolliseksi. Korkeapalkkaisten virkailijain palkat jyrkästi alennettiin työväen palkkojen kanssa samalle asteelle; sillä koko vallankumouksen henki oli vaatinut, että jokaisen ihmisen tuli olla taloudellisesti saman-arvoisen työläisen ilman taloudellisia etuoikeuksia.

"Mutta tietysti ei palkkojen samanlaistuttaminen ollut tärkein työ, jonka kautta taloudellinen yhdenvertaisuus saavutettiin. Paljon tärkeämpi ja radikaalisempi oli kysymys työkyvyttömien, ala-ikäisten, vanhojen ja sairaiden samanlaatuisen tulososuuden nauttijoiksi saattaminen. Vallankumouksen aikana tuli hallituksen menetellä kuten kapitalistienkin ja siten ottaa huolenpitonsa alaisiksi ainoastaan työkykyiset henkilöt. Sairaiden, lapsien ja vanhojen toimeentulosta ei silloin voitu huolehtia, sillä hallituksen oli kilpailtava yksityiskapitalismin keralla. Mutta heti kun valtio sai haltuunsa koko maan taloudellisen elämän välineet, ryhtyi se niiden avulla toimimaan vapauden julistuksen periaatteiden mukaan, jotka siihen asti olivat olleet mahdottomia käytännössä toteuttaa. Tämän julistuksen periaatteet vaativat, että kaikilla ihmisillä tuli olla yhdenvertainen oikeus vapauteen, elämään ja onneen ja että hallitus oikeastaan voi olla olemassa hyvän ja oikean toimeenpanemiseksi, jonka ensimmäisenä ehtona on, että kaikki saavat yhdenvertaisen taloudellisen elämän mahdollisuuden. Näin ollen kaikki täysi-ikäiset ihmiset, jotka kykenivät työhön, olivat velvollisuudessa sen tekemään, jos he mielivät saada osuutta yhteistyön tuloksista. Mutta samalla kaikki ihmiset, jotka kerran tunnustivat uuden yhteiskunta- ja talousjärjestelmän oikeudellisuuden, olivat oikeutetut saamaan samanlaatuisen osuuden sen toiminnan tuloksista katsomatta siihen, josko he olivat työkykyisiä tai ei. Esimerkiksi lasten suhteen tehtiin sellaisia määritelmiä, jotka estivät heidät kärsimästä itsekkäiden vanhempien huolimattomuudesta.

"Lähimpänä seurauksena tietysti saivat varsinaiset toimivat työläiset vähemmän kuin jos he olisivat yksin olleet jako-oikeutettuja, alutta jos otetaan huomioon, että he täten säästyivät turvaamasta yksilöllisesti työhön kykenemättömien sukulaistensa toimeentulon, niin eivät he mitään kadottaneet. Päinvastoin pääsivät he vapaiksi, sillä he tiesivät, että kaikki olivat yhteiskunnan toimesta turvatut, eivätkä siis tarvinneet yksilöllistä armeliaisuuden synnyttämää apua. Sitäpaitsi jokaisen osuus oli siksi suuri, että yhteiskunnan tuli ryhtyä laatimaan yhä enemmän nautintotilaisuutta ja vähentämään työtaakkaa."

LOPULLINEN TILINTEKO KAPITALISTIEN KANSSA.

"Eräs asia" keskeytin minä, "on minulle vielä hieman epäselvänä. Kun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet, teollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan tehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen omaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä oli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?"

"Kansa syrjäytti tilinteon", vastasi tohtori. "Kuillotiini, vankila ja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten entisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien ärsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa. Ja uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän ihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa antoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille."

"Kuulkaas tohtori", keskeytin; "en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität minun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin henkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen kansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat kapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä tehtiin."

"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta. Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä. Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä, kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa, olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut vaarallista."

"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset, rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton jako kapitalisteille lakkautettiin?"

"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus, joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta, ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko — jos voittoa tuli — maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan. Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa turvallisuutta ja hyvinvointia.

"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton, joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan. Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen; selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin, eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."

"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä, "tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."

"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori. "Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä. Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."

"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti muodostetuksi?"

"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön. Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja iloa.

"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo taas puolella edellisestä kasvanut.

"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen. Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä, mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."