LUKU XI.

Elämä omaisuusoikeuden perusteena.

Huonekalujen joukossa siinä maanalaisessa makuuhuoneessa missä tri Leete oli tavannut minut nukkumassa oli yksi niitä vankkoja taitavasti lukittuja rautakaappeja, joita minun aikanani käytettiin rahain ja arvoesineiden säilytyspaikkana. Tämän niin alhaalla olevan huoneen asema, sen tanakka kivirakenne ja äärettömät ovet tekivät sen sekä äänien suhteen läpitunkemattomaksi että myös yhtä varmaksi varkaita vastaan ja kun sen koko olemassaolo oli sitäpaitsi salaisuus, olin arvellut ettei mikään paikka voinut olla varmempi säilyttämään todistuksia omaisuudestani.

Edith oli ollut sangen utelias tämän kassakaapin suhteen, millä nimellä me kutsuimme näitä vankkoja kaappeja, ja useasti käydessämme tässä holvissa oli hän innokkaasti lausunut toivovansa nähdä mitä sisäpuolella oli. Olin ehdottanut että avaan sen hänelle, mutta hän oli selittänyt että kun hänen isänsä ja äitinsä olisivat yhtä hartaita näkemään tätä tapausta, oli parasta lykätä tämä harvinainen tilaisuus siksi kuin kaikki olisivat läsnä.

Istuessamme aamiaisella edellisessä luvussa kerrottujen tapausten jälkeisenä päivänä, hän kysyi eikö tänä aamuna aika olisi sopiva kassakaapin sisäpuolta tarkastella, ja kukin arveli ettei parempaa aikaa voinut olla.

"Mitä on tässä kassakaapissa", kysyi Edithin äiti.

"Viimeksi lukitessani sen vuonna 1887", vastasin, "oli siellä erilaatuisia arvopapereita ja arvotodistuksia edustaen noin miljoonaa dollaria. Kun sen tänä aamuna avaamme, löydämme suuren vallankumouksen vaikutuksen takia kauniin kokoelman arvottomia papereita. — Mitähän sivumennen sanoen tuomarinne arvelisivat, tohtori, jos veisin nuo arvopaperit heidän luokseen ja muodollisesti vaatisin uudelleen haltuuni sen omaisuuden jota ne edustavat? Otaksukaapa että sanoisin: 'Teidän arvoisuutenne, nämä omaisuudet olivat kerran minun enkä ole milloinkaan vapaaehtoisesti niistä luopunut. Miksi ne eivät ole minun nyt ja miksi niitä ei annettaisi minulle takaisin?' Tietysti ymmärrätte ettei minulla ole mitään halua alottaa kapinaa nykyistä asiain järjestystä vastaan jonka olen valmis myöntämään paljon paremmaksi vanhaa järjestelmää, mutta olempa utelias tietämään mitä tuomarit sellaiseen vaatimukseen vastaisivat, edellyttäen että he suostuisivat sen ottamaan vastaan vakavalta kannalta. Arvelen että he nauraisivat minut ulos oikeudesta. Mutta luullakseni voisinpa koko järkiperäisesti päätellä että siihen katsoen etten ollut saapuvilla kun vallankumous työnnälti meidät kapitalistit irti rikkauksistamme, olen ainakin oikeutettu saamaan kohteliaan selityksen niistä perusteista joiden nojalla se suunta oikeaksi tuomittiin siihen aikaan. En halua saada takaisin miljoonejani, vaikkapa niiden palauttaminen olisi mahdollistakin, mutta järjellisenä tyydytyksenä pitäisin tiedonantoa, minkä syyn nojalla ne takavarikkoon otettiin ja yhteiskunta niitä pitää."

"Todellakin, Julian", sanoi tohtori, "olisipa erinomainen aatos tehdä juuri näin kuin selititte — se on, nostaa muodollinen oikeudenkäynti kansaa vastaan entisen omaisuutenne palauttamisesta teille. Se synnyttäisi mitä vilkkainta yleistä harrastusta ja elähyttäisi keskustelua taloudellisen yhdenvertaisuutemme, siveellisestä perusteesta millä olisi yhteiskunnalle suuri kasvatuksellinen arvo. Näettehän, nykyinen järjestelmä on niin kauan ollut voimassa että usein ei juolahda muitten kuin historioitsijain mieleen että koskaan on muuta ollutkaan. Olisipa hyvä asia kansalle, jos sen mielet saataisiin elvytetyksi tässä asiassa ja pakotetuksi muodostamaan joitain perusteellisia ajatuksia vanhan ja uuden järjestyksen erotuksien ansioista ja nykyisen järjestelmän syistä. Käymällä oikeutta noiden hallussanne olevain arvopaperien perusteella saisitte aikaan sievän draamallisen kohtauksen. Siinä olisi yhdeksästoista vuosisata syyttäjänä kahdennettakymmenennettä vastaan, vanha sivistys vaatimassa tiliä uudelta. Tuomarit, siitä saatte olla varma, kohtelisivat teitä mitä suurimmalla huomaavaisuudella. He myöntäisivät teille heti näin omituisissa olosuhteissa oikeuden saada uudelleen vireille alusta pitäen koko kysymys rikkauden jakamisesta ja omaisuuden omistamisesta, ja he olisivat valmiit harkitsemaan sitä mitä laajimmassa merkityksessä."

"Epäilemättä", vastasin, "mutta sepä on juuri kuvaus luullakseni epäitsekkään yhteishengen puutteesta aikalaisteni kesken etten tunne olevani halukas antautumaan näyteltäväksi edes kasvatuksellisestakaan syystä. Onko se muuten tarpeellistakaan? Te voitte sanoa minulle yhtä hyvin kuin tuomaritkin, mikä olisi vastaus ja kun minä vain vastausta haluan enkä omaisuutta, on se yhtä hyvä."

"Epäilemättä", sanoi tohtori, "voisin selittää teille ne yleiset ajatussuunnat joita he seuraisivat."

"Hyvä. Otaksukaamme sitten että te olette oikeus. Millä perusteella kieltäytyisitte palauttamassa minulle miljoonani, sillä minä arvelen että te kieltäytyisitte?"

"Tietysti tapahtuisi se samalla perusteella", vastasi tohtori, "jota kansa seurasi kansallistuttaessaan omaisuuden jota sama miljoona edusti suuren vallankumouksen aikana."

"Niin luulen; sen juuri tahdon saada tietää. Mikä on tämä peruste?"

"Oikeus sanoisi että jos jonkun henkilön sallittaisiin yhteiskäytännön yleisestä hallituksesta ottaa ja pitää hallussaan suurempaa pääoman osaa kuin kaikille persoonallista käyttöä ja kulutusta varten myönnetty yhtäläinen osuus on, heikentäisi se samassa määrässä yhteiskunnan kykyä ensimmäisen velvollisuutensa täyttämisessä jäseniänsä kohtaan."

"Mikä on tämä yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus jäseniänsä kohtaan joka heikentyisi, jos erinäisten kansalaisten sallittaisiin haltuunsa ottaa yhtäläistä suuremman osan maan pääomasta?"

"Velvollisuus turvata jäsentensä ensimmäinen ja korkein oikeus — elämisen oikeus."

"Mutta miten yhteiskunnan velvollisuus turvata jäsentensä elämää sen kautta loukkaantuu että toisella henkilöllä on enemmän pääomaa kuin toisella?"

"Yksinkertaisesti sentakia", vastasi tohtori, "että kansan tulee syödä voidakseen elää sekä pukeutua ja käyttää joukon muita tarpeellisia ja toivottavia aineita jotka yhteensä muodostavat sen mitä me sanomme omaisuudeksi eli pääomaksi. Nyt jos näiden aineiden varasto aina olisi rajoittamaton kuin on ilma jota hengittääksemme tarvitsemme, ei olisi tarpeellista pitää silmällä että kukin osansa saisi, mutta kun omaisuuden varasto toden teolla on joka aika rajoitettu, niin seuraa siitä että jos jollakulla olisi suhteeton osa, ei jälellä olevilla olisi tarpeeksi ja voisivat jäädä kokonaan vaille, kuten laita oli miljoonain yltympäri maailmaa ennenkuin suuri vallankumous perusti taloudellisen yhdenvertaisuuden. Jos siis kansalaisen ensimmäinen oikeus on saada suojelusta elämälleen ja yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on sitä antaa, tulee selvästi valtion katsoa että elämisen välikappaleita eivät kohtuuttomasti anasta erikoiset yksilöt, vaan että ne ovat siten jaetut että ne kaikkien tarpeisiin riittävät. Sitäpaitsi, jotta elämän välikappaleet tulevat varmoiksi kaikille, ei ole ainoastaan tarpeellista että valtio pitää silmällä että saatavissa oleva kulutettava omaisuus kunakin vissinä aikana oikein jaetaan; isillä vaikka kaikki siinä tapauksessa tänään saattaisivat voida hyvin huomenna kaikki voisivat kuolla nälkään, ellei sillä aikaa uutta omaisuutta olisi tuotettu. Yhteiskunnan velvollisuus turvata kansalaisen elämää ei sentakia sisällä ainoastaan kulutettavan omaisuuden yhdenvertaista jakoa, vaan myös sen sijoittamista pääomana kaikille mahdollisimman suureksi eduksi lisäomaisuuden tuottamiseksi. Kummaltakin puolen näette helposti että yhteiskunta laiminlöisi ensimmäisen ja suurimman tehtävänsä samassa määrässä kuin se sallisi yksilöiden yli yhdenlaisen osuutensa ottaa haltuunsa omaisuutta joko kulutusta varten taikka pääomana käytettäväksi yhteisetujen yleisestä hallituksesta."

"Nykyinen omistuksen siveysoppi on hämmästyttävän yksinkertainen yhdeksännentoista vuosisadan edustajalle", huomautin. "Eivätkö tuomarit myös kysyisi minulta minkälaisella oikeudella täi minkä omistuksen muodolla vaadin omaisuuttani?"

"Eivät varmaankaan. Mahdotonta on että teillä taikka kellään muullakaan olisi niin tanakka oikeus, aineellisiin kappaleisiin kuin vähimmälläkin kansalaistoverillanne on henkeensä taikka että voisitte niin tukevilla perusteilla vaatia yhteisvoimain käyttöä oikeuksienne tukemiseksi näiden kappaleitten suhteen kuin he voisivat tehdä yhteisvoimain käyttämistä vaatiakseen elinoikeuksiensa tukemista varten teidän aineoikeuksianne vastaan, missä nämä kaksi vaatimusta sitten ristiriitaan joutuisivatkin joko suoraan tai epäsuoraan. Yhteiskunnan omaisuuden suhteeton omistus jota muutamat sen jäsenet käyttäisivät supistaakseen ja uhatakseen jälellä olevain elämää ei millään tavalla ole yhteydessä niiden välikappaleiden kanssa joiden kautta omaisuus on saatu. Välikappaleet ovat voineet saada aikaan lisävääryyttä yhteiskunnalle, kuten ne menneinä aikoina usein tekivätkin kohtuuttoman jakonsa takia; mutta tämä suhteettomuus, miten sitten lie syntynytkin, oli jatkuvaa vääryyttä sen alkuun katsomatta. Meidän omaisuutemme siveysoppi on todellakin, kuten sanoitte, tavattoman yksinkertaista. Se sisältää yksinkertaisesti lain itsensä suojelemisesta, joka on kaikkien nimessä vakuutettu kenen tahansa anastusta vastaan. Se nojautuu periaatteeseen jonka lapsi voi ymmärtää yhtä hyvin kuin filosoofi ja jota ei kukaan filosoofi milloinkaan ole koettanut kieltää — nimittäin kaikkien ylin oikeus elää ja sentakia vaatia että yhteiskunta niin järjestetään että tämä oikeus turvataan.

"Mutta kaikesta huolimatta", jatkoi tohtori, "mikä tämän periaatteen taloudellisessa sovittelussamme on sellaista jonka täytyy vaikuttaa teidän aikanne ihmiseen toisellaistakin tunnetta kuin hämmästystä siitä ettei sitä jo aikaisemmin ole tehty? Siitä asti kuin se mitä te sanoitte uudenaikaiseksi sivistykseksi oli olemassa, on kaikkien hallitusten ja kansain periaatteena ollut että valtion ensimmäinen ja korkein velvollisuus on suojella kansalaisten henkeä. Tätä tarkoitusta varten ovat poliisit, oikeudet, armeijat ja suurin osa hallituksen koneistosta olleet olemassa. Te kävitte niin pitkälle että sanoitte: valtio, joka ei millä kustannuksilla tahansa ja äärimmilleen edellytyksiänsä käyttäen turvannut kansalaistensa henkeä, menetti kaikki vaatimuksensa heidän alamaisvelvollisuuksiinsa nähden.

"Mutta samalla kuin saarnasitte tätä periaatetta niin leveästi sanoissa, te kokonaan käytännössä syrjäytitte toisen ja suuremman puolen sen tarkoituksesta. Jätitte kokonaan huomioon ottamatta taikka ylenkatsotte sen vaaran jolle elämä taloudelliselta puolen on alttiina — nälän, vilun ja janon. Te riipuitte kiinni siinä että elämä saattoi vaaraan joutua vain nuijan, puukon, kuulan, myrkyn taikka jonkun muun ruumista vahingoittavan rikosmuodon kautta, aivan kuin nälkä, vilu ja jano — sanalla sanoen taloudelliset puutteet — eivät olisi paljon pysyväisempiä olemassaolon verivihollisia kuin kaikki vihollisuuden muodot yhteensä. Te jätitte huomioon ottamatta sen tosiseikan että jokainen, joka jollain tavalla, vaikkapa miten välillisesti tai kiertäen, anasti kokonaan tai osaksi toisen elämiskeinoja, kävi hänen henkensä kimppuun aivan yhtä vaarallisesti kuin puukolla tai kuulalla se voitiin tehdä — vieläpä vaarallisemminkin, sillä suoranaista hyökkäystä vastaan hänellä oli parempi tilaisuus puolustautua. Te ette ajatelleet että minkäänlainen joukko poliiseja eikä laki- tai sotilassuojelus voinut estää ketään kurjuuteen hukkumasta, jos hänellä ei ollut taipeeksi mitä syödä ja mihin pukeutua."

"Me riipuimme siinä teoriassa", sanoin, "että valtion ei sopinut sekaantua tekemään yksilön hyväksi sellaista mitä hän itse saattoi tehdä eikä liioin auttaa häntä sitä tekemään. Me päättelimme että kokonaisuusjärjestöön saattoi vedota vain silloin, kun yksilön valta oli ilmeisesti erilaatuinen itsepuolustukseen nähden."

"Se ei ollut niinkään huono teoria, jos vain olisitte eläneet sen mukaan", sanoi tohtori, "vaikkakin nykyinen teoria paljon järkiperäisemmin selittää että mitä vain paremmin voidaan toimittaa yhteistyöllä kuin yksityisellä toiminnalla, se tulee siten tehdä, vaikkapa se voitaisiinkin vajavaisemmilla keinoilla yksilöllisestikin loppuun saattaa. Mutta ettekö luule että niiden taloudellisten olosuhteitten vallitessa jotka yhdeksännentoista vuosisadan lopulla olivat käytännössä Amerikassa, Europasta puhumatta, olisi tavallinen hyvällä revolverilla varustettu mies pitänyt paljon helpompana tehtävänä itsensä ja perheensä suojelemista rikoksia vastaan kuin heidän suojelemistaan puutetta vastaan? Eivätkö häntä vastustavat hankaluudet viimemainitussa taistelussa olleet paljon suuremmat kuin ensinmainitussa, jos hän oli tavallisen hyvä ampuja? Miksi sitten teidän omat periaatteenne huomioon ottaen yhteiskunnan yhteisvoima rajoittamatta alistettiin hänen turvakseen rikoksia vastaan, jotka hän olisi hyvin voinut itsekin torjua, mutta jätettiin hänet taistelemaan taipumattomia vastuksia vastaan niukan toimeentulon saavuttamiseksi? Oliko yhtään tuntia päivässä taikka päivää vuodessa, jolloin taloustaistelun sekasorrosta ja köyhiä sortavista vastuksista johtuneet kuolleitten lukumäärä ja ruumiilliset ja siveelliset tuskat eivät olisi suhteentuneet kuin sata yhteen verrattuina saman tunnin rikoksista johtuneitten kuolleitten ja kärsimysten luetteloon? Paljon paremmin olisi yhteiskunta täyttänyt tunnustamaansa velvollisuuttaan jäsentensä hengen turvaamisessa, jos se olisi peruuttanut kaikki rikoslait, erottanut toimestaan jokaisen tuomarin ja poliisimiehen sekä jättänyt ihmisten omaksi asiaksi itsensä suojelemisen rikoksia vastaan paraan ymmärryksensä mukaan, mutta samalla perustanut rikosoikeuden koneiston tilalle taloudellisen hallintojärjestelmän joka olisi kaikki turvannut puutetta vastaan. Jos se todella olisi ylläpitänyt tämänlaista taloudellista yhteisjärjestöä rikos- ja oikeusjärjestelmän tilalla, olisi se heti yhtä vähän tarvinnut tätä viimemainittua kuin mekään, sillä useimmat rikoksista jotka teitä kiusasivat olivat suoranaisia tai epäsuoria tuloksia vääristä taloudellisista olosuhteistanne ja olisivat niiden mukana kadonneet.

"Mutta suokaa anteeksi kiivauteni. Muistakaa että minä kiivailen teidän sivistystänne enkä teitä vastaan. Minä tahdon saada sanotuksi että teidän maailmanne yhtä täydellisesti kuin meidänkin hyväksyi periaatteen jonka mukaan yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on turvata jäsentensä henkeä, mutta että suostumatta tätä periaatetta taloudellisestikin tulkitsemaan, samoin kuin poliisin, oikeusistuimien ja sotaväen perusteelta, teidän maailmanne sotkeutui ristiriitaan joka oli yhtä ilmeinen kuin seurauksiltaan julma. Me taasen ottamalla kansana niskoillemme vastuunalaisuuden ihmisten hengen turvaamisen suhteen taloudelliselta puolen olemme vain ensi kerran rehellisesti toteuttaneet periaatteen joka on yhtä vanha kuin sivistynyt valtio."

"Tämä on kyllä selvää", sanoin "Jokaisen asiata ajatellessaan on pakko myöntää että valtion tunnustettu velvollisuus turvata kansalaisen henki hänen lähimmäistensä toimenpiteitä vastaan sisältää järkiperäisesti vastuunalaisuuden hänen suojelemisensa suhteen elämän taloudelliselta perusteelta tehtyjä hyökkäyksiä vastaan aivan yhtä hyvin kuin suoranaisilta väkivallan yrityksiltäkin. Minun aikani edistyneemmät hallitukset myönsivät köyhäin lakien ja vaivaisjärjestelmäinsä kautta epäselvästi tämän vastuunalaisuuden, vaikka se huolenpidon muoto jota he osottivat taloudellisesti kovaosaisille oli niin laihaa ja niin kunnialle käypien ehtojen takana että ihmiset useasti pikemmin tahtoivat kuolla kuin hyväksyä sitä. Mutta jos myönnetään että se tunnustuksen laatu jonka me annoimme kansalaisen oikeudelle olemassaolon turvaamisen suhteen oli julkeampaa pilkkaa kuin sen kokonaan kieltäminen olisi ollut, ja että sen velvollisuuden paljon laveampi tulkitseminen tässä suhteessa olisi ollut valtion tehtävä, niin miten siitä järjellisesti seuraa että yhteiskunta on velvoitettu takaamaan ja kansalainen vaatimaan ehdotonta taloudellista yhdenvertaisuutta?"

"Aivan totta on, kuten sanotte", vastasi tohtori, "että yhteiskunnan velvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä taloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista yhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne valtion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista rikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään suoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa hillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti ollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko hallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja velvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko kansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?"

"Tietysti eivät."

"Hallitus", jatkoi tohtori, "joka teidän päivinänne olisi rajoittanut kansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei olisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa joka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset eivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä vastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista pahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei saanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos hän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin vankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän ruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että ihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys itse henkeä vastaan.

"No niin, kun me turvaamme kansalaisen elämisoikeuden taloudelliseen puoleen nähden, niin me vain tarkoin seuraamme teidän esimerkkiänne turvaten hänet suoranaisilta hyökkäyksiltä. Jos me turvaisimme hänen taloudellisen elämänsä perusteen vain siinä määrässä että torjuisimme suorastaan nälän tai vilun takia tulevan kuoleman, kuten teidän vaivaislakinne verukkeeksi tekivät, olisimme teidän päivienne valtionkaltaisia joka kielsi ehdottomasti murhan, mutta suvaitsi kaikenlaatuisia iskuja jotka eivät juuri murhaa tuottaneet. Taloudellisesta puutteesta johtuva hätä ja tuska tuottamatta juuri suoranaisesti nälkäkuolemaa vastaavat tarkalleen vähempiarvoisia rikostekoja joita vastaan teidän valtionne suojeli kansalaisia yhtä huolellisesti kuin murhia vastaan. Kansalaisen oikeutta saada elämänsä turvatuksi taloudelliselta puolen ei sentakia saateta tyydyttää minkäänlaisilla määräyksillä vain olemassaolon suhteen eikä millään vähemmällä kuin siten että kaikkia tarpeita varten on olemassa mitä täydellisin varasto minkä vain kansan voima mitä toimekkaimmin hoitaen kansallisia lähteitä voi kaikille varata.

"Tämä merkitsee että laajentamalla lain ja yleisen oikeuden hallintovaltaa ihmisten etujen suojaamiseksi ja turvaamiseksi taloudellisellakin alalla me olemme vain seuranneet, kuten järkiperäisesti olimme velvoitetut seuraamaan, teidän paljon kerskumaanne perusohjetta yhdenvertaisuus lain edessä. Se perusohje tarkoittaa että samalla kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan ryhtyy mihin hallinnolliseen toimenpiteeseen tahansa, sen täytyy toimia kenestäkään yksilöstä välittämättä kaikkien yhtäläiseksi eduksi. Ellemme me sentakia tahtoneet hyljätä periaatetta 'yhdenvertaisuus lain edessä', oli mahdotonta että yhteiskunta, otettuaan hoitoonsa omaisuuden tuotannon ja jaon yhteistehtäväkseen, saattoi suorittaa sitä minkään muun periaatteen nojalla kuin yhdenvertaisuuden."

"Jos oikeus suvaitsee", sanoin, "haluaisin tässä kohden saada luvan keskeyttää ja lopettaa oikeudenkäyntini entisen omaisuuteni takaisin saamiseksi. Minun aikanani me pidimme kiinni kaikesta mitä meillä oli ja taistelimme kaikkien puolesta mitä voimme saada hyvällä omallatunnolla, sillä kilpailijamme olivat yhtä itsekkäitä kuin mekin eikä heillä ollut sen korkeampia oikeuskäsitteitä eikä laajempia katsantokantoja. Mutta tämä uudenaikainen yhteiskuntajärjestelmä yleisine kaiken kapitaalin huoltamistoimenpiteineen yleiseksi hyvinvoinniksi muuttaa kokonaan aseman. Se asettaa ihmisen, joka enemmän himoitsee kuin osansa on, samallaiseen valoon kuin henkilön joka hyökkää kansan jokaisen jäsenen elinoikeuden kimppuun ja koettaa vahingoittaa jokaisen hyvinvointia. Sitä asemaa nauttiakseen täytyy jokaisen osottaa koko joukon parempia oikeustodistuksia vaatimuksilleen kuin minulla koskaan on ollut entisaikoinakaan!"