LUKU XV.

Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.

"Me luimme historioista", sanoi Edithin äiti, "miten hämmästyttävän laajasti erikoisten yksilöitten ja perheitten onnistui keskittää omiin käsiinsä eri maitten luonnon lähteet, teollisuuskoneiston ja tuotteet. Julianilla oli vain miljoona dollaria, mutta monilla yksilöillä ja perheillä oli, kuten meille on kerrottu, omaisuutta viidenkymmenen, sadan ja kahden tai kolmen sadankin milj. dollarin arvosta. Me olemme lukeneet lapsista jotka kätkyessään olivat satojen miljoonain perillisiä. En milloinkaan ole nähnyt näissä kirjoissa mainittuna rajaa, sillä onhan täytynyt olla jokin raja määräämässä, mihin asti yksilö sai vallata maan pintaa ja tulolähteitä, tuotannon välikappaleita ja työn tuloksia."

"Ei ollut mitään rajaa", vastasin.

"Tarkoitatko", huudahti Edith, "että jos ihminen vain oli tarpeeksi taitava ja tunnoton hän saattoi vallata maan koko alueen ja jättää kansa kaikkea vaille, paitsi mitä suostui sille antamaan?"

"Varmasti" vastasin. "Vanhan maailman monissa maissa yksilöt omistivat kokonaisia maakuntia, ja Yhdysvalloissa laajempiakin alueita oli siirtynyt ja siirtyi yksityisten ja yhtiöitten käsiin. Ei ollut minkäänlaista rajaa maan laajuuteen nähden jonka yksi henkilö saattoi omistaa, ja tietysti tähän omistukseen sisältyi oikeus karkoittaa jokainen ihmisolento siltä alueelta, ellei omistaja halunnut antaa yksityisten pysyä siinä veron maksua vastaan."

"Entä muitten aineitten suhteen maata lukuun ottamatta?" kysyi Edith.

"Asian laita oli sama", sanoin. "Ei mitään rajaa ollut olemassa sitä laajuutta määräämässä jonka mukaan yksilö sai vallata ehdottoman omistusoikeuden tehtaisiin, pajoihin, kaivoksiin ja teollisuuden välikappalaisiin ja kaikenlaiseen kauppaan, joten kukaan henkilö ei voinut löytää tilaisuutta ansaitsemaan ylläpitoansa paitsi omistajan palvelijana ja hänen määräämillään ehdoilla."

"Jos olemme saaneet oikeat tiedot", sanoi tohtori, "niin tuotanto- ja jakokoneiston sekä liikkeen ja teollisuuden omistuksen keskitys oli jo ennen teidän uneen vaipumistanne saatettu trustien ja syndikaattien kautta Yhdysvalloissa sellaiselle asteelle joka yleistä häläkkätä synnytti."

"Oli kyllä", vastasin. "Silloin jo oli parinkymmenen miehen vallassa New Yorkin kaupungissa pysäyttää mielensä mukaan jokainen vaunun pyörä Yhdysvalloissa, ja harvain toisten kapitalistijoukkueiden yhteinen toiminta olisi riittänyt käytännössä seisauttamaan koko maan teollisuuden ja kaupan, kieltämään jokaiselta työn saannin ja näännyttämään nälkään koko kansan. Näiden kapitalistien oma etu liikettä tehdessään oli ainoa takuupohja mikä muulla väestöllä oli elämisensä suhteen päivästä toiseen. Ja kun kapitalistit halusivat pakottaa kansaa äänestämään mielensä mukaan, oli heidän säännöllisenä tapanaan uhata seisauttaa maan teollisuus ja pahna toimeen liikepula, ellei vaali menisi heidän mielikseen."

"Otaksukaapa, Julian, että joku yksilö, perhe tai kapitalistijoukkue, joka olisi päässyt yksinään yhden kansan kaiken maan ja koneiston omistajaksi, olisi halunnut käydä vielä pitemmälle ja vallannut yksinomaisen omistusoikeuden koko maailman kaikkeen maahan, taloudellisiin välikappaleisiin ja koneistoon, eikö se olisi ollut ristiriidassa teidän omistuslakienne kanssa?"

"Ei ollenkaan. Jos joku yksilö, kuten otaksutte, olisi kyvyn ja taidon avulla sekä perintöjen kautta saanut laillisen omistusoikeuden koko maapalloon, olisi hän voinut meidän omistuslakimme mukaan menetellä sen suhteen mielensä mukaan aivan yhtä ehdottomasti kuin jos se olisi ollut puutarhatilkku. Eikä otaksumisenne että yksi henkilö tai perhe olisi tullut koko maailman omistajaksi ole kokonaan mielikuvituksellista laatua. Minun uneen vaipuessani oli Europassa muuan pankkiiriperhe jonka yli maailman ulottuva valta ja edellytykset olivat niin äärettömät ja lisääntyivät niin joutuisasti ja suunnattomassa määrässä että sillä oli jo vaikutus kansojen kohtaloihin laajemmalle ulottuva kuin ehkä kellään hallitsijalla koskaan on ollut."

"Ja jos minä ymmärrän järjestelmäänne, jos sitä olisi jatkunut ja perhe olisi saanut maapallon omakseen joka tuumaa myöten, niin sillä perheellä taikka tavallisella yksilöllä olisi ollut laillinen oikeus pyhän omistusoikeuden nimessä antaa laillinen käsky ihmisrotua olevalle kansalle muuttaa maailmasta pois, ja siinä tapauksessa että he eivät taipuisi käskyn vaatimukseen lain nimessä määrätä heidän muodostamaan sheriffin apujoukon ja karkoittamaan itsensä maan pinnalta?"

"Epäilemättä."

"Isä hoi", huudahti Edith, "te Julianin kanssa koetatte tehdä meistä pilaa. Te arvelette kai että me uskomme kaiken, jos te vain pidätte naamanne totisina. Mutta te käytte liian pitkälle."

"En ihmettele että ajattelet näin", sanoi tohtori. "Mutta sinä voit helposti kirjoista saada selville että me emme ole millään tavalla liioitelleet vanhan omaisuusjärjestelmän mahdollisuuksia. Mitä sen järjestelmän aikana sanottiin omaisuusoikeudeksi se merkitsi jokaisen sellaisen rajoittamatonta oikeutta jolla taitoa riitti kylliksi anastamaan keltä toiselta tahansa mitä omaisuutta tahansa."

"Sitten näyttää siltä", sanoi Edith, "että unelma maailman valloittamisesta yksilön voimalla, jos se joskus olisi toteutunut, oli vanhan järjestelmän aikana mahdollisempi toteuttaa taloudellisilla kuin sotilaallisilla keinoilla."

"Se on totta", sanoi tohtori. "Aleksanteri ja Napoleon erehtyivät kutsumuksessaan, heidän olisi tullut olla pankkiireja eikä sotilaita. Mutta kuitenkaan ei aika heidän päivinään ollut kypsynyt maailmaa käsittävän rahavallan varalle, sellaisen josta me olemme puhuneet. Kuninkailla oli väkivaltaiset keinonsa joiden kautta he rikkoivat niin sanottuja omaisuusoikeuksia, kun he joutuivat ristiriitaan kuninkaallisten luulo-ominaisuuksien kanssa taikka saivat aikaan vaarallista yleistä tyytymättömyyttä. Itse tyrannitkaan eivät mielellänsä häirinneet kilpailevia virkaveljiään heidän alueillaan. Vasta kun kuninkailta oli riisuttu heidän valtansa ja tilalle oli astunut valekansanvaltaisuuden sekava hallitus, mikä ei sietänyt rinnallaan valtiossa tai maailmassa mitään vankkaa voimaa rahavaltaa vastustamassa, vasta silloin syntyi tilaisuus maailmaa käsittävälle rikkauden hirmuvallalle. Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla, kun kansainväliset liike- ja rahasuhteet olivat särkeneet kansallisuusrajat ja maailmasta oli tullut taloudellisten yritysten yhteiskenttä, kävi yleisesti vallitsevan ja keskitetyn rahavallan aatos ei ainoastaan mahdolliseksi toteuttaa, vaan, kuten Julian on sanonut, oli jo niin pitkälle toteutunut että se varjonsa loi yltympäri. Ellei vallankumous syntynyt silloin kuin se syntyi, olisi epäilemättä jonkinlainen tämmöinen yleinen rikkauden mahti tai tarkoin keskitetty harvain valta, perustuen kaiken omaisuuden täydelliseen yksinoikeuteen joka olisi ollut jonkun pikku joukon hallussa, tullut maailman hallitukseksi kauan ennen tätä aikaa. Mutta vallankumouksen tietysti täytyi syntyä silloin kuin se syntyi, eikä meidän siis tarvitse puhua siitä mitä olisi tapahtunut, ellei se olisi syntynyt."