LUKU VII.

Uutta hämmästyttävää.

Erittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun huomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan sangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.

"Tulos", sanoin, "on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi varsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko kansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut nousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston pitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden luulisi olevan."

Tämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin nauramaan. "Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos pesisimme pukumme", hän sanoi, "mutta me emme pese niitä, näethän."

"Ette pese! Miksi ette?"

"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin likaantuneet että vaativat pesua."

"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt", vastasin; "toden teolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä hyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on likaantunut."

"Me heitämme sen nurkkaan — se on, se joutuu takaisin myllyihin ja siitä tehdään jotakin muuta."

"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu puvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen."

"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun pukuni maksavan?"

"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain laskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko suuren joukon rahoja."

"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä", sanoi Edith. "Mistä luulet sen olevan tehty?"

Otin hänen viittansa reunuksen sormieni väliin.

"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa", vastasin, "mutta nyt näen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä."

"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla oli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole kutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta nykyään."

"Mutta — mutta", huudahdin, "jos satelee näihin paperipukuihin? Eivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?"

"Tämänlaista pukua", sanoi "Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa varten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten ankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on ehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen tulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä vastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin säikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti."

"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata vanhan ystävämme lampaan turviin."

"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei nykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku kuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet. Ei mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja kevyt kuin meidän paperiset talvipukumme."

"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan hylätyt kuten villakin?"

"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja ne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon keveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä pidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään ainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on likaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta ja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä syystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä niiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä, lukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä, vielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä niitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä koko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi ehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus säilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä vielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä, mutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät ja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on asia jota ei jaksa ajatellakaan."

"Onpa jotenkin hämmästyttävää", sanoin, "huomata että vaatteiden puhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä kyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu. 'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen ilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi taata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan."

"Mitä kulumiseen tulee", sanoi Edith, "niin meidän vaatteillamme ei koskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme ne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin matoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme."

"Ethän tahtone sanoa että nekin ovat papereista tehtyjä!" huudahdin.

"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä sangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte lakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä tai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on laita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan. Täyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli ymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia ja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin siemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut. Kun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja permantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa — vain kiveä tai muuta kovaa pintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun ja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki muut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi sekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin."

"Paperista puhuessamme", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron jalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, "mitä arvelet nykyajan kengistä?"

"Tarkoitatko että nekin ovat paperista?" huudahdin.

"Tietysti."

"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet kaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella suuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys. Petolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani. Nähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän tullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan palatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?"

"Meillä on tarpeeksi keinoja jotka tekevät paperin yhtä kovaksi kuin rauta."

"Eivätkö sitten nämä kengät vuoda talvella?"

"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia, ja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty ulkopuolelta."

"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty museoon?"

"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme on kevyempää ja kaikin puolin parempaa."

"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja päällysvaatteennekin ovat paperiset."

"Ja niin ovat suureksi osaksi", sanoi Edith, "sitä kauheata pääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän ajan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin mahdollista ja mahdollisimman kevyttä."

"Jatka!" huudahdin. "Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että ne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman avulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat myös paperista tehtyjä. Jatka — olen valmis uskomaan senkin."

"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita", nauroi seuralaiseni, "mutta todella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat paperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen jonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne, ei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan menemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on laita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne lähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja laitettaviksi toisiin muotoihin."

"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä polttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän aikuisista säännöistä."

"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin muitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme enää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me keitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen keittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla; siten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti kohoavassa pyöriössä."

Ja nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan selvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien lukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää todistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt. Siksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain suuressa paperin valmistustehtaassa.