XXIV LUKU.

MINULLE NÄYTETÄÄN KAIKKI MAAN KUNINGASKUNNAT.

Poliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan opettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka oli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr. Leeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin tullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan luentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen ja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut sen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat. Kun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus elektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.

Annettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta käyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon kehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa määrässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken ympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka Bostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä esimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi ainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka ollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla voi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa, San Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea muusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin Lontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa ja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri kylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli kenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen vallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti ja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen mietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin kasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin — kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin, yksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin napaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.

Sillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja elektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten suurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista kuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui erityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot asetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä millainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai otaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.

Kaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja puolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:

"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla, olenko ruumiissani vai siitä erillään!"

Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona talosta.

"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän luennolla, josta opettaja puhui?"

Vastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.

"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus, että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."