LUKU XXV.

MIKSI VALLANKUMOUS EDISTYI ALUSSA HITAASTI MUTTA LOPULTA NOPEAAN.

"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista Amerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen tasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset vaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja määrätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän suuntaan, jonka vallankumous sai.

"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan, joka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja vallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna 1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan kapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet työläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes vuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä vuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä tuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä. Useammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina tärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.

"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut. Ne olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia ja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten yhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli tarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä vuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja kansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat varsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.

"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää välinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen kirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli vallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen päivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan onnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei tasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan yleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi vastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne maahan kulkeutumasta — kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan ilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha järjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine hyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain tuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus' oli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla sitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle selitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina vuoteen 1887 asti."

"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin todellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys siitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten vaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian tarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin kaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta."

"Aivan niin", vastasi tohtori. "Meidän historioitsijamme jakavat koko vallankumouksellisen ajanjakson — sodan lopusta tai seitsemännen vuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla — kahteen aikakauteen, kypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut meidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani kirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien silminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen aika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa kiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä potki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä mitä ja minkätähden potki.

"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät, olivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden olojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat. Palkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset ja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin saada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan näyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän vaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella tuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja tavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He eivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa niin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee — voittojärjestelmä, joka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun ne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset eivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia lakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista ei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous pakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään syytä huolehtiakseen asemastaan.

"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön toimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen. Sen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa eduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä maanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät erillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi hallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit, jotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun jalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän luonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat pakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan maanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui raha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan vähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona moisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa. Varsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä aikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi huokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.

"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien vaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita heidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi täydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava, ettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi kun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät. Heidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille tilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä keskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä yksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa, korkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä olisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi olisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään syytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet maltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei heitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi pääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha, huono raha ja hyvä raha — kaikki eri lajit — ovat aivan samalla tavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia ja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet muodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.

"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin vetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen hyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut luoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet havaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin syvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain järjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan yleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen. Tämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat maanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se olisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman kehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei voi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan käsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan kansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa perusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen kohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin ehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän poistamisen kautta.

"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia uudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät. Ne alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy taloudelliseen hätään — jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät — oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät oletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa tunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä olivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita olivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen todelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että se oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota seurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden lakkauttamisella.

"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja maanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista vallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien vaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita heti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia, kaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman voimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä. Parannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin kymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden kokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei työväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella luokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken taistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä turvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet taisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän liittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat jos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi suojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen järjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli jäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän pyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman omeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina hajoavat tuhkana tuuleen.

"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä mitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä tuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin joku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen kurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin pieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895 miehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä päättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan nähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka miljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa tulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.

"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä. Tämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen aikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista tähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut tutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä tulevaisuudessa."

"Mutta missä se edistys saatetaan havaita?" kysyin. "Tähän astisesta kertomuksesta ei sitä ainakaan ole selville käynyt."

"Se ilmenee kansan keskuudessa kehittyvässä vallankumouksellisessa luonteenominaisuudessa", vastasi tohtori. "Edelleen se ilmenee kansan yleisen mielipiteen muodostumisessa siihen suuntaan, että ryhdyttiin hyväksymään taloudellisen järjestelmän uudelleen muodostaminen välttämättömänä tehtävänä. Suuren vallankumouksen, joka täydellisesti muodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän tulee saada ylitse vuotavaisen siveellisen voiman ja oikeuden tunnon painon päästäkseen kunnollisesti alkuun. Se kehitys, jonka avulla tällainen siveellinen voima ja tietoisuus syntyy ja aika jolloinka se rupeaa vaikuttamaan ei ole niin nopea ja selväpiirteinen kun varsinaisen käytännöllisen vallankumouksen kehitys, joka alkuun päästyään suurella nopeudella murskaa tiellään olevat esteet jotka kauvan aikaa ovat sen voimia täyteen vauhtiin pääsemästä ehkäisseet. Mutta tiedemiehelle ensimmäinen vallankumouksellisten voimain kehitysaikakansi on paljon tärkeämpi tutkittava. Aivan välttämätöntä oli Amerikan kansalle ennenkuin se ryhtyi työhön, jonka tarkoitus oli toimittaa niinkin suuri tehtävä kuin yksityisomaisuuden muuttaminen yleisomaisuudeksi oli, että se tuli varmuuteen katkerien käytännöllisten kokemustensa kautta siitä ettei mikään vähempi toimenpide riitä olojen oikealle tolalle saattamiseen. Kansan oli kokemusten perusteella havaittava että kapitalismi oli saavuttanut kehitysasteen jossa sitä ei voitu muutoin turmioa tuottamasta estää kuin koko järjestelmän lakkauttamisella. Ja tätä tosin katkeraa mutta kuitenkin tarpeellista kokemusta hankki kansa varhaisemmalla vallankumouksen ajalla. Näin ollen kaikki tappiot, kärsimykset ja pettymykset, jotka kansa koki seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä, auttoivat sitä enemmän kuin sama lukumäärä voittoja lopullista ja voitollista hyvinvointia kohti. Todellakin oli tarpeellista, että kaikki tapahtumat tapahtui muodostaakseen vallankumouksen mahdolliseksi. Oli aivan välttämätöntä että kapitalismi ja sen luokkatyrannius täydensi itsensä ja siten kyllin selvästi osoitti voimansa tasavallan ja kansan vihollisena ja ihmisten onnen, vapauden ja elämän sortajana taatakseen kansassa kyllin vakavan tahdon ja harrastuksen sen järjestelmän täydelliseksi kumoamiseksi. Vallankumoukset jotka hätäisesti syntyvät päättyvät ennen aikojaan. Mutta tällöin ihmisten hyvinvointi edellytti, ettei tämä vallankumous pysähtyisi tai laimenisi ennenkuin viimeinenkin sirpale siitä järjestelmästä joka taloudellisen keinon avulla riisti ihmisten onnen ja vapauden oli poistettu. Sentähden ei yhtään taistelua, sortoa, orjuutusta, sydämmetöntä tekoa, toimeenpanevan vallan, lainlaatijakunnan ja oikeuslaitoksen häpeällistä vallankäyttöä, häpeästä vuotavaa isänmaallista kyyneltä, poliisien iskua, kiväärin kuulaa tahi sotilaan pajunetin pistoa mennyt tarkoituksettomasti ja seurausta tuottamatta hukkaan. Ei mikään muu paitsi tämä epätoivo ja pettymys, jonka varhaisimmat uudistustaistelijat kärsivät, olisi voinut kansaa kasvattaa käsittämään kapitalistisen järjestelmän poistamisen ehdotonta pakollisuutta.

"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta jolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen oikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden ristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen voinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla, joka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja jaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi."

"Mihin aikaan", minä kysyin tohtorilta, "sinä luulet vaistomaisen vallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?"

"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta", vastasi tohtori, "sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä. tietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista vallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen ajanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja tietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen kiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin itsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka voidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa. Silloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään nykyiselle kannalle.

"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et sinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista ja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta nukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat kaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.

"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen yleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen, on yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana; mutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on ilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut käydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella, jossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi käytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu odottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa päivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän hyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin joskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin tekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan laajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle taloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla ennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään hallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä Europassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän uudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista vuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan polttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden. Amerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella luonnollisesti jäi niistä osattomaksi.

"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle jäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan keskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset toimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet kansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen keksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät vaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla oli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä enteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän vuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä kuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi, että rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen järjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi ko-operatiiviseksi järjestelmäksi.

"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta — taloudellisen elämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi saattaminen — soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen. Tosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta todellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu, oli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen ynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi tuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia. Päinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa, jolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea. Tämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla oli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi yksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen toivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla. Ennen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta olemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin tietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen samanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä luonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi. Ko-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa Europassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle opetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi kuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille sensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä syistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden periaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.

"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella myöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen asti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa ennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen tarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi käsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena kapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan kun itse järjestelmä vallisi.

"Katsokaa ympärillenne! — kehoitettiin. — Taistelkaa eteenpäin eikä takaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan. Kilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa; parhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua elämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan turhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä; se on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen, yleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat liikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden ja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava omaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät kilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan kiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden luolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden temppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.

"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että tasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen polku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan vanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä kuvaamaan.

"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille ilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen kehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän johdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden ei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty vaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen merkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan kansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella, jota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä onkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren päällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat hyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi huutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?' Arvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus. Kansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet jakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten rikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden lähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään. Ennen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta eikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin tiloille.

"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä, jolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli saava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie vapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.

"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle aatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen kapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain kurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki jotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.

"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla voimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan täydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen yhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin jos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet olisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen sijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen kun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet sille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla ajalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria pääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat sanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden toimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten sanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen ja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa vallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen valtasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot sekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai tietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi Amerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa määritelty.

"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus oli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat riippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden. Edelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt kapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot, riippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli sama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni lähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen opetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien kanssa.

"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön, saarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat, olisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen puolelleen yhdessä kuukaudessa.

"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat voineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he tuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan enemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei heidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka kauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville henkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten taistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse liikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa hyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että eteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme menneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka kautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle, kerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään nähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.

"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen kirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää vastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei ainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta myöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa yhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan uudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään jo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli ainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla liikkeellä oli niitä paljon.

"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin innossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin taloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä vallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan piireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa maanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille olleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten kumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa olivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma edellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta. Kapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.

"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee huomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain vapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen suhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten taloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille valtiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa Etelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha haihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka jo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen ankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta kansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman kapitalin tyranniuden välillä.

"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen ei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa Amerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin julkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat suosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä taloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892 miltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin noin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m. sellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin puolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi yksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli kansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.

"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli kerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä huomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki heidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän pelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja osittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä laajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt heti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan sen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan erehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka olisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät elleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää oikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista ja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa."

Tällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: "Minun mielestäni olisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan vallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten pelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen."

"Niin, jos he olisivat sen tehneet", vastasi tohtori, "olisivat he olleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten tulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on täydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen ja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos, tyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset ovat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan täydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.

"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen vallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä ja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden myöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä, että teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä asioita.

"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin myönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan yksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja kaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän mielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti noin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti tämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä innostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä mukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan. Kun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon suunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä hyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä sen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen tähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla kurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli voinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut köyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä Amerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän uskoakseen.

"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän ja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden vakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt silmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten toteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen epäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi uutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys onnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä. Kärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä määrin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä. Nuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä nuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan sanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea silmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan taatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta vedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt itse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät voineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne mihin se vei.

"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi, liittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien tulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti yhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön kohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan lähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan. Tällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen herääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se takaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.

"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin tämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt mikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella alalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja syvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti järjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä se oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että nimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle kansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että he heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että vallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen ja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa, että välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät, kristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan puolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He olivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien — juuri sen luokan, jonka velvollisuus se olisi ollut — opetus ja opettamattomuus. He opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja kun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei niistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.

"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat kirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle Jumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon ja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen yhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana oli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä toteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen ihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko sielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien puollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi. Europassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille edullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli siunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen lakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta vastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja kidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat papiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat ja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää valtansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan. Sen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan määräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman vallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan muka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski papisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon alaiseksi.

"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella jokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta taisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa vallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja luottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen yhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin, riippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat tehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle puolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko osittainen tahi täydellinen häviö — häviö joka olisi merkinnyt heidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta toiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen puolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään pyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä erehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen ja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat papiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan saada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät onnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston enemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen henkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä. Pappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät käsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa, joka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta näiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin suurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata ja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä myötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen veljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.

"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat kerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto ei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen vallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen aika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin halveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto osannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman tilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi asettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?

"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen aikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti heidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa kansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti kansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota olisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen saaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista keskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan innostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa keskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan, että liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä yksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien tosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa mukaan.

"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli tietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen vaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei ihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä olivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten mukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka johti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei uuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään tyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin tähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu vallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin kuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut siihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella täyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta toteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen vallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi. Kuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan yhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!' Kukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin moraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana."

"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän sokeutensa ja vääryytensä", minä kysyin.

"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun kansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he olivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja todellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren ilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut suurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut havaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan sokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin. Heidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että taloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen suuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden kiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta nyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He seurasivat kansan tietä kansan mukana.

"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme alkavan — uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja seremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme pahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle solidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä."

"Minun lienee tarpeetonta kysyä", virkoin tohtorille, "josko vielä mitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon herännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman."

"Niin todellakin oli asianlaita", vastasi tohtori. "Mutta samalla, kuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena oli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei näitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois. Kapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa, eivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat; he olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina kehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita ja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden innostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys heihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa. Heti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen puolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja Jumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen valitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta loppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen suurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan mukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän etevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia etuisuuksia."

"Siis ei tarvittu sotaa?"

"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen? Merkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät aavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa. He alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan vallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat heidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia tapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka keskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli vastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi ollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine kuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren vallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi vielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva luokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla nopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle eikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista, joka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen uskoon ja tarkoitukseen.

"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous siinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset olivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli tullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun valtiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin entisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun kansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt, saattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään ollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan vallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen neuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio julistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat verisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa oli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa oikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota; sillä kansan tahto on korkein laki.

"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat runsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin savu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä Italian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia kiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin paljon enemmän toimitettiin."

"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista väkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?"

"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta mitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina oli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan ja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä historiassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa kuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista."

"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen tärkeän tapauksen läpi?"

"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan rauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja pitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous väsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset vallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti puhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama."