LUKU XXXIII.

ERINÄISIÄ TÄRKEITÄ ASIOITA KATSELEMASSA.

Puolisen jälkeen tohtori sanoi että hänellä oli ehdotettavana tarkastelumatka iltapuolta varten.

"Mieleeni on usein juolahtanut", hän jatkoi, "että kun teidän on mentävä maailmalle ja tutustuttava sen piirteisiin omien huomioittenne nojalla, niin muistellessanne näitä valmistavia opetuksia joita olen teille koettanut antaa, saatte mieleenne sangen huonon käsityksen opetuskyvystäni. Olen itse sangen tyytymätön siihen tapaan jolla olen asiata kehittänyt, se kun sen sijaan että olisi ollut filosoofisesti käsitetty opetussuunnitelma, on ollut vain umpimähkäisiä keskustelusarjoja, pikemmin teidän uteliaisuutenne aiheuttamia kuin minkään minusta lähteneen tarkoituksen."

"Minä olen sangen kiitollinen, rakas ystävä ja opettaja", vastasin, "että olette minut päästänyt filosoofisesta tavasta. Haluamatta kerskata että olisin näin pian täydellisesti päässyt ymmärtämään nykyaikaisen järjestelmänne, olen kuitenkin aivan varma että tunnen siitä paljon enemmän kuin muuten olisin oppinut siitä syystä että olette niin hyväntahtoisesti seuranneet uteliaisuuteni johdatusta ettekä sitonut minua minkään menettelytavan tavoille."

"Minä todella mielelläni uskoisin", sanoi tohtori, "että keskustelumme ovat olleet teille yhtä opettavaisia kuin ne ovat olleet mieluisia minulle, ja jos minä olen tehnyt erehdyksiä, tulee kuitenkin muistaa että mahdollisesti kukaan opettaja ei koskaan ole niin suurta tehtävää suorittanut kuin tämä minun tehtäväni on, eikä niin odottamatta haltuunsa saanut eikä liioin sellaista jonka oppilaan luonnollinen uteliaisuus on pakottanut suorittamaan kovin lyhyessä ajassa sen laajuuteen nähden."

"Mutta tehän puhuitte jostain tarkastelumatkasta tänä iltapuolena."

"Niin", sanoi tohtori. "Se on ehdotus jonka tarkoituksena, on koettaa korvata muutamia liiankin luultavia laiminlyöntejä tärkeitten asiain suhteen yrittämällä tutustaa teitä siihen miten me nyt elämme. Mitä sanotte jos ottaisimme ilmavaunun tänä iltana ja läksisimme linnun tietä katsastamaan kaupunkia ja ympäristöjä sekä näkemään mitä piirteitä nämä eri näkymöt ilmaisevat nykyajan sivistyksessä joita emme vielä ole koskettaneet."

Aatos tuntui minusta ihastuttavalta, ja me heti ryhdyimme sitä toteuttamaan.

Näissä summittaisissa ja katkonaisissa muistelmissa ensimmäisistä kokemuksistani nykyaikaisessa maailmassa on tietysti minun mahdotonta kosketella yhtäkään sadasta hämmästyttäviä asioita joita kokea sain. Mutta senkin rajoituksen huomioon ottaen saattanee lukijoistani tuntua oudolta ettei minulla ole ollut enempää sanomista sen ihmettelyn johdosta minkä mielessäni on vaikuttanut suurten minun aikanani tuntemattomain konekeksintöjen ja apukeinojen lukumäärä ja luonne, mikä auttaa sivistyksenne aineellista rakennusta ja koneistoanne käyttää. Esimerkiksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilmaretkeni, en kuitenkaan luule ennen kertoneeni tästä kokemukseni laadusta joka viime vuosisadan edustajalle on täytynyt olla hämmästyttävää. Saatan vain selitykseksi sanoa tälle näennäiselle välinpitämättömyydelle tämän ajan koneihmeitä kohtaan, että vaikkapa ne olisivat olleet kymmenen kertaa ihmeellisempiä, olisivat ne kuitenkin vaikuttaneet minuun verraten vähemmän hämmästyttävästi kuin uuden yhteiskuntajärjestelmänne kuvaama moraalinen vallankumous.

Tämän, siitä olen varma, olisi kokenut jokainen minun aikani ihminen minun asemassani. Tieteellisten huomioiden ja konekeksintöjen eteenpäin kulku yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla oli ollut jo niin rivakka ja edistynyt niin nopeasti että me olimme valmistuneet odottamaan melkein mitä kehitystuloksia tahansa sillä taholla tulevaisuudessa. Teidän vedenalaisen laivakulkunne olimme jo varmaksi määritelleet ja osittain toteuttaneet. Sähkövoimain keksiminen oli saattanut melkein kaikki koneaatokset näyttämään mahdollisilta. Ilmapurjehdukseen nähden täydellisesti odotimme että sen onnellisesti ratkaisisivat lastemme lapset, elleivät jo lapsemme. Ellen todellakaan olisi nähnyt ihmisten purjehtivan ilmassa, olisin tuntenut suurta pettymystä.

Mutta vaikkakin me olimme valmiit odottamaan melkein vaikka mitä ihmisen henkiseltä kehitykseltä ja hänen herruutensa täydellisyyttä aineellisen maailman yli, olimme sangen epäilevällä kannalla hänen itsensä moraalisen parannuksen mahdollisuuksien suhteen suuremmassa määrässä. Moraalisena olentona me luulimme hänen kehittyneen tarpeeksi ja että hän tässä maailmassa ei milloinkaan saavuttaisi ylempää olemusta. Filosoofisena määritelmänä me tunnustimme yhtä täydellisesti kuin tekin että kultainen sääntö loisi sellaisen yhteiskuntaelämän perusteen, jossa jokainen olisi tavattoman paljon onnellisempi kuin kukaan oli meidän maailmassamme, ja että kaikkien todellinen etu edellyttäisi sellaisen yhteiskuntajärjestelmän perustamista; mutta me samalla päättelimme että ihmisen moraalinen perusteettomuus ja sokea itsekkäisyys estää ikipäiviksi häntä sellaista ihannetta toteuttamasta. Turhaan hänelle oli annettu jumalainen ymmärrys; se ei hänelle voinut antaa minkäänlaista elämän korkeampaa käyttöä, sillä moraalinen turmelus häntä aina oli oleva estämässä tekemästä sitä mitä hän tiesi ja piti häntä toivottomassa alamaisuudessa luonteensa alhaisimpain ja turmelevimpain vaikutelmani suhteen.

"Mahdotonta; se on vasten ihmisluonnetta!" kuului se huuto joka jokaisen profeetan tai opettajan tapasi, suurimmaksi osaksi huusi tukkoon tai vaijenti, joka koetti nostaa maailmaa tyytymättömäksi sekasorron hallitukseen ja herättää luottamusta Jumalan valtakunnan mahdollisuuteen maan päällä.

Onko siis mikään ihme että minunlaiseni ihminen, joka oli hengittänyt tätä moraalisen epätoivon ilmaa, verraten vähäisen huomiota kiinnittäen, sivuuttaa tämän ajan ihmeelliset aineelliset ennätykset ja tutkii alati kasvavalla kunnioituksella ja ihmetyksellä teidän oikean ja riemukkaan elämänne salaisuutta?

Muinaisia muistellessani huomaan nyt miten tämä peruskanta ihmisluonteesta oli suurinta epäuskoa Jumalaa ja ihmistä kohtaan mihin ihmissuku saattoi vajota, mutta, herra paratkoon, sitä epäuskoa ei kirkko tuominnut, vaan kyllä opetti että heidän oppinsa ihmisen toivottomasta turmeluksesta oli ehdottomasti varmaa ja vakaata.

Tämä ilmapurjehdus, josta mainitsin, tarjoaa räikeän kuvan siitä oudosta yhteydestä johon aikalaiseni sitoivat rajattoman uskonsa ja ihmisen aineellisen edistyksen, samalla kokonaan epäuskon vallassa ollen hänen moraalisiin mahdollisuuksiinsa nähden. Kuten olen sanonut, me täydellisesti odotimme ilmapurjehdus oli tulevaisuudessa saavutettavissa, mutta eniten keskusteltiin sen keksinnön laadusta siltä kannalta, miten käytännöllinen se oli oleva sodassa pudottelemaan dynamiittipommeja tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Koettakaa ymmärtää sitä, jos voitte. Tennysonkaan tulevaisuuskuvitelmassaan ei mitään muuta nähnyt. Muistanette miten hän kuuli

"Taivaan täyden räiskinätä, satoi kalman rakehet kansain ilmalaivastoista jotka luovi auteret."

MITEN KANSA HOITI HALLITUSTA.

"Ja nyt", sanoi tohtori keskeyttäessään vaunumme nousun noin tuhannen jalan korkeudella, "käykäämme käsiksi oppiaineisiimme. Mitä näette tuolla alhaalla joka jotakin kysymystä aiheuttaisi?"

"No, niin, alkaaksemme asian", sanoin Valtiotalon tornin kiintyessä silmääni, "mitä maailmassa olette pistänyt tuonne? Se näyttää koko maailmalle sellaiselta itsetoimivalta tuulimyllyltä jommoisia farmarit minun aikanani käyttivät veden pumppaamiseen Se varmaankin on jokin vanhanaikainen koriste yleistä rakennusta varten."

"Sitä ei ole tarkoitettu koristukseksi, vaan symbooliksi", vastasi tohtori. "Se edustaa oikean hallitusjärjestelmän nykyistä ihannetta. Mylly merkitsee hallituskoneistoa, tuuli joka sitä käyttää on yleisen tahdon kuvana, ja pyrstö, joka aina pitää myllyn viiriä tuulta vasten, kääntyipä tuuli miten nopeasti ja täydellisesti tahansa, osottaa sitä tapaa joka alituisesti pitää hallitusta vastuunalaisuudessa ja kansan jokaisen käskyn alle alistuvana, vaikkapa se vain kuiskauksena esiintyisi.

"Olen puhunut teille niin paljon tästä asiasta ettei minun tarvitse enää selittää minkään nimensä arvoisen kansallisen hallituksen mahdottomuutta joka ei ole perustettu kansalaisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perusteelle kaikkine seurauksineen. Mitkään perustuslailliset säädökset taikka parlamenttaarisen koneiston taitavuus eivät ole voineet kansallisista hallituksista tehdä muuta kuin pilakuvan, niin kauan kuin kansalaisen yksityiset taloudelliset edut olivat erilaiset ja vastakkaiset yhteisetujen kanssa ja niin sanottu itsevaltias kansa söi leipänsä kapitalistien käsistä. Kun taas toiselta puolen oli yksityisten ja yhteisten etujen taloudellinen yhtenäisyys, jokaisen yksilön täydellinen riippumattomuus jokaisesta toisesta ja yleinen sivistys kaikkien saatavilla, silloin ei hallinnollisen koneiston mikään puutteellisuus voinut estää hallitusta olemasta hyvä. Mutta me olemme parantaneet koneistonkin niin paljon kuin meillä on perusteltua voimaa. Te äänestitte tavallisesti kerran vuodessa tai kahdessa vuodessa tai kuudessa vuodessa, miten kulloinkin, niistä jotka tulivat teitä hallitsemaan seuraaviin vaaleihin asti, ja nämä hallitsevat valitsemishetkestään asti virkakautensa loppuun olivat yhtä vapaat vastuunalaisuudesta kuin tsaarit. He olivat vapaammatkin, sillä tsaarilla ainakin oli korkeimpana perusteenaan jättää perintönsä jakamattomana pojalleen, kun taas näillä valituilla tyranneilla ei ollut muuta harrastusta kuin saada mahdollisimman paljon vallastaan sinä aikana kuin se heillä oli.

"Meidän mielestämme on kansanvaltaisen hallituksen suhteen selviö että valtaa edustettavaksi ei saa koskaan peruuttamattomasti antaa tunniksikaan, vaan sen tulee aina olla edustettavan vallan peruutettavissa. Yleiset virkamiehet nykyaikana valitaan joksikin ajaksi vain mukavuuden vuoksi, mutta se aika ei ole ehdoton. He ovat velvoitetut luopumaan vallastaan joka hetki päämiestensä äänestyksen mukaan; ei liioin ole mikään toimenpide muuta kuin tavanmukaista luonnetta, jonka joku eduskunta on tehnyt, vetoamatta kansaan. Kenenkään edustajan ääni missään tärkeässä asiassa ei voi olla lopullinen, ennenkuin hänen päämiehensä — eli valitsijansa kuten te sanoitte — ovat tilaisuudessa peruuttamaan se. Kansan valittu asiamies, joka rikkoisi valitsijain mielipiteitä vastaan, erotettaisiin ja hänen toimenpiteensä peruutettaisiin seuraavana päivänä. Te kaiketi haluatte sanoa että tämän järjestelmän vallitessa asiamiehen on sangen vaikea pysyä päämiestensä kanssa sopusoinnussa. Mutta nämä määräykset eivät ole ainoastaan vastuunalaisuudesta vapaata lainlaadintaa estämässä, vaan ne vaikuttavat myös sen että alkuperäiset toimenpiteitten esitykset tulevat kansalta useammin kuin heidän edustajiltaan.

"Telefoonijärjestelmämme kautta on monimutkaisinkin äänestysmuoto käynyt niin täydelliseksi että koko kansa on järjestetty toimimaan melkein kuin parlamentti, jos on tarpeellista. Eduskuntamme merkitys, jotka vastaavat teidän entisiä kongressejanne, lainlaatijakuntianne ja parlamenttejanne, on tämän järjestelmän aikana pienentynyt niin että ne toimivat vain niitä tehtäviä jotka te annoitte niin sanotuille kongressikomiteoille. Kansa hallitsee ei vain nimellisesti, vaan myös todellisesti. Meillä on todellinen kansanvalta.

"Me emme ota vaivaksemme hoitaa tätä suoranaista ja alituista asiaimme valvontaa siksi että epäilisimme tai pelkäisimme valittuja asiamiehiämme. Meidän peruuttamattoman, muuttumattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden aikana ei ole mitään aihetta eikä tilaisuutta lahjomiselle. Ei ole mitään aihetta pahan tekoon, joka hetkeksikään voitaisiin asettaa yleisen kunnioituksen ansaitsemisen valtavaa aihetta vastaan, mikä todella on ainoa mahdollinen perusta jonka nojalla tätä nykyä virkaan suostutaan rupeamaan. Kaikki elinkysymyksemme ratkaistaan kiistelemättä yhteiskunnan kehyslaitoksen kautta. Me voisimme huoletta uskoa valitun kansalaisyhteyden huostaan yleisten asiain hoidon koko heidän elinajakseen. Syy miksi emme sitä tee on se että meitä huvittaa suoranaisesti hoitaa asiain hallitusta. Te voitte verrata meitä oman aikanne varakkaaseen mieheen, joka, vaikka hänellä oli palveluksessaan jos minkälaisia taitavia ajureita, halusi kuitenkin mieluummin itse käsitellä ohjaksia huvin vuoksi. Te äänestitte tavallisesti ehkä kerran vuodessa, kuluttaen siihen viisi minuuttia ja kiukutellen sen ajan takia mikä oli kulunut siihen yksityisasioistanne, joiden tarkoitusta te luullakseni sanoitte pääasiaksi. Meidän yksityisasiamme ovat yleisiä asioita eikä meillä muita tärkeitä olekaan. Meidän pääasiamme on yleinen hyvinvointi eikä meillä muuta olekaan. Me äänestämme ehkä satoja kertoja vuodessa kaikilla tavoilla kysymyksistä, yleisten kylpylaitosten lämpimyysasteesta, tai mallista minkä mukaan joku yleinen rakennus laitetaan aina suurimpiin maailman yhtenäisyyttä koskeviin kysymyksiin asti, ja pidämme sitä yhtä hupaisana kuin mitä opettavimpanakin.

"Ja nyt, Julian, katsokaahan taas alas ja etsikää ettekö löydä jotain muuta piirrettä näkymöstä joka aiheuttaisi kysymyksen."

PIKKU SODAT JA SUURI SOTA.

"Minä huomaan", sanoin, "että satamalinnoitukset yhä ovat paikoillaan. Säilytätte kai niitä samoinkuin erikoisia vuokrakasarmejakin historiallisena todistuksena esi-isäinne, minun aikalaisteni raakalaisuudesta."

"Teidän ei pidä loukkaantua", sanoi tohtori, "jos sanon että meidän todella täytyy pitää täydellinen varasto sellaisia näytteitä sen varalta että lapset suoraan kieltäytyisivät uskomasta niitä kertomuksia joita kirjat esittävät heidän iso-isäinsä lukemattomista muinaisjätteistä."

"Kansainvälisen rauhan takeita jotka maailman liitto on saanut aikaan", sanoin, "pitänee kansanne varmaan uuden järjestelmän mitä merkittävimpinä tuloksina, ja minua ihmetyttää että te kuitenkin olette sangen vähän siitä puhuneet."

"Tietysti", sanoi tohtori, "on se suuri asia itsessään, mutta niin verrattoman pienempi merkitykseltään kuin taloudellisen sodan poistaminen ihmisten väliltä että me pidämme sitä vain sivuasiana tämän viimemainitun rinnalla. Mikään ei ole ihmeteltävämpää teidän aikalaistenne henkisissä hommissa kuin se häläkkä jota he pitivät tilapäisten kansanvälisten sotien julmuuksista, kun he samalla nähtävästi unohtivat sen olemassaolon taistelun kauhut johon te kaikki alituisesti olitte kietoutuneet. Meidän kannaltamme katsoen olivat sotanne, vaikkakin tietysti sangen hupsuja, verraten inhimillisiä ja kokonaan mitättömiä näytteitä veljesmurhia vaativan taloudellisen taistelun rinnalla. Sotiin ottivat osaa vain miehet, voimakkaat valiomiehet, ainoastaan sangen pieni osa koko väestöstä, Ketään naisia eikä lapsia, ei vanhoja eikä raajarikkoja laskettu sotaan. Haavoitettuja huolellisesti hoidettiin joko ystäväin tai vihamiesten toimesta ja parannettiin jälleen terveiksi. Sodan säännöt kielsivät tarpeettoman julmuuden, ja joka aika oli kunniallinen antautuminen kunnollisen kohtelun ohella tarjolla voitetulle. Tappelut yleisesti tapahtuivat rajoilla, poissa kansan silmistä ja kuultavilta. Sodat olivat myös sangen harvinaisia, usein yhtäkään ei sukupolvea kohti. Vihdoin ne tunteet joihin vedottiin kansainvälisissä selkkauksissa, olivat tavallisesti rohkeuden ja itseuhrauksen luonnetta. Usein, melkeinpä aina sotien syyt olivat arvottomat näille itseuhrauksen tunteille, joita taistelu synnytti, mutta tunteet itse olivat mitä ylevintä laatua.

"Verratkaamme nyt tämänlaiseen sodankäyntiin taloudellisen olemassa olon taistelun olosuhteitten luonnetta. Se oli sotaa johon eivät osaa ottaneet vain pienet valitut taistelijaryhmät, vaan johon koko väestön joka maassa, lukuunottamatta mitätöntä rikasten joukkoa, oli pakko ottaa pesti ja palvella. Eivätkä ainoastaan naiset lapset, vanhukset ja raajarikot olleet pakoitetut siihen osaa ottamaan, mutta mitä heikommat olivat taistelijat, sen ankarammat olivat ne olosuhteet joihin heidän täytyi taipua. Se oli sotaa, jossa ei haavoitetuille apua ollut, ei leposijaa voitetuille. Se ei ollut kaukaista rajamaitten sotaa, vaan sotaa joka kaupungissa, joka kadulla ja joka talossa, ja sen haavoitetut, muserretut ja kuolevat uhrit olivat jaloissa kaikkialla ja sattuivat silmään joka taholla että aina sai uusia kurjuuden muotoja nähdä. Korva ei voinut säästyä kuulemasta lyötyjen valituksia eikä heidän turhia huutojaan säälin herättämiseksi. Eikä tämä sota sattunut vain kerran tai kahdesti vuosisadassa eikä kestänyt vain joitakuita viikko-, kuukausi- tai vuosikausia ja sitten rauhan edestä väistynyt, kuten sotilaitten taistelut, vaan se oli lakkaamatonta, alituista, ilman aselepoa, elinkautista Se oli vielä sotaa joka ei vedonnut mihinkään vievään, jaloon eikä kunnioitettavaan tunteeseen eikä niitä kehittänyt, vaan päinvastoin palkintoja jakeli ihmisluonteen alhaisimmista, petollisimmista ja julmimmista taipumuksista.

"Katsellessamme teidän aikaanne, on sen tapainen taistelu johon nuo vanhat linnoitukset tuolla alhaalla viittaavat, meistä melkein jaloa ja vain surullista olemassa olon taistelun inhoittavaan näytelmään verrattuna.

"Me voimme myös myötätuntoisuudella lukea eräitten teidän aikanne ammattisotilaitten lausuntoa että tilapäiset sodat, vedoten — vaikkapa miten väärin — yleviin ja itsensä uhraaviin tunteisiin, olivat ehdottomasti välttämättömiä estämässä yhteiskuntaanne, joka muuten oli niin saastainen ja itsekäs ihanteissaan, sortumasta ehdottomaan mädännäisyyteen."

"Onpa pelättävissä", kiirehdin huomauttamaan, "että jälkimaailma ei olekaan rakentanut niin korkeata muistopatsasta minun aikani yleisten rauhayhdistysten apostoleille kuin he odottivat."

"He olivat kyllä hyvää tarkoittavia sikäli kuin ymmärsivät epäilemättä", sanoi tohtori, "mutta he näyttävät olleen pelottavan lyhytnäköistä ja upposokeata ihmisjoukkoa. Heidän ponnistuksensa sotain lakkauttamiseksi kansojen väliltä, samalla kuin he rauhallisesti jättivät huomioon ottamatta maailman laajuisen olemassaolon taistelun joka enemmän ihmishenkiä ja kärsimyksiä maksoi yhdessä kuukaudessa kuin kansainväliset sodat kokonaisen ihmispolven eläessä, olivat mitä kuvaavimpia tapauksia jolloin sääskiä siivilöitiin ja kameelia nieltiin.

"Mitä jälleen ihmiskunnan voittoon tulee, joka on johtunut kaikkien sotien ja kansainvälisten sotien mahdollisuuksienkin poistamisesta, näyttää meistä siihen vähemmän kuuluvan todellisten verisaunojen estäminen kuin vanhan kateuden ja myrkyllisen vihan kuoleentuminen, joka katkeroitti kansan toista vastaan yhtä paljon rauhan kuin sodankin aikana, ja veljellisen myötätuntoisuuden ja keskinäisen hyvän tahdon kasvaminen sen tilalle, joka ei mistään heimo- tai maarajoista mitään tiedä."

VANHA ISÄNMAALLISUUS JA UUSI.

Tohtorin puhuessa tarttui silmääni kaukana alhaalla liehuvan lipun hulmuavat poimut. Se oli tähdikäs lippu. Sydämmeni hytkähti sen nähdessäni ja silmäni kostuivat.

"Ah!" huudahdin, "tuollahan on se vanha kunniakas!" sillä niin oli tullut tavaksi kutsu, lippua kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.

"Niin", vastasi seuralaiseni, kun hänen silmänsä seurasivat katsettani, "mutta se puolustaa uutta kunniata nyt, sillä missään missä se liehuu ei ole ainoatakaan ihmisolentoa löydettävissä joka sorrettuna olisi tai mitään sellaista puutetta kärsisi minkä ihmisapu voi poistaa.

"Teidän päivienne amerikalaiset", hän jatkoi, "olivat ylen isänmaallisia omalla tavallaan, mutta erotus vanhan ja uuden isänmaallisuuden välillä on niin suuri että se tuskin näyttää samalta tunteelta. Teidän aikananne ja aina ennen lipun vaikutus ja yhdistysvoima oli pääasiallisesti sotamaista laatua. Itsensä uhraaminen kansalle sodassa toisten kansojen kanssa oli se aate jota yleisesti ymmärrettiin sanalla 'isänmaallisuus' ja sen johdonnaisilla, Tietysti täytyi asian niin olla aikoina jolloin kansojen tuli alituisesti olla valmiina taistelemaan toistensa kanssa olemassa olosta. Mutta tuloksena oli että kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne joutui sotakannalle inhimillisen yhteenkuuluvaisuustunteen kanssa. Pienempi yhteiskunnallinen innostusvoima asetettiin vastakkain suuremman kanssa, ja tuloksena välttämättä täytyi olla koko joukko moraalisia vastakohtia. Liiankin usein olisi isänmaanrakkaudeksi sanottua tunnetta paremmin voinut kuvata vihaksi ja kateudeksi toisia maita kohtaan, vain siitä syystä että toisia oli olemassa, ja piintyneeksi enakkoluuloksi ulkomaisia aatteita ja laitoksia kohtaan — jotka usein olivat paljon parempia kuin kotoiset — vain siitä syystä että ne olivat ulkomaisia. Tämän laatuinen isänmaallisuus oli vaikuttavimpana esteenä sivistyksen kehitykselle lukemattomina aikoina, sillä uusien aatteiden leviämistä vastassa olivat rajat korkeammat kuin vuoret, leveämmät kuin joet ja syvemmät kuin meret.

"Uusi isänmaallisuus on luonnollinen tulos uusista yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä olosuhteista jotka alkoivat suuresta vallankumouksesta. Sodat, jotka jo teidän aikananne kävivät harvinaisemmiksi, kävivät mahdottomiksi maailman liiton kautta, ja nyt ne ovat useille sukupolville olleet tuntemattomia. Vanhat kansojen verin tahratut rajat merkitsevät nyt tuskin muuta kuin hallinnollisen mukavuuden vuoksi maa-alueita erottavia rajoitelmia, kuten vartiolinjat Amerikan Yhdysvalloissa. Näiden olosuhteiden vallitessa kansainvälinen kateus, epäluulo, viha ja pelko ovat kuolleet luonnollisen kuoleman. Taisteluiden ja voittojen vuosijuhlat, joilla muinaista isänmaallisuutta elvyteltiin, ovat jo kauan sitten joutuneet unohduksiin. Sanalla sanoen, isänmaallisuus ei ole enää mikään sotainen tunnelma eikä siihen ollenkaan kuulu sotaa muistuttavia yhteyksiä. Samalla kuin lippu on menettänyt entisen merkityksensä ulospäin kohdistuvan ylpeyden esikuvana, on se voittanut uuden tarkoituksen sisäisen sopusoinnun ja keskinäisyyden ylimpänä tunnusmerkkinä; se on tullut yhteiskunnallisen yhteenkuuluvaisuuden näkyväksi merkiksi, jossa kaikkien hyvinvointi on yhtäläisesti ja peruuttamattomasti taattu. Amerikalainen, nyt nostaessaan katseensa kansallislippuunsa, ei muista sen sotilaallista sankariutta toisiin kansoihin verrattuna, ei entisiä taistelujuhlia, eikä mahdollisia tulevaisia voittoja. Hänelle eivät hulmuavat poimut mitään sellaisia ajatelmia mieleen tuo. Ne pikemmin muistuttavat niitä veljellisyyden sopimuksia, joiden mukaan hän kaikkien kansalaistensa keralla on velvollinen turvaamaan jokaisen yhdenlaista arvoa ja hyvinvointia kaikkien yhteisvoimalla.

"Vanhanaikasten isänmaallisten aatos oli että ulkomaalaiset olivat ainoita ihmisiä joiden käsissä lippu voi häväistystä kärsiä, ja ilmoitus etiketin laiminlyömisestä sen suhteen heidän puoleltaan kiihoitti tavallisesti kansan isänmaalliseen mielipuolisuuteen. Sen tapainen tunne olisi nyt yksinkertaisesti käsittämätön. Meidän mielestämme ulkomaalaisilla ei ole minkäänlaista voimaa lipun häpäisemiseen, sillä heillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä eikä senkään kanssa mitä se edustaa. Sen kunnian tai häpeän täytyy riippua siitä kansasta, jonka velvollisuusluottoa tosiinsa, ylläpitämään yhteiskunnallista sopimusta, se edustaa. Vanhan ajan isänmaalliselle ei ollut mitään sopimatonta siinä näytelmässä, kun kansallisen yhtenäisyyden tunnusmerkki liehui kaupungeissa jotka suitsusivat mitä inhottavinta sortoa, olivat täynnä irstautta, kerjuuta ja sanomattoman kurjuuden luolia. Nykyisen katsantokannan mukaan, jos hetkeksikään maan jossain kolkassa olisi kansalaiselta riistetty täysi tasa-arvoisuuden nautinto-oikeus, se jo muuttaisi lipun merkityksen kopeilevaksi valheeksi ja ihmiset närkästyksissään vaatisivat että se on alas hinattava eikä nostettava, ennenkuin vääryys on korjattu."

"Todella", sanoin, "se uusi kunnia, jota tämä vanha kunniakas edustaa, on suurempi kuin vanha kunnia."

ENEMMÄN ULKOMAAMATKOJA, VÄHEMMÄN ULKOMAAN LIIKETTÄ.

Puhuessamme oli tohtori antanut vaunumme ajella länsituulen mukana, kunnes nyt olimme sataman kohdalla ja minua suuresti ihmetytti se niukka laivajoukko joka oli satamassa.

"Minusta ei näytä", sanoin, "että tuolla olisi enemmän laivoja kuin minunkaan aikanani ja paljon vähemmän niitä on kuin ne suuret laivastot joita odottaisi näkevänsä väestön ja edellytysten vuosisataisen kehityksen jälkeen."

"Uusi järjestelmä" sanoi tohtori, "osottaa itse asiassa taipumusta vähentämään ulkomaisen liikkeen laajuutta, vaikka toiselta puolen ulkomaiset matkustukset oppimista ja huvitusta varten ovat tuhat kertaa monilukuisemmat."

"Millä tavalla", kysyin, "osottaa taipumusta vähentämään vaihtoa ulkomaitten kanssa?"

"Kahdella tavalla", vastasi tohtori. "Ensiksikin on, kuten tiedätte, liikevoittojärjestelmä nyt poistettu ulkomaisesta liikkeestä, samoin kuin kotimaisesta jaostakin. Kansainvälinen valtuuskunta valvoo kaikkea kansainvälistä vaihtoa, eikä minkään toisen kansan toiselle viemän tavaran hinta saa olla suurempi kuin se minkä tavarata kuljettava kansa on siitä omalle väestölleen määrännyt. Sentakia ei ole mitään syytä, miksi kansa välittäisi tuottaa tavarata vientiä varten muuta ja enempää kuin se toisen maan tavaroita, joita se itse ei niin hyvin voi tuottaa, tarvitsee omaa todellista kulutustaan varten.

"Uuden järjestelmän toisena ja vaikuttavampana syynä, joka rajoittaa ulkomaista vaihtoa, on kaikkien kansojen yleinen yhdenvertaisuus joka on kauan sitten johtanut tieteitten ja taiteitten ymmärrykseen, tietoon ja käyttämiseen. Nykyinen kansakunta tuntisi itsensä nöyryytetyksi, jos sen tarvitsisi muualta tuottaa sellaista tavaraa, jota voittamattomat luonnon olosuhteet eivät ole estämässä kotona tuottamasta. Sellaisiin tuotteisiin rajoittuu sentakia kauppa, ja niidenkin luettelo yhä lyhenee sikäli kuin keksintöjen edistyksen kanssa ihmisen voitto luonnon yli käypi täydellisemmäksi. Mitä tulee hiiltä tuottavain maiden vanhoihin etuilun teollisuudessa, niin katosi se noin satakunta vuotta sitten niiden suurten keksintöjen kautta jotka tekivät sähkövoiman rajattoman kehityksen aivan kustannuksettomaksi.

"Mutta teidän tulee ymmärtää että ainoastaan taloudellisilla perusteilla tai oman arvon takia eivät eri kansat kaikkea mahdollista halua tehdä itse mieluummin kuin riippua kaukana olevista ihmisistä. Se tapahtuu aivan yhtä paljon vähällä alalla toimivan monihaaraisen teollisuusjärjestelmän kasvatuksesta ja mieltä herättävästä vaikutuksesta. Meidän tarkoituksemme, mikäli se voidaan taloudellisesti toteuttaa teollisuushaarojen ryhmityksessä, on ei ainoastaan täydelliseksi kokonaisuudeksi muodostaa joka kansan järjestelmä, vaan myös ryhmittää eri teollisuushaarat kussakin eri maassa niin että jokainen merkittävämpi piiri voi omien rajainsa sisällä esittää jonkinlaisen pienoiskuvan teollisuusmaailmasta. Me puhuimme tästä, muistanette kai, muuanna aamuna työn vaihtotoimistossa."

NYKYISEN LÄÄKÄRIN HELPPO TOIMINTA.

Tohtori oli vähäistä ennen kääntänyt suuntaamme ja me liukuilimme nyt länteen päin kaupungin yli.

"Mikä on tuo rakennus jonka yli juuri kuljemme ja jossa on niin paljon lasia?" kysyin.

"Se on yksi parantoloista", vastasi tohtori, "jonne ihmiset menevät huonossa terveydessä ollessaan eivätkä halua ilmanalaa vaihtaa, jonka mielestämme kaikkien henkilöitten tulisi tehdä ja nyt tekevätkin, jos haluavat, kun heitä vaivaa, vakava pitkällinen pahoinvointi. Näissä rakennuksissa kaikki on ehdottomasti sovellutettu potilaan olotilan mukaan, aivan kuin hän sinä aikana olisi maailmassa jossa hänen tautinsa on normaalitilaa."

"Epäilemättä on suuria parannuksia tapahtunut kaikissa teidän ammattianne koskevissa asioissa — lääkkeissä, terveyden hoidossa, haavain hoidossa ja muussa — minun ajastani lukien."

"On", vastasi tohtori, "suuria parannuksia on tapahtunut kahdella tavalla — negatiivisesti ja positiivisesti — ja tärkein näistä kahdesta on ehkä negatiivinen tapa, joka merkitsee että terveyttä vastustavat olosuhteet ovat kadonneet, joita vastaan lääkärien ennen oli taisteleminen useissa tapauksissa sangen pienillä menestyksen edellytyksillä. Esimerkiksi nyt on kaksi täyttä sukupolvea elänyt siitä jolloin kaikille taattu yhtäläinen toimeentulo päästi naiset taloudellisen itsenäisyyden asemaan ja siten täydellisesti vallitsemaan suhdettaan miehiin. Te saatatte kai ymmärtää nyt miten yhtenä seurauksena tästä kuppatauti on kauan sitten erotettu ihmiskunnan verestä. Kolme sukupolvea kestänyt yleiset asunto-olojen, vaatetuksen, lämmön ja yleensä elämisen mitä puhtaimmat ja hienoimmat olosuhteet, yhdessä mitä paraimman sairaustapausten hoidon kanssa, ovat melkein — tahdonpa sanoa täydellisesti — lopettaneet kaikki tarttuvat taudit. Kertomuksen täydentämiseksi lisätkää näihin kansan terveyssuhteitten parannuksiin järjestelmällinen ja yleinen ruumiin hoito, joka on osa nuorison kasvatuksesta, ja sitten loppupäätökseksi ajatelkaa tämän ruumiillisen uudestisyntymisen vaikutusta — te voitte sitä sanoa naisen toiseksi luomiseksi ruumiillisessa suhteessa — joka on puhdistanut elinvirran lähteissään ja siihen uutta elävää voimaa valanut."

"Todellakin, tohtori, tahdonpa sanoa pitemmälle ehtimättä että te olette otollisesti tuominneet ammattinne kaikesta toiminnasta irti."

"Te voitte hyvin niin sanoa", vastasi tohtori. "Keksintöjen ja parannusten edistys teidän päivienne jälkeen ovat monin kerroin parantaneet lääkärit irti heidän entisestä toiminnastaan, aivan samoin kuin kaikki muutkin työntekijät, mutta vain avatakseen hienomman työn uusia ja korkeampia aloja.

"Ehkä", jatkoi toverini, "vielä tärkeämpi negatiivinen tekijä lääketieteellisten ja terveyshoidon olosuhteitten parannuksessa kuin mitä jo olen maininnut, on se seikka että kansa ei enää ole siinä tietämättömyyden tilassa oman ruumiinsa suhteen kuin se ennen näyttää olleen. Tiedon edistys siinä suhteessa on pysynyt yleisen sivistyksen kulun rinnalla. Kaikesta mitä olemme lukeneet käypi selväksi että sivistyneetkään luokat teidän päivinänne eivät häpeänä pitäneet olla kokonaan tietämättömänä fysiologiasta ja terveyden sekä sairauden tavallisista suhteista. He näyttävät jättäneen ruumiilliset etunsa lääkäriensä hoidettaviksi melkein samalla kyynillisellä välinpitämättömyydellä kuin he sielunsa työnsivät papiston huostaan. Nykyään sellaista kasvatusjärjestelmää pidettäisiin hassunkurisena joka ei kylliksi tietoa antaisi fysiologian, terveyshoidon ja lääketieteen yleisistä periaatteista, jotka saattaisivat henkilön kykeneväksi hoitamaan jokaista tavallista ruumiillista selkkausta apua etsimättä lääkäriltä. Liian paljon ei liene sanottu että jokainen tätä nykyä tietää yhtä paljon tautien hoidosta kuin suuri osa lääketieteellisen ammatin jäsenistä tiesi teidän päivinänne. Kuten helposti huomaatte on tämä asema jossa, vaikka huomioon ottamatta jättäisikin yleisen terveyden paranemisen, ihmiset tulevat toimeen yhdellä lääkärillä tapauksissa missä parikymmentä ennen toimintaa tapasi. Me lääkärit olemme vain erikoistuntijoita ja asianymmärtäviä asioissa joissa jokaisella edellytetään olevan hyvät pohjatiedot. Kun meitä kutsutaan, tapahtuu se vain neuvottelua varten, käyttääkseni teidän päivienne sanaa, ja toisina neuvottelijoina on potilas ystävineen.

"Mutta kaikista tekijöistä, jotka ovat lääketiedettä edistäneet, on tärkein ollut puoskaroimisen katoaminen, joka on suurimmaksi osaksi johtunut niistä samoista siveellisyys- ja taloussyistä mitkä sen uskonnosta karkoittivat. Tuskin tarvinnee teille muistuttaa että teidän aikananne lääketiede, lähinnä jumaluusoppia, kärsi enimmän kuin mikään muu tieteen haara dogmillisten koulujen kohmettavasta vaikutuksesta. Näyttääpä olleen melkein yhtä paljon ennakkoluuloa ruumiin parantamistieteessä kuin sielunkin, ja sen vaikutus alkuperäisten ajatusten heikentämisessä ja edistyksen hidastuttamisessa oli jotenkin samallainen molemmilla aloilla.

"Ei ole todella mitään olosuhteita jotka lääkärien kulkua rajoittaisivat. Lääketieteellinen kasvatus on mahdollisimman täydellinen, mutta käytäntötavat jätetään lääkärin ja potilaan huostaan. Luonnollisena pidetään että siten kasvatetut ihmiset kuin meikäläiset ovat yhtä kykeneviä valitsemaan hoitotavan ruumistansa kuin sieluansakin varten. Lääketieteen edistys, joka on johtunut tästä täydellisestä riippumattomuudesta ja vapaudesta lääkärin alkuunpanon suhteen jota ylläpitää tuloksia täydellisesti tuomitsemaan pystyvän kansan arvostelu ja tunnustus, on ollut tavaton. Ei ole ainoastaan ylläpitämis- ja parantamistaidon erikoisessa kutsumuksessa saavutettu lukemattomia voittoja ja keksitty aivan uusia perusteita, vaan me olemme edistyneet elämän keskusmysterioiden tietoja kohti, joista teidän päivinänne olisi ollut melkein jumalanpilkkaa uneksiakaan. Kipuja taas me kärsimme vain oireitten osotuksena ja mikäli niiden johtoa tarvitsemme taudin alkuperän keksimisessä."

"Arvelen kuitenkin ettette ole kuolemata poistaneet."

"Minä vakuutan teille", nauroi tohtori, "että jos sattumalta joku keksisi sen salaisuuden, niin kansa hänet nuijaisi ja polttaisi hänen resehtinsä. Luuletteko että me haluamme pysyä täällä ikuisesti?"

"MITEN TODELLAKIN VOIMME?"

Ryhdyin jälleen tutkimaan liikkuvaa panoraamaa allamme ja huomautin lopulta tohtorille että meidän täytyi olla sangen lähellä sen paikan yläpuolella jota ennen sanottiin Brightoniksi, kaupungin esikaupunki jossa karjatarhat kaupungin ruokatarpeiksi olivat pääasiallisesti olleet sijoitettuina.

"Vanhat karjasuojukset ovat näemmä menneet", sanoin. "Epäilemättä on teillä paljon paremmin se asia järjestetty. Sivu mennen, nyt kun jokainen tulee hyvin toimeen ja voi saada mitä paraita lihapaloja, arvelen että kysymys, miten suurelle kaupungille varataan tuoretta lihaa, on paljon vaikeampi kuin minun aikanani, jolloin köyhät saattoivat käyttää vain hiukan liharuokaa ja sitäkin kehnointa lajia."

Tohtori katseli vaunun syrjän yli hetkisen ennenkuin vastasi. "Luulen", hän sanoi, "ettette ole puhunut kenellekään ennen tästä asiasta."

"En luule puhuneeni. Se ei ennen ole mieleeni juolahtanut."

"Se on samantekevä", sanoi tohtori. "Näettehän, Julian, ajatuksen ja sopivaisuuskannan tapojen muuttuessa teidän aikanne jälkeen tuskin olisi saattanut muuta tapahtua kuin että muutamissa asioissa vaihdot tapahtuivat ehdottomasti päinvastaiseen mielenlaatuun entisiin tapoihin nähden. En oikein tiedä miten ajatukseni selittäisin, mutta olenpa iloinen että te ensin puhuitte tästä asiasta minulle."

Valo minulle välähti ja äkkiä selvitti minulle niiden lukuisten puolihämäräin huomioitten merkityksen joita olin ennen tehnyt.

"Oh!" huudahdin, "te tarkoitatte ettette enää syö eläinten lihaa."

"Onko mahdollista ettette ole sitä arvannut? Ettekö ole huomannut ettei teille ole sellaista ravintoa tarjottu?"

"Asia on niin", vastasin, "että keittäminen on niin erilaista kaikissa suhteissa kuin minun aikanani että olen herennyt tunnustelemasta kaikkia. Mutta empä varmastikaan ole menettänyt mitään maustani johon olin tottunut, vaikka olen saanut nauttia sangen paljon uusia ruokalajeja."

"Niin", sanoi tohtori, "sen yhden tai kahden alkuperäisiltä ihmisiltä perityn valmistustavan sijassa, joilla te tavallisesti valmistitte ruokanne ja sen ominaisuuksia kypsennitte, on meillä sangen useita ja erilaisia. Epäilen tokko oli teillä ainoatakaan makua jota me emme voisi tyydyttää, huomioon ottamattakaan sitä suurta uusien lukumäärää joka on teidän aikanne jälkeen keksitty."

"Mutta milloin eläinten ravintona käyttäminen lakkasi?"

"Pian suuren vallankumouksen jälkeen."

"Mikä aiheutti muutoksen? Oliko se todistus että lihan syönnin välttäminen edistää terveyttä?"

"Se vaikutin ei näytä pääasiallisesti muutosta aiheuttaneen. Epäilemättä eläinten syöntitavan hylkäämisellä, jonka kautta me perimme kaikki niiden tauditkin, on jotakin ollut tekemistä ihmissuvun suurten ruumiillisten parannustenkin kanssa, mutta ihmiset, eivät nähtävästi luopuneet eläimiä syömästä pääasiallisesti terveyden takia enemmän kuin ihmissyöjätkään muinaisina aikoina eivät sentakia lähimmäisiään syömästä luopuneet. Se tapahtui tietysti sangen kauan aikaa sitten, eikä ehkä ollut ollenkaan käytännössä ensimainittu muoto, jota ihmiset heti sen hyljättyään näyttävät ruvenneen kovin häpeämään. Tämän takia epäilemättä me löydämme vain laihoja tietoja aikakauden historioista sen muutoksen, asianhaaroista. Ei näytä kuitenkaan olevan epäilemistäkään ettei tavan hylkääminen pääasiallisesti ollut inhimillisyystunteen suuren heräämisen vaikutusta, sääliväisyystunteen ja kaiken kärsimystä synnyttävän katumuksen — sanalla sanoen, lempeän sydämmellisyyden seurausta — mikä todella oli vallankumouksen taustana suuri moraalinen voima. Kuten odotettavissa oli, tämä ilmiö ei koskenut vain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan myös heidän suhdettansa koko tunteiseen maailmaan. Veljeyden tunne, yhteenkuuluvaisuuden käsitys, ei rajoittunut vain miehiin ja naisiin, vaan myös eläimiin, maallisen elämämme yksinkertaisempiin tovereihimme ja sen kohtaloitten jakajiin. Ihmisten keskinäisiin velvollisuuksiin ja oikeuksiin suunnattu uusi ja eloisa valo saattoi näkyville ja tunnustettaville myöskin alempiosaisten olentojen oikeudet. Tunne kaikellaista eläinjulmuutta vastaan oli kauan kasvamassa ollut sivistysmaissa, ja ja muodosti sen erikoisen piirteen tapojen yleisessä lieventymisessä joka johti vallankumoukseen. Tämä tunne nyt muuttui innostukseksi. Uusi käsitys suhteestamme eläimiin vetosi sydämmeen ja valtasi ihmiskunnan mielikuvituksen. Sen sijaan että olisi uhrattu heikommat rodut meidän käytettäviksemme tai huviksemme, ollenkaan ajattelematta niiden hyvinvointia, ruvettiin näkemään että meidän pikemmin tulee suuren Luonnon perheen vanhempina veljinä niin paljon kuin mahdollista olla heikompien auttajia ja suojelijoita, niiden kohtalo kun on meidän käsissämme ja me heihin nähden olemme kuin jumalia. Ettekö näe, Julian, miten tämän uuden katsantokannan ylevämmyys saattoi pian johtaa ihmiset pitämään eläintovereittensa syöntiä väkivallan tekona, ainakin saman sukuisena kuin oli ihmissyöntikin ollut?"

"Se on tietysti sangen helposti ymmärrettävissä. Mutta, tohtori, te ette saa uskoa että minun aikalaiseni tässä asiassa olivat kokonaan tunteettomia. Paljon ennenkuin vallankumousta unelmoimiinkaan oli tuttavissani sangen monia henkilöitä jotka vakavasti inhosivat lihan syöntiä, ja ehkä suurin osa hienostuneita henkilöitä tunsivat omantunnon vaivoja eri aikoina sen tavan johdosta. Seikka oli se ettei todella näyttänyt olevan muuta tehtävää. Asian laita oli aivan sama kuin taloudellisen järjestelmämme. Inhimilliset henkilöt yleensä myönsivät että se oli sangen huonoa ja julmaa, mutta vain harvat saattoivat tarkemmin nähdä mitä maailma oli sijaan asettava. Teidän aikanne ihmiset näyttävät onnistuneen täydellisen keittämisjärjestelmän keksimisessä lihaa käyttämättä, ja minä myönnän että se on joka puolelta tyydyttävämpi kuin meidän oli, mutta te ette voi kuvitella, miten ehdottomasti mahdottomalta näytti minun aikanani aatos tulla toimeen eläimellistä ravintoa käyttämättä, kun ei vielä oltu mitään määrätympää esitetty sen tilalle, joka olisi tarjonnut suuhun jotakin ajateltavaa tyydytystä, jospa se nyt elämisen ylläpidon olisi antanutkin."

"Minä voin kuvitella sen vaikeuden jossain määrin. Se oli, kuten sanotte, samallainen kuin se joka niin kauan esti talousjärjestelmän muutosta. Ihmiset eivät voineet selvästi ymmärtää mitä oli tuleva tilalle. Kun suu on täynnä jotakin maukasta, on vaikeata kuvitella toista. Keinotekoisen kuvittelun puute kansan seassa on se este joka on ollut muinaisten pahojen poistamisen tiellä ja tehnyt välttämättömiksi vallankumouksen pakkolaineet työtä tekemään. Sellaiset tunneaallot kuin minä olen kuvaillut olivat tarpeelliset tässä asiassa poistamassa lihan syönnin ikivanhaa tapaa. Heti kun uusi kanta ihmismielissä poisti heidän lihahalunsa ja vaatimuksena oli että se oli korvattava jollain toisella vastaavalla ravintomuodolla, se näyttää heti tulleen keksityksi."

"Mistä lähteestä?"

"Tietysti", vastasi tohtori, "pääasiallisesti kasvimaailmasta, vaikka ei suinkaan kokonaan. Ei ollut koskaan ennen vakavasti koettu varmuutta saada siitä, mitä sen ravintovarastot todella olivat, vielä vähemmin mitä niistä voisi tulla tieteellisen käsittelyn avulla, Eikä liioin niin kauan kuin ei mitään estettä ollut eläinten tappamiseen eikä mitään vääjäämistä siten saatujen ainesten käyttämiseen, voitu mitään varmuutta saadakaan. Rikkaat elivät pääasiallisesti lihasta. Mitä taas työtä tekeviin joukkoihin tulee, joka oli aina saanut voimansa pääasiallisesti kasvikunnasta, ei kukaan vaikuttavista luokista välittänyt heidän asemansa tekemisestä suvaittavammaksi. Nyt kuitenkin kaikki yhteisestä sopimuksesta ryhtyivät tutkimaan minkälaisen ruokapöydän luonto voi varata ihmisille jotka olivat murhaamisen hyljänneet.

"Aivan samoinkuin raaka ja yksinkertainen orjuus, ensin henkiorjuus, sitten palkkaorjuus, oli niin kauan kuin sitä kesti estänyt ihmisiä koettamasta raakojen mukavuuksien tilalle asettaa tieteellisen teollisuusjärjestelmän, samalla tavalla lihan ravintona käyttämisen raaka tapa oli tähän asti estänyt ihmisiä tarkemmin tutkiskelemasta luonnon ravintolähteitä. Viivyttelyä tässä suhteessa edelleen edisti se seikka että ruuan valmistus sen teollisuuskäsittelyn vuoksi oli ollut vähimmän edistyksen alainen kaikista elämän taidoista."

"Mitä se on?" sanoin. "Vähemmän edistyksen alainen taidoista? Miksi niin?"

"Siksi että sitä oli aina käsitelty erillään olevana talouden pidon teollisuushaarana ja sellaisena pääasiallisesti jätetty palvelijain tai naisten huostaan, jotka entisaikoina muodostivat vanhoillisimman ja entisiin tapoihin piintyneimmän yhteiskuntaluokan. Keittämistaidon säännöt olivat jääneet silleen vain hiukan muuttuneina aina siitä asti jolloin arialaisen lehmipaimenen vaimo laittoi ruokaa miehelleen.

"Nyt on sangen epäiltävää, tokko heti olisi kapina eläimellistä ruokaa vastaan onnistunut, jos tavallinen perhekokki, joko vaimo tai palkkalainen, olisi jätetty kukin yksikseen omaan keittiöönsä tuumiskelemaan kysymystä miten ruokapöytä voidaan varustaa tyydyttävästi ilman lihaa. Mutta suuren vallankumouksen monipuolisen luonteen takia sen ajan saumaviivat, jolloin inhimillisen tunteen, kasvaminen synnytti kapinan eläimellistä ravintoa vastaan, sattuivat yhteen kotipalveluksen täydellisen kukistuksen ja naisten laajemman elämän vaatimuksen kanssa, jotka seikat pakottivat ruuan varaamisen ja valmistamisen asettamaan osuustoiminnalliselle pohjalle ja muodostamaan siitä yleisen palveluksen haaran. Niin tapahtui että niin pian kuin ihmiset menetettyään syöntihalunsa eläintovereihinsa nähden alkoivat vakavasti kysellä mitä muuta voidaan syödä, oli jo järjestetty suuri hallituksen osasto, joka palveluksessaan käytti kaikkia kansan tieteellisiä kykyjä ja jolla oli selkänojanaan maan kaikki edellytykset, kysymyksen ratkaisemista varten. Ja helposti saattaa uskoa että mitään uusia hallitusosastoja ei ponnistuksissaan kannustanut kiinteämpi yleinen harrastus kuin tätä, jonka tehtävänä oli uuden kansallisen ruokalistan laittaminen. Nämä olivat ne olosuhteet joita elantokysymys oli odottanut ihmissuvun alusta alkaen tieteeksi tullakseen.

"Ensiksi ravintoaineet sekä niiden todella saatavissa olevat ja eri kansojen käyttämät valmistustavat ensi kerran historian kuluessa koottiin yhteen ja vertailtiin toisiinsa. Yleismaailmallisten erilaisuuksien ja kansainvälisen ruokalistan siten ollessa saatavilla jokaisen kansan keittolaitos tuomittiin siihen asti kulkeneeksi syvää raidetta myöten. Oli selvää etteivät missään suhteessa kansat olleet enemmän olleet korpelaisten kannalla eivätkä jäykimpiä ennakkoluuloja pitäneet toisiltansa oppimista vastaan kuin ravinto- ja keittämisasioissa. Huomattiin, kuten huomioita tehneet matkustajat aina olivat tehneet, että joka kansalla ja maalla, usein joka maakunnalla oli puoli tusinaa vatsasalaisuuksia, jotka eivät koskaan olleet rajan takana käyneet taikka korkeintaan olleet vain sieltä pikimältään pistäytymässä.

"Sivumennen on hyvä mainita että kansainvälisten ruokalistojen vertailu oli vain yksi esimerkki niistä lukemattomista keinoista, joiden avulla kansat, niin pian kuin uusi järjestys lopetti vanhat ennakkoluulot, alkoivat oikealta ja vasemmalta lainata ja omaksua toistensa aatteita ja laitoksia suureksi yleiseksi runsastuttamiseksi.

"Mutta ruoka-aineiden tieteellisen järjestelmän muodostaminen, ei pysähtynyt jo olemassa olevain ainesten ja käyttötapojen käsittelemiseen. Luonnontutkijat ja kemistit sitten ryhtyivät etsimään uusia ravintoaineita ja uusia valmistamistapoja. Heti huomattiin että niistä luonnon tuotteista, jotka sopivat ihmisten ravintoaineiksi, ei koskaan ollut käytännössä ollut kuin vähäpätöinen osa; ainoastaan ne, ja vain vähäinen osa siitäkin luokasta, jotka helposti sopivat siihen yksinkertaiseen ja alkuperäiseen tapaan millä ihmissuku tähän asti oli koettanut ruokaa valmistaa — nimittäin käyttämällä, kuivaa tai kosteata lämpöä. Tähän nyt liitettiin moninaisia toisia kemian esittämiä tapoja ja saavutettiin tuloksia jotka esi-isäimme mielestä olivat yhtä mieluisina kuin uusinakin. Keittämistieteen laita tähän asti oli ollut sama kuin metallien käsittelyn silloin kun yksinkertainen tuli oli sen ainoana keinona.

"Kirjoitettu on että Israelin lapset, käyttäessään pakosta kasviaineita syötävänään erämaassa, halasivat Egyptin lihapatoja ja luultavasti hyvällä syyllä. Esi-isiemme kokemukset näyttävät tässä, suhteessa olleen kokonaan toisellaisia. Näyttää siltä että ne tunteet, millä he sangen lyhyen ajan kuluttua muistelivat lihapatoja, joita olivat jälkeensä jättäneet, olivat aivan päinvastaisia kuin katumus. Siltä ajalta on olemassa sangen huvittava kuva joka osottaa miten lyhyen ajan he vain tarvitsivat huomatakseen miten hyvän työn olivat itsellensä tehneet päättäessään säästää eläimiä. Kuva muistaakseni on kaksiosainen. Ensimmäinen osottaa Ihmisyyttä, naisolentona kuvattuna ja katsellen eläinjoukkoa jossa on härkä, lammas ja sika. Hänen kasvonsa osottavat mitä syvintä katumusta ja hän kyynelsilmin huudahtaa: 'Olentoraukat! Miten me koskaan olemme voineet teitä syödä?' Toinen osaa esittää samaa joukkoa otsakkeella 'Viittä vuotta jälkeenpäin.' Mutta tässä Ihmisyyden kasvot katsellessaan eläimiä eivät ilmaise katumusta eikä itsesyytöstä, vaan inhoa ja vastenmielisyyttä, ja hän huudahtaa melkein samoilla sanoilla, mutta aivan eri tarkoituksella: 'Miten todella olemme voineet?'"

MITÄ TULI SUURKAUPUNGEISTA.

Jatkaen kulkua länteen päin sisämaata kohti olimme nyt asteettain jättäneet taaksemme tiheämmin asutut kaupungin osat, jos mitään näiden nykyaikaisten kaupunkien osaa, missä jokaisella talolla on oma piirinsä, voi sanoa tiheään asutuksi. Puistot, nurmikot ja isot puut olivat tulleet lukuisiksi, ja kyliä ilmestyi näkyviin tavan takaa. Me olimme maaseudulla.

"Tohtori", sanoin, "muistanette että on käynyt niin että mitä olen nähnyt kahdennenkymmenennen vuosisadan elämästä, se on ollut pääasiallisesti sen kaupunkielämää. Jos maaseudun elämä on vaihtunut minun aikani jälkeen yhtä paljon kuin kaupungin elämä, on sangen hauskaa tutustua siihen jälleen. Kertokaahan jotain siitä minulle."

"Muutamissa suhteissa luullakseni", vastasi tohtori, "vaikutus tuotannon ja jaon kansallistuttamisesta taloudellisen yhdenvertaisuuden perusteelle on saanut aikaan suuremman muutoksen kuin kaupungin ja maaseudun suhteissa, ja merkillistä on ettemme ole tästä sattunut puhumaan ennenkuin nyt."

"Ollessani viimeksi elävien ihmisten maailmassa", sanoin, "kaupunki oli maaseudun tekemäisillään melkein autioksi. Onko sitä menoa jatkunut, vai onko se mahdollisesti kääntynyt toisin käsin?"

"Ehdottomasti viimemainitun", vastasi tohtori, "on täytynyt tapahtua, kuten heti näette, ajatellessanne että entisyyden suurkaupunkien tavaton kasvaminen on kokonaan yksityiskapitalismijärjestelmän taloudellinen seuraus, se kun välttämättä riippui yksilöllisestä alkuunpanosta ja kilpailujärjestelmästä."

"Se on minulle kokonaan vieras käsitys", sanoin.

"Luullakseni huomaatte sen sangen selväksi ajatellessanne", vastasi tohtori. "Yksityiskapitalismin aikana, näettehän, ei ollut mitään yleistä eikä hallitusjärjestelmää tuotantotoiminnan muodostamiseksi eikä sen tulosten jakamiseksi. Ei ollut mitään yleistä ja erehtymätöntä koneistoa joka olisi tuottajat ja kuluttajat yhteen tuonut. Jokaisen tuli itse etsiä oma toimialansa ja ylläpitonsa omalla vastuullaan, ja onnistuminen riippui siitä, miten hän löysi tilaisuuden vaihtaa työnsä tai omaisuutensa toisten omaisuuksiin tai työhön. Tätä tarkoitusta varten tietysti oli paras paikka se jossa oli paljon ihmisiä jotka samoin halusivat ostaa tai myydä työnsä tai tavaransa. Kun siis joko sattumalta tai varta vasten joukko ihmisiä oli kokoontunut yhteen, liittyi heihin toisia, sillä jokainen sellainen joukko muodosti markkinapaikan, missä yksinkertaisesti henkilöitten lukumäärän takia, jotkut halusivat ostaa ja myydä, oli löydettävissä parempia vaihtotilaisuuksia kuin harvemmassa ihmisjoukossa, ja mitä suurempi oli ihmisten lukumäärä, sitä paremmat ja suuremmat vaihtotilaisuudet. Kun kaupunki siten oli alkanut, niin sitä suuremmaksi se tuli, sitä varmemmat sillä oli kasvamismahdollisuudet saman perusteen mukaan mikä sen ensi nousun oli aiheuttanut. Työläinen meni sinne löytääkseen suurimman ja varmimman kauppapaikan lihaksilleen ja kapitalisti — joka ollen tuotannon johtaja halusi suurimpia ja varmempia työmarkkinoita — meni sinne myös. Kapitalistinen liikemies läksi sinne löytääkseen tavarainsa suurimman kuluttajajoukon pienimmällä alalla.

"Vaikka ensiksi kaupungit syntyivät ja kasvoivat pääasiallisesti vaihtomukavuuksien takia niiden omien asukkaitten kesken, niin lopulta vaihtomukavuuksien paremman järjestyksen tulos muodosti niistä vaihtokeskuksia ympäröivän maaseudun tuotteille. Tällä tavoin niillä jotka asuivat kaupungeissa, ei ainoastaan ollut erinomaisia rikastumistilaisuuksia täyttämällä tiheästi asuvan väestön tarpeita, mutta he myös kykenivät myös ottamaan veroa ympäri maaseutua asuvain ihmisten tuotteista pakottamalla ne tuotteet kulkemaan heidän kättensä kautta kuluttajille, vaikkakin kuluttajat tuottajain tavoin asuivat maaseudulla ja mahdollisesti olivat läheisiä naapureitakin.

"Tavallisissa oloissa", jatkoi tohtori, "tämä aineellisen omaisuuden keskittyminen kaupunkeihin saattoi sinne keskittymään myös kaikki elämän ylhäisemmät, hienoimmat, huvittavimmat ja ylellisemmät virat. Ainoastaan käsillään työtä tekevät ihmiset eivät kasaantuneet kaupunkeihin, markkinapaikkoihin missä he paraiten saattoivat vaihtaa työnsä kapitalistien rahoihin, vaan ammatti- ja oppinut luokka muutti niihin samassa tarkoituksessa. Lakimiehet, opettajat, tohtorit, puhujat ja erikoistaitoiset ihmiset kaikilta aloilta läksivät sinne, paraimpiin paikkoihin mistä voivat löytää rikkaimmat ja lukuisammat kykyjensä paikkaajat ja elämän uransa löytää.

"Ja samalla tavalla kaikki joilla oli huvitusta myytävänä — taiteilijat, näyttelijät, laulajat, niin ja ilotytötkin — kasaantuivat kaupunkeihin samoista syistä. Ja ne jotka huvitusta halusivat ja joilla oli varaa sitä ostaa, ne jotka halusivat nauttia elämästä, joko sitten sen irstaissa tai hienostuneissa nautinnoissa, seurasivat huvituksen antajia. Ja vihdoin varkaat ja rosvot sekä ne jotka olivat eteviä toisten kustannuksella elämisen jumalattomissa taidoissa, seurasivat virtausta kaupunkeihin, koska ne heillekin tarjosivat paraimman alan kykyjensä käyttämiseen. Ja siten tuli kaupungeista suuria pyörrepesiä jotka vetivät itseensä kaiken mikä oli rikkainta ja parasta ja myös kaiken mikä oli törkeintä koko maassa.

"Sellainen, Julian, oli kaupunkien syntymisen ja kasvamisen laki ja se oli välttämättömänä seurauksena maaseudun ja maaseutuelämän surkastumisen, häviön ja kuoleman laki. Jos vain yksityiskapitalismin aikakausi Amerikassa olisi kestänyt tarpeeksi kauan, niin maaseudun olot olisivat alentuneet samallaisiksi kuin ne olivat Rooman keisarikunnan päivinä ja jokaisen keisarikunnan joka täysin sai kehittyä — nimittäin alueiksi joista kaikki jotka päästä voivat olivat lähteneet etsimään onneansa kaupungeista, jättäen jälelle vain orjia ja päällysmiehiä.

"Ollaksemme oikeuden mukaisia aikalaisianne kohtaan myöntäkäämme että he näyttivät ymmärtävän että kun kaupunki nieli maaseudun, ei se mitään hyvää ennustanut sivistykselle, ja he olisivat nähtävästi olleet mielissään, jos olisivat jonkun parannuskeinon siihen löytäneet, mutta eivät ollenkaan huomanneet että kun se oli välttämätön seuraus yksityiskapitalismista, voitiin se parantaakin vain sen hävittämisellä."

"Mutta miten", sanoin, "yksityiskapitalismin poistaminen ja kansallistutetun talousjärjestelmän perustaminen vaikutti kaupunkien kasvamisen lakkaamiseen?"

"Siten että markkinapaikkain tarve työn ja kauppatavaran vaihtoa varten poistettiin", vastasi tohtori. "Kaupunkeihin järjestetyt vaihtomukavuudet yksityiskapitalismin aikana tulivat kokonaan tarpeettomiksi ja sopimattomiksi tuotannon ja jaon kansallisen järjestämisen jälkeen. Maan tuotteita ei enää käsitelty eikä jaettu kaupunkien välityksellä, paitsi jos ne tuotettiin ja kulutettiin siellä. Kaikille paikkakunnille luovutettujen tavarain laatu sekä kaikilta vaadittu teollisuuspalveluksen määrä oli sama. Kun taloudellinen yhdenvertaisuus hävitti sekä rikkaat että köyhät, niin kaupungit eivät enää olleet paikkoja missä suurempaa ylellisyyttä voitiin nauttia tai näytellä kuin maaseudullakaan. Työnteon määräys ja työtilaisuuksien ylläpito kaikille samoilla ehdoilla riisti eri paikkakunnilta elinkeinoja auttavat etuoikeudet. Sanalla sanoen, ei ollut enää mitään aihetta minkä nojalla joku henkilö olisi voinut pitää kaupunkielämää maaseudun elämää parempana, ellei pitänyt yhteen kasaantumisesta vain sen kasaantumisen takia. Näiden olosuhteiden vallitessa ette pitäne outona että kaupunkien kasvaminen loppui ja niiden asukkaat alkoivat harveta heti kun vallankumouksen vaikutukset alkoivat käydä selviksi."

"Mutta teillä on kaupunkeja yhä vielä?" huudahdin.

"On kyllä — se on meillä on paikkakuntia, missä asukkaita suurkaupungeista ei ole hävinnyt, mutta niiden väestö on vain pieni osa siitä mitä sitä on ollut."

"Mutta Boston on varmasti paljon hienomman näköinen kaupunki kuin minun aikanani."

"Kaikki nykyajan kaupungit ovat paljon hienompia ja kauniimpia joka puolelta kuin niiden edeltäjät ja äärettömän paljon sopivampia ihmisten asua, mutta jotta ne sellaisiksi saatiin, oli välttämätöntä päästä niiden liikaväestöstä. Tätä nykyä on Bostonissa ehkä vain neljäs osa siitä ihmismäärästä joka asui samain rajojen sisällä teidän aikanne Bostonissa, ja yksinkertaisesti sentakia että oli neljä kertaa enemmän ihmisiä niiden rajain sisällä kuin voitiin majoittaa ja ylläpitää ympäristön mukaan silmällä pitäen nykyistä terveellisen ja mukavan elämän aatetta. New York, joka on ollut paljon pahemmin täyteen sullottu kuin Boston, on menettänyt vielä paljon enemmän entisestä väestöstään. Jos kävisitte Manhattan saarella, niin arvelen että ensimmäinen vaikutelmanne olisi että teidän aikanne Central Park on laajentunut Batterysta aina Harlemin jokeen asti, vaikka itse asiassa paikka on pikemmin tiheämpään rakennettu kuin nykyaikainen käsitys sietäisi, siellä kun asuu noin kaksisataa viisikymmentä tuhatta ihmistä puistojen ja lähteitten keskellä."

"Ja te sanotte että tämä ihmeellinen väestön väheneminen tapahtui heti vallankumouksen jälkeen?"

"Silloin se alkoi. Ainoa keino millä vanhain kaupunkien ääretön väestö voitiin saada mahtumaan niin pienelle tilalle oli pakata heidät kuin silakat vuokrakasarmeihin. Heti kun oli päästy siitä selville että jokaisen tulee saada todella hyvät ja yhtä hyvät asunnot, seurasi siitä että kaupunkien täytyi menettää suurimman osan väestöstään. Näille täytyi varata asuntoja maaseudulla. Tietysti niin ääretöntä työtä ei voitu loppuun saattaa heti, mutta siihen käytiin käsiksi kaikella mahdollisella kiireellä. Ihmisten kaupungeista vaelluksen lisäksi, sentakia ettei siellä ollut tilaa heidän kunnollisesti asua, tapahtui myös suuria poisvirtauksia toistenkin puolelta, joita nyt, kun kaupunkielämästä kaikki taloudelliset etuisuudet olivat loppuneet, viehätti maaseudun luonnollinen suloisuus; helposti siis huomaatte että ensimmäisen vallankumouksen jälkeisen vuosikymmenen suurena tehtävänä oli varustaa koteja kaikkialla niitä varten jotka halusivat kaupungeista lähteä. Maaseudulle vetävää liikettä jatkui, kunnes kaupungit olivat tyhjentyneet liikaväestöstään ja mahdollista oli tehdä perinpohjaisia muutoksia niiden järjestelyn suhteen. Suuri osa vanhoja rakennuksia ja kaikki rumat, korkeat ja epätaiteelliset revittiin alas ja tilalle laitettiin matalata, leveätä ja tilavaa laatua olevia rakennuksia, joka olivat sovellutetut uusien elintapojen mukaisiksi. Puistoja, puutarhoja ja tilavia kenttiä lisättiin kaikkialle ja kulkujärjestelmä muodostettiin siten että siitä meteli ja pölyäminen lakkasi ja lopuksi sanalla sanoen teidän aikanne kaupunki muutettiin nykyajan kaupungiksi. Kun se siten oli saatu yhtä hauskaksi elinpaikaksi kuin oli maaseutukin, lakkasi kansan vaellus kaupungeista ja tasapaino saatiin perustetuksi."

"Minusta tuntuu", huomautin, "että joka tapauksessa kaupungeissa, kun niihin kansaa enemmän on keskittynyt, täytyy yhä olla jonkun verran parempi yleinen palvelus kuin pikku kylissä, sillä luonnollisesti sellaiset mukavuudet kysyvät vähemmän kustannuksia siellä missä tiheämmässä asuva väestö on ylläpidettävä."

"Siinä suhteessa", vastasi tohtori, "jos joku henkilö haluaa asua jossain etäisessä kolkassa kaukana naapureista täytyy hänen alistua muutamiin epämukavuuksiin. Hänen tulee noutaa tarpeensa lähimmästä yleisestä puodista ja luopua moninaisista yleisistä mukavuuksista joita lähempänä toisiaan asuvat saavat nauttia; mutta ollakseen todella poissa näiden mukavuuksien ulottuvilta täytyy mennä sangen kauas. Teidän tulee muistaa että nykyaikana liikenne- ja kulkulaitoskysymykset sekä yleisiä että yksityisiä tarkoituksia varten ovat niin täydellisesti ratkaistut että välimatkat jotka teidän aikananne olivat mahdottomat ovat nykyään merkitystä vailla. Viiden ja kymmenen mailin päässä olevat kylät ovat yhtä lähellä yhteiskunnallisen kanssakäymisen ja taloudellisen hallinnon suhteen kuin teidän kaupunkinne vierekkäiset vaardit. Joko omillansa tai yhdessä toisten pienempäin kyläkuntain kanssa he nauttivat kaikellaisia yleisiä mukavuuksia yhtä täydellisesti kuin kaupunkilaisetkin. Kaikilla on yleiset puodit ja keittiöt sekä telefooni- ja jakamisjärjestelmä, yleiset kylpylaitokset, kirjastot sekä korkeimmat kasvatuslaitokset. Ja mitä tulee heille varattujen palvelusten ja mukavuuksien laatuun, niin ne ovat ehdottomasti yhtä oivalliset kuin missä tahansa. Telefoonin ja elektroskoopin avulla joka puolella maata asuvat, vaikka olisivat miten syvälle uppoutuneet metsiin ja vuorille, voivat sitäpaitsi nauttia teaattereista, konserteista ja puheista aivan yhtä edullisesti kuin suurempienkin kaupunkien asukkaat."

METSÄIN ELPYMINEN.

Yhä me liitelimme mailin toisensa perästä sisämaata kohti ja yhä alla oleva maanpinta oli samoin puistomaisen näköinen kuin kaupungin läheisimmässä ympäristössäkin. Jokainen luonnon piirre näytti tulleen ihannoiduksi ja kaikki sen salaiset merkitykset olivat esille tulleet täydellisen maisemataiteilijan rakastavan neron kautta, ja ihmistyöt loistivat täydellisessä sopusoinnussa luonnon kasvojen rinnalla. Sellaiset rakennelmat eivät olleet varsin harvinaisia minunkaan aikanani, jolloin suurkaupungit valmistelivat kalliita huvituskenttiä, mutta en ollut koskaan kuvitellutkaan mitään tällaisessa asteikossa.

"Miten pitkälle tätä puistoa kestää?" kysyin vihdoin. "Sillä ei näytä olevan mitään loppua."

"Se ulottuu Tyyneeseen mereen", vastasi tohtori.

"Tarkoitatteko että koko Yhdysvallat ovat tällä tavoin muodostetut?"

"Ei juuri tällä tavalla suinkaan, vaan sadoilla eri tavoilla maan pinnan luonnollisten edellytysten mukaan ja mitä vaikuttavimmin sen kanssa sopusoinnussa. Tällä alueella esimerkiksi, missä on harvoja jyrkkiä luonnon piirteitä saavutettiin paras vaikutus hymyilevällä rauhallisella maisemalla, jossa on niin paljon yksityisiä vaihtelevaisuuksia kuin mahdollista. Vuorialueilla päinvastoin, jossa luonto tarjoaa vaikutelmia joita ihmisen taito ei voi vahvistaa, on toimintamuotona ollut antaa kaiken olla ehdottomasti luonnon jäljellä, vain liikenteen ja katselemisen välttämättömät mukavuudet varaten. Kun käytte White Mountainilla tai Berkshire Hillillä, huomaatte luullakseni niiden lammet olevan perkamattomammat, kosket hurjemmat, metsät tuuheammat ja jylhemmät kuin sata vuotta sitten. Ainoat todistukset ihmisten kätten töistä joita siellä löytyy ovat tiet jotka johtavat jokaiseen vuoren solaan ja kukkulan huipulle, saattaen matkustajan nähtäville luonnon kaiken viileyden jylhyyden ja kauneuden."

"Mitä metsiin tulee, niin eipä ole minun tarvis käydä vuorilla huomatakseni että puut eivät ainoastaan ole säännöllisesti paljon tuuheammat, vaan niitä on äärettömän paljon enemmän kuin minun aikanani."

"Niin", sanoi tohtori, "olisipa merkillistä, ellette huomaisi erotusta maisemassa. Sanotaan että on nykyään viisi tai kymmenen puuta siinä missä vain oli yksi teidän aikananne ja suuri osa noista joita tuolla alhaalla näette ovat 75-100 vuoden vanhoja, laskien syntynsä metsien uudelleen elpymisestä asti."

"Mikä oli metsien uudelleen elpyminen?" kysyin.

"Se oli metsien korjaaminen vallankumouksen jälkeen. Yksityiskapitalismin aikana yksityisten ahneus tai tarve oli johtanut niin yleiseen metsien haaskaamiseen että virrat paljon kuivuivat ja maata alituiseen kiusasi kuivuus. Vallankumouksen jälkeen huomattiin että mitä tärkein tehtävä oli maan uudelleen metsittäminen. Tietysti on ottanut kauan aikaa ennenkuin uudet istutukset ovat täydellisiksi kasvaneet, mutta luullakseni noin viisikolmatta vuotta sitten metsitysaikeet saatiin täydelliseen kuntoon ja muinaisen haaskauksen viimeiset jäljet katosivat."

"Tiedättekö", sanoin vihdoin, "että muuan maisemasta puuttuva piirre vaikuttaa minuun yhtä paljon kuin mikään mikä siinä on."

"Mitä siitä puuttuu?"

"Heinäniityt."

"Oh niin, ei ole ihme, jos sen huomaatte puuttuvan", sanoi tohtori. "Minä ymmärrän että teidän aikananne heinä oli pääasiallisin sato Uudessa Englannissa."

"Aivan niin", vastasin, "ja nyt luullakseni te ette heiniä käytä ollenkaan. Hyvä isä, miten suuri tärkeitten toimien joukko sekä ruuan että työn alalla onkaan eläinten käyttämisen lakattua päässyt käytäntöön ihmisten toiminnassa ja harrastuksissa!"

"Niinpä todellakin", sanoi tohtori, "ja aina yhteiskunnallisten olojen merkittäväksi korjaukseksi, vaikka tuntunee kiittämättömältä niin sanoa. Esimerkiksi hevosten laita. Sen kauan kärsineen ihmisen palvelijan päästyä hyvin ansaittuun lepoon, tulivat tasaiset, kestävät ja puhtaat maantiet vasta mahdollisiksi; pöly, lika, vaara ja epämukavuus lakkasivat olemasta matkustuksen välttämättömiä tapauksia.

"Hevosten käyttämisen lakattua oli mahdollista kaventaa maanteitä puolella tai kolmanneksella, rakentaa ne sileiksi ja kovapintaiseksi ruohikosta toiseen johon ei mitään maata jäänyt tuulen eikä sateen liikutettavaksi, ja sellaiset tiet kun ne kerran ovat rakennetut kestävät kuin tiet eivätkä ne koskaan kasva tukkoon rikkaruohoja. Nämä polut jotka tunkeutuvat maan joka soppeen ja kolkkaan, tekevät yhdessä sähkömoottorien kanssa matkustuksen sellaiseksi ylellisyydeksi että me kaikki lyhyet matkat, ja ellei aika ole tiukalla niin pitkätkin, suoritamme omilla kulkuneuvoillamme. Jos maalla kulku olisi jäänyt samaan tilaan missä se oli hevosista riippuessaan, niin ilmavaunun keksiminen olisi voimakkaasti vietellyt ihmisiä kohtelemaan maata samoin kuin linnut tekevät — vain paikkana minne laskeutua joskus lentojen välillä. Nyt näin ollen me pidämme yhdenarvoisena kysymystä, onko miellyttävämpää leijua halki ilman kuin liukua maata myöten, liike kun on jotenkin yhtä pehmeää, äänetöntä ja helppoa kummassakin tapauksessa."

"Myöskin ennen vuotta 1887", sanoin, "oli polkupyörä pääsemässä sellaiseen suosioon ja sähkön edellytykset alkoivat kangastaa niin suurina että ennustava kansa alkoi arvella hevosten päivien menneen ohi. Mutta luultiin että vaikka se voidaankin hyljätä tien käytännössä, niin sen täytyy aina pysyä välttämättömänä moninaisissa farmityön tarkoituksissa, ja niin olisin minäkin olettanut. Miten sen laita on?"

KAHDENNENKYMMENENNEN VUOSISADAN MAANVILJELYS.

"Odottakaahan hetkinen", vastasi tohtori; "kun olemme laskeutuneet hiukan alemmaksi, annan teille käytännöllisen vastauksen."

Kun olimme laskeutuneet ehkä noin tuhannen jalan korkeudelta parin sadan korkeudelle, tohtori sanoi:

"Katsokaa tuonne alas oikealle."

Katsoin ja näin suuren pellon josta elo oli leikattu. Sen pinnalla liikkui jono suuria koneita joiden takana maa aaltoili ruskeina, kankeina laineina. Kussakin koneessa seisoi tai istui keveässä asemassa nuori mies tai nainen aivan sen näköisenä kuin olisi ollut huvimatkalla.

"Nähtävästi", sanoin, "nämä ovat auroja, mutta mikä niitä kuljettaa?"

"Ne ovat sähköauroja", vastasi tohtori. "Näettekö tuota käärmeenmuotoista köyttä joka laahaa murrettua maanpintaa pitkin kunkin koneen jälessä? Se on johtolanka jota myöten voima otetaan. Huomatkaa nuo patsaat säännöllisten matkojen päässä pellolla. Tarvitsee vain kiinnittää tuollaisen johtolangan patsaaseen saadakseen voimaa joka mihin maanviljelyskoneeseen tahansa kiinnitettynä antaa liikekykyä miehen voimasta aina sataan hevosvoimaan asti eikä ohjaamisessa tarvitse muuta voimaa kuin mikä lapsen sormissa on."

Eikä vain tätä, vaan minulle edelleen selitettiin että tämän taipuvan johtolankajärjestelmän avulla saatiin kaikellaista sähkövoimaa ei ainoastaan kaikkiin niihin raskaisiin toimiin, joita ennen eläimet tekivät, vaan myös käsityökaluihin — lapioon, tarikkoon ja hankoon — joita käyttääkseen farmarin minun aikanani oli pakko taivuttaa omaa selkäänsä, vaikka olisi miten hyvin ollut varustettuna hevosvoimalla. Ei ollut todellakaan mitään työkalua, olipa se miten pieni tahansa, selitti tohtori, jota käytettiin maanviljelyksessä tai muussa työssä, johon tätä moottoria ei olisi voinut sovittaa, joten työn tekijälle jäi vain laitoksen sovittaminen ja ohjaaminen.

"Yhdellä meidän lapiollamme", sanoi tohtori, "voi ymmärtäväinen poika kaivaa ojaa tai mailin matkan perunoita nopeammin kuin miesjoukko teidän aikananne, käyttämättä suurempaa ponnistusta kuin käsirattaita työntäessään."

Minulle oli useampia kertoja kerrottu että nykyistä farmityötä pidettiin yhtä haluttuna kuin mitä tointa tahansa, mutta kun olin vanhastaan käsittänyt maanmiehen toimen erikoisen raskaaksi, en ollut osannut ymmärtää, miten näin saattoi olla asian laita. Nyt se alkoi näyttää mahdolliselta.

Tohtori arveli että mahdollisesti haluaisin astua maalle ja tarkastaa hiukan nykyisen farmarin laitoksia, ja mielelläni suostuin siihen. Mutta ensin hän käytti hyväkseen korkeata asemaamme osottaakseen minulle sitä rautatieverkkoa jota myöten koko farmikuletus tapahtui ja joiden avulla elo, kun se oli korjattu, vietiin jos haluttiin lähettää suoraan ilman pitempiä käsittelyjä minne paikalle tahansa maassa. Astuttuamme vaunusta kuljimme pellon poikki lähinnä olevaa auraa kohti, jonka kuljettajana oli tummatukkainen nuori nainen maukkaasti puettuna, jollaista olentoa varmasti ei yksikään yhdeksännentoista vuosisadan farmipelto ikinä ollut nähnyt. Hänen suloisena istuessaan kiiltävän metallihirviön takana joka kulkiessaan penkoi maata peloittavilla sarvillaan, saatoin vain muistella Europaa härkänsä selässä. Jos hänen kuvansa lie ollut yhtä viehättävä kuin tämän nuoren naisen, niin varmasti voidaan Jupiterille antaa anteeksi että hänen kanssaan läksi karkuteille. [Tarkoitetaan kreikkalaista satua, jonka mukaan Jupiter ryösti Foinikian kuninkaan Agenorin tyttären, Eusopian, ja muuttaen itsensä härän muotoon ui kauniin saaliinsa keralla meren poikki Kreetan saarelle. Suom. muist.]

Meidän lähetessämme hän pysäytti auran ja miellyttävästi kääntyi puoleemme tervehtien. Selvää oli että hän tunsi minut ensi näkemällä, kuten arvattavasti kuvani levittämisen vuoksi jokainen näytti tekevän. Se mielenkiinto millä hän minua katseli olisi tuntunut imartelevalta, ellen olisi tiennyt että se kokonaan johtui olemisestani luonnon oikkuna eikä ollenkaan oman persoonani takia.

Kun kysyin häneltä mitä laatua eloa he aikoivat kylvää tähän aikaan, hän vastasi että kyntäminen tapahtui vain samoin kuin monilla muilla paikoin maaperän kunnossa pidon vuoksi.

"Me käytämme tietysti sangen monia lannoituskeinoja", hän sanoi, "mutta arvelemme että maa itse on paras lannoittajansa, jos sitä pidetään liikkeessä."

"Epäilemättä", sanoin, "työ on paras maan lannoittaja. Niin vanha asianymmärtäjä kuin Aisapos opettaa meille niin tarinassaan 'Maahan kätketty aarre', mutta se oli pelottavan kallis lannoituskeino minun aikanani, kun se oli tuotettava ihmisten ja eläinten lihaksien avulla. Yksi kyntö vuodessa oli kaikki mitä farmarimme voivat aikaan saada, ja sekin melkein heidän selkänsä katkasi."

"Niin", hän sanoi, "olen lukenut niistä ihmisparoista. Nyt näette asiain olevan toisin. Niin kauan kuin vuoksi ja luode nousee ja laskee kahdesti päivässä, lukuunottamattakaan tuulia ja vesitulvia, ei ole mitään syytä miksi emme kyntäisi joka päivä jos se on tarpeellista. Luullakseni on arveltu että noin kymmenkerroin se voimasumma käytetään nyt kutakin eekkeriä kohti maan muokkauksessa kuin entisaikoina oli mahdollista aikaan saada."

Käytimme jonkun aikaa farmin tarkastamiseen. Tohtori selitti ojitus- ja pumppujärjestelmän joiden kummankin avulla sateen liijallisuutta tai niukkuutta vastaan voidaan suojautua ja antoi minulle tilaisuuden tutkia yksityiskohtia myöten muutamia niitä ihmeellisiä työkapineita joita hän oli kuvaillut ja jotka todella eivät vaatineet työn tekijältä mitään lihasten käyttöä, vain mieltä käyttämisessä.

Yhteydessä farmin kanssa oli suuri kasviksien istutuslaitos, josta ihmiset saavat tuoreita kasviksia talvella, ja sielläkin me kävimme. Uutteran viljelyksen ihmeet, joita näin siinä suuressa rakennuksessa, eivät tietysti hämmästyttäisi ketään lukijoistani, mutta minulle tuotti alati unohtumattoman vaikutuksen se näky, mitä oli voitu saada kasveista kun kaikki valon, lämmön, kosteuden ja maaperän sekoituksen mahdollisuudet ovat kokonaan käytettävissä. Minusta tuntui kuin olisin varkain pujahtanut itse Luojan laboratorioon ja tavannut hänet näkyvin käsin muodostelemassa maan tomua sekä näkymätöntä ilmaa elämän muotoihin. En ollut koskaan ennen nähnyt kasvien todellisesti kasvavan ja olin pitänyt Intian silmänkääntäjäin temppuja petoksena. Mutta täällä näin niiden nostavan päätänsä, kehittävän silmikoltansa sekä avaavan kukkasiansa hetkessä jota silmä saattoi seurata. Tunnustan että vakavasti kuuntelin kuullakseni niiden kuiskivan.

"Minun aikanani kasviksien viljelystä sinä aikana jolloin ne eivät ulkona kasvaneet toimitettiin vain siinä määrässä että voitiin täyttää suurrikkaitten aivan pienen luokan kysyntää. Ajatus että sellaisia tarpeita varattaisiin kohtuhinnoilla koko yhteiskunnalle, niinkuin nykyään tehdään, ei tietysti ollut uneksittavissakaan."

Lähtiessämme kasvihuoneesta iltapuoli oli kulunut ja päivä laskemassa. Nousimme nopeasti niin korkealle että sen säteet vielä meitä lämmittivät, ja laskimme kotia kohti.

Voimakkaimpana kaikista vaikutuksista, mitä olin minulle niin ihmeellisenä iltapuolena saanut, pysyi mielessäni vahvimmin painuneena tämä viimeinen — nimittäin saamani suoranainen opetus maanviljelysolosuhteiden muuttumisesta, ihmisten suuren alkuperäisen ja päätoiminnan sekä kaiken teollisuusjärjestelmän perusteen muuttumisesta. Vihdoin sanoin:

"Kun kerran olette niin menestyksellisesti suoriutuneet toisesta minun aikanani tunnetusta maanviljelystoimen pääpainajaisesta — nimittäin sen liiallisesta työn vaativaisuudesta — niin epäilemättä olette myös osanneet poistaa toisenkin, joka oli yksinäisyys, erossa olo, yhteisen kanssakäymisen ja yhteiskunnallisen sivistyksen puute, mikä farmarin elämässä oli piirteenä."

"Kukaan ei varmastikaan tekisi farmityötä", vastasi tohtori, "jos se yhä edelleen olisi joko erossa muista tai enemmän työtä vaativaa kuin muukaan toimi. Maanviljelijä ei yhteiskunnalliseen ympäristöönsä nähden ole millään muotoa eri asemassa kuin käsityöläinen tai mikä muu työn tekijäin luokka tahansa. Hän asuu samoin kuin toisetkin missä häntä huvittaa, ja heitä kuljettavat sellaisinaan asunto- ja toimipaikkansa väliä nopeakulkuiset kulkulinjat joita on maassa ristiin rastiin. Farmityö ei enää vaadi farmilla elämään, paitsi jotka siitä pitävät."

"Farmarin elämän ehtona vuodenaikojen vaihtelun takia", sanoin, "on aina ollut vaihtelu kevyen työn ja sellaisten aikojen välillä jotka vaativat erikoista vireyttä, kuten kylvö ja korjuu, jolloin äkkinäinen moninkertaisen työvoiman tarve on pakottanut mitä ankarimpiin ponnistuksiin toisin ajoin. Tämä vaihtelu liian vähän ja liian paljon työn välillä lienee luullakseni yhä jatkumassa ja erottaa maanviljelyksen muista toimialoista."

"Epäilemättä", vastasi tohtori, "mutta tämä vaihtelu, johon ei ollenkaan kuulu enemmän ponnistusten suunnaton vähennys kuin työn tekijäin liikanainen työntökään, antaa virvoitustilaisuuksia jotka erikoista viehätysvoimaa lisäävät maanviljelystoimelle. Kylvön ja korjuun ajat ovat tietysti enemmän tai vähemmän erilaisia eri osissa niin laajaa maata kuin tämä on. Tämä seikka saattaa mahdolliseksi sen että menestyksellä voidaan kullekin osalle varata niin paljon ylimääräistä työväestöä toisista piireistä kuin tarvitaan. Ei ole ollenkaan tavatonta muutaman päivän ilmoitusajalla saada satatuhatta työn tekijää alueelle missä on erikoinen tilapäinen työn kysyntä. Innostus näihin suuriin joukkoliikkeisiin on huomattava, ja täytyy olla jotakin saman tapaista joka teidän aikananne nähtiin armeijain kokoomisessa ja marssittamisessa sotaan."

Lipuilimme hetken äänettöminä hämärtyvän avaruuden halki.

"Todellakin, Julian", sanoi tohtori vihdoin, "mikään teollisuusmuutos teidän aikanne jälkeen ei ole ollut niin täydellinen, eikä mikään varmaankaan ole koskenut niin suurta osaa ihmisistä kuin se mikä maanviljelyksen osaksi on tullut. Runoilijat Virgiliuksesta lähtien ja ennen häntä ovat maalaistoiminnassa ja maanviljelyksessä nähneet mitä suotuisimmat ehdot rauhalliseen ja onnelliseen elämään. Heidän kuvitelmiaan tässä suhteessa ovat kuitenkin nykyaikaan asti pilkkaillet maanviljelyksen todelliset olosuhteet, jotka ovat liittoutuneet tehdäkseen farmarin, koko maailman ylläpitäjän kohtalon raskaammaksi, vaikeammaksi ja toivottomammaksi kuin niitä mikään muu ihmisluokka on kärsinyt. Aina maailman alusta viime vuosisataan asti on maaperän jalostaja ollut mitä surkuteltavin olento historiassa. Kaikilla orjuuden aikakausilla hänen osansa on ollut olla orjain alimpana luokkana. Sitten kun orjuus katosi hänen toimensa on ollut tukalin, ankarin ja epätoivoisin. Hän kärsi enemmän kuin palkkalaisen köyhyyttä saamatta hänen vapauttaan huolien suhteen, ja kaikkea kapitalistin sydämmen ahdistusta omaamatta hänen korvaavain voittojensa toivoa. Toiselta puolen hän oli riippuvainen tuotteistaan enemmän kuin mikään muu luokka luonnon oikuista, kun taas toiselta puolen niiden käyttämisen suhteen hän oli täydellisemmin välittäjän armoilla kuin kukaan muu tuottaja. Mahtoi hän ajatella, kumpi oli sydämmettömin luonto vai ihminenkö. Jos huono vuosi sattui, farmari menehtyi, jos oli hyvä vuosi, välittäjä vei voiton. Seisoen kuin puhvarin luonnon voimain ja inhimillisen yhteiskunnan välillä, hän oli toisen kuritettavana vain siihen asti kuin toinen hänet tölmäsi luotaan. Maahan kiinnitettynä hän joutui kaupunkien kauppaorjuuteen melkein yhtä täydellisesti kuin oli ollut feodaalinen orjuus. Erillään olevan ja yhteiskunnasta irtautuneen elämänsä vuoksi hän oli kömpelö, oppimaton, sivistyksestä osaton, tilaisuuksia vailla itsensä parantamiseksi, vaikkakin hänen katkera raatamisensa olisi jättänyt hänelle intoa tai aikaa sen varalle. Siitä syystä kaupungin asukkaat pitivät häntä johonkin alempaan rotuun kuuluvana Kaikissa maissa, kaikkina aikoina maalaista on pidetty sopivana pilkkatauluna lurjusmaisten kaupungin asukkaitten puolelta. Kaupungin katujen nälkiintynyt köyhälistö on pilkannut farmaria moukaksi. Ei ole ketään ollut hänen puolestaan puhumassa ja hänen karkeita epäselviä valituksiaan on ivaten kohdeltu. Bileam ei enemmän hämmästynyt, kun aasi jolla hän ratsasti nuhteli häntä kuin Amerikan johtoluokat näyttävät hämmästyneen farmarien viime vuosisadan lopulla ryhtyessä vaatimaan jotakin sanomista maan hallituksessa.

"Toisin ajoin historian kuluessa on farmarien asema lyhyitä ajan jaksoja ollut siedettävää. Englannin pikkutilallinen oli kerran lyhyen ajan sellaisena joka aatelistoa silmiin katsoi. Myöskin Amerikan farmari yhdeksännentoista vuosisadan puolivälille asti nautti maanviljelyksen kulta-aikaa. Silloin lyhyen aikakauden, tuottaen pääasiassa käytäntöä eikä välikäsien myyntiä varten, hän oli itsenäisin ihmisistä ja nautti alkuperäistä ylellisyyttä. Mutta, ennenkuin yhdeksästoista vuosisata oli ehtinyt viimeiselle kolmannekselleen oli Amerikan maanviljelys kulkenut pääasiallisesti sopusointuisen aikakautensa läpi ja yksityiskapitalismin välttämättömän toiminnan vaikutuksesta farmari alkoi luisua alaspäin orjuuden tilaa kohti joka kaikkina edellisinä aikoina oli ollut hänen tavallinen asemansa ja täytyi olla ijankaikkisesti, niin kauan kuin ihmisten taloudellista riistämistä ihmisten kautta oli jatkuva. Jossain suhteessa taloudellinen yhdenvertaisuus tuotti samallaisen siunauksen jokaiselle, mutta kahdella luokalla oli erikoisesti syytä tervehtiä sitä korkeamman aseman tuottajana heille syvemmästä alennustilasta kuin kenellekään muulle. Toinen näistä luokista oli naisluokka, toinen farmarit."