XXXXII.

AAVEITTEN YÖ.

Sen jälkeisenä yönä, jona anarkistikokous pidettiin Hampsteadissa, sattui Lontoossa monta salaperäistä tapausta, joita ei varmaan milloinkaan saada selvitetyiksi. On olemassa vain yksi mies, joka voisi luoda valoa näihin asioihin, mutta hän ei puhu enempää kuin mitä itse haluaa. Ja tässä tapauksessa hän tahtoo vaijeta.

Journalistiselta kannalta näytti asia seuraavan laatuiselta:

Kaksi hieman humalaista henkilöä taivalsi kotiin eräästä klubista Hyde Parkissa. Yö oli kirkas, mutta pimeä. He puhelivat äänekkäästi, he naureskelivat ja huusivat, ja mitä ollakaan rupesivat verryttelemään itseänsä hyppäämällä pukkia. Lähestyi muuan poliisikonstaapeli ja neuvoi heitä esiintymään vähän hillitymmin, syntyi kiivas sanavaihto, joka päättyi miesten pidättämiseen. Lain valvoja otti molemmat kiihtyneet gentlemannit mukaansa, mutta puiston ulkosyrjässä päästi hän säikähtyneenä kummankin.

Sillä eräällä penkillä istui muuan mies, joka loisti aivan kuin olisi ollut fosforilla voideltu tahi rikissä palamaisillaan, ja pienet kellanvihreät liekit näyttivät nuolevan hänen ruumistansa kuin mikäkin helvetin tuli.

Molemmat gentlemannit, jotka olivat matkalla poliisivartioon, säikähtivät yhtä kovasti. Näyttihän ihan siltä kuin saatana itse olisi harjoittanut elkeitänsä ihan keskellä Lontoon sydäntä.

Joka tapauksessa tointuivat miehet vähitellen säikähdyksestänsä. Kaikkihan voidaan selittää, ja nämä humalaiset kansalaiset päättivät tutkia fosforiloisteista ilmiötä. He suorittivatkin hätäisen katselmuksen ja havaitsivat, että mies, joka näytti Puolan juutalaiselta, oli jättänyt kammottavan maallisen majansa ja oli kuollut.

Kun konstaapeli ilmoitti tapauksen päivystävälle komissariolle, tuli tämä melko vakavaksi Hän oli juuri ottanut vastaan tiedonannon, että Fleet Streetin varrella oli tehty murto erääseen pankkiin. Varkaat olivat saaneet puhkaistuksi panssariholvin. Olivatpa saaneet haltuunsa pääkassankin. Sitävastoin eivät he olleet saaneet viedyksi pois mitään saaliistansa, sillä kun vartia mitään aavistamatta teki tavallisen kierroksensa, sai hän taskulamppunsa heikossa valossa nähdä näyn, mikä sai hänet horjumaan.

Eräässä huoneista panssariholvin edessä istui kaksi miestä, edessään haljennut rahasäkki. Suuret setelit makasivat kultarahojen ohella hajallaan lattialla. Kun rahat myöhemmin laskettiin, havaittiin että niitä oli noin 100 000 puntaa. Mutta varkaat tuijottivat tuohon suureen omaisuuteen jäykin, kiillottomin silmin, ja heidän ruumiinsa valaisivat kuin kiiltomadot.

Säikähdyksissään hukkasi vartija ensin taskulamppunsa ja toimeenpani sitten hälyytyksen. Siihen ei kuitenkaan ollut oikeastaan mitään aihetta, koskapa varkaat eivät liikahtaneet mihinkään, eivätkä rahat itsestänsä lähteneet kävelemään. Lähetettiin hakemaan lääkäriä, mutta hänen tullessansa olivat kaikki valot sytytetyt jotenka hän ei saanut nähdä kuinka kauniin vihreästi valaisevia nuo molemmat kummitusvarkaat olivat. Hän totesi heidän kuolleen sydänhalvaukseen. Varmuuden vuoksi vietiin ruumiit pois lääkeopillisesti tutkittaviksi.

Yhdessä näiden Lontoon pahimman kuonan surullisien jätteiden kanssa ilmestyi neljä muuta ruumista. Ne löydettiin eräästä ravintolasta Sohossa ja niiden joukossa oli paikan isäntä itse. Se lääkäri, joka oli kutsuttu paikalle, sanoi että häntä lähetti hakemaan isännän vaimo. Mikäli voitiin käsittää, oli kaikki neljä kuollut hiljaa, kenenkään siihen kiinnittämättä huomiota. He olivat ikäänkuin nukahtaneet pois kesken jotakin liikettä. Isäntä oli juuri ryhtynyt sekoittamaan kokteilia, ja oli parhaillaan kaatamassa giniä erääseen lasiin, kun kuolema hänet tavoitti. Hän ei ollut luhistunut kokoon, vaan jäykistynyt kuin suolapatsas. Hän piteli vielä lasia kädessänsä ja hänen kamalat, tumman keltaiset silmänsä olivat himokkaasti kiintyneet sekoitettavaan juomaan.

Molemmat muut vainajat olivat ilmeisesti ulkomaalaisia. He olivat istuneet sanomalehtiä lukemassa. Ensin luultiin heidän vain nukahtaneen, mutta myöhemmin havaittiin että hekin olivat vaipuneet ikuiseen uneen.

Mutta tämä oli vain vähäinen aihe sille ruumiiden tulvalle tänä ikimuistoisena yönä, mikä todettiin kaikissa ruumishuoneissa ja leikkaussaleissa.

Raitiotievaunuissa tavattiin ihmisiä, jotka eivät milloinkaan tahtoneet nousta pois. Kun konduktööri pääteasemalla vaati heiltä uutta maksua, kävikin selville, että he jollakin salaperäisellä tavalla olivat hankkineet itsellensä matkalipun toiseen maailmaan.

Muuan muukalaiselta näyttävä autonohjaaja seisoi ajoneuvoineen samassa paikassa Holbornissa useita tunteja. Kun muuan ohikulkeva herrasmies kääntyi hänen puoleensa kysymällä saisiko lainata tulitikkuja, ei hän saanut mitään vastausta. Silloin herrasmies suutahti, mutta hänen suuttumuksensa kuristuikin hänen kurkkuunsa, kun hän katseli miehen kasvoja. Ne näet olivat merenkarvaiset ja itsestään loistavat, ja silmänsä suorastaan säkenöivät vihreälle. Herra toimitti hälyytyksen, ja autonohjaaja, jolla oli paikka Venäjän lähetystössä, vietiin ruumishuoneeseen muiden salaperäisyyksien kanssa.

Sairaalat ja ruumishuoneet tulivat täten aivan kuin piiritykseen, kunnes jättiläiskaupungissa melkein puhkesi paniikki. Lääkärien vartioasemilla ei sinä yönä pelattu bridgeä, ja "Daily Chronicle" nimitti sitä aaveiden yöksi. Kuolleita oli kaikkialla, viheljäisissä music halleissa, elävienkuvienteattereissa, ravintoloissa ja bordelleissa. Yksityiskodeista ei kuitenkaan tullut juuri ainoatakaan. Ja kaikkein useimmat olivat ulkomaalaisia, kuuluen erääseen määrättyyn kansanluokkaan, joka oli poliisin silmälläpidon alaista.

Oli vielä eräs seikka tässä jutussa, joka erikoisesti herätti Scotland Yardin huomiota. Useimmilla vainajista tavattiin aseet. Näytti siltä että nämä vainajat olisivat pelänneet jotakin — tahi kenties suunnitelleet jotakin hyökkäystä. Se asekokoelma, mikä saatiin näiltä kuolleilta, oli oikein komea, mutta laadultaan melko omituinen. Paitsi revolvereita, veitsiä ja tikareita, oli jokaisella heistä pieni pommi ommeltuna nuttuun. Ne näyttivät kutakuinkin vaarattomilta, mutta tämän alan erikoistuntijat saattoivat todeta, että ne olivat n.s. pikriinihappopommeja Zimmermanin patenttia.

Myöhemmin kävi selville, että tämä Zimmerman oli yksi niistä miehistä, jotka löydettiin kuolleena ravintolasta Sohon kaupunginosassa.

Yksi seikka oli kuitenkin varma, nimittäin että punaisen terrorin johtomiehet yhdellä iskulla oli saatettu toiseen maailmaan. Poliisi hengähti helpommin, ja kun siitä oli päästy selville, ei tehty mitään tarmokkaampia ponnistuksia itse arvoituksen selvittämiseksi, mikä liittyi tähän Sohon rikollismaailman keskuudessa tapahtuneeseen joukkomurhaan. Selvityksen löytäminen jätettiin tiedemiesten tehtäväksi, ja he ponnistelivatkin tosiaan. He kaivoivat ja etsivät, mutta eivät mitään löytäneet, ei mitään myrkkyä, ei mitään väkivallan merkkiä.

Koko joukon johtajaa etsittiin kuitenkin, mutta Charles Brooktonia ei löydetty mistään. Tylstynein aivoin käyskenteli hän ympäri. Hän oli unohtanut nimensä, tehtävänsä… Myrkylliset valosäteet olivat hänelle olleet armottomia. Ne eivät olleet häntä tavanneet, kun hän oli kohtalotovereittensa ruumiiden suojassa ja ponnisteli sitä usvaa vastaan, mikä laskeutui onnettoman sellonsoittajan sieluun.

Aaveitten yö jäi selittämättömäksi arvoitukseksi kaikille. Se säilyi kuitenkin niiden muistossa, jotka olivat tuon kamalan ilmiön nähneet — tuon gehennan fosfori-ilveen yhteiskunnan kadotettujen sielujen kanssa, jotka jäykästi tuijottavin silmin astuivat inhimillisen mielikuvituksen peloittavimpaan maailmaan, siihen, missä ei tuli milloinkaan sammu.