XXXV.

JUUTALAISPOIKA.

Isabella Duncanin huvilan edustalla Kensingtonissa seisoi pieni 15-vuotias juutalaispoika ja oli ikävissään. Hän seisoi siinä vartioimassa, tunsiko joku mielenkiintoa taloa kohtaan. Charles Brookton oli perusteellinen mies, ja juutalaispojallahan oli hyvää aikaa. Joukkueen johtaja tahtoi tietää, oliko kadonneella Isabellalla joitakin suhteita ja oliko joku hänen takanaan.

Pieni, tumma israeliitta ei ollut nähnyt ketään ihmistä. Hän oli leikkinyt kaneilla ja varustautunut monioilla arvottomilla pikkuesineillä pihamaalta. Aluksi oli hän ollut hyvin varova, mutta kun ei ketään kuulunut, jota hän olisi voinut vakoilla, muuttui hän yhä välinpitämättömämmäksi. Ja niin tapahtui että Jonas Fjeld ja Isabella Duncan yllättivät nuoren herran juuri kun hän huvittelihe pistämällä nuppineuloja erään vanhan kanin takamuksiin.

Pojan huono omatunto kävi selvästi ilmi. Hän kirkui kuin pieni porsas, kun Fjeld tarttui hänen pitkään kaninkorvaansa ja veti hänet sisään huoneeseen.

— Juutalaispojat ovat hyvin harvinaisia tässä kaupunginosassa, lausui hän, jotenka on parasta että hieman tarkemmin tutkimme häntä. Hän on arvattavasti vakoilija. Eipä olisi laisinkaan soveliasta, että Charles Brookton, asioiden tällä kannalla ollessa, saisi tietää, että hänen järjestämänsä omalaatuinen kuolinlento Pohjanmeren yli onkin epäonnistunut. Mutta nyt meillä ei ole aikaa hänen kanssansa. Onko teillä joku kellari, joka on sovelias säilytyspaikka tälle otukselle?

Minkä jälkeen juutalaispoika suljettiin erääseen puolipimeään kellariin, minkä paksut seinät vaimensivat hänen porunsa. Koska hän oli osoittanut suurta mielenkiintoa kaneja kohtaan, sai hän sinne yhden sellaisen leikkitoveriksensa.

Isabellan mennessä sisään pukeutumaan, keskusteli Fjeld puhelimessa. Hän tapasi Burnsin ja kertoi hänelle asiain tilan sekä pyysi häntä järjestämään kaiken, mikä koski Hampsteadissa kuolleen vanhuksen hautaamista. Burns oli kuin tulessa ja tappuroissa.

— Brookton on tullut takaisin kaupunkiin, sanoi hän. Hän valmistaa suurta iskua. Huomenna pidetään suuri rosvojoukon kokous, mutta meidän on mahdoton saada selville missä se tapahtuu… Avustajani sanovat että Charles on aivan raivona ja aikoo 24 tunnin kuluessa Lontoossa päästää valloilleen kaikki helvetin voimat.

Fjeld kävi vakavaksi. Hän meni kellariin ja veti esille juutalaispojan. Nuori herra oli nyt koko joukon paremmalla tuulella, sillä hänen oli onnistunut saada henki kanista, mikä seikka täytti tuon pienen murhaajapennun salaisella ylpeydellä.

Kun hän tuli takaisin ateljeeriin, seisoi siellä Isabellakin. Hän oli nyt kokonaan mustiin puettu ja häneen oli tarttunut ihmeellinen levottomuus.

— Kuulepa, poikaseni, sanoi Fjeld ankarasti, kuka sinun on pyytänyt pitämään silmällä tätä taloa?

Juutalaispoika koetti näyttää typerältä.

— Ei kukaan.

Fjeldin luja koura kosketti hieman pojan käsivartta. Hän huudahti kimakasti.

— Se on siis Brookton, jatkoi Fjeld ja hänen rautaiset sormensa tekivät jälleen pienen liikkeen.

— Niin on, kirkasi poika.

— Vai niin, se on hyvä. Kuulepa nyt, pikku babiani, missä Brooktonilla on tapana pitää kokouksiaan?

— En tiedä… Ai, ai…

— Tänä iltana pidetään suuri kokous. — Missä? Kas niin, suu puhtaaksi vaan, taikka minä likistän sinut kenkävoiteeksi. Ymmärrätkö sitä, sinä lihava kaneelinkuori?… Isäsi kait aikoo myös sinne?

— Aikoo, ulisi poika. Aiotaan pitää kokous nyrkkeilyklubin kellarissa Hampsteadissa…

Fjeld irroitti otteensa pojan kädestä.

— Siltä varalta että olet valehdellut, meillä on kellarissa tynnyrillinen vihreää suopaa, johon pistämme sinut. Jos puhut totta, saat punnan ja tappamasi kanin. Toistaiseksi on sinun jäätävä tänne. Saat pitää hyvänäsi kellarin. Neiti antaa sinulle patjan maataksesi sekä vähän ruokaakin. Mutta älä koetakaan karata, sillä silloin sinun on pestävä musta sielusi valkeaksi vihreällä suovalla.

Juutalaispoika vietiin jälleen kellariin ja hän vakuutti innokkaasti tekevänsä itsensä ansioituneeksi saamaan sekä punnan rahan että kuolleen kanin.

— Kas niin, nyt saimme tietää senkin. Ystävänne Charles Brookton aikoo saada huomenna koko kaupungin kapinaan. On vaadittava uhreja, ja minkä tähden?

— Niin, minkätähden?

— Sentähden että hän on rakastanut teitä.

Nuori nainen naurahti pilkallisesti.

— Hän saa tuntea rakkauteni, lausui hän miltei raa'asti… Minä menen tuohon kokoukseen, lisäsi hän. Meidän on hankittava itsellemme pääsy sinne keinolla millä hyvänsä.

— Se käy kyllä vaikeaksi. Luulenpa melkein, ettei siitä kokouksesta tule yhtään mitään. Ystäväni Ralph Burns pitää varmaankin siitä asiasta huolen.

Isabella laski kätensä hänen käsivarrellensa.

— Rakas tohtori Fjeld, lausui hän, olisin teille ijäti kiitollinen, jos olette poliisille puhumatta missä tuo kokous pidetään. Minä tunnen tuon n.s. nyrkkeilyklubin Hampsteadissa. Se on pieni sali, mutta voitte olla varma siitä, että siellä huomisiltana on koossa Europan pahin kuona. Spartakismin ja bolshevismin kaikkein vastenmielisin roskajoukko on näinä päivinä saapunut Lontooseen. Siinä on joukossa ihmisiä nimeltä Peters, Abram Kornitzky, Verloff ja Zimmerman. Oo — saada kaikki nämä miehet yhdellä kertaa käsiinsä — kootuiksi kuin yhdeksi ainoaksi niskaksi, jolle saa antaa telottajakirveen pudota!… Kuulkaahan, tohtori Fjeld, minulla on jo suunnitelma. Te ette saa minua estää… Ettekö käsitä, että kuollut isä-raukkani huutaa kostoa… Kostoa ja jälleen kostoa…

— Se voi maksaa teille itsellenne henkenne, väitteli Fjeld vastaan.

— Henkeni ei ole minulle minkään arvoinen, vastasi hän torjuvasti.

— Viimeisten 24 tunnin kuluessa olen oppinut tuntemaan teidät. Minusta olisi tuskallista kadottaa ystävyytenne.

Heikko puna nousi Isabellan kasvoille.

— Kuulkaa minua, tohtori Fjeld, sanoi hän lempeästi. Jos olisin tavannut teidät aikaisemmin, olisin ehkä uskonut että elämällä on toinenkin tarkoitus kuin vain kosto.

Norjalainen lääkäri nousi liikutettuna.

— Elämä pettää meitä kaikkia, mutisi hän. Se antaa meille enemmän vihaa kuin rakkautta.

Syntyi parin minutin äänettömyys.

— Minä teen kuten tahdotte, sanoi vihdoin tohtori Fjeld. Mutta yhdellä ehdolla. Jos luotatte minuun, niin kertokaa minulle, kuinka murhasitte Greyburnin ja ne muut.

Isabella nousi säikähtyneenä.

— Te siis tiedätte sen.

— Tiedän.