XXXIII.

BROOKLANDIN KILPARADALLA.

Myöhään eräänä iltapäivänä tuli yksitaso lentäen Brooklandin kilparadalle.

Suuren kilpa-ajoradan ja lentokentän tarkastaja seisoi juuri vakavasti puhumassa Scotland Yardista tulleen herran kanssa, joka tahtoi saada kuulla, oliko kukaan kentän monista lentäjistä päivän kuluessa nähnyt erästä armeijan lentokonetta, joka sangen omituisella tavalla oli kadonnut sotilaiden lentokonevajasta Edinburghin lähellä.

Salapoliisi kertoi juuri lähempiä yksityiskohtia tästä tilaisuudesta, joka paljon muistutti varkautta, mutta jota myös saattoi ajatella mielipuolen teoksi.

— Se lensi itäänpäin, sanoi hän, mutta se tapahtui kai ainoastaan silmienlumeeksi. Sillä ei suinkaan mies Norjaan aikonut. Onpa siinä tavaton kovanonnen kolaus: ilmapallon ja lentokoneen menetys samana päivänä.

Tarkastaja ei vastannut. Hän seisoi kiikari silmiensä edessä ja tarkasteli innokkaasti yksitasoa, joka ilmeisesti valmistautui laskeutumaan maahan.

— Oliko se Handley Pageracer? kysyi hän.

— Oli oikein. Uutta hävittäjätyyppiä.

— Tuolla se on tulossa, sanoi tarkastaja tyynesti. Senlaatuisia ei ole monta tässä maassa.

Salapoliisi oli lentää selälleen ihmetyksestä ja ilosta.

— Sepä vasta on onnenpotkaus, sanoi hän. Toivon teitä auttavan minua vangitsemaan pakolaisen ja varkaan.

— Ilomielin, vastasi tarkastaja. Sallitteko, että käyn sisältä noutamassa revolverin?

Pienellä yksitasolla ei kuitenkaan näyttänyt olevan kovinkaan paha omatunto, kun se rohkealla liukulennolla suuntasi matkansa maata kohden, juuri sen paikan lähelle, missä molemmat hyvin asestetut miehet seisoivat sitä odottamassa.

— Hän osaa taitonsa, mutisi tarkastaja, käsi karkeakaliberisella revolverillaan. Se on varmaan vaarallinen mies.

Heille ei kuitenkaan jäänyt aikaa mielipiteiden vaihtamiseen, sillä kone tanssi jo suuren linnun tavoin yli ruohopeitteisen maan tuskin 50 metrin päässä paikasta, missä salapoliisi ja tarkastaja odottivat uhriaan.

Molemmat herrat toimivat ripeästi ja rohkeasti. Samassa silmänräpäyksessä, kun yksitaso pysähtyi, lepäsi tarkastajan käsi sen siivellä, salapoliisin seisoessa ohjausluukun luona.

Lentokoneessa oleva mies ei kuitenkaan näyttänyt kiinnittävän heihin mitään mainittavampaa huomiota. Hän hyppäsi maahan ja auttoi koneesta pois nuoren kalpean naisen, jonka suuret silmät loistivat omituisesti.

— Miten jaksatte? kysyi hän.

— Paljon paremmin, vastasi nainen, jonka liikkeissä oli jotakin kuumeentapaista kiirettä, minkä salapoliisi käsitti aivan väärin. Tässä oli toimittava nopeasti. Hän laski kätensä rotevakasvuisen miehen olalle.

— Lain nimessä vangitsen teidät, sanoi hän tärkeän painokkaasti.

Lentäjä kääntyi häneen päin.

— Joutavia, sanoi hän lyhyesti… Voitteko hankkia minulle auton?

Salapoliisi katsoi hölmistyneenä ensin häntä ja sitten naista. Hän totesi, että nainen oli suorastaan hiton kaunis, mutta palasi heti, joskin hieman epävarmana, velvollisuuksiensa täyttämiseen.

— Tämä on valtion yksitaso, lausui hän ankarasti. Se on varastettu. Kuinka voitte asian selittää?

Rotevakasvuinen mies vilkasi salapoliisia ensi kerran. Hänen silmiinsä ilmestyi terävä välähdys, joka sai salapoliisin hämmentymään. Onpa tosiaan vaarallinen mies, ja salapoliisi tavoitteli revolveriansa. Tarkastaja, joka oli tehnyt saman päätelmän, teki samoin.

— Kuka te olette, kysyi Scotland Yardin mies, äänessä tällä kertaa kahden revolverin voima, ja kuinka kykenette tyydyttävästi selittämään valtion omaisuuden varkauden?

— Minulla ei ole aikaa selittää yhtään mitään, lausui mies. Ja minä neuvon teitä panemaan pois revolverit — vaikka sanottekin olevanne Scotland Yardista. Mr Redpath on ystäväni eikä hän pidä siitä, että henkilökunta tekee tyhmyyksiä… Tahdotteko olla ystävällinen ja kutsua tänne auto? Voitte päästä siinä mukana takaisin Lontooseen. Tarkastaja on kyllä ystävällinen ja ottaa haltuunsa lentokoneen sekä toteaa että kaikki on kunnossa… Nimeni on tohtori Jonas Fjeld.

Hämmästyksissään irroitti salapoliisi heti kätensä revolverista. Hän oli ammatissansa nuori, mutta Jonas Fjeldin nimellä oli hyvä kaiku Scotland Yardissa. Siitä miehestä kerrottiin monta juttua… Ja hän tiesi hänen olevan päällikön, mr Redpathin, henkilökohtainen ystävä.

— Pyydän anteeksi, sanoi salapoliisi nopeasti ja työnsi syrjään hämmästyneen tarkastajan revolverin. Ymmärrättehän, tohtori Fjeld, että tilanne oli jonkun verran epäilyttävä, eikä minulla ollut kunniata… Auttaahan te käskitte?

Fjeld hymyili.

— Kyllä. On muuan asia, joka on järjestettävä viipymättä, Se koskee tätä naista. Teen työtä yhdessä Scotland Yardin kanssa. Te tulette aivan kuin lähetetty, minä tarvitsenkin juuri nyt miestä…

Mutta salapoliisi o!i jo matkalla puhelimeen, tomu pölisi pilvenä hänen kiireisissä askeleissaan.

Tarkastaja kohotti kohteliaasti hattuaan.

Riippui ilmeisesti jostakin väärinkäsityksestä, lausui hän ja naurahti.

— Riippuu siitä, kuinka asian ottaa. Tosiasiallisestihan minä olenkin tämän koneen varastanut.

— Mitä tarkoitatte, naurahti tarkastaja typerästi.

— Tahdotteko tehdä minulle palveluksen, jatkoi Fjeld. Lähettäkää sähkösanoma Burnt Islandin lentokentälle, että tohtori Jonas Fjeld on tavoittanut kiinni havaintoilmapallon Jäderenissä Norjassa ja että se lähetetään ensi laivalla Newcastleen, arvatenkin jo huomenna. Ja sanokaa myös että yksitaso on täyshyvässä kunnossa ja että se huomenna tuodaan lentoteitse Burnt Islandiin. Tahdotteko hankkia minulle jonkun siihen työhön? Tässä on 100 puntaa. Hyvästi.

Tohtori Fjeld ei odottanut hämmästyneen tarkastajan vastausta, vaan otti naisen — tuon ihmeellisen kauniin, mutta kalpean naisen, — käsipuoleensa ja riensi veräjälle. Salapoliisi oli toiminut ripeästi ja auto oli siinä jo odottamassa.

— Minne? kysyi kuljettaja.

— Ajakaa Hampsteadiin, niin saatte siellä myöhemmin tarkemman osoitteen. Mutta antaa kuljettajan ylittää Englannissa säädetyn suurimman nopeuden niin paljon kuin suinkin.

— Isäni, isä parkani, lausui hiljaa nuori nainen ja kätki kasvonsa käsiinsä.