XVI

Niinä kolmena vuonna, jotka seurasivat Harristowniin lähtöä, herra Kennedy usein huomautti tyytyväisenä vaimolleen, että hän rouva Bascombia ajatellessaan tunsi vilpitöntä mielihyvää. "Se muutto on kyllä koitunut meille kaikille melkoiseksi siunaukseksi, mutta totisesti on ihmeellistä, kuinka se on vaikuttanut tuohon naiseen. Sinä et voi kuvitellakaan miellyttävämpää elämää kuin hänen elämänsä nyt on. No niin, voinpa lukea siitä osan omaksi kunniakseni. Minä sanoin hänen tekevän elämänsä suurimman erehdyksen, ellei hän tulisi. Täällä Harristownissa hän on saanut järjestää asiansa mielensä mukaan."

Niin, rouva Bascomb oli järjestänyt elämänsä juuri sellaiseksi kuin oli aina halunnutkin. Hänen runsas palkkansa (josta hän nykyään tarvitsi vähentää vain yhden henkilön elinkustannukset) salli hänen vuokrata kaupungin parhaan täysihoitolan parhaimman huoneen ihanassa vanhassa perhetalossa, jonne elähtänyt hieno rouva otti maksavia vieraita. Se oli suuri julkipuolen huone toisessa kerroksessa etelän puolella aurinkoisine kaari-ikkunoineen, joka oli hyvin sopiva paikka kotikukille, kuten hän aina halusi nähdä niitä ympärillään. Hänellä oli oma kylpyhuonekin, kylpykammioksi sisustettu entinen makuusuoja ja senvuoksi tavallista pari kertaa suurempi. Siinä oli suuri kirkas ikkuna, tilava vaatekomero ja yhtä paljon tilaa kauniille pukupöydälle kuin lasihyllyiselle pesutelineelle ja vinokulmaiselle kuvastimelle. Se oli tietysti aina hyvin puhdas ja järjestyksessä, hyvin tuuletettu, raitis, tuoksuen vienosti mitä hienoimmalta ulkomaiselta, hajuttomalta saippualta tai ehkä heikosti lavendelilta, ollen täydellisesti sellainen kuin rouva Bascomb oli aina ajatellut toivottavaksi. Hän sanoikin itselleen ääneen monta kertaa sen olevan kuin elämää, että hänellä taas oli siisti kylpyhuone.

Entä hänen huoneensa? Mikään ei voinut olla hauskempi kuin hänen huoneensa sitsillä päällystettyine tuoleineen, muutamine hyvine vanhoine mahonkisine huonekaluineen, jotka olivat peräisin siltä ajalta, kun hänen emäntänsä ei vielä ollut elähtänyt, ja kirkkaasti loistaviin ikkunoihin ripustettuine hienoine sievine verhoineen. Mukavalla kirjoituspöydällä oli korea kupulamppu. Vuode oli sellainen, joka voitiin taittaa jonkinlaiseksi hylly pöydäksi, niin että rouva Bascombin asumuksesta tuli kylpy-pukuhuoneen avulla mitä miellyttävin arkihuone. "Täällä on kaikkea, mitä yksi nainen mahdollisesti tarvitsee", sanoi hän usein vierailleen, kun he katselivat ihaillen ympärilleen ja kadehtien hänen hyvin järjestettyä elämäänsä.

Sillä hänen luonaan kävi vieraita. Hänen yhteiskunnallinen elämänsä oli yhtä paljon hänen makunsa mukainen kuin hänen kylpyhuoneensakin. Hänen piirinsä oli koottu juuri sellaisista henkilöistä, joista hän piti: hienojen kasvavien perheiden hienostuneista, hyvin pukeutuneista äideistä, vakavamielisistä, korkeasti sivistyneistä naisista, jotka kuuluivat Vanhempien ja opettajain yhdistykseen, Naisten kaupunkikerhoon, Kansalaisliittoon, Naisten Äänioikeusliittoon (tämä oli naisten äänioikeustaistelun viimeisiä aikoja), Viikkokerhoon (kirjallinen, suljettu järjestö, jolla oli olennainen kerhomenestyksen todiste, pitkä ehdokasluettelo) ja kirkollisella alalla Naisten armeliaisuusyhdistykseen ja Lähetysseuraan. Aikanaan valittiin rouva Bascombkin jäseneksi kaikkiin niihin, koska hänet heti tunnustettiin oikeaksi, niihin sopivaksi ainekseksi. Koulutyö, vuorottainen suostuminen hänen luokkaansa kuuluvien lasten varakkaiden vanhempien päivälliskutsuihin ja käyminen kaikkien näiden järjestöjen kokouksissa antoivat rouva Bascombille kylliksi sellaista hommaa, josta hän oli aina pitänyt, se kun velvoitti käyttämään parhaiten pukevia pukuja, esiintymään edukseen ja kohtaamaan hienoja henkilöitä.

Hänet valittiin tietysti valiokuntiin, jotka kokoontuivat hänen luonaan ja joille hän kokouksen jälkeen tarjoili teetä, käyttäen siihen tarkoitukseen vaaleanpunaista porsliinikalustoaan, jonka väri oli sopusoinnussa hänen sitsiverhojensa punan kanssa. Kun vieraat nousivat lähteäkseen, järjestellen komeita kaulapuuhkiaan hyvin ommeltujen pukujensa suojaksi, sanoivat he aina: "Meillä on ollut niin kovin hauskaa, eikö olekin, hyvät naiset? Me olemme varmasti velkaa rouva Bascombille suuret kiitokset."

Toisina lauantai-iltoina hän saattoi kohdata nämä samat ystävälliset, hyvin puetut henkilöt kirkon keskusteluhuoneessa, ompelemassa vaatteita köyhille; hän istui heidän vieressään kirkossa sunnuntaisin parikin kertaa; torstai-iltoina hän kohtasi heidät rukouskokouksissa ja kahisi heidän rinnallaan pois kunnantalon lukusalista sanoen heille ja kuullen heidän sanovan: "Eikö se ollutkin loistava puhe?"

Niin, herra Kennedyn ennustus, millaiseksi hänen elämänsä kehittyisi, oli toteutunut täydellisesti. Hänen ei tarvinnut ajatella muita kuin itseään, ja asiat sujuivat juuri siten kuin hän tahtoikin. Ensimmäisen vuoden lopulla ihmiset sanoivat hänelle: "Meistä ei tunnu lainkaan mahdolliselta, että te olette tulokas kaupungissamme. Te olette sopeutunut kaikkeen niin ihmeellisesti."

Ja kolmannen vuoden lopussa he olivat unohtaneet, ettei hän ollut aina kuulunut valiokuntiin heidän kanssaan.

Näiden vuosien kesät hän vietti New Yorkissa Columbian kesäkursseilla. Yhdessä kolmen opettajatoverinsa kanssa hän vuokrasi 118:nnen kadun varrelta, juuri kurssipaikkaa vastapäätä, kalustetun huoneuston eräältä seminaarin opettajalta, joka matkusti maaseudulle kesäksi. Siellä hän jälleen tapasi mieleisensä asunnon, jonka seiniä koristivat englantilaisten tuomiokirkkojen ja italialaisten madonnain valokuvat ja lattioita peittivät oikeat ryijymatot. Nämä neljä opettajatarta viettivät mitä hauskimman kesän, joka oli täynnä opettavaisia luentoja ja kaikinpuolista kulttuuria. He katselivat Shakespearen kappaleiden ulkoilmanäytäntöjä, kuuntelivat kyllin pätevien taiteilijain parasta soittoa ja kuuntelivat usein julkisuudessa mainittujen henkilöiden pitämiä esitelmiä kaikista mahdollisista aiheista. He väänsivät runottaren lähteen hanaa ja pitivät kuppejaan siitä pursuavan suihkun alla, näyttäen niin tyytyväisiltä kuin suinkin.

Rouva Bascomb, jolla oli suhteellisesti paljon rahaa, ja joka nyt oli paremmin puettu kuin milloinkaan ennen, solakka, kalpea, hyvin säilynyt, tarvitsi vain vähän tahdonvoimaa elämänsä ohjaamiseen, näiden hänen olemassaolonsa hyvin järjestettyjen vuorovesien vyörytellessä häntä sinne tänne, ylös ja alas. Koska hän oli hyvä taloudenhoitaja, jolla oli vain yksi henkilö huollettavanaan eikä minkäänlaisia menoja talon kunnossapitoon, voi hän vihdoinkin säästää rahaa ja näki edessään vuosikorkojen avulla itsetyytyväisen ja mukavan vanhuuden. Kun hän liikkui edestakaisin elämänsä vakinaisia polkuja pitkin, koulunsa käytävissä tai miellyttävässä täysihoitolassaan, sanoivat ihmiset hänestä: "Kuinka hienon näköinen nainen tuo rouva Bascomb sentään onkaan! Niin hienostunut."

Kerran kysyi joku veltosti: "Eikö hän teidänkin mielestänne ole hieman liian hiljainen ja hajamielinen?"

Mutta vähemmän huomiokykyiset kumosivat aina sellaisen arvostelun sanomalla yhteen ääneen: "Hyväinen aika, ei suinkaan! Millainen ajatus! Hän on päinvastoin hyvinkin puhelias. Hänellä on aina ystävällinen sana tervehdykseksi jokaiselle."

Joskus saattoi joku kysyä epämääräisesti: "Eikö hän joutunut rettelöihin poikansa avioliiton vuoksi? Minusta tuntuu siltä kuin olisin kuullut jotakin sellaista."

Mutta seurassa oli aina joku muu tietävä ja varma henkilö, joka saattoi vakuuttaa: "Ei ollenkaan. Minä tiedän hänestä kaikki. Hänen poikansa nai jonkun, joka ei ollut lainkaan hänen lajiaan, hyvin tavallinen vain, sanovat ihmiset. Tuollaisen, jonka kanssa tulee paremmin toimeen, ellei kohtaa häntä liian usein, jos ymmärrätte tarkoitukseni. Senvuoksi olikin rouva Bascomb niin järkevä, ettei koettanut ruveta asumaan yhdessä heidän kanssaan. He ovat vain olleet eri mieltä asiasta, siinä kaikki. Ei mitään välien rikkoutumista eikä muutakaan sentapaista. Hänen poikansa tulee usein tänne Harristowniin liikeasioissa, ja minä olen nähnyt hänen syövän puolista äitinsä kanssa monta kertaa. He ovat varsin hyvissä väleissä."

Mutta kerran muuan nuori opettajatar, neitonen, joka aikoi erota toimestaan mennäkseen naimisiin, väitti itsepäisesti: "No niin, hänessä on sentään jotakin hullunkurista. Hän on minusta sellaisen henkilön näköinen, joka kävelee unissaan."