9. HYVÄ TYTTÖ.

Miina puhuen ihtekseen nukillensa: "Wai et sinä, pieni neitoni, taho minua totella! Millon on peä jäpässä, millonka jalat sisään päin ja käsiwarret nuin lengollaan. Niin kauwan minua ärsytät, että wiimen sinuun suutun niinkun äiti toanon [Toanon, myös tuonon.] suuttu minuun, kun löin wierasta koiroa."

"Mikä sinussa on, pieni Miina?" kysäsi äiti, joka samassa hänen oiwaltamata oli pujahtanut huoneeseen, ja kuullut kaikki kun se puhu nukilleen. "Sinä näytät niin yksiwakaselta; eikö nukkisi ole mieltäsi myöten?"

Miina. Ei; se on ihtepäinen, eikä piä peätään, jalkojaan ja käsiään niinkun minä tahon.

Äiti saneli yksitotisesti: "Sentähen uhkoat siihen suuttua?"

Miina wastasi hämmästyneenä: "Siihen suuttua? Mitenkä — — — minä suuttusin! — — — Äiti lie ehkä kuullut kun nukkiani nuhtelin?"

Äiti. Mutta jos en olisi kuullut, ja nyt tähtösin tieteä mitä sille wirkot, etkö sitä minulle sanosi, tahikka saloasitko sitä minulta?

Miina. En ikään; paha tyttö olisin jos wanhemmiltani pitäsin ajatuksiani salasena.

Äiti. Aiwan oikeen lapseni! Tule syliini ja sano mitä nukillesi hoastot.

Nyt puhu Miina äijilleen kaikki mitä jo ennen olemme kuulleet hänen puhuwan nukilleen.

Äiti. Luuletko siis minun öylön [toisin paikon eilen.] sinuun suuttuneen?

Miina. Koska äiti ei minullen ollut niin sulonen kun tawallisesti, niin luulin äijin suuttuneen.

Äiti. Enemmän olin pahoilla mielin ja mureessani kun wihoissani; sillä minua huoletti että niin kowasti hakkasit koira parkoa, ja pelkäsin sen wiimen sinua purewan, kun et ikään tauwonnut lyömästä. Sentähen useen olen pyytänyt sinua luopumaan wallattomuuwestasi, mutta kun et totellut tulin pahoille mielin, jonka tähen lienet luullut minua suuttuneeksi.

Miina. Eikö äiti nytkään suuttunut minuun waikka silla lailla puhun nukkini kanssa.

Äiti. Ei sunkaan, Miinaseni! Lienet sillä lailla puhunut ainuastaan lapsellisesta ymmärtämättömyywestä. Erittäin sain tässä loman [yksi kun tila.] selitteä weärän luulosi, ja antoa sinulle wakuutoksen äijillisestä helleywestäni ja rakkauwestani sinua kohtaan. Oletko nyt tyytywäinen?

Miina. Hywin tyytywäinen! Jospa woan ansahtesin niin hywän äijin rakkauwen! Kumpa toki taitasin warttua niin kuuliaiseksi äitiäni kohtaan, ja niin hywäksi kun tahtosin ja pitäsin olla!

Äiti. Se ei ole waikea, jos woan to'en [To'en, toden.] perästä seuroat neuwojani ja sywämmeesi kätket warotukseni.

Miina. Mielusesti tahon tästä puoleen parauwen jälkeen seurata äitini neuwoja, ettei äiti eneä tarwihtesi olla tyytymätön Miinansa kanssa.

Hän piti myös rehellisesti tämän hywän lupauksensa; ja jos se jonkun kerran unoutti wanhempiensa warotukset, niin ei äiti tarwinnut muuta kun wiittoamalla ojentoa hänen erhetyksiä. Äijin poisollessa se oli yhtä siweä ja hiljanen, kun hänen lässäkin ollessa, aina muistaen äitinsä antamat neuwot ja warotukset.

Silla lailla se päiwä päiwältä harjauntu hywyyteen, eikä äiti koskaan tarwinnut sitä nuhella, ja woitti sen kautta tyytywäisyywen, muijen ja äitinsä korotetun rakkauwen.