17. IMEISEN ARWO ON SITÄ MYÖTEN KUN HÄNTÄ LAPSENA OPETETAAN.

"Moalimassa on niin monta walistukseen enemmän ja wähemmän harjauntunutta kansoa," sano kerran ajattelewa Isso isälleen, "ja niin iso erotus ihmisien ajatuksissa ja tawoissa; mikä on syy heijän erilaisiin ajatuksiin ja tapohin?"

Isä, joka aina mielusesti harjotti poikansa opin halua, neuwo häntä siis tässäkin asiassa. "Kansakuntien erotus," se saneli, "tuloo siitä ettei hyö lapsuuwesta kaswa yhelaisessa kurissa, eikä heitä opeteta yhellä lailla." Tätä totistoakseen kertosi isä, pienen poikasen eksyneen wanhemmistaan awaraan sywänmoahan, jossa karhuilla oli wapaa olo. Karhut ei tehneet pahoa lapselle, woan antowat sillen osan ruuwistaan. Sentähen warttu lapsi wiimen niijen kanssa mehteä kuleksimaan, tuli yhtä williksi kun nekin ja kun kaswo isommaksi tuli se yhtä karwaseksi kun karhut, käweli neljällä jalalle, elättäen henkeään kaikellaisilla moan kaswuilla, mutta ei millonkaan oppinut puhumaan, eikä soanut mieltä.

Toinen lapsi oli toas yhtynyt williin lammasparween. Tämä lapsi tuli toas niin lampaijen kaltaseksi, että hän meäki kun lammas, eikä syönyt muuta kun marjoja ja heiniä. Sekään ei oppinut puhumaan ja oli aina järkeä wajoalla. — "Kuinkas sinä olet onnellinen, lapseni, joka olet kaswanut imeisiin seurassa, ja mikä on wielä sitäkin parempi, walastuijen ihmisten seassa. Sentähen sinä myös osoat puhua ja ymmärrät mitä hoastetaan, ja tulet wielä, Jumalan awulla, älykkäämmäksi. Lapset owat enimmiten semmosia, kun heijän ylöskaswattamisen loatu on; ihmisen sekä arwo että taito owat ylöskaswattamisen he'elmät. Jos ei kukaan olisi sinua opettanut lukemaan, et sunkaan ihtestäsi olisi oppinut. Ilman opita et tietäsi erottoa ei pahoa ei hyweä, ei oikeutta ei weäryyttä. Moni kansa ei wieläkään ymmärrä, että warastoa, tappoa ihmisiä ja heitä syywä on synti ja häpeällinen tapa. Sentähenpä heijän lapsetkin kaswawat yhellaisessa tietämättömyywessä ja sokastuksessa. Lapseni, kuinkas ilonen sinun siis pitäsi oleman, koska jo lapsuuwesta olet soanut eleä ymmärtäwien ihmisten seurassa, ja jo pienestä pitäin oppia tuntemaan mikä on hyöwyllinen ja tarpeellinen!"

Issossa wahwistu tämän puheen jälkeen hänen hywä peätöksensä, että aina olla ahkera oppimaan ja sywämmeensä kätkeä wanhempiensa neuwot, aina kokea harjauntua hywissä tawoissa, että muka sen kautta kostoa wanhempiensa hellän huolenpion ja hywäntahtoset warotukset.