29. AHNAS RANKASOO IHTENSÄ.

Pieni Salamon oli jo wakaisena totutettu syömään makeita, jotka terweywellen owat aiwan woaralliset. Mitä ikään hän näki muijen syöwän ja juowan, annettiin epäilemätä senkin maistella. Mutta kun hän tuli wanhaksi, hawahtiwat wanhemmat tämän pahan yltywän tawan, tahtoen poikoansa siitä luopumaan.

"Sinä turmelet terweytesi," sano äiti sille, "kun syöt paljon makeita. Se paha tapa soattaa sinua monasti kipeäksi, jos et aijossa luowu siitä. Minä tunsin pojan joka oli yhtä menewä makeisiin kun sinä. Kun hän tuli wanhemmaksi, ei hänellä aina ollut rahoja makeita ostoa, ja ilman se ei tullut aikaan; mitäpä luulisit hänen siitte tehneen? Se warasti rahoja tähän huonoon tarpeeseen mistä woan sai, siksi kun se wiimen soatiin ilmi. Siis rangastiin poika ja pantiin ojennushuoneeseen."

Tämmösiä warotuksia sai Salamon useen, mutta niitä ei se ottanut warteen. Tosin se nyt ei wanhempiensa lässä-ollessa näyttänyt ahnauttaan; mutta muijen näkywissa oli hän yhtä ahnas kun ennenkin, waikka maha useasti oli warsin kipeä makeijen ylellisestä syömisestä.

Kerran oli taloutar pannut peälliskupin kyökin lauwalle. Wähän ajan perästä tuli Salamon kyökkiin, älysi kupin, ja koska ei ketään ollut huoneessa, nousi rahille ja joi peällisen suuhunsa. Samassa se kuuli ihteään huuwettawan, siis pujahti hän wikkelästi kyökistä kennenkään oiwaltamata, ja pahanteko jäi tällä kertoa tietämämättömyyteen.

Tämä tapahtu niin syksy puoleen, että kirsimarjat jo oliwat joutuneet. Äiti oli poiminut niitä kourallisen että antoa Salamonille, sillä se ei tietänyt mitä poika kyökissä oli hötkässyt. Siunoaman ajalla oli marjat syöty, ja Salamon olisi suonut soawansa niitä enemmänkin. Mutta wähän ajan perästä rupesi sen wahtoa puremaan. Äiti lohutteli sitä kiwun kyllä taukoaman; mutta tauti äity ehtimiseen, jotta poika oli kauheassa tuskassa, ja heitteliin lewotonna wuoteella. Nyt kysyttiin siltä mitä hän oli syönyt ennen kirsimarjoja? ja häpeäkseen täyty sen wiimen tunnustaman kuinka hän kyökissä oli käyttänyt ihteäan. Nyt ei sitä eneä keneenkään tullut surko. Kaiken iltoa ja yötä hän ei soanut unta, ja täyty peälliseksi tulewana päiwänä olla huoneessa, ja ottoa kaikellaisia karwaita rohtoja; mutta sisarukset saiwat luwan mennä käwelemään mehtikköön, jossa niillä oli aiwan ilonen.

Nyt Salamon koki warotella ihteään ahnauwesta, mutta kauwan ei hän soattanut olla erillään juurtuneesta tawastaan, ja sai sentähen toas kerran kärsiä yhtä kowan rangastuksen ahnautensa tähen. — Yhtenä vainuna kun Salamon opettajan pois-ollessa yksinään oli koulusuojassa, älysi hän nurkassa seisomalla pöywällä yhessä, lasissa, jotain maijon ja wein näköstä. Kohta teki hänen mieli maistoa tätä, ja koska se oli imelätä ryyppäsi hän puolen. Mutta wähän ajan perästä tunsi poika ihtensä niin kipeäksi, jotta hänen täyty ruweta moata; mutta tauti woan kiintiinty, se käwi walastun palttinan muotoseksi, kylmä hiki puhkesi ohtassa, ja hän walitti korkeasti kauheassa tuskassa.

Wanhemmat huoleentuwat tästä. "Mikä sinussa on, Salamon," kyseli äiti; "kun et toas olisi syönyt jotain wahingollista?"

Salamon. En minä juur ole syönyt, mutta maistelin minä kuitenkin jotain.

Äiti. Mitä maistelit? Nyt olet toas unouttanut monet warotukseni! Jumala armahtakoon kuinka ahnas sinä olet!

Salamon. Pöywällä kouluttajan suojassa oli yhessä lasissa maijon näköstä imelätä. Koska se mielestäni oli makeata, ryypin minä siitä wähitellen nuin puolen werran.

Äiti. Onneton poika! Jumala ties mitä toas olet juonut? Entä jos nyt olisi wiimenen päiwäsi!

Samassa tuli opettaja huoneeseen ja sano huojentuneille wanhemmille, että hän oli laittanut oksennusrohtoja yhelle, sairaalle palkolliselle talossa, ja sill'aikana kun opettaja wähän pyörähti pihalle tuli Salamon huoneeseen, älysi rohot ja ahnauwessaan maisteli niitä.

"Siis soat toas," sanowat wanhemmat, "ansaitun rangastuksen häpeällisestä ahnauwestasi. Hyöwyllinen on sinullen että soat nähä kuinka ahnas rankasoo ihtensä."

Peälliseksi waikutti oksennusrohto niin hitaasti, että Salamon monta tuntia yökötteli ja oli kauheassa tuskassa. Wielä toisena päiwänä oli hän niin heikko, jotta hän tuskin hoiperoimalla peäsi permannon poikki.

Tämä, ynnä muita yhellaisia tapauksia soattowat häntä wiimen ottamaan warteen wanhempiensa neuwoja ja warotuksia. Kuitenkin unoutti hän wielä toisinaan kehuttawan peätöksensä, mutta kun hän hiljankin toen perästä tahto siitä luopua woitti hän kuitenkin himonsa.

Nyt oliwat wanhemmat toisellaisia sitä kohtaan, sillä hyö ei eneä tarwinneet panna piiloon mitä ennen warowat Salamonin ahnauwessaan syöwän ja juowan. Ennen oli Salamonin nuorempi weli heijän poisollessa, soanut puutarhan awaimen huostaansa, mutta nyt tohtiwat uskoa sitä Salamonillenkin, joka nyt oli siweä ja luopunut entisestä terweywelle wahingollisessa ahnauwesta.