31. ETTÄ SOAHA TEHÄ MITÄ IHTE LYSTEÄ EI OLE PARAIN.

Poawo. Appa minä olisin täysi ikänen ja isän kokonen!

Isä. Minkätähen sitä soisit, poikani?

Poawo. Niin ei kukaan taitasi minua käskeä, woan saisin tehä mitä ihte mielin.

Isä. Olisko se mielestäsi niin lysti?

Poawo. Sepä wasta oliskin lysti.

Isä. Mitenkä sinun mielestäsi, Iewa! Mielisitkö sinäkin, niinkuin Poawo, tehä mitä woan lysteät?

Iewa. Kyllä se olisi minunkin mieliin!

Poawo. Woi Iewa kuinka myö leikiteltäsi; kuinka meillä olis rattosa elämä!

Isä. Koska niin mielusesti tahotten, lapseni, niin oletten huomenna wapaat, ja soatten tehä mitä mielitten.

Ilosta keikkuen lausu Poawo ja Iewa: "Huomenna soamme tehä mitä lysteämme."

Isä. Niin soatten; eikä minulla ja äijillänne, eikä muillakaan talonwäestä ole waltoa teitä käskeä eli teiltä kielteä mitään.

Poawo ja Iewa. Suurkiitos! Kost' Jumala, isä kulta! Kas huomenna on meillä ilonen päiwä!

Isä. Soapa nähä kuinka lysti teillä on. Muistattenko ettei huomenna teistä kukaan ole millään, eikä huoli mitä hywin tietten?

Huomenenpäiwä tuli. Muullon herätettiin lapset jo kello seihtemän, mutta nyt ei heitä kukaan hawauttanut; siis makasiwat kello kymmeneen. Mutta kun hawahtiwat oli niijen mieli raskas kauwan moattuaan.

Kuitenkin selwisiwät unen kähmästä muistettuaan tänään soawansa tehä mitä mieliwät. Siis pukiwat ihtensä wäleen, ja söiwät oamiaiseksi mitä parainta löysiwät.

"Mutta mitä meijän nyt pitäsi tehäs", kysäsi Poawo.

Iewa. Mitäpä muuta kun leikitellä kaiken päiweä?

Poawo. Mitä ensin leikihteltäsimme?

Iewa. Rakennetaan kortista huoneita.

Poawo. Semmosilla lystäilkööt pienet lapset.

Iewa. Ollaan siitte sokkosilla.

Poawo. Se olis wiisaasti! Myö kahenkesken?

Iewa. Tahi heitetään noppoa uuwessa nopporuuhessa. [Nopporuuhi, Ruohtiksi Kägelbana.]

Poawo. Etkö muista minun jo siihen kyllästyneen?

Iewa. Niin mieti ihte mikä olis lystimpätä.

Poawo. Lystimpi olis kaiken päiweä ratastoa kepillä ympäri niittyjä ja kumpuja.

Iewa. Hyi! Luuletko sopiwaksi että tyttö ratastasi? Siihen en minä soata suostua.

Poawo. Ole sinä hewonen, minä olen ajomies.

Iewa. Wai niin! ettäkö toas, niinkun tuononkin, saisit ruoskallasi lyywä minua silmiin? En minä semmosiin kajoa.

Poawo. Kyllä sen tiijät, Iewa kulta, etten sinua tahallani lyönyt.

Iewa. Olkoonpa mitenkä hywin, niin teki kuitenkin warsin kipeätä; minä en eneä taho sitä kokea.

Poawo. Kuinka sitten iloiltasimme? Ollaan jäniksillä; sinä ole jänis ja minä mehtämies.

Iewa. Luuletko minua niin yksinkertaseksi, jotta saisit minua wietellyksi semmosiin leikkiin?

Poawo. Niin en huoli iloilla kerallasi!

Iewa. Enkä minä sinun kanssani!

Suuttuneena istuwat nyt kumpanen nurkkaansa, eikä isoon aikaan wirkkaneet sanoakaan toiselleen.

Jo löi kello yksitoista; siis oli ainuastaan yksi tunti ihanata oamupäiweä, kun Poawo hiljankin keänty sisareensa päin sanoen: "Tule nyt heittämään noppoa, koska äskön tahot."

Iewa. Kyllä tulen; mutta ensin pitää sinun maksoa ne wiisi rusinata, jotka öylön jäit minulle welkoa.

Poawo. Elä luule minua niin tuhmaksi että tänään maksan mitä öylön jäin welkoa?

Iewa. Miks ei?

Poawo. Sentähen ettei kellään tänäpäiwänä ole waltoa minua käskeä.

Iewa. Mutta kun sanon isälle niin sinun täytyy maksoa.

Poawo. Eipä isälläkään tänään ole waltoa minua käskeä.

Iewa. Mutta en heitä noppoa kanssasi.

Poawo. Ole ilman; en minä taho sinua wäkiste!

Nyt istuwat toas hetken nurkassaan wihoissaan ja ala-ulosina Poawo wihelteli ja Iewa hyräili yhtä laulua. Wiimen sai Poawo ruoskansa ja rupesi sillä räiskämään, mutta Iewa puheli matalalla eänellä nukilleen.

Aika kulu ehtimiseen; ainuastaan wähän aikoa oli eneä puoleenpäiwään. Poawo kyllästy ruoskaansa ja Iewa tuskastu nukkiinsa, ja kumpanen huokasi ikäwästä, kun näkiwät kellon kohta olewan kaksitoista. Poawo kahto huolellisesti sisarensa peällen, epäillen jos mitään sille laususi.

Wiimen ratkasi Iewa eänettömyywen, sanoen: "Kohta on puolipäiwä, tule siis, Poawo, wähäsen aikoa iloilemaan ennenkun meitä kuhtutaan ruuwalle; minä rupean hewoseksi."

Poawo. Miksi et heti ruwennut? Tässä on suihtet; ota nyt kuolaimet suuhusi.

Iewa. Minkätähen suuhun? Etkö soata solmita niitä käsiwarsiin?

Poawo. Et sinä ymmärrä kuinka pitää olla hewosena. Etkö ole nähnyt että suihtet pannaan hewosen suuhun kun sillä mennään ajelemaan, ja että ohjakset owat kiini kuolaimissa?

Iewa. Mutta sinun pitää muistaman etten minä ole hewonen!

Poawo. Sen tiijän aiwan hywin; mutta nyt sinun kuitenkin pitää käyttämän ihtesi kun hewonen, koska olet olewanasi semmonen.

Iewa. Se ei ole wälttämätön.

Poawo. Aina olet olewanasi niin wiisas! Tie nyt, Iewa kulta, niinkun minä tahon ja ota suihtet suuhusi.

Iewa. Mutta en ota!

Poawo. Ole ottamata! Minä en kehtoa sinun kanssasi iloilla, koska olet nuin ihtepintanen.

Iewa. Luuletko että sinua kaipoan?

Nyt niille toas tuli yhtä ikäwä kun äsken. Poawo haki toas ruoskansa ja meni yhteen nurkkaan, ja Iewa nukkineen toiseen; mutta kummallakin oli warsin ikäwä. Poawo huokaili, Iewa itki ja wiimen puhkesi Poawokin itkemään.

Päiwä oli jo puolessa ja isä tuli huoneeseen kysymään jos tahtowat tulla ruuwalle; mutta koska hän näki lapsiensa itkewän, kumpanen eri nurkassa, kysäsi se lauhkealla eänellä: "Mikä teissä on, lapseni, kun itketten?"

"Eipä juur mikään!" wastasiwat, salasesti pyyhkien kyyneleet silmistään ja ujosesti seuraten iseänsä ruokahuoneeseen.

Wanhemmilla sattu sinä päiwänä olemaan kuhtuwieraita päiwälliseksi; siis oli pöywällä usiampia ruokaloatuja kun tawallisesti ja wiiniäkin.

"Lapseni," sano isä ruwetessa ruuwalle; "jos minulla tänään olisi walta, niin minä kieltäsin teitä syömästä kaikkia näitä ruokia ja juomasta isoawiinoa, sillä se ei teillen ole terweellinen. Mutta koska minulla ei ole tätä waltoa, niin tehkeä kuinka mielitten."

Sekä Poawo että Iewa näyttiwät että heillä nyt oli oma waltansa käskiwät palwelioita, söiwät ylenmeärin joka loatua ja joiwat ylellisesti isoawiinoa, eiwätkä huolineet isänsä kiellosta.

Heijän äitikin anto selkeästi tieteä, että semmonen ylellisyys on terweywelle wahingollinen. Mutta koska wanhemmat ihte oliwat antaneet lapsilleen semmosen wallan, niin eiwät nyt taitaneet kieltämällä eli muuten esteä heijän ylellisyyttä, koska lapset eiwät huolineet nouwattoa wanhempainsa mieltä ja hyöwyllisiä warotuksia.

Nyt nousiwat pöywästä. Lapsien mahat oliwat meärättömasti täywet, ja liijasta isonwiinan juomisesta oliwat humalassa, jotta [Jotta, yksi kun että.] huone pyöri heijän silmiensä e'essä.

"Tule Iewa!" sano humalainen Poawo, samassa melkeen wäkiste wetäen sisartansa kanssaan puutarhaan. Mutta isä, joka hawahti ettei ollut oikeen lapsien laita, seurasi niitä heijän tietämätä, pitäen warolta mitä rupeasiwat tekemään.

Puutarhan läwite wirtaeli kapea joki, jossa oli pieni wene jolla nyt Poawon teki mieli mennä lystäilemään.

"Etkö muista," sano Iewa, "että isä on kowasti kieltänyt meitä weneellä menemästä joelle?"

"Kieltänyt?" sano Poawo ylpeästi. "Etkö tiijä että tänään soamme tehä mitä ikään mielimme?"

"Niin wainen!" sano Iewa, ointaen kätensä weljelleen, ja hyppäsi samassa wenoseen.

Isä seurasi heitä likeltä mutta kuitenkin ettei lapset häntä oiwaltaneet; ja koska hän tiesi joen oleman warsin matalan, toiwo hän wäleen soawansa niitä yles, jos wallattomuutensa kautta sattusiwat horjahtamaan jokeen. Siis anto isä niijen mielensä jälkeen eleksellä, tarkasti pitäen warolta kun wahinko rupeasi tulemaan.

Nyt kokiwat lapset woimiensa jälkeen soaha wenettä rannasta, mutta se oli niin kowassa, että heijan yritys oli turha.

"Koska ei tätä soaha irti, niin ruwetaan siitte tällä keijuamaan!" kiljasi wallaton Poawo, ja samassa rupesiwat heiluttamaan wenettä kahen puolen niin paljon kun jaksowat.

Mutta tämä ilo ei ollut pitkällinen, sillä koska niin kowasti ja epätasasesti heiluttiwat sitä, horjahtiwat humalaiset lapset päin jokeen, ja huusiwat nyt kauheasti apua. Mutta isä, joka oli kätkeinnään lähisen pensaan taakse, hyppäsi kiireesti niitä auttamaan. Sitte talutti hän märkiä lapsiansa, jotka itkiwät ja oliwat säikäyksissä, lämpöseen suojaan, jossa heijän piti olla kaiken päiweä, sillä hyö oliwat warsin kipeät ylellisestä syömisestä ja juomisesta, ja peälliseksi wiluuntuneet kylmässä weessä. Wiimen nukkuwat mielipahoissaan ja wäsyneinä.

Tulewana oamuna tuli isä lapsiensa suojaan kysyen jos oliwat moaneet yönsä lewollisesti, ja kuinka nyt woiwat?

"Emme woi hywin!" wastasiwat kipeät lapset surkealla ja matalalla eänellä? "Ei meillä ollut lepoa koko yönä, sillä mahoa puroo ja peätä kiwistää."

"Minun tuloo teitä surko, lapsi poloset," sano hellästi hywä isä; "mutta koska nyt oletten soaneet koston ymmärtämättömyywestänne, niin toiwon kuitenkin kohta paranewanne, ja siitte taijatten toas tahtoa saman luwan että tehä mitä mielitten; wai kuinka?

"Ei millonkaan, ei millonkaan!" huusiwat lapset yht'aikoa.

"Miks ei?" kysäsi isä. "Eikös öylön ollut lysti olla omassa wallassanne?"

"Tosin myö olimme niin ymmärtämättömät," wastaeli Poawo ujosesti.

"Tosin, isä kulta, olemme olleet warsin ymmärtämättömät ja tuhmat!" saneli Iewa alennetuilla silmillä.

Isä. Ettenkö siis tänäänkin taho olla wapaat?

Poawo ja Iewa. Ei, hywä isä; kun tottelemme wanhempiamme ja seuroamme heijän neuwoja ja warotuksia on elämämme paljon parempi ja hauskempi.

Isä. Niin minäkin olen waronut; mutta onko tosi että lupoatten mielellänne ja ilman wastahakosuuweta totella wanhempainne käskyjä ja nouwattoa minun mieltäni?

Poawo ja Iewa. Hywin mielusesti ja kaikesta sywämmestä tahomme olla isälle kuuliaiset, sillä isä pitää meistä niin paljon; miksi emme siis olisi kuuliaiset?

Isä. Tässä on teille kummallekin rohtoja. Tosin ne eiwät maista hywältä, mutta owat teille warsin terweelliset. Siis pitää teijän heti ottaman niitä, jos mielitte tehä minun tahtoni jälkeen.

Poawo ja Iewa. Niitä pahoja rohtoja!

Poawo. Mutta isämme on käskenyt niitä ottamaan; meijän pitää siis arwelemata totteleman. Kas Iewa, näin minä tien, samassa nielasi hän tarjotut rohot.

Nyt teki Iewakin yhellälailla. Rokot oliwat niin hywät, jotta lapset jo tulewana päiwänä oliwat terweet kun ennenkin.

Kuuliaisuuwella ansaihtiwat lapset tästä hetkestä wanhempiensa hywyywen ja helleywen, sillä hyö hawahtiwat ei olewan hyöwyllisen että wallattomat ja ymmärtämättömat lapset soawat tehä mitä mieliwät.