4. ELÄ KOSKAAN LUOTA OMAAN WIISAUTEESI

Monasti oli pieni Lauri isältään kuullut, että lapsien pitää seurata wanhempien ja ymmärtäwämpien ihmisien neuwoja, sillon koska ihte wielä owat pienet, osaamattomat ja ymmärtämättömät. Mutta se ei ottanut warteen näitä hyöwyllisiä muistutuksia, woan unoutti ne heti.

Isän luwalla oli puutarhan-hoitelia tehnyt Laurille ja hänen wanhemmalle weljelle, Niilolle pienet puutarhat, johon ihte saiwat istuttoa mieleisiä kukkasia, eli mitä ikänä lystäsiwät.

Niilo, muistaen isänsä muistutuksia kysy siis heti hoitelialta mitä hänen piti istuttaman puutarhaansa. Puutarhan hoitelia, jonka nimi oli Perttu, anto hälle monenlaisia pieniä taimia, joita Niilo huolella istutteli ja hoiteli tarkasti Pertun neuwoijen jälkeen.

Perttu tarjosi Laurillenkin yhenkaltasia taimia, mutta Lauri luotti woan omaan wiisauteensa, ja ylenkahto Pertun neuwoja, sanoen: "Mihinkä tuommoset rumat taimet kelpoa? Minä näytän että minun puutarhani tulee paljon koreammaksi kun Niilon." — Se taitto nyt monenlaisia kukkia, pisti niitä moahan, ja isoili [isoilen, isoittelen, ylpeilen.] sitte korean puutarhansa peältä. Mutta toisena päiwänä oli kaikki hänen soreat kukat lauhtuneet ja näiwettyneet. Se repi ne sentähen pois ja pisti toisia siaan; mutta niijenkin käwi yhellä lailla. Näin Lauri monta päiweä istutti ja toas hyljäsi hilwistyneet, mutta tuskastu wiimen puutarhaansa, ja jätti sen sikseen, kaswamaan wesiheineä ja muuta mitätöntä ruohoa.

Aikoa tätä jälkeen oiwalsi hän jotain punertawata, joka kuumotti lehtien wälistä Niilon puutarhassa. "Woi, Niilo, tuleppa kahtomaan," huusi Lauri kummastellen, "mikä teältä punottaa." — Nyt näkiwät pojat isoja mansikoita, jotka jo oliwat joutumaisillaan. "Woi kun en minäkin istuttanut tuommosia," sano katuwa Lauri, "niin olisiwat minunkin mansikat joutuneet!"

Moniaan päiwän perästä Niilon puutarhaan toas puhkesi monenlaisia ihanoita kukkasia. Nyt käwi Laurin mieli warsin pahaksi; se ajatteli katuwalla sywämmellä: "Kumpa minäkin olisin ollut niin wiisas kun Niilo, ja totellut Perttua, niin olisi minunkin puutarha yhtä kukostawa!"

Mutta hywä sywämminen ja siweä Niilo lohutteli weljeään, lausuen: "Elä ole mielipahoissasi; pietään minun puutarhani yhteisesti ja pannaan marjat ja kukat kahtia!" Mutta Perttu nuhteli: "Elä toiste luota omaan wiisauteesi, Laurini! mutta opi tästä seuroamaan ymmärtäwämpien ihmisien neuwoja, kun rupeat jotain tekemään, kuta et ihte ymmärrä, eli johon et ole warttunut."