21. JO LAPSUUWESTA PITÄÄ KOKEMAN HARJAUNTUA PUHTAUTEEN JA JÄRJESTYKSEEN.

Eljas ja Taawetti oli kaksi weljestä, mutta heijän tawoissa ja käytöksissä oli warsin suuri erotus. Eljas, joka oli wanhempi, oli aina puhas, mutta Taawetti aina likanen ja huolimaton.

Heti oamusilla kun Eljas hawahti puki hän ihtensä kohta ja siewään; sillä hän oli tottunut iltasella riisutessaan panemaan woatteensa yhteen paikkaan, ettei hän oamusilla tarwihtesi niitä hakea.

Taawetti hawautettiin yhellä ajalla kun wanhempi weli, mutta melkeen aina oli Eljas jo täysissä woatteissa ennenkun Taawetti kerkesi nousemaan wuoteltaan. Mutta kun se hiljankin rupesi pukemaan ihteään piti hänen ympäri huonetta hakea woatteitaan, ja löysi niitä useen lawoijen ja rahien alta jos ei Eljas, niinkuin monasti tapahtu, sitä ennen kokoillut niitä.

Kohta kun Eljas oli woatteissaan kampasi se heti peänsä, pesi silmänsä ja kätensä, että hän puhtaana taitasi alkoa tawallista työtään. Woatteitaan se aina piti kauniisti ja warotellen, harjasi ja tomuutti niitä ihte, ja warotti, sekä syywessään että leikitessään sisariensa eli toweriensa kanssa, ettei woatteet likauntusi ja tuhrauntusi.

Mutta Taawetti oli harwon puhas; sentähen täyty wanhempien monasti ajoa sitä pois pöywästä, kun se tuli ruuwalle likasilla käsillä ja takkusella peällä. Yhtä oli hänen mielestä jos woatteet oliwat eheät eli rikkinäiset. Syywessä se tiputteli ruokoa peällensä, ja kun se toisinaan sai luwan lystäillä towerinensa, juoksi se wallattomasti wesilammikkoihin; siis oliwat hänen woatteet aina rikkinäiset, soastatetut ja likaset. Yhtä huolimaton oli Taawetti kirkkowoatteinsakin kanssa. Sentähen hän aina oli niin soastatettu ja tuhrattu että wanhemmat useen saiwat häwetä hänen tähen, eiwätkä millonkaan taitaneet ottoa Taawettia mukaansa, kun meniwät käwelemään eli terwehtimään ystäwiään ja heimojaan; Taawetin piti tawallisesti jeämän kotiin rangastukseksi huolimattomuutensa tähen.

Mutta ilonen oli heillen ottoa puhtaan ja siistin Eljaksen myötään, ja kaikki wanhemmat salliwat mielusesti hänen iloilewan lapsiensa kanssa. Kun muut lapset eiwät olleet puhtaat, sano heijän wanhemmat: "Kahtokoa Eljasta kuinka siisti hän aina on; harjauntukoa hänen jälkeen puhtauteen ja kaikkiin hywiin tapoihin."

Tosin ei ollut Taawetin mieltä myöten, ettei koskaan peästä wanhempiensa ja sisariensa keralla kyläilemään; mutta koska se oli hänen oma syynsä, ja hän myös hawahti että wieraat ihmisetkin häntä karttoivat ja häpäsiwät soastasuutensa ja huolimattomuutensa tähen, niin se hiljankin peätti eritä pahoista tawoistaan ja harjauntua puhtauteen ja hywihin tapohin, wanhemman weljensä wertaseksi.

Ensimmältä oli hänestä warsin raskas luopua wanhoista tawoistaan; mutta kun se joka päiwä seurasi wanhempiensa neuwoja ja warotuksia ja Eljaksen esimerkiä, harjauntu se wiimen puhtauteen ja siweyteen että sitä ei olisi tuntenut entiseksi huolimattomaksi Taawetiksi.

Wanhemmat ihastuwat äkättyään poikansa muuttuneen näin siistiksi käytöksissään ja puhtaaksi woatteinsa puolesta, ja rakastiwat häntä siis yhtä hellästi ja sywämmellisesti kun muitakin lapsiansa.