30. KUKA USKOO WALEHTELIATA?

Syksypäiwänä kun ilma oli kolkko ja tuores oli Tanel niin kauwan juoksentellut ja leikihtellyt pihalla, että hän iltasella oli warsin kipeä. Se walitti siis tautiansa äijilleen, joka heti sillen anto isossawiinassa [Wiiniä sanotaan muutamissa moan paikoissa isoksiwiinaksi.] yhen laijin imeliä rohtoja, että hänen maha wähän lämpiäsi. Se paranikin moniaan tunnin perästä. Mutta koska rohot, elikkä pikemmin makea isowiina oli sen mieleinen, pyysi hän wielä yksiä rohtoja, joita hänen järjellinen äiti kuitenkin ei antanut. "Että juuwa paljon wiiniä," se sano, "ei ole lapsille terweellinen ja rohtoja pitää ottaman sisään ainuastaan sillon, kun on kipeä, muuton niihin niin oppii etteiwät ollenkaan auta koska olemme kipeät ja to'en perästä niitä tarwihtesimme."

Tanel pyysi monta kertoa woan ei soanut. Siis ajatteli hän: "Kyllä toisen kerran olen älykkäämpi, että kuitenkin soan tahtoni täytetyksi."

Muutaman päiwän perästä tuli hän äitinsä luokse ala-ulosena, istu rahille ja piteli käsin mahoansa, ikäänkun olisi ollut kipeä. "Mikä sinussa on, poikani," sano äiti, "koska niin pitelet mahoasi ja olet ala-ulonen?" — "Mahani on kipeä niinkun wiimenkin," wastasi Tanel. "Kumpa äiti olisi hywä ja antasi minulle niitä hywiä rohtoja, joista tuonon oli niin siewä apu." Äiti usko Tanelin puhetta ja anto hänellen anotuita rohtoja. Tanel oli nyt tyytywäinen kun hän taito äitiänsä petteä, sillä tämä herjä poika oli ihan terwe, waikka oli olewanaan kipeä, ja wielä peälliseksi se peätti tällä neuwon useen hankkia ihtelleen näitä makeita rohtoja.

Aikoa tämän jälkeen muistu rohot toas Tanelin mieleen, ja heti oli hän walmis äijilleen walittamaan ihteään. Mutta nyt rupesi äiti luulemaan hänen woan suotta olewan kipeä. "Kuule Tanel," sano siis äiti, "minä waron sinun woan suotta walittawan ihteäsi kipeäksi. Puhu totta! Eikö makea isowiina, sentähen että se on imelätä, soata sinua walehtelemaan? Tunnusta nyt että niin on, niin minä annan sinulle wähäsen isoawiinoa, jos pyywät kauniisti, ennenkun suon harjauntuwasi walehteliaksi."

"Jumala warjelkoon! Wai minä pettäsin äitiäni!" sano walittaen pahanilkinen räiwä. "Niin häwitön en taitasi olla. Kuinpa äiti tietäsi kuinka mahoani puroo, niin kiirehtesit kyllä rohtoja antamaan." Samassa se woiwotti niin surkeasti ja wetiiksen koukkuun, jotta äiti wiimen nouwatti hänen mieltä.

Siis onnistu wielä kerran Tanelin petos; mutta kohta se sai ansaitun rangastuksen.

Tulewana päiwänä hän tuli oikeen kipeäksi. Jo puolen päiwän aikana tunsi hän peätään kiwistäwän; mutta koska hänen sisaruksensa oliwat soaneet luwan jälkeen puolenpäiwän mennä nurmiselle tantereellen leikihtelemään, niin hän ei walittanut ihteään kipeäksi, silla se pelkäsi täytywänsä jeähä kotiin, jos olisi tautiaan ilmottanut.

Mutta Tanelin äiti oli sanonut puolisolleen, tahi Tanelin isälle pelkeäwänsä pojan ainuastaan suotta walittawan ihteään kipeäksi. Wanhemmat hoastowat juur paraillaan tästä luulosta kun Tanel samassa tuli kotiin.

Isä kysy jos hänellä oli lysti. "Olisipa kyllä ollut lysti", wastasi Tanel, "jos ei peätäni olisi kiwistänyt ja mahoani purrut. En tiijä ihtekkään mikä minussa yhtenään on, en tänään pitkin kyennyt leikihtemään toisten lasten keralla."

"Yhtenäänpä sinä olet kipeä!" sano äiti yksitotisesti.

Tanel. Woi, woi, äiti kulta! En millonkaan ole ollut näin kipeä!

Hänen posket leimusiwat, ohta oli kuuma ja silmät tummat; mutta wanhemmat warowat kowin kiiwaan hyppeämisen olewan syyn tähän. Siis lausu isä: "Sinun pitää oppia kärsimään pieniä kipuja; muista, olet jo kohta aikamieheksi tulewa."

Tanel saneli itkien: "Mahoani puroo niin kauheasti; en woi eneä olla yläällä!"

Isä. Niin mene kylellesi, eläkä itke; kyllähän paranet!

Tanel. Kumpa isä ensin antasi rohtoja!

Isä, suuttuneena poikaansa, luullun konnuuwen tähen, wastasi: "Ehkä toas niitä rohtoja kun pannaan makeaseen isoonwiinaan? Mutta tiijäppä, poikani, että sinun petoksesi eiwät aina luonnista. Mene nyt heti pitkällesi ennen iltaseta — sillä eihän sairas jaksa syywä — niin toiwon huomenna olewasi terwe!"

Isän käsky ja yksitotinen puhe oliwat Tanelista ouwot; mutta koska hän tiesi ei olewan hywä tehä wasten isänsä käskyä, toiwotti hän wanhemmilleen lewollisen yön ja meni koulusuojaan. Itkussa silmin poika riisu ihtensä ja paniin wuoteelleen. Sen peätä kiwisti ja mahoa puri kauheasti, mutta enemmän huoletti häntä isän kowuus. Uni karkkountu sen wuoteelta. Kello löi jo kaksitoista, woan aina walwo Tanel walittaen ihteään, mutta kuitenkin niin hiljakseen ettei hawahteisi opettaja, joka jo heti illasta oli nukkunut. Mutta nyt se puoli-yön aikana hawahti ja kuuli Tanelin walittawan.

Tämä hywä miesi oli monasti mureekseen halvannut Tanelin walehtelemisen halun, ja koska hän monasti turhaan oli kokenut soaha sitä luopumaan tästä moitittawasta tawasta, usko hän ikäänkun isäkin Tanelin ainuastaan kurillaan sairastawan; mutta nyt hawattuaan hänen olewan kipeä to'en perästä, nousi hän antamaan pojalle sopiwia rohtoja, joita sattu olemaan soapuilla. Niistä oli myös heti helppo, ja tunnin perästä waipu Tanel wirwottawaan ja lewolliseen uneen.

Kun poika oamusella hawahti oli peänkiwistös paljon helpompi, ja mahakin oli parempi kun iltasella. "Mutta kyllä isä nyt taitaa uskoa että tautini oli suotta, koska näin wäleen paranin?" sano Tanel huolellisesti kouluttajalle. "Kumpa toki kouluttaja olisi hywä ja wakuuttasi wanhemmilleni olleeni totisesti sairas."

Kouluttaja. Oma syysi on ettei isäsi soattanut sinun puhetta uskoa, kun niin useen waleilla olet uskaltanut häntä petteä. Siis oli sullen ansaittu rangastus ettet soanut niitä makeita rohtoja waikka olit kipeäkin, sillä olet niin monasti petoksella wietellyt hywän äitisi suotta suowite sinulle niitä antamaan. Sillälailla soa walehteliat useen kärsiä waleinsa tähen; waikka puhuwat tottakin ei heitä kuitenkaan taija uskoa, sillä kukin pelkeä ihtensä tulewan petetyksi.

Tanel. Kumpa isä ei olis wihossaan minun peälle, niin en millonkaan waleini kautta antasi hänelle syytä minuun suuttua!

Kouluttaja. Kyllä minä ko'etan soaha sitä uskomaan sinua paremmaksi, ja puhun sille kauniin uhkauksesi ettei tästä lähin eneä walehtella ja muka sen kautta huolettoa wanhempiasi. Toiwon myös rehellisesti pitäwäsi tämän lupauksen.

Kouluttaja piti lupauksensa, ja isä rakasti siitä hetkestä Tanelia niinkuin muitakin lapsiansa, sillä hän ei tästä päiwästä puhunut muuta kun totta, ja otti tarkasti isänsä ja muijen ymmärtäwien wanhempain ihmisten oppia ja neuwoa warteen.

Tanel myös puolestaan piti lupauksensa että ei walhella. Siis unouttiwat wanhemmat mielellään poikansa lapsuuwen rikokset ja wirheet.