← Table of contents
Ajanwiete lapsille

1. LAPSIEN PITÄÄ AINA JA MIELUISESTI WANHEMPIAAN TOTTELEMAN.

Otto Tandefelt translation

Kaksi weljestä, Wilppu ja Juonas saiwat syksy-iltana, koska ilma oli erinomaisesti kaunis ja hyö ahkerasti oliwat lukeneet, isältään luwan mennä puutarhaan iloilemaan sillä kowalla eholla, että pysysiwät puutarhassa, eiwätkä juoksisi kauwemmaksi.

Puutarha oli iso ja kaunis, ja pojilla oli siellä hetken aikoa warsin hupanen olo.

Mutta samalla Wilppu hawahti, että puutarhan takanen hila [Hila, toisin paikon portti.], jonka ulkopuolella oli suuri tiheä mehtikkö, oli auki. "Juonas," se sano, "kahto! hila tuonne metistöön päin on auki; mennäänpä sinne! Siellä wasta juoksu käwisi loatuun," [yksi kun laatuun.]

Juonas. Mutta eikö isä kieltänyt meitä menemästä puutarhan ulkopuolelle?

Wilppu. Niin; se warotti meitä woan kauwas juoksemasta; tullaanki kohta takasin, niin emme sitä tarwihte pelätä. Woi, kahtoppa Juonas, se sano, samassa kurkistaen hilasta mehtikköön — kas, teällä on kaunis! Joka ihte mielusesti teköö eli haluaa jotain, sitä ei paljon tarwihte wietellä, sanotaan wanhassa sananlaskussa; niin nyt oli Juonaankin kanssa. Wasten isänsä kieltoa meniwät pojat mehtikköön, jossa juoksenteliwat ristiin rastiin. Mutta jo rupesi ilma kolkkonemaan ja illan pimeneminen muistutti heitä menemään kotiin.

Mutta pojat oliwat jo juosseet niin kauwas tiheässä mehtistössä, etteiwät eneä osanneet puutarhaan. Ilta pimeni pimenemistään, ja hetki, jona niijen piti oleman wanhempiensa luona, aikoa sitte siwute. Hä'ääsään [yksi kun hädässään.] rupesiwat itkemään ja korkeasti huutamaan apua.

Koska lapset wiipywät yli meärätyn hetken, meni isä puutarhaan niitä hakemaan. Onneksi sattu se kuulemaan heijän huutoansa, ja meni siis sitä kohen. "Nyt ihte neätten," se sano heitä hiljankin löywettyä, "kuinka käypi tottelemattomille ja ymmärtämättömille lapsille, kun eiwät kuule wanhempiensa käskyjä ja warotuksia! Minä kyllä ajattelin että tämä eli wielä jotain pahempata soattasi teille tapahtua; sentähen käskin teijän pysymään puutarhassa. Mutta kun ette minua totelleet, niin ette tästä lähin millonkaan [Millonkaan on Sawon puhessa yksi kun koskaan Hämeen ja muijen.] peäse kahenkesken puutarhaan iloilemaan."

Isä piti myös tämän uhkauksen; sentähen koska ei isä eli äiti joutanut seurata lapsia, täyty heijän olla huoneessa, katuen tottelemattomuuttaan.

Yhtenä päiwänä kun ikään istumat äitinsä suojassa, puhu äiti niille seuroawan sa'un, [yksi kun sadun.] että tarkemmasti tulisiwat tietämään, kuinka tarpeellinen on, että lapset tottelewat wanhempiansa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings