32. LUONNOTON ROHKEUS SOATTAA USEEN ONNETTOMUUTEEN.

Paha on että poika on pelkeäwä pieniä, useen ainuastaan luultuja woaroja, mutta pahempi on kuitenkin wallattomuuwessa ja ilman kowata tarpeeta rohkeasti, lkäänkun sokea, heittäitä woarohin, joissa useen terweys turmeltuu ja monasti henkikin on woarassa. Semmonen imeinen on warsin tuhma ja mieletön.

Wallaton Wihtor ei totellut niitä warotuksia, joita hän joka päiwä sai hywiltä wanhemmiltaan luonnottoman ja ylellisen rohkeutensa tähen. Mutta wiimen se tuli niin kowasti rangastuksi, että hänen onnettomuus olkoon esimerkkinä ja warotuksena muillen yhtä hurjille pojille.

Muuwalla ei hänellä ollut iloa kun woarapaikossa, niinkun muka kiwuta jyrkkiä tikaportaita myöten, ilman arwelemata jos ne kestiwät, tahi oliwat lahoneet; kiwuta korkeimpien puijen latwoihin; juoksennella kattoloilla ja hypätä niiltä moahan, waikka oliwat kuinka korkeita, semmoset oliwat sen tawalliset ilot. Toisinaan lankesi hän jotta ohta oli mustelmissa, muoto ja käet peitetyt werinoarmuilla. Harwon piti hän woatteinsa puhtaina. Siis sai hän useen toria ja wihtoja wanhemmiltaan, woan ei siitäkään ollut apua. Mutta wiimen sai hän kowan rangastuksen tottelemattomuutensa tähen.

Hän oli muka kylmänä syksy-iltana luwata pistainnään hämärässä merenrannalle, johon äsköttäin oli souwettu hirsilautta. Hirret oliwat jo toisistaan peästetty irti, ja miehet weti niitä paraikoa moallen. Ilosa oli roakaluontosen Wihtorin mielestä juoksennella irtanaisien ja pyöriwien hirsien peällä, waikka työwäki kowasti kielsi sitä. Mutta huoliko se kiellosta? Työwäki meni kotiin; sepä oli warsin hywä Wihlorin mielestä, sillä hän jäi nyt yksinään ja sai siis eleksellä niinkun tahto. Wiimen pimeässä luiskahti se mereen kahen oksasen hirren wäliin, katkasi seäriluunsa, ja oli kauwan kainaloihin asti kylmässä weessä, ennenkun soatiin wapautetuksi woarallisesta tilastaan.

Nyt oli se niin pahasti taittanut jalkansa, että hänen täyty hirmusessa tuskassa wuoteellaan kärsiä monta, monta wiikkoa kauhean kiwun, ja siittenkin kun hän parani oli hän elinaikansa ontuwa taitettua jalkoansa. Mutta wanhaksi ei se elänytkään, sillä hän wiluuntu kylmässä syksyweessä niin läpi luunsa, että hän jo warsin nuorena sai hirmusen luuwalon ja jäsenien kolotuksen, jonka tähen ei se soanut lepoa yöllä eikä päiwällä. Tällälailla kitu Wihtor monta wuotta, ja kuoli wiimen kaksikymmenen wuotisena.

Lapset, elkeä siis olko tottelemattomat wanhemmillenne, mutta seuratkoa tarkasti ja mielusesti heijän wiisaita neuwoja ja warotuksia, silla hyö ymmärtäwät paremmin kun työ, mikä teillen on hyöwyllinen.