24. LAPSET JA ELÄWÄISET.

Kun selkeänä ja lämpösenä kesäpäiwänä menin käwelemään nä'in pieniä lapsia, jotka wiattomasti iloiliwat nurmisella pientareella. Näistä oli pieni Wappu warsin minun mieleiseni, ei kauneutensa tähen, sillä moni kaunis lapsi on tawoistaan ruma, mutta sentähen että Wappu näytti olewansa helläluontosempi ja hywäsywämmisempi, kun hänen leikkikumppalit. Juostuansa ihtensä wäsyksiin ja palawaan hän istu wiheriäiselle mättäälle. Samassa oiwalsi tyttö ihanan perhosen, jota ahnas warpunen sissi nielastakseen. Wappu rupesi nyt matalalla ja wiattomalla eänellä laulamaan perhoselle seuroawan warotuksen, jota minä pysähnnyn kuuntelemaan.

Perho pieni lennä luoks, Lennä parmohini! Kahto warpu konna luo Tuolla sua wäijyy.

Etkö kuule kuinka jo Noukkoaan hiwoopi, Herjä hurtta nielläkseen Sua sukkelasti?

Wielä warsin wakainen Moaliman menoissa, Tiijät tuskin ollenkaan Kunne siipes kiitää.

Eipä perho eläwä Kauniimpi kun sinä, Kun nopeesti nuolena Kultasiiwill' kiijät.

Tule tänne, perhonen! Tule turwihini; Minä sua suojelen Paremmin kun kukka.

Piä woan nyt warolta, Kauniist sua käsken. Kun on woara kaukana Lennä minne mielit.

Ilolla kuunteli perhonen wiattoman tvtön kaunista laulua, laukuile hetken ystäwällisesti hänen ympärillä ja istu wiimen hänen käellen, ikäänkun kiittäen häntä tästä hywästä neuwosta. Lapsellisella ilolla kahteli Wappu pientä ihanata perhosta ja sen monella karwalla soreasti kuwattuja loistawia siipiä, ja oli mielihywissä ettei ahnas warpunen soanut nielasta tätä soreata kesän lasta. Kun warpunen wähan ajan perästä lenti pois, peästi Wappu lupauksensa jälkeen perhosen wavaasti laukuilemaan kunne mieli.

Jos minä ihastun Wapun helläsywämmisyywestä, niin toas huoleennun sitä enemmän Maunun kowasywämmisyywestä yhtä myös wiatonta eläwätä kohtaan. Yksi pieni kaunis ja kiiltäwä kowakuoriainen, joka tekemätä kellenkään pahoa ja tietämätön woarasta, hiljasuuwessa hankki elatustaan pähkinäpuun lehellä. Kewytmielinen Maunu ei kuitenkaan taitanut antoa sen olla rauhassa, woan otti sitä kowasti hyppisiinsa, solmisi hienon silkkilangan säikeen sen jalkaan, ja kun se rupesi mantimaan pois, nykäsi hän sitä niin kiiwaasti takasin, jotta sen pieni jalka lohkesi. Tästä julmuuwesta wiaton kowakuoriainen kitu hirmusesti, ikäänkun walittaen Maunun luonnotonta kowuutta. Samassa tuli pieni Wappu, ja oiwalsi kituwan kowakuoriaisen. Hän surkotteli sitä ja lausu yksitotisesti Maunulle: "Mutta jos ihte, Maunu, olisit kowakuoriaisen asemissa, [Asemissa, yksi kun siassa.] mitä wirkkasit jos sinulta rewästäsi toinen jalka? Ihte arwannet minkä kauhean tuskan se polonen sinun wallattomuutesi tähen kärsii! Jumala loi kowakuoriaisen tunnelmilla niinkun meijätkin, eikä siis salli että niitä kiwutetaan ja niille tehään pahoa ilman syytä."

Tämä Wapun kaunis muistutus liikutti Maunua, että hän katu kowuuttaan kowakuoriaista kohtaan, ja lupasi tästä päiwästä luopua kewytmielisyywestään ja tunnelmattomuuwestaan.