← Table of contents
Teatterikirja

ALKUSANA.

Reading edition

Tällä teoksella, joka liikkuu sekä kirjoittavassa että esittävässä teatterissa, tämän esteettisissä ja käytännöllisissäkin ilmiöissä, on vaatimattomana tarkoituksena lisätä osaltaan meidän tavattoman niukkaa teatterikirjallisuuttamme. Etenkin ne esseet, joissa pyritään psykologisiin näyttelijäkuvauksiin ja jotka ovat olleet meillä melkeinpä kokonaan viljelemätöntä aluetta, ovat saattaneet allekirjoittaneen tämän kirjan julkaisemiseen. Sillä meillä ei todellakaan ole lupa enää lykätä kirjallista velanmaksuamme oman polvemme näyttelijätaiteen edustajille, joiden taiteellinen elämäntyö tämän elävimmässä mielessä on vain saman ikäpolven kuvattavissa, ei myöhempäin. Tätä näyttelijäluonnekuvausta pyrin ajan ollen laajentamaan siten, että koko maan näyttelijäkunnat ja näiden regianedustajat tulevat tasasuhtaisesti edustetuiksi, mikä päämäärä ei — käytännöllisistä syistä — ole vielä tässä teoksessa ollut toteutettavissa.

Siihen nähden, että tähän kokoelmaan on otettu myös useita teatterielämämme organisatiota ja seuranäyttämöittenkin maallikko-teatteria koskevia kirjoitelmia, viittaan selitykseksi vakaumukseeni, että teatterilaitostamme käytännöllisestikin kokonaistava työ kuuluu oleellisena probleemina juuri meidän etsikkoaikaamme. Sitäpaitsi: suomalaisella teatterikirjailijalla ei ole vielä ulkonaisia mahdollisuuksia teatterielämän eri olojen käsittelyyn erikoisteoksin.

Tämän kokoelman kirjavuudelle siis lienee puolustukseksi ahtaitten olojemme asettama kova välttämättömyys.

Samasta syystä en suinkaan ole pyrkinyt yhtenäiseen teatterifilosofiseen oppirakennelmaan, joskin toivon havaittavan määrätyn personallisen draama- ja teatterikäsityksen olevan kaikkienkin kirjoitelmien yhteisenä pohjana ja perustana.

Urajärven Åsassa 20 p:nä elokuitta v. 1928.

Tekijä.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings