KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.

Pian oli melkein koko valtakuntaan levinnyt tuo aivan uskomaton huhu, että Riibenlinna oli valloitettu tanssien ja leikkien, ja neitosten laulu: "Nuoren Eerik kuninkaamme eestä!" oli pian yleisenä kansanlauluna. Tieto tästä oli ilahduttanut sekä kuningatarta että nuorta kuningasta, ja tämän sanoman ensimäisenä tuojana drotsi Pietari oli vastaanotettu kaksinkertaisella ilolla Nyborgin linnassa, jossa tärkeät asiat vaativat hänen läsnäoloaan valtaneuvostossa. Myöskin matkansa päätarkoitukseen nähden, toi drotsi Pietari parempia tietoja kuin mitä oli odotettu. Hän oli huomannut kansan enimmäkseen olevan uskollisen kuningashuoneelle ja vihaavan Stig-marskia ja hänen liittolaisiaan. Hän toi tärkeitä tietoja, jotka koskivat salakapinoitsijoita ja kuninkaanmurhaajia. Silminnäkijänä hän voi kuvata marskin varustukset Helgenaesissä ja Hjelmissä, ja huomattiin, etteivät ne olleet läheskään niin peloittavia kuin miksi herttuan kertomukset ja epämääräiset, levottomuutta herättävät huhut ne kuvasivat.

Sillaikaa kun muhkeasti varustauduttiin Nyborgissa pidettävää Danehovea varten, joilla nuori kuningas ensi kertaa tulisi esiintymään tuomarinistuimella, kokoontui valtaneuvosto joka päivä. Drotsi Pietari ei salannut epäilevänsä herttuan hankkeita. Hänen haavoittunut käsivartensa oli herättänyt osanottoa, ja hänen kertomuksensa ryövärien hyökkäyksestä tiellä antoi aihetta monenlaisiin arveluihin, jotka hänen mielestänsä vielä olivat jotensakin epävarmoja, ja joihin hän ei pannut minkäänlaista merkitystä. Vanha ritari Jon ja mestari Martinus saivat tässä lisää vahviketta epäilyksiinsä herttuasta, jotka yhdessä Viborgissa tapahtuneitten epäilyttävien liikkeitten kanssa olivat aiheuttaneet heidän ja kuninkaallisen perheen äkkinäisen ja salaisen matkan Nyborgiin. Näitä epäluuloja piti kuningatar arvottomina ja aivan perättöminä, ja hänen osanottava puheensa herttuasta saattoi drotsi Pietarin hyvin levottomaan mielentilaan.

Nuoren, ritarillismielisen kuninkaan mielestä oltiin myöskin liian arkoja ja varovaisia. "Onhan minun sukulaiseni, herttua, sekä ritari että ruhtinas", sanoi hän taas eräänä päivänä, asian ollessa esillä valtaneuvostossa. "Tietäähän hän, että rikkoessaan lakia ja asetuksia, hän kadottaa kunniansa ja joutuu kaikkien pilkattavaksi!"

"Jos hän ei tottele Jumalan lakia omassa sydämessään, nuori herrani ja kuninkaani", vastasi mestari Martinus, "niin ei ainakaan ritarilaki häntä sido, sillä tämä laki ei vielä oikeastaan ulotu häneen. Hän on kyllä ruhtinas ja hänessä on kuninkaallista verta, mutta ritarilyöntiä hän ei vielä koskaan ole muodollisesti vastaanottanut. Teidän korkeastiautuas isänne, jonka kädestä yksin hän arvonsa mukaisesti olisi voinut sen vastaanottaa, siirsi ehkä tämän suosionosoituksen kauemmaksi kuin mitä näinkin kireissä suhteissa olisi ollut tarpeellista."

"Hyvä, silloin minä annan hänelle ritarilyönnin heti kun itse olen sen vastaanottanut ja olen oikeutettu sitä jakamaan!" sanoi pieni kuningas. — "Otto-sedän täytyy lyödä minut ritariksi ennen kruunausta. Täytyyhän minun ensiksi päästä jalon ritarisäädyn jäseneksi, ennenkuin minut kruunataan Tanskan kuninkaaksi."

Ritari Jon hymyili ja pudisti harmaata päätään, mutta drotsi Pietari silmäili kuninkaallista oppilastaan ilolla. Hänen mielestään nuoren kuninkaan toivomus osoitti hänen kunnioittavan sekä kruunua että ritarisäätyä, ja hän huomautti, ettei se ollut harvinaista alaikäisten kuninkaiden ja ruhtinaiden kesken, ja että jo Kaarlo Suuren ja hänen poikansa ajoilta oli olemassa esimerkki, jota ritarisääty kunnioitti ja seurasi.

"Mutta ritarilyönnin ohella alaikäisyys loppuu, ritarilain mukaisesti", huomautti vanha Jon Litle, "ja valtakunnan perustuslait kieltävät meitä julistamasta kuningasta lailliseen ikään ennenkuin hän on saavuttanut määrätyn ikävuoden".

"Se on ymmärrettävää, jalo ritari Jon!" vastasi drotsi Pietari. "Tässä kohden saa ritarilaki väistyä sen korkeamman lain tieltä, joka perustuu kansojen hyvinvointiin ja rauhaan. Minun mielestäni alaikäisen kuninkaan ei tarvitse olla alempiarvoinen kuin hänen ritarillinen palvelijansa."

Kuningatar ja mestari Martinus kannattivat drotsi Pietarin ja nuoren kuninkaan mielipidettä, ja vanha ritari Jon myöntyi hartioitaan kohauttaen, koska ei pitänyt asiaa kovinkaan tärkeänä. Hänen mielestään oli valtakunnan suhde herttuaan vakavampi ja tärkeämpi asia. Hän esitti niin selvästi, miten tärkeää oli peittää kaikki epäluulot herttuaa kohtaan ja antaa hänelle sama osa valtakunnanhoidossa ja holhoustoimessa kuin kuningattarelle, että itse mestari Martinus, joka oli eniten sitä vastaan, ei voinut tehdä vastaväitteitä. Kuningattarella oli vähimmin arveluita tämän asian suhteen, ja drotsi Pietarin henkilökohtaisten epäluulojen täytyi väistyä välttämättömyyden ja lainkuuliaisuuden tieltä. Kun näin tärkeät asiat pidättivät valtaneuvosta, koetti drotsi Pietari turhaan saada tilaisuutta puhuakseen ritari Jonin kanssa Inge neidosta ja hänen matkastaan Ruotsiin. Joka kerran kun hän alkoi puhua siihen suuntaan keskeytti valtaneuvos hänet, niinkuin hän ei olisi mitään ymmärtänyt.

Danehoven avauspäivä oli käsissä. Kuningattaren molemmat veljet, Brandenburgin markkreivit, olivat tulleet päivää ennen Nyborgiin, jätettyään kaksi päivää sitten herttuan Riiben leiriin. Mutta herttua itse ei ollut vielä saapunut Nyborgiin. Danehoven avauksen siirtäminen hänen tuloonsa, soti valtakunnan ja kruunun arvoa vasten, ja herttuan näennäinen välinpitämättömyys näin tärkeään kokoukseen, jossa hänen läsnäolonsa ensiksi ja etupäässä oli välttämätön, ihmetytti kaikkia. Etenkin kuningatarta loukkasi tämä huomaavaisuuden puute, joka oli niin jyrkästi ristiriidassa herttuan tavallisen kohteliaisuuden ja ritarillisen käytöksen kanssa.

Danehove pidettiin kuitenkin tavalliseen tapaansa ensimäisinä helluntaipäivinä. Valtaneuvosto käsitteli valtakunnalliset ja yleiset oikeusjutut, jotka sitten sekä kuningatar, että nuori kuningas vahvistivat; jälkimäinen yhdessä äitinsä kanssa vahvisti myös kirkkojen ja luostarien lahjakirjeet, joiden alle hän kirjoitti "tanskalaisten ja slaavien kuningas, virolaisten suuriruhtinas". Mutta pääasiaa, kuninkaan holhousta ja valtakunnan hoitoa hänen alaikäisyytensä aikana, ei voitu ratkaista. Molemmat helluntaipäivät olivat ohitse, eikä herttua vielä ollut tullut.

Toisen helluntaipäivän iltana drotsi Pietari oli lähtenyt linnasta asuntoonsa, jossa hän aikoi osan yöstä järjestellä seuraavan päivän Danehoveasioita. Hän istui yksin salakammiossaan. Hän muisti vanhan Hennerin varoitukset ja kreivi Gerhardin puheet herttuasta ja hän tuli levottomaksi ja kiihtyneeksi. Hänen mieleensä välähti rohkea ajatus: ehkä nyt holhojavaalissa voisi oikeudenmukaisesti sivuuttaa herttuan. Samassa hän kuuli hevoskavioiden töminää linnanpihalta, ja linnnanvartio puhalsi käyrätorviinsa, mikä oli sallittu vain ruhtinaallisen henkilön saapuessa. Hän kiirehti ikkunaan ja näki herttuan melkoisen ritarijoukon seuraamana ratsastavan suurella komeudella linnaan. Herttuan seurassa hän näki kolme ritaria, joiden kypäränsilmikot olivat suljetut. Vaakunamerkeistä hän tunsi heidät hämmästyksellä marskin uskaliaimmiksi liittolaisiksi, joista hänellä oli varmat todistukset, että he olivat henkilökohtaisesti ottaneet osaa kuninkaanmurhaan. Hän heitti nopeasti vaippansa ylleen, tarttui höyhenhattuunsa ja kiirehti linnaan, jossa ritari Jon, henkivartiopäällikkönä jo oli vastaanottanut herttuan ja heti tämän kiivaista vaatimuksista toimittanut hänelle salaisen keskustelun kuningattaren ja hänen veljiensä kanssa.

Suurella levottomuudella kuuli drotsi Pietari tämän jo heti henkivartiosalin ovella, jossa pieni Åke Jonson seisoi vartijana kynttiläpoikien parvessa. Drotsi astui nopeasti henkivartiosaliin ja lähestyi ritari Jonia. Vanha herra asteli ajatuksiinsa vaipuneena kuninkaallisiin huoneisiin johtavan oven edessä. Hän ei näyttänyt olevan halukas ryhtymään puheisiin kenenkään kanssa. Hän kumarsi äänettömänä drotsille ja jatkoi kävelemistään. Drotsi Pietari yskähti pari kertaa ja näytti turhaan koettavan saada tilaisuutta ilmaista hänelle arveluitaan.

"Valtaneuvoston täytyy välttämättä kokoontua vielä tänään!" sanoi hän viimein hiljaa, kun ritari Jon taas kääntyi astuakseen hänen ohitsensa.

"Sen nykyinen päämies on kuningattaren luona!" vastasi vanhus, jatkaen kävelemistään.

"Eikö täällä siis voi mihinkään ryhtyä?" kuiskasi kärsimätön drotsi, kun vanhus taas kulki hänen ohitsensa. "Herttuan seurueessa on kavaltajia. — Kuningatar on soaistu. — Tänä hetkenä ehkä ratkaistaan maan ja valtakunnan kohtalo."

"Se on Jumalan kädessä!" vastasi vanha herra, ja kyynel kimalteli hänen silmissään. "Hän saattaa sokeatkin näkeviksi." Hän kääntyi ja astui takaisin saliin, jossa hän teki eräälle henkivartijoista välinpitämättömän kysymyksen ja näytti laskevan leikkiä.

"Jos ei täällä tapahdu ihmeitä", sanoi drotsi Pietari kiivaasti, kun vanha valtaneuvos taas seisattui hänen viereensä, "niin täytyy teidän tai minun avata ajoissa kuningattaren ja kansan silmät!"

"Hurja mies, mitä te ajattelette?" kuiskasi Jon ritari kiivaasti. "Aiotteko te syöstä koko maan onnettomuuteen kiihkossanne? — Rauhoittukaa, nuori ystäväni!" lisäsi hän nopeasti? tarttuen hänen käteensä ja vetäen hänet nopeasti syrjempään. "Muuten te teette onnettomuuden vieläkin suuremmaksi. Sanotaan muutamien marskin ystävien olevan täällä muka heidän asiaansa puoltamassa. Vaikka me tietäisimmekin varmasti, mitä me nyt vain pelkäämme — niin täytyy meidän vaieta ja olla varovaisia."

"Mitenkä? Sittenkin, vaikka minä huomenna voisin ilmaista kuningattarelle ja koko kansalle meidän uuden valtakunnanhoitajamme olevan maankavaltajan?"

"Silloinkin! Tänä hetkenä on valtakunnan kohtalo hänen käsissään. Jos me julkisesti rikomme välimme hänen kanssaan, niin me asetamme itse hänet kapinallisten etunenään. Nyt täytyy hänen, vastoin omaa tahtoaan, meidän kanssamme tuomita heidät. Siksi kunnes Stig-marski on voitettu, jääköön herttua paikoilleen! Häntä on kunnioitettava valtaistuimen tukena, vaikka hän olisikin meidän pahin vihollisemme. Ainoa, minkä me voimme tehdä, on varoittaa kuningatarta ja vartioida häntä ja nuorta kuningasta. Olkaa nyt rauhallinen niinkuin minä — ja iloinen, jos voitte!"

Tämä salainen puhelu tuli äkkiä keskeytetyksi, sillä kuningattaren hovimarsalkka astui henkivartiosaliin, pyytäen ritari Jonia ja drotsi Pietaria saapumaan illallisille, jotka kuningattaren käskystä vietettäisiin herttuan tervetulijaisjuhlana.

"Siinä te näitte!" sanoi drotsi Pietari hovimarsalkan mentyä. "Meidän oivallinen, kaunopuhelias valtakunnanhoitajamme on korkeimmassa suosiossa."

"Se on ehkä kylläkin viisasta!" vastasi ritari Jon. "Ei ole niinkään helppoa pettää meidän jaloa valtijatartamme. Joka tapauksessa meidän täytyy koettaa esiintyä tyyninä ja iloisina. Suokaa minun siinä taidossa olla teidän opettajananne! Jos te tahdotte olla valtiomies, drotsi Pietari, niin täytyy teidän ensi sijassa olla kasvojenne herra." Näennäisesti tyynenä ja lausuen jonkun leikillisen sanan, ritari Jon jätti nuoren, vakavan ystävänsä ja lähetti toisen päällikön paikalleen. Senjälkeen hän poistui drotsin kanssa kuninkaallisiin huoneisiin johtavasta ovesta.

Pian kokoontuivat kaikki hovin virkamiehet, valtaneuvokset ja Danehoven arvokkaimmat miehet suureen ritarisaliin, jossa kuningattaren hovinaiset jo odottivat häntä, ja minne kuningatar vähän senjälkeen saapui, komea surupuku yllään, veljiensä ja nuoren Eerik kuninkaan seurassa. Herttua esiintyi kuningattaren vasemmalla puolen. Hänellä oli myöskin komea surupuku. Hänen rohkeasta vallitsijakatseestaan ilmeni suuri määrä itserakkautta, ja hän näytti peittävän iloansa onnesta, jota hän ei enää epäillyt, vaikka hän sen vielä näkikin etäisyydessä kajastavan. Ritari Jon tervehti häntä ritarillisella kohteliaisuudella, iloiseen ja luontevaan tapaansa, drotsi Pietarin ottaessa huomioon vain välttämättömimmän kohteliaisuuden vaatimukset. Mutta muut valtaneuvokset osoittivat hänelle kunnioitusta, josta ilmeni enemmän pelkoa kuin mielisuosiota.

Drotsi Pietari katseli kuningatarta tarkkaavaisesti. Hän luuli näkevänsä hänen kasvoillaan rauhallisen tyytyväisyyden ilmeen, jonka jalo arvokkaisuus ja puoleksi surumielinen sävy eivät olleet räikeässä ristiriidassa hänen surupukunsa kanssa. Hän loi vakavan katseen drotsi Pietariin, ja tämä oli siitä lukevinaan moitteen epäluuloistaan kuningattaren viisauden ja ihmistuntemuksen suhteen. Hänestä tuntui niinkuin kuningatar tahtoisi koko käytöksellään saattaa häpeään ja poistaa kuningashuoneen ystävien kaikki epäilykset ruhtinaallisen herran oikeamielisyydestä, jonka hän ilman epäluuloja uskalsi osoittaa olevan maan tärkeimmän miehen.

Niin pian kuin yleinen tervehtiminen oli ohitse ja tavalliset hovitavan vaatimat kohteliaisuussäännöt olivat täytetyt, vei hän itse herttuan valtakunnan huomattavimpien miesten joukkoon, jotka hän muutamin sanoin esitti hänelle. Sen jälkeen hän kääntyi ritari Jonin ja muiden valtaneuvosten puoleen. "Meidän ruhtinaallinen ystävämme ja sukulaisemme", sanoi hän, "huolehtiessaan maan ja kuningashuoneen parhaasta, on jalomielisyydessään joutunut sekä minun että teidän väärinkäsityksen alaiseksi. Hän on kieltäytynyt vastaanottamasta valtakunnanhoitajan tointa tällä Danehovella, niiden huhujen tähden, jotka hänen vihollisensa ovat levittäneet siitä epäluulosta, joka täällä vallitsee häntä kohtaan, ja puolueesta, joka sen tähden tahtoo kiihoittaa kansaa täällä Danehovella ja aikaansaada riitaisuuksia valtakunnassa. Kuultuaan kuitenkin tämän huhun perättömäksi hän ei ole kauempaa arvellut tulemasta tänne, voidakseen kaikissa suhteissa puhdistautua. Hän tuo meille sitäpaitsi sen tärkeän ja rauhoittavan tiedon, että marski Stig on nöyrtynyt ja jättänyt oman ja kanssarikollistensa asian Danehoven käsiteltäväksi. Herttua on viisaasti koettanut välttää turmiollista kansalaissotaa ahdistamatta kapinallisia, vaan hän on kokoomalla lukuisan sotajoukon peloittanut heidät. Hän on itse uskaltanut tunkeutua marskin varustusten sisään koettaen häntä taivuttaa hyvällä tottelemaan maalakia. Hän tuo tälle Danehovelle suojassaan kolme marskin ystävää, niin ettei voitaisi sanoa meidän vaarallisimpienkaan ystäviemme tulleen tuomituiksi kuulustelematta ja puolustamatta. Minun mielestäni tämä toimenpide on yhtä kiitettävä ja oikeudenmukainen kuin rohkea, ja minä iloitsen, voidessani vilpittömästi onnitella meitä ja Tanskaa, lausuessani jalon herttua Waldemarin tervetulleeksi meidän keskeemme!"

Viimeiset sanat hän kohdisti herttualle. Tämä astui esiin ja kumarsi syvään kuningattarelle, vastaten vapaasti ja korusanoin tähän kunnioittavaan vastaanotto-tervehdykseen. Näennäisellä innostuksella hän ilmaisi uskollisuutensa kuningatarta ja nuorta kuningasta kohtaan, ja hän ylisti kuningashuoneen uskollisia miehiä hyvin nöyrällä ja mielistelevällä kaunopuheliaisuudella, joka ei ollut vaikuttamatta koolla olevien herrojen suurimpaan enemmistöön.

Sitten avattiin ruokasalin ovet. Herttua saattoi kuningattaren pöytään, ja nuori kuningas istui hänen oikealle puolelleen.

Ensi kerran poikkesivat kuningatar ja nuori kuningas siitä surullisesta hiljaisuudesta, joka oli vallinnut hovissa kuningas Eerik Kristofferin pojan kuoleman jälkeen. Tämä herttuan tervetuliaisjuhla ei ollut kuitenkaan mitenkään meluava; ei kuulunut laulua eikä soittoa, ei äänekästä iloa, ja heti illallisen päätyttyä hajaantui seura. Herttua vetäytyi siihen osaan linnaa, joka tavallisesti Danehoven aikana oli hänelle varattu. Ritari Jon asettui taas henkivartiopäällikönpaikalleen kuninkaallisten huoneiden edustalle, ja drotsi Pietari poistui mitä levottomimmassa jännityksessä asuntoonsa.

Kun totinen drotsi astui arkihuoneeseensa, näki hän kreivi Gerhardin istuvan leveässä nojatuolissa pöydän ääressä ja maistelevan viinipikarista, sillaikaa kun vanha emännöitsijä Dorthe, joka taas hoiti isäntänsä taloutta, kattoi pöytää. Drotsin viittauksesta poistui toimelias imettäjä heti tuvasta, hänen tervehtiessään levottomassa jännityksessä vierastaan.

"Tervetuloa kotiin, hyvä ystäväni!" sanoi kreivi nousten iloisena ja joi rauhallisesti pikarinsa pohjaan sekä laski sen pöydälle. "Minä olen istunut täällä vähän aikaa ja koonnut voimia hyvällä viinillänne. Jos teidän kasvatusäitinne on imettänyt teidät sillä, niin eipä ole ihme että te olette voimakas ja vahva. Hän on erinomainen emännöitsijä. Te ette ikinä saa parempaa, vaikka saisitte enkelin vaimoksenne. Olipa onni ettei hän tullut hirtetyksi tai elävänä haudatuksi naisellisen kunniansa tähden. No, miten jaksatte? Enkö minä ole tervetullut? Näyttäähän siltä kuin teidät olisi tuomittu lainsuojattomaksi Danehovessa tai haastettu Riibe-oikeuteen."

"Te olette sydämellisesti tervetullut, jalo kreivi Gerhard!" vastasi drotsi, ojentaen hänelle kätensä. — "Jos minä en ole rauhallisen enkä iloisen näköinen, niin se ei ole teidän syynne. Minä näen teidän pysyvän sanassanne, ja te olette rehellinen ennustaja. Herttua on tullut vasta tänä iltana. Huomenna hän on minun ja kuningashuoneen valtias. Mutta mitä uusia tietoja teillä taas on? Mitä olette saanut selville?"

"Erinomaisia asioita, hyvä ystäväni! Te olitte yhtä lähellä tulla elävänä haudatuksi kuin teidän imettäjänne. Nordborgin linnassa olisitte saanut istua. — Maantierosvon kielenkahleet sain irroitetuksi asettamalla hyvän miekkani hänen kurkulleen. Hänen oli käsketty nitistää poikki teidän kaulanne, ellette olisi tahtonut antaa vangita itseänne elävänä. Olihan teillä taskussanne tärkeät todistukset kuninkaanmurhaajista."

"Senkövuoksi? — No niin, nyt alan ymmärtää!" vastasi drotsi Pietari. — "Mutta mitä muuta vielä?"

"Odotappas hiukan, kunnon ystäväni! Ei tässä eletä vain lavertelemisesta. Teidän kirotut valtioasianne ovat näinä päivinä vieneet melkein kaikki voimat minulta." Näin sanoen kreivi Gerhard istuutui taas rauhallisesti tuoliinsa ja täytti pikarin, drotsin kärsimättömästi odotellessa häneltä tärkeitä lisätietoja.

"Herttua se vasta hieno herra on!" jatkoi kreivi taas, tyhjennettyään viinipikarin ja kehuttuaan sen hyvyyttä. "Minua sanotaan huimapääksi, joka lyö suoraan eteensä ja kulkee mutkittelematta suorinta tietä. Mutta saattepa nyt nähdä, että osaan minäkin kulkea ketunjahdilla, ja etten minä vältä pahimpiakaan mutkia ja kiertoteitä — —"

"Sen uskon sydämeni pohjasta, rakas kreivi Gerhard! Mutta Jumalan nimessä elkää todistelko sitä minulle tällä kertaa! Mitä te tiedätte? — Mitä hankkeita on herttualla? — Mikä esti hänet saapumasta Danehoveen? Missä hän on viipynyt?"

"Hiljempaa, hiljempaa toki, hyvä ystäväni! Ei voi vastata kaikkeen yhdellä kertaa. Hän ei ole nukkunut kolmeen viimeiseen vuorokauteen, enkä minäkään. Sen te kyllä huomaatte minusta. Minä olen ratsastanut kuoliaaksi kolme hevosta ja pysyn tuskin itse pystyssä. Mutta kuulkaa nyt kaikki alusta asti. Silloin kun me tanssimme Riiben somien tyttöjen kanssa, vetelehti herttua, niinkuin te tiedätte, laiskana leirissään Riiben luona. Mutta pyhän Germanuksen päivänä — antakaa kun katson! — se oli viime toukokuun 28:tena päivänä — se oli Danehoven ensi päivä — silloin hän oli varmasti Schleswigissä ja laati piispan ja oman neuvostonsa läsnäollessa Lybekin kauppiaitten eduksi, kauppasopimuksen, jolla oli seuraava sisältö — —"

"Teettekö pilaa minusta, kreivi Gerhard, mitä ihmeessä on kruunulla ja valtakunnalla tekemistä näiden kaupustelijoiden kanssa?"

"Enemmän kuin te uneksittekaan, hyvä ystäväni!! Kauppakirjan sisältöä teidän ei tarvitse kuulla, koska minä en enää sitä muista, eikä se kuulu koko asiaan. Mutta huomatkaa: hän ryhtyi julkiseen, mitättömään hallinnolliseen toimenpiteeseen Schleswigissä samana päivänä, jona hänet täällä piti valittaman valtakunnanhoitajaksi ja kuninkaan holhoojaksi! Kas, siinä valtiollinen arvoitus, josta jälkimaailma saa kovan pähkinän pureskellakseen, mutta minäpä voinkin selittää teille sen arvoituksen. Hän oli vähän sitä ennen ollut Helgenaesissa marski Stigin luona —"

"Kaiken sen me tiedämme", keskeytti drotsi hänet kärsimättömänä. "Sitä hän ei ole salannut; mutta se on juuri laskettu hänelle kunniaksi, todistukseksi hänen uskollisuudestaan ja rohkeasta uutteruudestaan kuningashuoneen puolesta."

"Hyvä, jos te tiedätte kaikki, viisas herra drotsi, niin olette te ehkä myöskin Pitkäsääri-vanhustani viisaampi, saadaanpas nähdä —!"

"Teidän hovinarrinneko? — —"

"Niin juuri, tehän tunnette kyllä hänet. Ajottain hän kyllä on mielenviassa, kuvitellen olevansa kuollut kuningas, lyödessään toisen silmäni puhki, mutta silloin kun hän ei ole hullu ja haluaa näyttää ihmiselle pitkän nenän, on hän saatanan terhakka mies, jolle voi nauraa itsensä melkein kuoliaaksi."

"Mutta, hyvä Jumala, mitä tekemistä narrilla on valtioasioiden kanssa? Elkää toki unohtako sanoa minulle sanottavaanne tuon hassuttelijan tähden!"

"Kunnia Pitkäsäärelle, hyvä ystäväni! Semmoinen narri voi olla koko valtaneuvostoa viisaampi; hän on kolme päivää ollut puettuna rautaan kiireestä kantapäähän asti ja näytellyt marskin uskottua palvelijaa Mads Jydea. Hän oli hiuskarvalleen tuon raa'an miehen näköinen ja osasi aivan mestarillisesti matkia hänen juutilaista murrettaan. Täten hän sai selville sen minkä minä jo aavistin, ja minkä vanha Henner oli huomannut ollessaan marskin vankina. Herttuan pysyessä poissa Danehovelta, nostettaisiin täällä marskin ja hänen ystäviensä johdolla kapina Danehoven ensimäisenä päivänä. Mutta senpä minä sain estetyksi sulkemalla kaikki lauttauspaikat kolmeksi päiväksi, niin ettei ainoakaan kapinallinen päässyt tulemaan tälle puolen."

"Jumalani, mitä minä kuulenkaan? Mitä täällä silloin olisikaan tapahtunut?"

"Teeskennellyssä kapinassa herttuaa vastaan, johon uskottiin kansan tahtovan ottaa osaa, otettaisiin hämmingissä kuningatar ja nuori kuningas vangiksi. Me pakoitimme vangitun maantierosvon kertomaan heille teidän istuvan hyvässä säilössä vangittuna Nordborgin linnassa, ja siitä valheesta hän sai jälleen vapautensa. Sillaikaa kun kuninkaalliset vangit Alfkreivin avulla toimitettaisiin Tönsbergiin, menisi herttua joukkoineen Viborgiin, ja muka maata pelastaakseen huudattaisi sulasta armosta ja säälistä itsensä kuninkaaksi. Että hän 28:tena päivänä kapinan aikana oli ollut Schleswigissä, se täytyi voida asiakirjalla todistaa, niin että kunnon herra voisi puhdistautua kaiken sen varalta mitä tapahtuisi. Sen viivan, minkä minä tein hänen laskuihinsa, taisi hän huomata ennenkuin minä odotinkaan, sillä hän on päätäpahkaa ratsastanut Schleswigistä voidakseen olla täällä tänä iltana."

"Tulkaa, kreivi Gerhard!" huudahti drotsi Pietari pelästyneenä. "Sellaiset asiat kuuluvat salakammioon. Minua huimaa niitä ajatellessani. Jos te voitte antaa minulle varmat todisteet näin hirvittävästä kavalluksesta, niin täytyy hänet syöstä, maksakoon se vaikka minun henkeni."

Drotsi Pietari veti nopeasti vieraansa mukaansa salakammioonsa, niissä hän kirjoitti muistiin jokaisen sanan, minkä kreivi sanoi, ja jokaisen asianhaaran, joka voisi valaista hänen kertomuksensa todenperäisyyden. Hovinarria kuulusteltiin myöskin, ja hänen kertomuksensa kirjoitettiin sananmukaisesti muistiin. Kreivi Gerhard pani alle sinettinsä, tarjoutuen valallaan ja hyvällä miekallaan hyvittämään sen mikä puuttui muodollisista todistuksista. Juhlallisin ilmein painoi myöskin hovinarri siihen sinettinsä aseenkantajatakkinsa napilla.