SALATIETEIDEN TUTKIJAT HUOM.!

Eräästä paikasta Ruotsinmaalta, paikan nimi ei tässä paljon merkitse, kuului hiljakkoin kummia. Muudan leipuri-parka oli menettämässä järkensä sen vuoksi, että kummitukset ryllistelivät hänen talossaan. Ensiksi ei kummittelu ollut niin kovin vaarallista, sillä talossa esiintyi naputteleva henki, s.o. ryskytyksiä ja naputuksia alkoi kuulua milloin mistäkin. Mutta hyvin pian alkoi ilmiö saada vakavamman luonteen, sillä henki alkoi käydä rahanhimoiseksi. Tärkeiden laatikoiden avaimia alkoi aina silloin tällöin hävitä, ja kun avaimet ilmestyivät paikalleen ja laatikot tutkittiin, niin huomattiin, että niistä oli hävinnyt rahaa. Milloin pienempiä ja milloin suurempia summia. Ja kun arvoisa leipurimme lopulta totesi, että kaikkiaan oli kadonnut noin 200 kr. eli 2,000 mk. Suomen rahassa, niin päätti hän hakea naapureita avuksi.

Pari urhoollista naapuria saapuikin noiduttuun taloon, ja heti voitiin todeta, kuinka henget alkoivat ryskiä ja rytyyttää, ja hiljaa istuivat kaikki saadakseen selville, mistä päin kolina tuli. Ja lopulta päätettiin kuiskaillen ja päätä nyökytellen, että talon salista päin tuo henkien kummittelu kuului.

Ja niin nousi leipurimme ynnä ystävät ja kylänmiehet hänen kanssansa hiljaa hiipiäkseen saliin, siellä äkkiä sytyttäen valot ottaakseen selville, mikä oli tämän kummittelun syy.

Mutta nyt tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Huomattiin, että huoneen ovi oli ulkoapäin lukittu. Silloin säikähtyivät urhollisimmatkin ja alkoivat huutaa apua. Mutta ketään ei tullut. Ei auttanut muu kuin hilautua ulos akkunasta ja yrittää ulko-oven kautta takaisin taloon. Mutta tämäkin oli kiinni. Suurilla ponnistuksilla saatiin ovi auki ja aivan yli-inhimillisiä keinoja käyttäen päästiin tupaan, jossa leipuriperheen muut jäsenet olivat suljettujen ovien takana.

Jo nyt kauhistuivat urholliset naapuritkin ja lähtivät tukka suorana tiehensä. Mutta koko ajan pitivät henget kaameata ryskinää ja kolinaa.

Ei siinä enään leipuria naurattanut, mutta joka tapauksessa hän päätti kääntyä kylän Sherlock Holmesin puoleen. Ja saapui paikkakunnan Sherlock Holmes leipurin asuntoon ynnä hänen seurassaan arvokkaannäköinen, sudenkokoinen ja -värinen schäfer-poliisikoira. Mutta koko ajan ryskyttivät henget vimmatusti ja yks' kaks' huomasivat sekä poliisi että poliisikoira ynnä leipuri itsensä teljetyiksi erääseen huoneeseen. Ja kun irti päästiin ja muu talonväki oli saapunut paikalle, niin oikaisi poliisikoira häntänsä viivasuoraksi ja syöksyi ulvoen talosta. Mutta hänen jälkiään seurasi hieman hitaammassa tahdissa paikkakunnan Sherlock Holmes tuikeasti kiroillen ja huomauttaen, että juuri tämä poliisikoira oli pilannut koko asian, sillä se oli jo heti taloon tullessa alkanut vimmatusti haukkua ja jatkanut tätä hälinäänsä sisälläkin, niin että kaikkien huomio oli kiintynyt tähän eläimeen, joten ei kukaan ollut huomannut, mitä talossa tapahtui.

Mutta kummittelu jatkui. Leipurin leipään alkoi ilmestyä rautanauloja, housunnappeja, pieniä kiviä y.m. vähemmän miellyttävää tavaraa. Ja lopuksi huomattiin leivissä usein selviä hampaan jälkiä.

Mutta paikkakunnan Sherlock Holmes eli niinkuin häntä Ruotsissa kutsutaan, komisarius, oli päättänyt ottaa selvän asiasta. Ja kun siis leipurimme taas uudestaan kävi hänelle valittamassa kohtaloaan, kysyi hän ilman muuta asianomaisen taloudellista asemaa. Ja pian huomattiin, että leipurimme ei kovin köyhä ollutkaan. Hänellä oli parikymmentä tuhatta kruunua pankissa ja oli kohtalo sitäpaitsi siunannut hänelle pari lapsukaistakin, nim. pojan, jonka hän kuitenkin oli häätänyt talosta tuhlaavaisuuden vuoksi, ja tyttären, jonka hän oli hylännyt senvuoksi, että tämä oli antautunut muhinoihin erään arvottoman kisälli-roikaleen kanssa, vaikka olisi voinut saada itselleen oikein isäntämiehen.

Talossa ei ollut tätä nykyä muuta väkeä kuin vaimo ja piikalikka, joka samalla kertaa työskenteli puotineitinä, sekä kisälli, joka avusti isäntää leipurin ammatissa.

Tämän jälkeen tiedusteli Sherlock Holmesimme, missä tytär ja poika mahtoivat oleskella, ja sai kuulla, että poika oli Eskilstunassa ja tytär Örebrossa.

Nämä seikat kuultuaan ilmoitti Sherlock Holmes saapuvansa naapuritaloon seuraavaksi päiväksi ja pyysi leipuria tuomaan sinne koko väkensä.

Seuraavana päivänä työajan loputtua saapui komisarius tuikean näköisenä paikalle. Hän ilmoitti, että hän kuulustelee kutakin perheen jäsentä erikseen peräkamarissa, joten muut kuulustelun aikana saavat istua tuvassa.

Tämän jälkeen kutsuttiin perheen emäntä peräkamariin. Ja voimme ilmoittaa, että komisarius näytteli hänelle erinäisiä Örebrohon ja Eskilstunaan lähetettyjen vakuutettujen kirjeiden ja postiosoitusten kuittijäljennöksiä, joiden loppusumma oli Suomen rahassa suunnilleen noin 2,000 mk, sekä kysyi, oliko isäntä mahdollisesti antanut hänelle nämä rahat vai oliko hän pannut nämä omista säästöistään. Ja lysähti tämä leipurinemäntä silloin kokoon, ja sanoi, että hänen poikansa ja tyttärensä ovat suuressa hädässä ja olivat salaa hänelle kirjoitelleet, ja kun hän on tietänyt isännän kovan sydämen, täytyi hänen järjestää asiaa vähän erikoisella tavalla. Samalla selvisi myös, että kisälli ja piikalikka olivat samassa juonessa ja että naputtavana henkenä oli halko, joka oli sopivalla tavalla kiinnitetty köydenpäähän vinttiin ja jota nykäistiin pellinnyöriin yhdistetyn köyden avulla. Ryskyttävänä henkenä oli erittäin suurella innostuksella toiminut eräs naapurin poika 25 äyristä kerralta. Poliisikoiran häntään oli taas kisälli sopivassa tilaisuudessa puristanut pari piirustusnastaa.

Tämän jälkeen seurasivat kuulusteluun vuorollaan kisälli ja piikalikka.

Lopulta astui komisarius tupaan ja kääntyi kaikkien kuullen itse talon isännän puoleen, jolle hän tuikean näköisenä huomautti, että tämä asia ei kuulu hänen tehtäviinsä, vaan n.k. salatieteiden piiriin. Ja katsoi hän koko tämän kummittelun rangaistukseksi siitä, että leipuri hänen mielestään oli sydämettömän saita mies, joka oli väärin ja julmasti kohdellut lapsiaan. Komisariuksen mielestä oli paras keino päästä tästä kummittelusta joko kääntymällä jonkun hengenmiehen puoleen tai tekemällä täydellinen ja vilpitön parannus.

Ja sen jälkeen kuin nämä sanat oli leipurille kaikkein kuullen sanottu, poistui komisarius paikalta jättäen leipurin ja hänen väkensä miettimään, mitä tehtämän piti.

Ja hirmuisesti alkoivat kummitukset tämän jälkeen talossa riehua. Milloin repeilivät jauhosäkit itsestään ja jauhot tuiskusivat ympäri huonetta. Milloin telkeentyivät leivinuunin pellit niin tiukkaan kiinni, ettei niitä saatu auki ennenkuin leivät olivat palaneet karstaksi, ja milloin taas rahat hävisivät ihan leipurin housuntaskusta. Toisin sanoen leipurimme elämä oli muodostunut maanpäälliseksi helvetiksi ja lopulta hän kirjoitti kirjeen pojalleen ja tyttärelleen pyytäen, että nämä tulisivat kotiin sovintoa tekemään.

Ja heidän saavuttuaan taloon hävisi lumous. Naputukset ja ryskytykset loppuivat, taikinat alkoivat kohota, rautanaulat katosivat leivistä j.n.e.

Tällaista sitä on tapahtunut Ruotsinmaalla pääsiäisen tienoissa v. 1928.