PALVELIJATARKYSYMYKSESTÄ.
Reading edition
Herrasväki Heiskanen oli onnistunut saamaan palvelijattaren.
Talvella he tulevat toimeen ilman talousapulaista, mutta kesällä, kun vesi on kannettava, noin 1/2 km päästä ja maito haettava noin 1 km päästä, pyykit pestävä itse j.n.e., on toimeentuleminen ollut vaikeampaa. Tästä syystä oli herrasväki Heiskanen päättänyt täksi kesäksi ottaa palvelijattaren ja kääntyi tässä luvallisessa tarkoituksessa Paikanvälitystoimiston puoleen. Täältä ilmoitettiin, että palvelijattaria on yleensä saatavissa, mutta että maalle ei heistä kukaan halua lähteä. Siinä tapauksessa, että maalle lähteviä vastoin luuloa ilmaantuisi, pyydettiin kuitenkin päivittäin soittamaan toimistoon.
Kolmen päivän päästä saatiin se riemukas tieto, että löytyi eräs, joka oli otollinen toimeen. Hän saapui herrasväki Heiskasen luokse, istuutui ja alkoi seuraavan kuulustelun, johon pääasiallisesti rouva H. vastaili:
Onko talossa lapsia? Onko talossa koiraa? Onko talossa kissaa? Kuka kantaa halot? Kuka siivoo huoneet? Kuka kantaa veden? Kuka kantaa maidon? Kuka pesee pyykin?
Kysymyksiä tuli siis satamalla, ja kun mainittiin, että m.m. oli tarkoitus, että palvelijatar kantaisi vedet, kantaisi maidon, siivoisi huoneet, ja vieläpä laittaisi ruuankin, niin ilmoitti asianomainen paikanhakija, ettei hän suinkaan tällaiseen voi suostua. Hän oli nim. äskettäin toipunut vaarallisesta sairaudesta ja oli hänen tarkoituksensa etupäässä päästä maalle virkistymään, jonka ohessa hän esim. voisi jonkun verran auttaa keittiössä ja erinäisissä tapauksissa myös muissakin huoneissa. Mutta mihinkään rasittaviin tehtäviin hän ei mitenkään voinut ruveta. Sen nojalla, mitä keskustelusta oli selvinnyt, ei hän siis katsonut voivansa ottaa tarjottua paikkaa vastaan.
Tämän jälkeen kävi vielä kolme muuta, mutta hekin olivat yleensä tyytymättömiä tarjottuun paikkaan. Mikä piti herrasväki Heiskasen kesäasuntoa liian syrjäisenä, koska sieltä ei esim. voinut päästä huveihin eikä iltamiin, mikä taas ei katsonut olevan takeita siitä, että kesäasunto muutoinkaan tyydyttäisi heidän vaatimuksiaan niin hyvin sisustukseen kuin luonnonkauneuteen nähden, ja mikä taas ei ollut vakuutettu siitä, että paikka olisi kyllin terveellinen. Kukaan ei luonnollisesti katsonut voivansa kantaa halkoja, vettä tai maitoa tai pestä pyykkiä.
Mutta lopulta, niinkuin sanottu, ilmoitti rouva H. minulle voitonriemuisena, että hän oli onnistunut saamaan kesäpalvelijattaren.
Tämä herttainen olento oli sitäpaitsi luvannut tulla auttamaan suursiivouksessa, joka oli tehtävä, niinkuin tiedämme, ennen maalle lähtöä.
Tämän jälkeen annamme puheenvuoron rouva Heiskaselle:
Kun ikkuna oli pestävä, niin se Josefiina oli niin kankea, ettei se millään kuontunut siihen asentoon, että se olisi voinut sitä pyyhkäistäkään, ja kun sen piti lattiaa kuurata, niin se ähki ja puhki, mutta ei saanut itseänsä sillä tavalla taivutetuksi, että työstä olisi mitään tullut. Ja kun minä panin sen hellaa pyyhkimään, niin se holautti koko vadillisen vettä hellalle ja minä riensin sinne auttamaan, sillä vesi alkoi tippua puhtaalle lattialle. Ja kun kattoja ripsuttiin, niin se kolautti harjalla niin kovasti, että rapningit tippuivat.
Mutta, kun ruokapöytään astuttiin, niin silloin siihen tuli eloa. Sen se heti sanoi, että puuroa minä en syö, mutta voi ja juusto sille kelpasi, ja mitä purkkiruokia sattui olemaan, niistä se kyllä huolehti ja joka sorttia se otti ensiksi.
Kun minun mieheni tuli kotiin, niin minä sanoin, että tuo syö enemmän kuin me molemmat yhteensä. Mutta silloin soi myös puhelin ja sieltä sanottiin, että tämä on sen teillä palvelevan Josefinan täti. Te olette sitä tyttöä, joka on heikko ja joka tarvitsee paljon ja voimakasta ruokaa, pitäneet puutteellisella ruoalla ja vielä maksaneet sille vallan mitättömän palkan. Ei sellainen herrasväki, joka ei syö muuta kuin silliä ja perunoita, ansaitse kaupunkilaispalvelijatarta, vaan ottakoon se palvelijattarensa jostakin metsänkorvesta.
Tähän se päättyi muuten herrasväki Heiskasen palvelijattaren otto, sillä siivouspäivistä maksettiin mielihyvällä runsas lisämaksu ja nähtiin senjälkeen, kuinka tämä 17-vuotias satakiloinen sulotar vaivoin kaapersi lähimmälle raitiotiepysäkille astuakseen raitiotievaunuun.
Jos hän olisi joutunut maalla hakemaan maitoa 1 km päästä, niin siitä olisi tainnut tulla hänelle koko päivän matka.