JUTTU KESÄLESKESTÄ.

Kauppaneuvos Kukkaro lähetti äskettäin perheensä aurinkoiseen etelään. Se tapahtui vähän ennen kuningasvierailuja. Mutta niissä täytyi kauppaneuvoksen olla mukana niinkuin yhteiskunnan huippujen ainakin. Kaivohuoneen tanssiaisissa kauppaneuvos nautti illallista, mutta sen jälkeen hän tunsi olonsa yksinäiseksi tuossa ilakoivien nuorten parvessa ja päätti senvuoksi lähteä konsuli Rahasen kanssa kotiinsa keskustelemaan tärkeistä liikeasioista.

Ystävykset saapuivat siis kauppaneuvoksen loistohuoneustoon, joka oli aivan tyhjä, sillä palvelija oli jo siirtynyt kauppaneuvoksen huvilaan kaupungin ulkopuolelle, jonne kauppaneuvoksenkin piti ensi tilassa muuttaa. Mutta mitään hätää ei ystävyksillä ollut. Sillä vichyvesipullot saatiin pöydälle ja niiden yhteyteen ilmestyi erästä melkein samannimistä ruskahtavaa nestettä, jonka kauppaneuvos oli, luonnollisesti laillisella tavalla, hankkinut. Ja niin alkoivat liikeasiat huristaa. Ja ne luistivat sitä paremmin, mitä alemmaksi ruskahtavan nesteen pintapullossa laskeutui. Ja kun aamuauringon ensimmäiset säteet alkoivat väreillä taivaanrannalla, niin olivat kauppaneuvos ja konsuli yhdessä päättäneet siirtyä kauppaneuvoksen huvilalle, jossa seuraavana päivänä keskustelua piti jatkettaman.

Auto saatiin, ja niin kiidätettiin perille. Mutta koska kauppaneuvos on siivo mies, niin ei hän hennonut herättää talonväkeä, vaan päätti hiljaa hiipiä huoneisiinsa. Kaikki onnistui hyvin ja pian vaipuivat ystävykset sikeään uneen. Mutta jonkun ajan perästä kauppaneuvos heräsi. Hän tunsi kurkkuansa kuivaavan ja päätti lähteä noutamaan jotain kaulan kastiketta. Hän oli täysin selvillä tilanteesta. Oli vain astuttava saliin ja sieltä ruokasalin kaapille, jonka avaimen kätköpaikan kauppaneuvos aivan hyvin tiesi.

Ja niin hän lähti liikkeelle. Hiljaa hän hiipi sukkasillaan ruokasaliin ja samoihin aikoihin veti konsuli pitkiä hirsiä, päristen kuin lentokonemoottori.

Mutta yhtäkkiä hän heräsi kauheaan hätähuutoon. Se oli selvästi miehen ääni, ja hyvin pian alkoi myös kuulua naisen kirkuna.

Konsuli Rahanen oli urhoollinen mies. Hän syöksyi ääntä kohti, mutta ehti vain havaitsemaan kevyissä pukimissa olevan keittäjättären, joka huuti avuksensa sekä maanpäällisiä että maanalaisia voimia ja joka lopuksi lysähti pyörtyneenä maahan.

Mutta puutarhasta kuului etenevä bulldoggin haukunta, jota säestivät varkaan epäinhimilliset hätähuudot. Mutta konsuli kaappasi koltin ja syöksyi varkaan perässä. Eikä ollutkaan vaikea kulkea ääntä kohti, ja hyvin pian hän saattoi karjaista: kädet ylös taikka minä ammun! Mutta silloin tapahtui ihmeitä. Sillä bulldoggi jättikin varkaan ja syöksyi suoraa päätä konsulin kimppuun. Se iski suoraan hyvin hoidetut hampaansa konsulin pohkeeseen ja ei auttanut muu kuin ampua sitä.

Aivan oikein, hyvin keveästi puettuna ja surkean näköisenä astui kauppaneuvos pensaikosta puristamaan ystävänsä kättä. Myös hän oli saanut tehdä tuttavuutta bulldoggin hampaiden kanssa.

Käsi kädessä hiipivät ystävykset takaisin huvilaan. Kauppaneuvos itse herätti palvelijattaren, joka yhä vielä makasi pyörryksissä ruokasalin lattialla, ja sen jälkeen pestiin haavoja ja tehtiin siteitä.

Bulldoggi sai hiljaiset hautajaiset ja Liisa-keittäjätär kultaisen rintaneulan.