NYKYAJAN NUORISO.

Olemme pistäytyneet täti Eulalian puheilla ja pyysi hän meitä kirjoittamaan muutaman sanan nykyajan nuorisosta. Me huomautimme, että olemme oikeastaan jäävi tästä asiasta puhumaan, sillä olemmehan itsekin vielä sangen nuori ja vaikka meille on siunattu vakava luonto, niin sattuu meille aina silloin tällöin joku lankeemuskin, niin että riehahdamme lyömään iloksi, niinkuin kuka nuorukainen tahansa.

"Niin", sanoi täti Eulalia, "paljon surua olet sinä, Tatu, sekä vanhemmillesi että minullekin tuottanut, mutta kun sinä katselet minuun noine viisaine sinisen harmaine silminesi ja pyydät niin kauniisti anteeksi, niin täytyyhän siinä vanhat synnit unohtaa.

"Mutta oikeastaan pyytäisin kysyä sinulta, eikö nykyaikainen nuoriso ole aivan sairaalloinen jazzeilleen, polvihameineen, polkkatukkineen, charlestoneineen ja kattilankansimusiikkeineen?"

"No, mutta, onko täti Eulalia sitten oikeastaan, joskus kuullut tai nähnyt jazzattavan?"

"En", vastasi täti Eulalia, "en ole sitä tosin kuullut enkä nähnyt, mutta olen siitä paljon lukenut ja sitäpaitsi olen tästä asiasta kuullut monta sangen mielenkiintoista esitelmää."

Siihen nähden, että me itse olemme sangen nuori ja vilkas, niin me tietysti puolustimme nuorisoa. Kysyimme täti Eulalialta, eivätkö hänen aikanaan esim. tädit puhuneet maailman turmeluksesta ja selittäneet, kuinka esimerkillistä ja puhdasta heidän nuoruutensa oli.

Tätä ei täti Eulalia oikein täydellisesti myöntänyt, mutta sanoi kuitenkin, että kyllähän sitä heidänkin aikanaan syntiä tehtiin ja moraalia saarnattiin.

Ja kun näin olimme päässeet luottamuksellisen puheen alkuun ja tyhjentäneet muutaman kupin kahvia, niin rohkaisimme me mielemme ja kysyimme täti Eulalialta, että eikö meidän sallittaisi näyttää hieman näitä nykyaikaisia tansseja, sillä ainakaan tällaista näytöstä ei pitäisi voitaman synniksi katsoa.

Saimme täti Eulalian suostumuksen ja aloimme siis viheltää jazzia ja ottaa sulavia tanssiaskeleita, mutta koska esityksemme ei muodostunut tarpeeksi kuvaannolliseksi, pyysimme täti Eulaliaa naiseksemme ja niin pyörimme pian täydessä jazzin tahdissa täti Eulalian huoneen parkettilattialla.

Emme tiedä, kuinka kauan tätä tanssia olisi kestänyt, sillä aloimme siihen innostua, se kun on mielestämme verrattain yksinkertaista ja terveellistä ruumiinliikuntoa, ellei täti Eulalia äkkiä olisi päästänyt kimakkaa kirkaisua ja vaipunut satoinekaksinekymmenine kiloineen meidän käsivarsiemme varaan, jolloin mekin menetimme tasapainon.

Tämä täräys oli siksi ankara, että täti Eulalian japanilainen maljakko syöksyi jalustaltaan ja pirstaantui tuhansiksi palasiksi.

Kun me kohotimme katseemme, niin kiintyivät silmämme täti Eulalian palvelijattareen, vanhaan Klaaraan, joka seisoi oven suussa suolapatsaaksi muuttuneena.

Kun olimme saaneet täti Eulalian sohvalle ja palauttaneet vanhaan Klaaraan hänen puhekykynsä, niin jouduimme kuulemaan kaksiäänisen esitelmän nykyaikaisesta nuorisosta.

Sillä sen sijaan, että täti Eulalia olisi asettunut meitä puolustamaan Klaaran tuomiota vastaan, yhtyi hän Klaaraan ja nykyajan nuoriso meidän kanssamme sätittiin pahanpäiväiseksi.

Klaara ja täti Eulalia olivat sitä mieltä, ettei nykyajan nuorisoa enää mikään voi pelastaa turmeluksen tieltä. Nykyajan nuorisossa ei ole enää mitään ihanteellisuutta, ei mitään korkeiden arvojen tunnustamista eikä mitään jaloja pyrkimyksiä. Se ei ajattele mitään muuta kuin tanssia, musiikkia ja koreata pukeutumista. Onneton on koko Europa ja koko maailma ja varsinkin köyhä Suomi, kun täältä vanhat siirtyvät ikuiseen lepoon ja isänmaan kohtalot joutuvat tämän nuorison käsiin.

Ja loppui saarna sanoihin: "Mitä sinuun, Tatu, tulee, niin juuri sinun kaltaistesi kautta on tämä turmelus maailmaan tullut, sillä sen sijaan, että sinä koettaisit sitä estää, niin sinä vielä kehtaat tulla temppuilemaan tänne vanhojen ja vakavien ihmisten joukkoon. Koeta sinäkin palata elämän vakavuuteen ja kun olet parantanut itsesi, niin kirjoita nuorisolle, että sekin tapansa parantaisi."

Kun nyt täti Eulalia tällä tavalla on määrännyt meille tämänpäiväisen kirjoituksemme aiheen, niin kehoitamme täten nuorisoa luopumaan jazzista ja charlestonista ja kaikesta nykyaikaisesta hullutuksesta ja rupeamaan sellaisiksi esimerkillisiksi olennoiksi kuin heidän isänsä ja äitinsä nuorina olivat.

Tämän teemme sitä suuremmalla syyllä, kun me itse kovasti kärsimme täti Eulalian kanssa tanssimamme jazzin seurauksista, sillä toinen jalkamme nyrjähti kompastuksessamme ja molempia ranteitamme, jotka kaatuessamme joutuivat täti Eulalian alle, pakoittaa niin vietävästi, ettemme tahdo voida näitä rivejä kirjoittaa.

Välttäkää joka tapauksessa jazzaamista ja charlestoonaamista henkilön kanssa, joka painaa yli 100 kiloa!