KOTIAPULAISKOULU.

Kotiapulaiskoulun perustamisen aate on jo jonkun aikaa ollut ilmassa. Olemme viime vuosina tavanneet useita rouvia ja keskustelleet heidän kanssaan kotitalousapulaisista, sillä se on kysymys, josta aina rouvasväen kanssa saa kiitollisen puheenaiheen.

Yleinen mielipide rouvien keskuudessa näyttää olevan se, että kunnollinen kotitalousapulainen tätä nykyä kuuluu harvinaisuuksiin. Tavallisin tämän ammattikunnan vika on, että asianomainen on tavattavissa ainoastaan silloin kuin häntä ei tarvittaisi. Silloin hän laiskasti venytteleiksen kaikilla niillä paikoilla, joissa häntä ei kaivata ja kyllästyttää emäntänsä sydämen joko tylsällä vaiteliaisuudellaan tai liiallisella suunsoitollaan. Mutta silloin kuin häntä tarvittaisiin, häviää hän olemattomiin. Ei silti, että hänestä itse asiassa olisi mitään sanottavaa apua, vaan joka tapauksessa olisi hänen läsnäolonsa toivottava jo senkin vuoksi, että hänelle palkka maksetaan. Tottakai hänen palkkansa edestä edes täytyisi näyttää naamansa.

Kun kotiapulainen sitten lopulta pitkien etsiskelyjen jälkeen löydetään, niin on häntä melkein mahdoton saada työhön. On kärsivällisyyttä koettelevaa nähdä hänen suunnatonta hitauttaan ja sitä vastenmielisyyttä, jolla hän tarttuu tehtäviinsä. Talon vieraat saavat odotella tuntimäärin kahvi- tai teekuppostansa, ja kun se lopulta saapuu perille, niin maistuu se tiskivedelle eikä suinkaan sille ihanalle ja virkistävälle juomalle, joksi se on aiottu.

Mutta kaikkein kauheimpia ovat sentään vaatimattomat päivällis- tai illalliskutsut. Vaikka rouva antaisi kuinka selvät ja yksityiskohtaiset ohjeet tahansa, niin ruuan laitosta kuin sen tarjoilusta, niin menee kaikki aina päinvastoin kuin on ollut tarkoitus. Ja kaiken lisäksi se suurenmoinen saamattomuus ja hitaus. Ellei rouva itse oikeastaan tekisi kaikkea, niin kuivin suin siinä saisivat vieraat talosta lähteä.

Mutta, vaikka tämä kaikki jo on hermoja rasittavaa ja vieläpä heikkosydämiselle ihmiselle suorastaan terveyden tilaa järkyttävää, niin kauhein on sittenkin vielä jälellä. Tiskit ovat tehtävät ja kun kotiapulainen pääsee tiskipaljun ääreen, niin vasta silloin hänessä paljastuu hänen oikea hävittävä luonnonlaatunsa. Mitä hienommasta ja hauraammasta astiasta on kysymys, sitä kovakouraisemmin sitä käsitellään. Hienoja kristalleja ja hienoja lasiastioita suorastaan paiskellaan toisiaan vastaan ja samassa rytäkässä pyöritellään parhaat porsliinit. Kaikki ulkonemat, niinkuin kädensijat, kahvikuppien korvat y.m. hangataan tässä myllyssä pois ja sen jälkeen tapahtuu huolimaton kuivaus, jossa lasien reunat lohkeilevat, kantalasien jalustat katkeavat j.n.e j.n.e.

Tämän jälkeen latoo petollinen kotiapulainen astiat kaappiin siten, että ne näyttävät aivan ehjiltä ja vasta viikkojen, jopa vasta kuukausien jälkeen paljastuu lopullinen hävityksen kauhistus. Silloin ei kotiapulainen ole niitä miehiäkään, vaan väittää röyhkeästi, että hän ei suinkaan tiedä, kuka on astiat särkenyt, jotavastoin sen rouva parhaiten tietänee.

Olemme m.m. tavanneet erään murtuneen keski-ikäisen rouvasihmisen. Taivas ei ollut hänelle siunannut lapsia, joten perheessä oli ainoastaan 2 jäsentä, hänen miehensä ja hän. Olemme tämän rouvan luona juoneet kahvia kokonaisen iltapäivän ja ottaneet osaa hänen suruihinsa. Hänellä on nim. 3 palvelijaa ja niinkuin jo talouden pääluku osoittaa, pitäisi 3-henkisen palveluskunnan, vaikkakin herrasväellä on vain 6 huonetta kaikkine nykyaikaisille mukavuuksineen, kyetä pitämään tämä talous mallikelpoisessa kunnossa. Mutta, hyvä lukija, luuletko, että näin on asian laita? Nämä 3 kotitalousapulaista ovat liittoutuneet keskenään mitä pirullisimpiin salajuoniin ja helposti ymmärrettävää on, että yhden ihmisen on mahdotonta pitää silmällä kolmea viekkauteensa nähden ensiluokkaista kotiapulaista. Ja kun sen lisäksi Rietrikki, se on talon herran nimi, suhtautuu aivan jäätävän kylmäkiskoisesti tämän onnettoman rouvan taloushuoliin, niin että usein näyttää siltä kuin olisi hän melkein liittynyt kotiapulaisten kanssa yhteen katkeroittaakseen tämän jo muutenkin kovasti koetellun perheenemännän elämän, niin voi helposti käsittää, että tämäkin perheenemäntä syvästi kaipaa ensiluokkaisia, koulutettuja kotiapulaisia.

Ja juuri tämän rouvan pyynnöstä mekin lämpimästi kannatamme kotiapulaiskoulun perustamista. Siihen nähden, että kotiapulaisten palkat tätä nykyä ovat suunnilleen samat kuin sairaanhoitajattarien, ehdottaisimme, että sisäänpääsyvaatimukseksi kotiapulaiskouluun asetettaisiin esim. keskikoulukurssi. Luonnollisesti vaadittaisiin myös todistus terveestä ruumiinrakennuksesta y.m. Oppiaineista mainittakoon erikoisesti siivoamismekaniikka, tiskauskemia, mekaaninen teknologia (veitsien hiomiset, perehtymys tarpeellisiin työkalujen korjaustöihin) j.n.e., pyykkäystekniikka kursseineen orgaanisessa ja epäorgaanisessa kemiassa, termodynamiikassa ja polttoaineiden tuntemisopissa, jonkun verran farmakognosiaa, kasvitiedettä, eläintiedettä, mittausoppia, varsinkin stereometriaa, fysiikan pääpiirteet, ensimmäisen asteen yhtälöt yhdellä tuntemattomalla y.m. y.m. Luonnollisesti olisi tämän ohessa myös annettava hieman yleissivistystä, esim. lyhyt kurssi kansantaloustieteessä, talousmaantieteessä, valtiotieteessä ja yleisessä historiassa, jotapaitsi opintoihin olisi liitettävä terveysoppikurssi, sairaanhoitokurssi y.m. Selvää on, että edellä esitetty vaatimaton luettelo ei voi olla täydellinen eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan, siinähän on vain esitetty muutamia yleisiä suuntaviivoja.

Siihen nähden, että kotitalous sittenkin on maamme eittämätön pääelinkeino, niin että ei löydy ainoatakaan maamme suurmiestä eikä naista, jotka eivät joka hetki olisi kosketuksissa tämän tärkeän taloudenhaaran kanssa, niin ovat tässä suhteessa tehdyt laiminlyönnit kiireimmiten korjattavat. On perustettava tarpeellinen määrä 3-vuotisia kotitalousapulaiskouluja ja kotitalousapulaisiksi olkoot jo muutaman vuoden päästä oikeutettuja ainoastaan täyden kurssin suorittaneet kotitalousteknikot.