PUHUVA FILMI.
Reading edition
Tämä uusi keksintö on jo monet ajat kummitellut, mutta toteutettuna meillä ei ole ollut tilaisuutta sitä nähdä. Tosin jo noin vuosikymmenen sitten näyteltiin Helsingissäkin n.k. puhuvaa filmiä, jossa filmiin oli yhdistetty gramofooni, mutta siinä kulki filmi omia teitänsä ja gramofooni omia teitänsä, niin että esim. tavalliset alkukeskustelut jossain lemmenkohtauksessa suoritettiin vasta sen jälkeen kuin itse kohtaus jo oli tapahtunut, tai kuulimme rattaiden jyrinän kadulla jo aikoja ennen kuin rattaat tulivat kadun kulmasta esille.
Ja kovaksi pähkinäksi on puhuva elokuva osoittautunut itse Edisonillekin, sillä vuosikymmenet on hän sen kanssa kokeillut. Kuka tämän laitoksen lopulta on keksinyt, emme tiedä, mutta keksitty se on, ja äskettäin on otettu puhuva elokuva itse Edisonin haastattelusta.
Mainitaan, että filmi otettiin Edisonin omassa laboratoriossa, jolloin valokuvauksen aikana välitettiin Edisonin vastaukset haastattelijan kysymyksiin puhelinkoneella, joka oli sähköjohdon avulla yhdistetty valokuvauskoneeseen. Ja lopulta siirrettiin sekä puhekuva että tavallinen elokuva yhdelle ja samalle filmirullalle. Ja elokuvaa esitettäessä piti kovaääninen huolen puheesta ja filmauskone elokuvasta.
Näin yksinkertainen se on tämä laitos, jota itse Edison on niin kauan yrittänyt keksiä, ja toivomme, että se tulisi pian käytäntöön meidän maassamme. Siitä olisi m.m. suunnatonta etua kotimaiselle elokuvateollisuudelle. Otaksumme nim., että jokainen käy mieluummin kuuntelemassa ja näkemässä sellaista elokuvaa, joka esitetään hänen omalla kielellään ja josta hän ymmärtää pienimmänkin kuiskauksen, kuin elokuvaa, jossa saa kuulla kaikkia europalaisia kieliä sekaisin tai elokuvaa, joka esim. esitetään osaksi ovambokielellä tai osaksi mohikaanienkielellä, koirankuonolaisten kielellä j.n.e.
Mutta myös elokuvat shakaalin ulvomineen, leijonan karjumisineen, norsun korskumisineen, kolibrin viserryksineen y.m. y.m. tulevat herättämään varsinkin nuoren polven huomiota. Kukapa ei istuisi mukavalla elokuvateatterin penkillä nauttimassa esim. Niagaran pauhusta tai myrskyn mahtavasta kohinasta valtamerellä.
Perheiden piirissä on puhuva elokuva korvaamaton. Jokaisessa perheessä on olemassa ainakin yksi tyttölapsi, jolla on mielestään suuret laulutaipumukset. Tähän asti on ainoastaan gramofoonilevyn avulla voinut lähettää ääninäytteen jollekin maestrolle Milanoon, mutta eihän tämä ole voinut nähdä suun eikä kurkun eikä rinnan asentoa, joten hänen on ollut jo aivan mahdotonta arvostella edes itse äänen laatua ja niitä salattuja mahdollisuuksia, joita asianomaisessa kurkunpäässä asustaa. Mutta nyt otetaan puhuva elokuva tulevasta tähdestä ja lähetetään maestrolle, joka puhuvan elokuvan avulla tekee tarpeelliset korjaukset. Saadaan aikaan laulunopetus kirjeenvaihtoteitse, ja sen kautta varmasti tervetullut lisä monen isän ja vieläpä kokonaisen suvun kukkaroon.
Tämä vain esimerkkinä. Myös soittotaiteilijat, maalaustaiteilijat, jopa kuvanveistäjätkin voivat hyötyä tästä keksinnöstä, sillä tällä tavalla voi: köyhinkin nero verrattain pienillä kustannuksilla saada lahjansa esille ja niitä kehittää.
Kouluopetuksessa tuottaa puhuva elokuva aivan ennen kuulumattoman käänteen. Tosin oppikirjoista julkaistaan joka vuosi uusia painoksia, joissa esim. säännöt muutetaan poikkeuksiksi tai poikkeukset säännöiksi tai annetaan lauseen jäsenille eri nimet, tai tehdään esim. mittausopissa selviöt väitteiksi ja väitteet selviöiksi, mutta joka tapauksessa on samana vuonna valtion koulujen vastaavilla luokilla opetettava jokseenkin samaan malliin. Ja silloin voidaan ainakin muutamissa tapauksissa korvata opettaja elokuvalla. Esim. n.k. läksyn valmistus käy sen avulla aivan hyvin päinsä. Kaikki tarpeelliset nuhteet, lukukauden avajaispuheet, rangaistusten esipuheet, puhe abiturienteille, j.n.e. voidaan melkoisella menestyksellä täten korvata. Tätä mieltä oli muuten Edisonkin, joka sanoi, että hänen mielestään se saattaa kouluissa tulla kaikkein merkitsevimmäksi.
Perheessä korvaa puhuva elokuva erinomaisesti esim. anoppimuorin. Ajatellaan, että anoppimuori jo on siirtynyt manan majoille ja että perheen isä sattuu olemaan perinpohjaisemman nuhteen tarpeessa. Silloin otetaan esille anoppimuorin puhuva elokuva ja pian alkaa valkoisella kankaalla räiskyä nuhdesaarna, jonka vertaista ei anoppimuori itsekään ole kyennyt pitämään, sillä filmirullaa voidaan pyörittää kuinka nopeasti tahansa ja samoin voidaan myös kovaäänisen ääntä lisätä. Ja tällä välillä voi perheen äiti harkita tilannetta ja antaa filmirullan päätyttyä tarpeelliset täydennykset. Ainoa puolustusmahdollisuus, joka on perheen isällä, on raapaista tulitikulla tuli ja sytyttää koko anoppimuori puheineen palamaan.
Oikeuden pöytäkirjoissa tulee puhuva elokuva ylivoimaisesti käytäntöön. Se toistaa tuomarin ahdisteleman roiston pienimmätkin kasvonilmeet ja äänenvärähdykset ja perästäpäin voidaan ne uudelleen mitä tarkimmin tutkia. Eikä siinä myöskään paljon hyödytä lähteä pöytäkirjaa oikaisemaan.
Jännityksellä siis odotamme milloin meillä ensi kerran saamme nähdä ja kuulla tätä uutta keksintöä.