← Table of contents
Vanhaa viinaa uudessa leilissä

PÄÄRYNÄ.

Reading edition

Tämä kertomus on sangen murheellinen, sillä he eivät saaneet toisiaan.

Herra Piipari oli monta vuotta viettänyt vanhanpojan lohdutonta elämää. Mutta kylmän pinnan alla kyti hänessäkin sammumaton hehku, jonka kerran piti ilmiliekkiin puhkeaman.

Herra Piipari oli onnistunut kaikessa muussa paitsi naisten keskuudessa. Nämä havaitsivat hänet köykäiseksi, vaikka hän painoikin 10 metristä leiviskää ja vaikka hänellä oli pankkikirja, kaupungintalo, maatila ja auto eli siis kaikki, mitä nykyajan nainen vaatii.

Lukijattaremme varmaankin ihmettelee, minkävuoksi herra Piiparilla ei ollut menestystä kauniimman sukupuolen keskuudessa, mutta ehkä oli tähän syynä se, että, vaikka meidän herramme oli häntä valmistellessaan käyttänyt runsaasti ainetta, niin hän oli silloin, kuin oli päästy päärustinkiin, väsynyt työhönsä. Kasvojen alaosa kyllä oli vielä mukiinmenevä, mutta nenä esim. oli suurempi kuin aatelismiehen, ja muodoltaan muistutti se muovailematonta savimöhkälettä, ja oli siihen sitäpaitsi tullut aivan liiaksi väriä, joten se säteili kaikissa taivaankaaren vivahduksissa, jotapaitsi sen päässä nähtiin kasvannainen, jota ei nykyisillä kirurgian keinoilla voitu poistaa. Tukka-ainetta sitävastoin ei hänelle ollut riittänyt, sillä ne punaiset haivenet, joita hänellä vielä oli jälellä, ympäröivät ainoastaan niskaa ja korvien seutuja. Muu päälaki oli täysikuuta ja oli ollut sitä jo 20 ikävuodesta alkaen.

Näin oli siis herra Piipari joutunut osaksi aivan tahtomattaan pysymään erossa kauniimmasta sukupuolesta, ollen hänen miltei ainoana seurana konttoristinsa Hätänen ja yksinomaisena huvinansa silloin tällöin jalkapallopeli, jossa varsinkin Hätänen oli mestari.

Mutta hänenkin vuoronsa oli tuleva. Hänen taloonsa oli muuttanut rouva Svensson täysi-ikäisen tyttärensä Svean ynnä koiransa Kaaron kanssa. Rouva Svensson oli pian huomannut, että talon isäntä ehkä sopisi hänen Sveallensa, ja päätti kerran kutsua talon isännän luokseen vaatimattomille päivällisille. Ja ettemme väsyttäisi lukijaa, tyydymme toteamaan, että kaikki meni suunnittelujen mukaan. Kolmannen punssilasin ääressä jäivät molemmat nuoret yksin ja vaipui neiti Svea herra Piiparin kaulaan sanoen: "Minä olen sinua aina rakastanut, rakas Kaarloni".

"Mistä sinä tiedät, että minun nimeni on Kaarlo?"

"Sehän seisoo sinun nimikilvessäsi", vastasi Svea.

Näin oli nuori pari salakihloissa. Mutta kihlaustahan ei sopinut julkaista, ennenkuin nuori pariskunta oli esiintynyt julkisesti yhdessä jossain huomattavammassa tilaisuudessa.

Asia järjestettiin siten, että eräs rouva Svenssonin tuttavista piti suuret tanssiaiset, joihin tuleva sulhanen kutsuttiin. Myös hänen konttoristilleen Hätäselle annettiin kutsut, sillä kenties kelpaisi hänkin jonkun mammantytön omaksi.

Kellonlyönnilleen saapuikin siis Piipari konttoristinsa Hätäsen kera.

Ja oli herra Piiparille ja Hätäselle opetettu kaikki hienot seurustelutavat ja olivat he moitteettomassa puvussa shapoklakkeineen ja muine hienouksineen.

Ja aluksi kaikki meni sääntöjen mukaan.

Tuli sitten väliaika, jolloin nautittiin virvokkeita. Herra Piipari ojensi kohteliaalla kumarruksella neiti Svenssonille viinirypäleitä ja komean ranskalaisen päärynän. Mutta tämä päärynä oli niin suuri, ettei se oikein pysynyt lautasella, ja kun neiti Svensson tarttui lautaseen, niin päärynä vierähti lattialle.

Herra Piipari yritti heti tarttua päärynään, mutta syviin kumarruksiin tottumattomana hän menetti tasapainonsa, hänen frakkinsa repesi selästä ja nopeammin kuin tämä on kerrottu, hän makasi avuttomana lattialla.

Nähdessään esimiehelleen sattuneen tapaturman syöksyi herra Hätänen paikalle, mutta samalla kertaa riensi sinne monta muutakin, ja niinpä ei kukaan saanut käsiinsä päärynää, vaan vieri se erään kaapin alle.

Herra Piipari oli tällä välin noussut ja poistunut erääseen sivuhuoneeseen, jossa hänen tuleva anoppimuorinsa, jolla aina oli kaikki vehkeet mukanaan oli vetänyt frakin selkäsauman kiinni.

Luulisi siis, että koko asia olisi kuitattu, mutta niinpä ei ollutkaan.

Neiti Svensson piti päärynöistä.

Varsinkin oli hän ihastunut ranskalaisiin päärynöihin.

Kun hän huomasi, että päärynämalja oli tyhjä, kiintyivät hänen katseensa vaistomaisesti kaapin alla olevaan päärynään.

Se jäi hänen mieleensä, eikä hän voinut sitä unhoittaa.

Erään tanssin jälkeen joutui hän sattumalta hetkeksi yksikseen eräälle tuolille aivan lähelle kaappia ja silloin hän potkaisi sitä päärynää saadakseen sen pois kaapin alta ja saadakseen sen käsiinsä.

Mutta tämän edesottamisen olivat herrat Piipari ja Hätänen huomanneet. — Rouva Svensson oli heille kummallekin opettanut, että naisen ei saa antaa nostaa mitään lattialta, vaan on kohteliaan kavaljeerin aina kiiruhdettava apuun.

Kun siis neiti Svensson kurottautui ottamaan päärynää käsiinsä, syöksyi herra Hätänen toisesta nurkasta häntä auttamaan.

Päärynän oli ensiksi saamaisillaan käsiinsä herra Hätänen, sillä hän oli nuorempi ja notkeampi.

Mutta eihän tuleva sulhasmies voinut tätä sallia, joten hän potkaisi päärynän etemmälle lattialla niinkuin jalkapallon ikään, ja kiiruhti tarttumaan siihen kiinni.

Mutta herra Hätänen oli mestarillinen jalkapalloilija, ja hänessä heräsivät hänen urheiluvaistonsa, joten hänkin vuorostaan potkaisi päärynää ja lähti juoksemaan sen perästä.

Mutta silloinpa olivat muidenkin kavaljeerien jalkapalloiluvaistot heränneet — eihän mies nykyään edes ole sivistynyt, ellei hän kykene potkimaan jalkapalloa — ja pian pyörivät kaikki juhlan kavaljeerit tämän päärynän kimpussa lennättäen sitä nurkasta nurkkaan ja yrittäen tarttua siihen kiinni.

Kaikkein epätoivoisimmin pyöri joukossa herra Piipari, joka ei ensimmäisen kerran perästä ollut onnistunut saamaan ainoatakaan kunnollista potkausta.

Mutta kerran onnistui hänkin kaikella valtavalla voimallansa potkaisemaan ja silloin lensivät päärynäntähteet ynnä herra Hätänen suoraan neiti Svenssonin päälle.

Potkaus oli niin valtava, että neiti Svensson ja herra Hätänen kuolivat — niin väitetään, liekkö totta. Päärynästä ei jäänyt jäljelle muuta kuin jätteitä herra Piiparin kengän kärkeen.

Näin päättyi siis tämä romaani onnettomasti. He eivät saaneet toisiaan.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings