OPETTAVAINEN KERTOMUS.

Leopardi nimeltä "Rex" oli kauan aikaa ollut Lontoon eläintieteellisen puutarhan ylpeys. Se oli komein kaikkien eläintieteellisten tarhojen leopardeista. Kuninkaallisin liikkein näytteli se yleisölle mahtavaa vartaloaan ja miehekkäitä kasvojaan. Se olisi kelvannut maalattavaksi minkä korkean suvun aateliskilpeen tahansa.

Turhaan oli tarhan johtokunta etsinyt sille kyllin arvokasta puolisoa. Mutta vihdoin löytyi kaukaisista neekerimaista leopardikaunotar, joka katsottiin "Rexille" kyllin arvokkaaksi. Sille annettiin nimeksi "Regina", s.o. kuningatar, ja se tuotiin eräänä kauniina kevätpäivänä tulevan aviopuolisonsa asuntoon. Suuri uteliaiden joukko oli kerääntynyt katsomaan, mitenkä kuninkaallinen pariskunta suhtautuisi toisiinsa.

Kun nuori rouva oli astunut uuteen asuntoonsa, niin nousi sulhasmies komeimpaan asentoonsa, väänteli mahtavia viiksiänsä ja loi siihen yhden lumoavimmista silmäyksistänsä, niinkuin monokkelisilmäinen salonkileijona ainakin.

Mutta sen sijaan, että nuori aviopuoliso olisi kainosti punastuen alkanut tehdä naisellisen viehkeitä suloliikkeitä, se päästi ilmoille hirvittävän karjunnan, niin että häkin kalterit ryskivät ja utelias yleisö hätkähti kauhusta sydänjuuriaan myöten. Sitten se paiskasi voimakkaalla käpälällä kuninkaallista aviopuolisoansa korvalle, niin että tämä keränä kieri pitkin häkin lattiaa.

Ja tästä hetkestä alkaen sai "Rex" jättää entiset keikailevat nuorenmiehen tapansa. Ei siinä päässyt enään paraatikävelylle itseään näyttelemään ja silmää iskemään. Kun ruoka-aika tuli, niin ajettiin hänen majesteettinsa kuningas ruokavadin äärestä kaukaisimpaan nurkkaan, jossa se sai odotella siksi kuin hänen majesteettinsa kuningatar oli syönyt parhaat palat ja jättänyt luut "Rexin" kaluiltaviksi.

Hämmästyttävän pian tyytyi "Rex" kovaan kohtaloonsa. Alussa se oli vähin murissut ja näytellyt hampaitansa, josta oli vain seurauksena uudistettu selkäsauna, mutta vähitellen se alkoi alistuvasti tehdä tuttavuutta katselijoiden kanssa. Se pisteli kielensä kalterien raosta ja otti nöyrästi vastaan sen pienen ruuanavun, mitä sieltä voitiin tarjota. Sitäpaitsi oli se hyvin tyytyväinen, kun pikku pojat ja tytöt sitä silittivät ja hyväilivät, ja erittäin mielellään juoksi se heidän pallojensa perästä, kun niitä heitettiin häkkiin. "Rex"-parasta oli tullut kohtaloonsa tyytyväinen tohvelisankari.

Mutta kovasti näytti tämä uusi elintapa siihen koskeneen, sillä vähitellen muuttui "Rex" hiljaiseksi ja miettiväiseksi. Lopulta se vetäytyi häkin äärimmäiseen nurkkaan, jossa se teki mitä merkillisimpiä voimisteluliikkeitä, varsinkin usein seisoen etukäpälillään tai niillä piesten rautaristikkoa niin, että veri kynsien alta tuiskui. Sitäpaitsi se aukoili suutansa, päästeli jonkunlaista heikkoa ärinää ja mulkoili silmiään.

Kaikki luulivat, että "Rex"-parka oli nöyryytyksen vuoksi menettänyt järkensä.

Mutta eräänä helteisenä aamupäivänä selvisi arvoitus. Sillä yht'äkkiä "Rex" nousi. Päästi hirmuisen karjunnan ja otti arvokkaimman ilmeensä ja paiskasi hänen majesteettiansa kuningatarta kaikin voimin korvalle niin, että tämä vuorostaan kieri pitkin häkin lattiaa. Ja kun se siitä yritti nousta ylös, sai se uudestaan ympäri korviaan niin, että maailma sen silmissä musteni. Ja niin ajettiin "Regina" vuorostaan nurkkaan ja sai syödä ne luupalaset, mitä "Rex" itse sille suvaitsi säästää. Sillä "Rex" oli harjoitellut viime ajat sekä äänenmuodostusta että korvapuustin antoa ja oppinut taas luottamaan itseensä.

Tätä tilannetta kesti vain pari päivää, sillä sen jälkeen alkoi "Rex" mitä ritarillisimmin kohdella parempaa puoliskoansa. Se alkoi sitä hyväillä kaiken yleisön nähden ja kantoi aina parhaat palaset sen eteen. Eikä aikaakaan, niin avioparin onni lisääntyi vielä silläkin, että heidän elämäänsä ilmestyi sulostuttamaan nuori ja kaunis perintöruhtinas. Kaunein leopardi maailmassa.

Tällainen on tämä kertomus. Ja se eroaa monesta opettavaisesta sadusta siinä, että se on sanasta sanaan tosi.

Ottakoon siis siitä oppia se, joka haluaa.