XXXV.

Mr Brown oli tullut Roomaan ja liittynyt mrs Kingin seuraan. Eräänä iltana ehdoitteli hän matkaa osteriaan, missä suuremmaksi osaksi kävi vaan käsityöläisiä ja taiteilijoita, erittäinkin skandinaaveja ja saksalaisia. Ehdoitus vastaanotettiin ilolla; se oli ainakin, vaihtelua amerikkalaisille teekutsuille.

Mrs King ja Saara, sekä heidän matkatoverinsa suuntasivat siis kulkunsa osteriaan. Ensimmäinen huone, jonne tulivat, oli jotensakin suuri ja maalaamatoin. Kaksi riviä viiniastioita oli pystytetty seinän nojalle ja isäntä tepasteli tyhjien, kokonaisten ja puolipullojen kanssa varustaakseen janoovia vieraitaan, jotka istuivat sisimmässä huoneessa kahden pöydän ympärillä, muutamat syöden, toiset laulaen ja puhuen, virvokkeella. Pohjoismaiset taiteilijat olivat valloittaneet toisen pöydän. Käsityöläisiä lapsineen ja vaimoineen istui toisen pöydän ääressä. Näiden huoneiden takana oli keittiö, jonka ovet olivat auki, kokki valkeaan mekkoon, esiliinaan ja lakkiin puettuna paistoi lihakotletteja. Kulkeva posetiivinsoittaja valitteli sävelissä vaivojaan taiteilijoille; miehen tunteellisuus vietteli taiteilijat nauramaan.

— Tänä iltana sinä olet entistäsi oivallisempi, Beppo, — huusi yksi heistä; sinun pitäisi esiintyä apolloteaatterissa, eikä näin kurjalle kuulijakunnalle; sinun taivaalliset säveleesi kohottavat pois maailman murheista. Kaksikymmentä centesimoa Bepolle, herrani, taiteilija Bepolle! — Hän antoi hattunsa kiertää ympäri pöydän ja taiteilijat pistivät siihen roponsa. — Kas tässä, jalo ystäväni, — sanoi hän ojentaen hatun Bepolle. — Tulkoon sinun taivaallinen soittosi ylitsevuotavasti palkituksi maallisella hyvyydellä! Kas niin, käy nyt toisiakin ilahuttamaan ihanilla sävelilläsi!

Beppo otti hatun päästään, kiitteli kumarrellen. Häntä huvitti nämät taiteen lapset, jotka olivat siksi valistuneita, että heti keksivät neron ja hengenheimolaisensa, vaikka se kätkeytyi kuluneenkin takin verhossa.

Isäntä oli ihastuksissaan amerikkalaisen seurueen tulosta, — erään amerikkalaisherran paksut kultavitjat tekivät hänet erittäin kohteliaaksi. Ihastuksissaan antoi hän kantaa toisen pöydän huoneesen, missä viiniastiat olivat ja pyysi nyt seuruetta istumaan, odotellen tilauksia.

Sitä suurempi oli pettymyksensä, kuin amerikkalaiset tilasivat vaan kuusi lasillista lämmintä vettä; ei hän ymmärtänyt oliko se pilaa, vai tottako. Hän tuli kumminkin lohdutetuksi, kun kultavitjalla varustettu mies huonolla englannin kielellä selitti, että siitä maksettaisi sama hinta kuin viinistäkin. Sisimmässä huoneessa, jonka ovi oli auki, jatkettiin iloa edelleen. Useammat äänet huusivat yhteen aikaan sekä norjaksi että tanskaksi:

— Falk, Falk! Pystyyn mies! Hänen täytyy puolustaa mielipidettään!

Tämän nimen kuultuaan jännitti Saara kuulokalvoansa ja hän näki nuoren miehen, lyhyine, punaisenruskeine partoineen, sinisine silmineen ja hyväntahtoisine hymyineen nousevan pöydästä.

Ei mitään epäilystä; se oli hän. Saara tarttui suonenvedon tapaisesti mrs King'iä kädestä.

Tämä kääntyi ja katsoi huoneesen.

— Mutta ystäväiseni, onhan se Tuomas Falk!

— Te tunnette hänet? — kuiskasi Saara kalveten.

— Enkö tuntisi häntä, joka Chicagossa oli jokapäiväinen vieraani?

— Onko hän koskaan puhunut minusta?

— Ei koskaan. Tunnetko sinä hänet, Saara?

— Hän on se maalari, josta puhuin ja jonka nimeä en tahtonut mainita.

— Oh, onko se mahdollista?… Luulen että menen häntä tervehtimään.

Mrs King nousi. Falk seisoi viinilasi toisessa kädessä tehden toisella liikkeitä puhuessaan.

— Minä pidän vanhan mielipiteeni, herrani; nainen on arvoitus, selittämätöin arvoitus. Hän on kuin perhonen…

— Mutta eilenhän olit itse perhonen, joka kukastasi imit hunajaa, — sanoi eräs seurueesta.

— Vait, lörpöttelijä, elä keskeytä minua — jatkoi Falk. — Nainen on selittämätöin…

Hän vaikeni äkkiä ja tuli kasvoiltaan tulipunaiseksi ja tuijotti toiseen huoneeseen, kuin olisi siellä tapahtunut ilmestys.

— No mitä nyt? Falk näkee näkyjä; varmaankin joku vanha "selittämätöin"; tätä sanotaan jumalan tuomioksi herrani! — sanoi eräs tovereista pilkaten.

— En voi oikein hyvin, — sanoi Falk ja istui. Samassa astui mrs King sisälle ja kävi pöydän luo.

— Anteeksi, herrani, — sanoi hän ystävällisesti hymyillen — en voinut olla tervehtimättä vanhaa tuttavaa, jonka sattumalta keksin täällä. Herra Falk!

Falk katsoi ylös.

— Mitä näen! Mrs King! Täällä Roomassa!

— Minulla on muassani norjalainen ystävätär, jonka kuulin teidänkin tuntevan… Mrs Saara Holte.

Saaran täytyi tulla esille. Falk kumarsi hämillään. Esiteltiin koko seurue.

— Eivätkö naiset kunnioita meitä hetkisen istumalla seuraamme? — kysyi yksi taiteilijoista englannin kielellä ja alkoi muitta mutkitta takin hihalla kuivata pöytää. — Una foglietto di vino bianco… dolce!… Otaksun, että naiset mieluummin juovat makeata viiniä.

Mrs King istui.

— Vanhat tuhmuudet ovat unhotetut, eikö totta, herra Falk — kuiskasi Saara sopivan tilaisuuden tultua Falkille. Hän oli kerrassaan saavuttanut hillitsemiskykynsä.

Nämä sanat nostivat kuormaa Falkin sydämmeltä. Hän loi Saaraan loistavan, kiitollisen katseen.

— Näette, että minä kumminkin olen tullut tänne, vaikka ei se tapahtunutkaan teidän seurassanne, — lisäsi hän veitikkamaisesti.

— Enkä minä ollenkaan epäile, että teillä nyt on paljon mieluisampi matkatoveri, — sanoi Falk ihastuneena.

— Se on varma, se, — vastasi Saara.

Nyt tunsi Saara, ett'ei hän koskaan ollut Falkia rakastanut. Ei sydän tavallista nopeammin ollenkaan sykkinyt, kun ensi hämmästys oli asettautunut. Nyt oli hän aivan tyyne, tuntuipa oikein hupaiselta nähdä häntä taas.

Falk ja mrs King olivat vaihtaneet muutamia sanoja, mutta nyt sai hän häiritsemättä puhua Saaran kanssa, sillä eräs tovereista, joka ihaili rikkaita amerikkalais-naisia ja kernaasti loisti englannin kielen taidossaan, oli tykkänään valloittanut mrs King'in.

— Voitte ymmärtää, että tuntui omituiselta teitä niin äkkiä kohdata — sanoi Falk. — Oli kuin sydämmeni olisi tauonnut tykkimästä. Jos meteoori olisi eteeni pudonnut, en olisi voinut enemmän hämmästyä. Minä etsin teitä kaksi päivää turhaan Chicagosta, sitte matkustin heti.

— Ja samassa unhotitte kaikki?

— Luuletteko minua todellakin niin kevytmieliseksi, Saara?… Uskallanhan vielä käyttää tuota nimitystä?… Minä vakuutan kärsineeni suuria omantunnon tuskia teidän takianne; ja kumminkin pidän, että toisella tavalla en olisi voinut käyttäytyä.

— Ei, te teitte aivan oikein, — vastasi Saara. — Se olin minä, joka käyttäydyin narrimaisesti. Mutta silläkin hulluudella oli hyvää mukanansa; ja nyt olen onnellinen.

— Ette aavista kuinka se minua ilahuttaa. Oletteko olleet kauankin Roomassa? Nyt rupean minä kernaasti teille oppaaksi täällä ja käyn tervehtimässä teitä, jos suvaitsette.

Falk ja Saara keskustelivat innokkaasti; taiteilija, joka tilausten toivossa valloitteli mrs King'iä huonolla englannin kielellään, ylisteli hänelle Amerikkaa ja toiset toverit nauroivat Falkia.

— Se selittämättömyys on tapahtunut, että Falk on sekaantunut erääseen "selittämättömään" ja nyt koittaa selittää hänelle, että…

Elä lörpöttele, — huudahti eräs toinen. Elä häiritse häntä kesken kosimisen! Huomenna saamme kuulla henkevän puheen naisesta.

Vettäjuovat amerikkalaiset istuivat etuhuoneessa keittiöläisten silmätikkuina. Mr Brown näytti vakavalta, eikä voinut olla katselematta Falk'ia ja Saaraa, jotka hymyilivät toisilleen. Mitä se merkitsi? Oliko se vanhaa rakkautta?… Ja itse hän oli Saaran tänne tuonut!