XXI.
Reading edition
FELIX BABYLONIN PALUU.
Sen päivän iltana, jona Eugen-herttualla oli ollut kohtalokas keskustelu mr Sampson Levin kanssa, harhaili Racksole sangen levottomana ja hajamielisenä Grand Babylonin ja läheisten käytävien eteishallissa.
Viimein hän kulki suoraan hotellin läpi ja ulos toisesta sisäänkäytävästä sekä pientä mitätöntä syrjäkatua ylös kapean ja ahdinkoon asti täynnä olevan Strandin kuohuvaan ihmisvirtaan.
Hän kulki juuri hajuvesitehtaan ohi, kun eräs herra, joka hiljalleen tuli vastakkaiselta taholta, lähestyi häntä hiljaisella äänellä tervehtien: Hyvää iltaa, mr Racksole! Miljoonamies ei heti tuntenut puhujaa, jolla oli yllään matkatakki ja kädessään matkalaukku. Mutta sitten hänen kasvoilleen välähti pieni iloinen hymy, ja hän ojensi kätensä.
— Niin, mr Babylon, hän tervehti toista, kaikista maailman ihmisistä olen kaikkein mieluimmin halunnut tavata juuri teitä.
— Te mairittelette minua, sanoi pieni englantilaiseksi valettu sveitsiläinen.
— En vähääkään, vastasi Racksole, se ei kuulu minun enempää kuin teidänkään tapoihinne. Toivoin saavani pitkään ja hauskasti tarinoida kanssanne ja kas, tässä te nyt olette! Mistä matka?
— Lausannesta, sanoi Babylon. Olin suorittanut tehtäväni siellä eikä minulla enää ollut siellä mitään tekemistä; silloin tunsin koti-ikävää. Halusin takaisin Lontooseen ja niin saavuin tänne juuri sellaisena kuin minut näette. Ja hän nosti matkalaukkuaan Racksolen nähden. Hammasharja, partaveitsi ja pari tohveleita! Hän lisäsi nauraen: Kysyin epäillen itseltäni käydessäni katua eteenpäin, mistä saisin asunnon — minä, Felix Babylon, ilman kotia Lontoossa.
— Neuvoisin teitä menemään Grand Babyloniin, vastasi Racksole, hänkin nauraen. Se on hyvä hotelli ja tunnen omistajan mieskohtaisesti.
— Jokseenkin kallis, vai kuinka? huomautti Babylon.
— Teiltä, herrani, sanoi Racksole, tulee perittäväksi kaiken kaikkiaan tasan 2 1/2 shillinkiä viikolta. Suostutteko siihen?
— Suostun kyllä, sanoi Babylon lisäten: Olette kovin ystävällinen, mr Racksole.
He kulkivat takaisin hotelliin sanomatta mitään erikoista, mutta tunsivat olevansa hyvin tyytyväisiä saadessaan olla toistensa seurassa.
— Paljon vieraita? kysyi Babylon.
— Kyllä, koko runsaasti, virkkoi Racksole, koettaen esiintyä hotellinomistajan tapaan, mikäli siihen kykeni. Luulenpa voivani sanoa — kauppapuotien omistajien puhetapaa käyttääkseni — että jos mitään kauppoja tehdään, niin minä ne teen. Tänä iltana ovat kaikki vieraat pengermällä ja pylvästössä — on niin äärettömän kuuma — ja jäätelön menekki on suorastaan suunnaton — melkein yhtä suuri kuin se olisi New-Yorkissa.
Theodore Racksole sytytti Havanna Rotschildin, jonka Babylon hänelle tarjosi, ja he astuivat sisään hotelliin käsikoukussa. Mutta he eivät olleet kunnolla kerinneet ylimmälle ulkoportaalle, ennenkuin pienikasvuinen Felix sai osakseen lukemattomia tervehdyksiä. Nähtävästi hänen entiset vieraansa olivat paljon pitäneet hänestä. Vihdoin he saapuivat johtokunnan huoneeseen, jossa Babylonille tarjottiin kananpoikapaistia ja Racksole auttoi häntä Heidsieck Monopol, Carte d'or-pullon tyhjentämisessä.
— Tämä kananpoika on miltei täydellisellä taidolla paistettu, sanoi Babylon lopuksi. Se tuottaa talolle kaikkea kunniaa. Mutta miksi te, rakas Racksole, miksi taivaan nimessä te jouduitte riitaan Roccon kanssa?
— Olette siis kuullut siitä puhuttavan?
— Kuullut puhuttavan? Rakas ystävä, sehän oli painettu jokaiseen sanomalehteen koko mannermaalla. Muutamissa niistä ennustettiin, että Grand Babylon saisi sulkea porttinsa puolen vuoden kuluttua, koska Rocco oli kääntänyt sille selkänsä. Mutta minä käsitin luonnollisesti asian paremmin. Tiesin, että teillä oli täytynyt olla pätevät syyt kehottaessanne Roccoa jättämään paikkansa ja että edeltäpäin olitte ryhtynyt toimiin saadaksenne jonkun hänen tilalleen.
— Totta puhuen en ollut ryhtynyt mihinkään toimiin edeltäpäin, sanoi Racksole ikäänkuin katuen, mutta onneksi olemme toisessa keittiömestarissa tavanneet taiturin, jota etevämpi ei ole kukaan muu kuin Rocco itse. Mutta tämä oli vain onnellinen sattuma.
— Aivan varmaan oli epäviisasta luottaa sattumaan niin vakavassa asiassa, sanoi Babylon.
— Minä en luottanut sattumaan. En luottanut mihinkään muuhun kuin Roccoon itseensä, ja hän petti minut.
— Mutta miksi riitaannuitte hänen kanssaan?
— En joutunut riitaan hänen kanssaan. Tapasin hänet eräänä yönä balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa.
— Mitä te tapasitte? Babylon melkein kiljaisi.
— Tapasin hänet balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa, toisti Racksole mitä rauhallisimmalla äänellään.
Molemmat miehet katsoivat toisiaan, ja sitten Racksole uudestaan täytti Babylonin lasin.
— Kertokaa, sanoi Babylon, istuutuen nojatuoliin ja sytyttäen sikaarin.
Racksole kertoi koko Posenin jutun kaikkine pienine yksityiskohtineen, mikäli hän itse sen tunsi. Se oli pitkä ja monimutkainen kertomus, ja siihen meni noin tunti. Tänä aikana ei pienikokoinen Felix virkkanut sanaakaan eikä liikuttanut lihastakaan, ainoastaan hänen pienet silmänsä tuijottivat sinertävän savupilven läpi. Kaakeliuunin reunustalla oleva kello löi kaksitoista yöllä.
— Mihin aiotte ryhtyä vastaisuudessa, jos saan luvan kysyä? sanoi Babylon hänen lopetettuaan.
— Senpä juuri itsekin haluaisin tietää, sanoi Racksole.
— Noo, lausui Babylon hetkisen vaitiolon jälkeen, ruvetaanpa miettimään. Ensiksikin teitä huvittanee tietää, että sattumalta tapasin Julesin tänään.
— Vai niini huomautti Racksole aivan rauhallisesti. Missä?
— Varhain tänä aamuna Parisissa, juuri ennen lähtöäni sieltä. Kohtaus oli aivan satunnainen, ja Jules tuntui kokolailla hämmästyneen minut tavatessaan. Hän kysyi kunnioittavasti, mihin olin matkalla, ja minä sanoin olevani menossa Sveitsiin. Sinä hetkenä luulin olevani matkalla Sveitsiin. Olin saanut päähäni, että siellä tulisin onnellisemmaksi ja että oli parasta kääntyä takaisin ja olla enään palaamatta Lontooseen. Kuitenkin peräydyin kerran vielä ja päätin jatkaa matkaa Lontooseen silläkin uhalla, että siellä tuntisin itseni onnettomaksi ilman hotelliani. Sitten kysyin Julesilta, mihin hän aikoi matkustaa, ja hän kertoi aikovansa lähteä Konstantinopoliin, jossa hän oli osakkaana eräässä uudessa ranskalaisessa hotellissa. Toivotin hänelle onnea ja sitten me erosimme.
— Vai Konstantinopoliin! sanoi Racksole. Erinomaisen sopiva paikka hänelle minun mielestäni.
— Mutta, jatkoi Babylon, näin hänet vielä kerran.
— Missä?
— Charing Cross-asemalla muutamaa minuuttia ennenkuin ilokseni tapasin teidät. Mr Jules ei yhtäkaikki ollutkaan matkustanut Konstantinopoliin. Hän ei huomannut minua, muuten olisin sanonut hänelle, ettei ollut tapana kulkea Lontoon kautta, jos tahtoi matkustaa Parisista Konstantinopoliin.
— On siinä miehessä häikäilemättömyyttä! huudahti Racksole. Suurenmoista ja uhkarohkeaa häikäilemättömyyttä!