XIII.

LOISTOKERROKSEN MAKUUKAMMIOSSA.

Racksole oli luonnollisesti selvillä siitä, että tuon ihmeellisen yhdystien, jonka hän suurella vaivalla oli keksinyt kylpyhuoneen n:o 111 ja sen alla olevan loistokerroksen kylpyhuoneen välillä, varmaankin oli erikoisesti varannut joku tai jotkut henkilöt harjoittaakseen häpeällistä vakoilua loistokerroksen haltijoihin nähden. Tämä rumpu oli samalla yksinkertainen ja nerokas kulkutie. Tällä hetkellä hän ei varmasti voinut sanoa, mitä menettelyä oli noudatettu sen aikaansaamiseksi, mutta hän arvasi, että vesiputkien kehystä oli käytetty apuna, kun sensijaan itse putkille oli varattu tilaa Grand Babylonin vankkojen muurien paksuissa tiiliseinissä. Tähystysaukko, josta hän nyt saattoi nähdä makuukammioon, oli hyvin pieni ja näkyi tuskin ulkoapäin. Erään havainnon hän teki: aukko oli varattu henkilöä varten, joka oli häntä itseään jonkun verran pitempi. Hänen täytyi seisoa varpaillaan voidakseen nähdä. Hän muisti, että sekä Jules että Rocco olivat huomattavasti yli keskipituuden, että he sitäpaitsi olivat solakoita miehiä ja verrattain helposti olivat voineet laskeutua rummusta alas. Vaikka Theodore Racksole ei ollutkaan paksu, oli hän lyhyenläntä roteva mies.

Nämä havainnot risteilivät hänen aivoissaan hänen ikäänkuin lumottuna tuijottaessaan Roccon salaperäisiin liikkeisiin. Kylpyhuoneen ja makuuhuoneen välinen ovi oli selkoselällään, ja Racksolen paikka oli sellainen, että hän saattoi nähdä verrattain suuren osan makuukammiota, kuten valtavan, runsaasti varustetun vuoteen, mutta ei koko marmorista pesupöytää. Hän näki vain puolet pesupöydästä, ja välistä Rocco katosi näkyvistä samalla kuin hänen notkeat sormensa liikkuivat sillä esineellä, joka oli marmorilevyllä. Ensin Racksole ei saattanut päättää, mikä esine oli, mutta hetkisen kuluttua, kun hänen silmänsä oli tottunut asentoon ja valoon, hänen onnistui päästä siitä perille. Se oli ihmisruumis. Tai oikeammin, Racksole saattoi erottaa vain jalat sillä levyn puoliskolla, jonka hän näki. Häntä värisytti vastustamattomasti. Hänet valtasi se vakaumus, että Roccolla oli käsissään tajuton ihmisolento, joka avuttomana lepäsi kylmällä marmorilevyllä. Jalat eivät kertaakaan liikahtaneet. Siispä täytyi tuon onnettoman olennon joko nukkua tai olla huumausaineen vaikutuksen alaisena — tai (kauhea ajatus!) kuollut.

Racksole olisi tahtonut huutaa ääneen, tavalla tai toisella ehkäistä tuon kamalan keskiöisen puuhan. Mutta onneksi hän hillitsi itsensä.

Pesupöydällä hän saattoi nähdä eräänlaisia eriskummallisia työaseita ja -kaluja, joita Rocco aina väliin käytti. Työ tuntui Racksolesta jatkuvan loppumattomiin, mutta sitten vihdoin Rocco lopetti, teki tyytyväisyyttä ilmaisevan eleen, vihelsi useita tahteja "Cavalleria Rusticanasta" ja meni kylpyhuoneeseen, jossa riisui takin ja alkoi hitaasti pestä käsiään. Tyynesti ja verkalleen pyyhkiessään pitkiä sormiaan hän oli vähemmän kuin neljän askeleen päässä Racksolesta. Sisään teljetty miljoonamies vapisi ja pidätti henkeään, jotta Rocco ei huomaisi hänen läsnäoloaan puuaineen takana. Mutta mitään ei tapahtunut, ja Rocco palasi ilman epäluuloja makuukammioon. Racksole näki hänen levittävän valkean flanellinkappaleen marmorilevyllä lepäävälle ruumiille, ja nostavan tämän, niin suuri kuin se olikin, suureen vuoteeseen, jossa se lepäsi kauhean hiljaa. Piilossa oleva katselija oli nyt varma siitä, että Rocco oli kohdistanut salaperäiset ja kamalat toimensa ihmisruumiiseen, mutta kuka se oli, ja mitä töitä mies oli suorittanut?

Keskellä kattoa riippuva sähkövalo kruunu ei ollut sytytetty, ainoastaan molemmat lamput pesupöydän molemmin puolin paloivat. Mutta ne eivät kyllin selvästi valaisseet vuoteessa lepäävän piirteitä, jotta Racksole olisi voinut selvästi ne erottaa. Turhaan miljoonamies ahdisti silmiään; ainoastaan sen verran hän saattoi nähdä, että ruumis luultavasti oli ollut nuori mies. Juuri epäröidessään, mitä hänen oli tehtävä, hän näki Roccon kädessä neliskulmaisen mustan laatikon. Sitten keittiönpäällikkö sammutti molemmat sähkölamput ja makuukammio oli pimeänä. Tässä äkillisessä pimeydessä Racksole kuuli Roccon rientävän vuoteen luo. Vielä hetkisen odotus, ja häikäisevässä valkeassa valossa, jota kesti monta sekunttia, saattoi nähdä Roccon seisovan ikäänkuin pahanahenkenä ruumiin vieressä, musta laatikko toisessa ja kappale palavaa aluminiumilankaa toisessa kädessä. Aluminiumilanka paloi loppuun, ja pimeys kävi entistä synkemmäksi.

Rocco oli valokuvannut ruumiin salaman valossa. Mutta häikäisevä liekki, joka oli paljastanut kuolleen piirteet kameran tajuttomalle linssille, oli samalla näyttänyt ne Racksolelle. Kuollut oli Reginald Dimmock.

Tuntien tämän havainnon kiihoittavan hänen toimintahaluaan Racksole koetti päästä ulos piilopaikastaan. Hän oli varma siitä, että täytyi löytyä tie loistokerroksen kylpykammioon, mutta hän etsi turhaan, haparoiden käsillä ja jaloilla. Silloin hän päätti kiivetä nuoraportaita ylös, kiiruhtaa ensi kerroksen käytävään ja salvata Roccon tämän lähtiessä loistokerroksesta. Oli vaikea ja vaivaloinen työ kiivetä ahtaassa paikassa näitä kapeita ja hoippuvia tikapuita ylös, mutta Racksole teki tehtävänsä sangen hyvin ja oli ehtinyt melkein ylös asti, kun tikapuut kohtalon kovasta oikusta katkesivat hänen painostaan ja hän kursailematta luisti puurummun läpi. Päästäen hillityn kirouksen, Racksole sangen nolona joutui rummun pohjaan. Silloin hän näki, että hänen äkillinen putoamisensa jollakin tavoin oli saanut hänen jalkainsa juuressa olevan luukun aukeamaan. Hän tunkeutui siitä läpi, lykkäsi auki toisen pienen luukun ja seisoi seuraavana hetkenä loistokerroksen kylpyhuoneessa. Hänen pukunsa oli kovin tahriintunut, hän oli hiessä ja koko lailla pyörällä päästään, mutta hän oli kuitenkin siellä. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän jälleen oli kaikkien sielun kykyjensä herra.

Merkillistä kyllä, hän oli liikkunut niin hiljaa, ettei Rocco nähtävästi ollut häntä huomannut. Racksole meni hiipien kylpyhuoneen ja makuukammion väliselle ovelle ja pysähtyi siihen vaieten. Rocco oli jälleen kiertänyt pesupöydän yläpuolella olevat lamput palamaan ja puuhaili työaseineen.

Racksole rykäsi hiljaa.