XLII.

Egyptiläisnaisen huntu. — Ovatko egyptiläiset erikoista "kansaa"? — Europalaisia liikemiehiä. — Matka Kairoon, huomioita kastelulaitoksista, viljelyksistä ja kylistä.

Turkkilaisista naisista puhuttaessa mainittiin, että he ovat vähentäneet hunnun pitämistä, mikä on eräs itämaiden naisten "vapautusliikkeen" ilmiöitä. Turkkilaisnaisen huntu on kiinni päähineessä, on tavallisesti musta, ja peittää koko kasvot. Egyptiläisnainen näyttää pitävän huntua vielä aivan yleisesti, mutta se on toisenlainen.

Ylhäisön naisten huntu on valkoinen, muilla musta. Otsa ja silmät jätetään peittämättä, joten sangen paljon virkistävää on nähtävänä. Tästä hunnun muodosta päättäen olisi siis naisen suu egyptiläisen mielestä se, jonka päällä on erikoisesti syytä pitää verhoa. Nenänvarren kohdalla on pystysuorassa asennossa omituinen messinkisylinteri, jokseenkin nenän pituinen ja varustettu vielä kahdella terävällä renkaalla, joiden luulisi painavan ikävästi ihoa. Tässä sylinterissä on huntu kiinni. Ellei useinkin hyvin suuria, tummia ja kirkkaita silmiä näkisi, luulisi katselevansa outoja kummituksia. Kadun elämästä huomaa, että on olemassa nähtävästi hyvin rikkaita egyptiläisiä, koskapa mitä upeimmat valjakot, joissa tuollaisia valkohuntuisia kaunottaria istui, olivat hyvin yleisiä sekä Aleksandriassa että Kairossa. Seuraavan lain saattoi Simeoni, neuvoteltuaan asiasta Juhanin ja Tuomaan kanssa, vahvistaa yleispäteväksi: "Kuta kauniimpi ja nuorempi nainen, sitä ohuempi ja läpinäkyvämpi huntu?" Tämä laki on numero toinen siinä kokoelmassa, joka naisten esiintymistä kuvaavana m.m. sisältää seuraavankin Tagoren viisauden: "Kuta lyhyempi hame, sitä pitempi katse". Molemmat voi vaikka hakata kivitauluihin, sillä niin tosia ja päteviä ne ovat. Yleensä täytyi sekä Aleksandrian että Kairon katuelämästä sanoa, että se teki rikkaan vaikutuksen. Kansa elää täällä hyvissä oloissa, hedelmällisen laaksonsa onnen lapsena, varsinkin nyt, kun englantilaisten toteuttama kastelujärjestelmä on päässyt pitemmälle kehittymään. Molemmat kaupungit ovat todella upeita.

Ovatko nuo "egyptiläiset" mitään todella erikoista omaa kansaansa, vai asuuko maassa vain joukko eri kansallisuuksia? Veljekset miettivät tätä asiaa usein ja tulivat siihen päätökseen, että todellakin on olemassa "Egyptin kansa". Tällä laaksolla on nähtävästi aina ollut erikoinen kyky sulattaa yhteen kaikki sinne kokoontuneet ainekset, niin että väestön saattaa sanoa olevan suorassa polvessa, välillä tulleitten veren lisien muuttamana ja kehittämänä, muinaisen Egyptin kansan jälkeläistä. Siinä esiintyy luonnollisesti arabialaisia, turkkilaisia, nubialaisia ja muitakin erikoispiirteitä, mutta rodun yleistyyppi muistuttanee vanhoja egyptiläisiä. Kansaa ei jaa eri ryhmiin rotu, vaan enemmänkin uskonto. Puhtaimpia muinaisten egyptiläisten jälkeläisiä lienevät talonpojat, fellahit, jotka sodan aikana kuuluvat varoittuneen kuten muidenkin maiden talonpojat. Egyptissä voi siis sanoa siellä ilmenevän voimakkaan "kansallisen" liikkeen todella perustuvan "egyptiläiseen kansallistuntoon".

* * * * *

Kun veljekset aamulla huhtikuun 11 päivänä astuivat hotellin viileistä huoneista kadun helteeseen, mielivät he saada jonkunmoisen käsityksen Aleksandrian europalaisesta liikemaailmasta, ja läksivät siis vaeltamaan kohti erästä suurta englantilaista välitysliikettä, jonne Tuomaalla oli suosituksia. Ihmiset heidän ympärillään toimittelivat tehtäviään erittäin luonnollisesti, aivan kuin kotonaan, mikä Simeonista tuntui hiukan ihmeelliseltä siksi, että oltiin Egyptissä; sitä seikkaa he eivät näyttäneet pitävän millään tavalla merkillisenä asiana. Että tämä oli Aleksanteri Suuren perustama kaupunki, hellenistisen kulttuurin pää-ahjo, ei myöskään näyttänyt vaikuttavan näiden mustien ihmisten menoihin ollenkaan, vaan esiintyivät he niin kuin olisi se ollut luonnollinen asia. Ja hassultahan Simeonistakin olisi näyttänyt, jos he esimerkiksi olisivat suuren historiansa vuoksi kävelleet käsillään — hänestä muuten vain tuntui, että jollakin tavalla kaiken tuon menneisyyden muka olisi pitänyt elämässäkin esiintyä.

Tultiin suureen konttorihuoneeseen, jonka katossa iso propelli pyöriä surisi, niin että tuulen henki tuntui joka paikassa; työskentely ilman sellaista olisi kai ollut vaikeata. Huomasi kaikesta, että oltiin vanhan maan vanhassa liikkeessä, jossa ei pidetä mitään joutavaa ja turhanaikaista konttorikomeutta tarpeellisena, vaan tyydytään siihen, että on tila ja pöytä, jonka ääressä voi istua. Simeoni ei huomannut siellä ainoatakaan amerikalaista kirjoituspöytää ja korttikaappia, ei kalliita laskukoneita eikä muita sellaisia upeita laitteita, joita ilman ei esim. Suomessa voida mitään liikettä ajatellakaan. Konttoristeja oli sen sijaan paljon, kaikilla kynä kourassa ja nenä kirjassa kiinni; täällä tehtiin työtä.

Tirehtöörin huone, jonne veljekset nyt vietiin, oli myöskin sangen yksinkertainen, sisältäen vain välttämättömimmät huonekalut. Poissa olivat kotimaamme tirehtöörien pehmeät matot, nahkaiset nojatuolit, valtavat kirjoituspöydät sekä tirehtöörin muotokuva seinältä, joitta ei Suomessa pieninkään liike usko menestymismahdollisuuksiinsa, vaikkapa niihin onkin täytynyt tuhlata melkoinen erä muutenkin vaivoin kokoon haalitusta osakepääomasta. Täällä on jo aikoja sitten päästy moisista lapsellisuuksista, koskapa ne eivät liikkeen menestykselle merkitse mitään — työn tarmo ratkaisee kaikki.

Veljekset otettiin vastaan englantilaiseen tapaan, s.o. kohteliaasti, mutta sittenkin ikäänkuin aidan toiselta puolen. Ja sitten ruvettiin juttelemaan. Muistaen Impivaaran honkia, tervaa ja muita kotoisia tuotteitamme rupesi Tuomas tiedustelemaan, olisiko Egyptissä mahdollisesti niiden tavarain tarvetta. Herrat tirehtöörit olivat hiukan hämillään — puutavaraa — of course — tarvitaan; ettäkö todellakin Suomesta voisi saada? Jaha, jaha, ja tervaa — onko se asfalttitervaa? Ei, ei, niin — of course, Stockholm's tar — niitä kaikkia tarvitaan täällä runsaasti. Mutta aika on nyt huono, mitään kauppoja ei tehdä, joten niiden asioiden täytyy siirtyä toistaiseksi. Finland? Of course — siellä Ruotsin itäpuolella? Pääseekö sinne laivoilla? Täällä tarvittaisiin paljon n.s. Egyptin parruja, veistettyjä piiruja — se on tämän maan erikoistarpeita. Tähän tyyliin meni keskustelu, Tuomaan tarmokkaasti käydessä kimppuun ja tehdessä selkoa Suomen merkityksestä puutavaramaana. Lopuksi herrat tirehtöörit pyysivät saada erikoisluetteloja eri laaduista ja määristä sekä olivat hyvin hämillään siitä, etteivät tätä ennen olleet koskaan tulleet tiedustelleeksi tavaraa Suomesta, vaan aina Ruotsista, ehkä siten joutuen maksamaan huippuhintoja. Kohteliaasti hyvästellen saattoivat herrat sitten veljekset ovelle.

Tällaisia kohtauksia uudistui pitkin päivää, sillä kerran alkuun päästyään laukkasi Tuomas väsymättömästi liikkeestä toiseen, englantilaisen luota kreikkalaisen luo, ja puolusti Suomen tuotannon ja viennin asiaa pontevasti. Simeonille jäi siitä se vaikutelma, että tarmokkaat ja itseänsä liian hyvinä pitämättömät suomalaiset kauppa-asiamiehet voisivat muutamissa viikoissa tehdä Suomen tavaraa ja mahdollisuuksia tunnetuksi suuressa määrässä, kun vain kulkisivat tähän tapaan liikkeestä toiseen niiden isäntiä lämpiminä pitämässä.

Simeoni kuitenkin erkani veljistään mennäkseen omalle haaralleen, sillä kun Impivaaran hongat ja Suomen terva olivat vain ikäänkuin yleisen kansallisen isännyysoikeuden kautta hänen omiaan, ei hänellä ollut niiden myynnissä minkäänlaista käytännöllistä tehtävää ja osuutta. Muistaen siis, että Teodora oli aikoinaan oleskellut täälläkin, jossa hänestä oli tullut ankara pietisti, hän tuon ennen mainitun saksalaisen ylioppilaan kanssa meni Aleksandrian museoon, joka on 22 salia käsittävä, suuri rakennus, omistettu enimmäkseen Aleksandrian historian eli siis hellenistisen ja varhaiskristillisen ajan muistoille. Sen suuria, hyvin ja kauniisti järjestettyjä kokoelmia ei sovi matkakertomuksessa ruveta luettelemaan eikä kuvailemaan. Simeonin mieleen painui vain, että se, mikä museossa oli hellenististä, tuntui tavallaan suuntautuvan elämän ja sen valoisien kauneuspuolien palvontaan, jotavastoin kristillinen ja muinais-egyptiläinen puoli oli kohdistunut kuoleman ja haudantakaisen elämän ongelmien ajatteluun. "Älä ole surullinen, sillä maailmassa ei kukaan ole kuolematon", lohdutti eräs kristillinen hautakirjoitus sekä hautaan mennyttä että jälkeen jääneitä.

* * * * *

Kello puoli 7 samana iltana istuivat veljekset junassa matkalla koko tämän maanosan suurimpaan kaupunkiin, islamin maailman nykyiseen pääpaikkaan, Kairoon. Heti Aleksandrian ulkopuolella alkoi laaja lakeus, jossa olivat viljelemättöminä ainoastaan Mareoottisen järven lätäkkö-alanteet. Seudun halki kulki useita isoja kanavia, joiden reunavallit olivat niin korkeat, että vesi niissä voitiin nostaa ylemmäksi viljellyn maan pintaa. Kaukaa Niilin putailta näkyi isohkoja lastiveneitä, joiden korkeat, kolmikulmaiset purjeet, outona, mutta maisemalle hyvin luonteenomaisena näkynä kuvastuivat taivasta vasten keskeltä viheriätä lakeutta. Noista isoista kanavista laskettiin sitten vettä pienempiin kasteluojiin, joista se taas patoamalla tahi pumppuamalla nostettiin peltojen vakoihin, jotka monessa paikassa olivatkin täynnä vettä. Missä maa oli hiukan korkeampaa, joten peltoa ei voinut saada kastelluksi tällä tavalla, siellä työskentelivät uupumatta härkien voimalla rattaan muotoiset vedennostolaitteet, tehdyt saman perusajatuksen mukaan kuin ruoppaajissa. Nämä rattaat, niitä vääntävät härät, ja härkiä ajeleva fellah-poika ovat Egyptin lakeusmaisemalle hyvin kuvaavia. Näkyipä toisin paikoin n.s. vesiruuvejakin, joiden napaa ihmisvoimin veivattiin. Kasvullisuuden vihreys oli tummaa ja voimakasta, kuten ainakin silloin, kun maa on lihavaa, kosteutta on riittävästi ja aurinkoa yllin kyllin. Ohra oli jo tuleentumassa, banaanin varsiin oli puhkeamassa suuria lehtiä, ja eräillä saroilla kasvoi sakeata, Simeonille tuntematonta, noin puolen metrin korkuista rehukasvia, jota eläimet paimenen komennossa söivät, kulkien säännöllisessä rintamassa. Mutta pumpulipensasta ei Simeoni osannut sanoa nähneensä, sitä ehkä tuntematta; saattoihan olla, ettei se vielä ollut ehtinyt kasvaa niin suureksi, että outo olisi sen tuosta valtavan vihreyden joukosta keksinyt. Siellä täällä oli hedelmäpuuryhmiä, taivaanrantaa vastaan kuvastui hienoina varjokuvina palmuja, ja Niilin rehevä suistomaa alkoi hiljalleen painua illan varjoihin.

Maa oli ojitettua ja jaettu hyvin pieniin sarkoihin. Arvattavasti eivät fellahien osuudet olekaan muuatta sarkaa suurempia, mikä riittääkin, koskapa he saavat korjata kolme satoa vuodessa. Työtä tehtiin kaikesta päättäen hyvin ahkerasti, sillä kumaraisia ja avosäärin mudassa rämpiviä miehiä ja naisia näkyi kaikkialla, nähtävästi valmistamassa tahi kastelemassa riisiviljelyksiä. Kyntäminen tapahtui kahden ilkeän näköisen puhvelin vetämällä, vanhanaikaisella, kahden puolen heittävällä puu-auralla, joka luultavasti oli ollut samanlainen jo tuhansia vuosia sitten. Veljesten mielestä maa näytti aivan tiukkuvan lihavuudesta, ja oli viljavin ja parhaiten viljeltykin, mitä he yleensä tähän saakka olivat nähneet.

Radan vierellä on leveä, hyvässä kunnossa oleva viertotie, jolla alituiseen kulkee kameeleja ja aaseja, selässään raskas kuorma. Ajopelejä ei käytetty ollenkaan, vaan kuljetettiin kaikki kantamalla. Kanavien reunavalleja näyttiin yleisesti käytettävän teinä. Kun veljekset katselivat näitä suuria viljelysalueita, heräsi taas tuo vanha kysymys: missä asuvat viljelijät, sillä asuntojen tapaisiahan näkyi ylen harvassa? Europalaisessa merkityksessä niitä ei näyttänyt olevan ollenkaan. Joskus meni juna kuitenkin kurjaakin kurjemman fellah-kylän ohi, ja niissä kai viljelijät sitten asuivat. Muurien ympäröimälle pienelle alueelle on seinä seinään kiinni ahdettu joukko savitaloja, aivan muodottomasti, ilman minkäänlaista kauneuden tahi järjestyksen aistia, seinissä siellä täällä jonkunmoinen akkuna-aukko. Tasaisella katolla on röykkiöittäin kovasti oljen sekaista lantaa, arvattavasti kuivamassa, että sitä voitaisiin käyttää polttoaineena, ja useissa taloissa on vielä jonkunmoinen kupooli, kuin kumollaan oleva kahvikuppi, aivan sen näköinen kuin olisivat lapset leiponeet sen savesta; se taisi olla kyyhkyslakka tahi muiden lintujen asunto. Koko kylä on erehdyttävästi lasten tekemän savikaupungin näköinen, jonka kupoolit ovat kuin ampiaispesän puolikkaita. Kujilla näkyy olevan tunkioita ja likaa ryntäitä myöten, mutta yhtä iloisesti, kirkuen ja huutaen, näyttävät siellä fellahien lapset leikkivän kuin maailman puhtaimmissa oloissa elävät kasvatit. Eukot seisoskelevat ovilla ja juoruavat, kanat pehertelevät tunkioiden reunoilla ja ylipäätään näyttää elämä täällä onnelliselta ja tyydytystä tuottavalta.

Pimeys, joka tulla tupsahti äkkiä kuin olisi auringon eteen laskettu tulenkestävä esirippu, esti veljekset tekemästä enempiä huomioita, ja he kääntyivät tarkastelemaan matkatovereitansa. Se oli hienoa väkeä, sillä konduktööri kuiskutti, että tuo nuori mies tuossa, jonka osastosta herrojen täytyi muuttaa pois, on egyptiläinen prinssi. "Hyvinpä me joudummekin kuninkaallisissa seuroissa matkustelemaan!" ihmetteli Juhani katsellen tuota nuorta miestä kiinteästi, sillä harvoinhan egyptiläisiä prinssejä nähdä saa. Poika oli rehdin näköinen ja poltteli paksua sikaria. Päähineenä oli tietysti fetsi.

Vihdoin ajoi juna jyristen pitkän sillan yli; kaukaa rupesi välkkymään valorivejä ja muutaman minuutin kuluttua oltiin Kairon asemalla. Huutavan ja rähisevän joukon läpi selviytyivät veljekset tottuneesti hotellin autoon, joka mylvien kiidätti heidät komealta ja mahtavalta tuntuvan kaupungin läpi Shepheards-hotelliin, jonka patjojen väliin, matkasta ja kuumuudesta väsyneinä, miehet heti kellistyivät, tarkoin käärien vuoteensa ympärille katosta riippuvat kärpäsverhot.

Mutta ennen nukahtamistaan he melkein yhtaikaa kohottivat päänsä ja sanoivat: "Huomenna siis nähdään pyramiidit!"