VI.

Petter Wittin ja Matts Brillen oli täytynyt nukkua huonekumppanuksina ensimäinen yönsä Skogstoftan kestikievarissa. Oli vain yksi ainoa yhden hengen huone vapaana, ja sen oli Mossgord itsellensä vallannut.

"Minä kuorsaan niin hirveästi", selitti hän. "Kerran, kun oleskelin Sveitsissä, joutui koko hotelli jaloilleen. Luultiin lumivyöryn uhkaavan, kunnes havaittiin, että jyty kuului minun huoneestani."

Matts oli ensimäinen riisuutuessa ja sänkyyn mennessä.

Mutta hän oli tuskin ennättänyt keikauttaa koipensa yli laidan ja vajota pielusmereen, ennenkuin hän ponnahti ylös karjuen.

"Sängyssä ei ole pohjaa", hän huusi, "minä putoan läpi! — Minä putoan läpi!"

Petter Witt tutki asiaa.

"Kyllä hiidessä, täällä on pohja. On vain hieman runsaammin makuuvaatteita kuin mihin sinä olet tottunut."

Ja lähemmin tarkasteltaessa kävi selville, että vuoteeseen kuului:

Yksi heinäalusta. Yksi vieterialusta. Yksi kova pohjapielus. Yksi pehmeä pohjapielus. Yksi paksu patja. Yksi ohut patja.

Yksi jalkapielus. Yksi jalka-alunen. Yksi korokepielus. Muutamia huopapeitteitä. Yksi iso päänalunen.

Yksi pieni päänalunen sitä lajia, joka käpristyy kokoon ja muodostaa ulkonevia korvakkeita, kunnes nukkuja viimein johonkin aikaan yöstä sydäntyy sättimään vuoteen laatijaa, kohoutuu istualleen ja paiskaa alusensa sivulle, osaten luonnollisesti johonkin särkyvään ja sitten kirottuaan uinahtaen uudestaan.

Tämän selvittyä, oli Matts äkkiä nukahtanut.

Mutta kaikeksi onnettomuudeksi hän näki unta, että hän oli veturi, yksi tuon pienen paikallisradan hengenahdistusta potevista. Veturi oli rakastunut lentokoneeseen, joka kierteli ihan kohdalla yläilmoissa. Veturi oli aivan kuin hulluna rakkaudesta, se suhisi hyväillen ja käytti vääntökampiaan vinhalla vauhdilla, samalla kun se levitti ympärilleen tukehduttavaa vanhan juuston hajua. Ja paremmaksi selvyydeksi honotti Matts Brille kuten vilustuneet urut ja potki vimmatusti jalkapalloa pieluksilla.

Mutta lopulta tahtoi veturi itse olla lentokoneena, ja silloin pyörähti Matts sängystä aika jytinällä, ja Petter Wittin oli täytynyt pitkän aikaa olla polvillaan pelkässä paidassaan ja autella häntä keräämään sirpaleita vesikarahvista ja siihen kuuluvasta lasista, porsliinisesta kynttiläjalasta ja hänen kellonsa lasista, jotka tavarat kaikki olivat olleet hänen sänkynsä vieressä.

Seuraavana aamuna nousi Petter Witt aikaisin ylös.

Hän hiipi alas tarjoiluhuoneeseen. Siellä käyskeli piika siivoamassa. Tämä aivan peljästyi nähdessään, että yksi vieraista oli jo jalkeilla. Petter Wittin täytyi vedota kaikkeen herttaisuuteensa, ennenkuin sai palvelijattaren hankkimaan hiukan kahvia ja purtavaa.

Kun immyt oli kumminkin varsin sievä, ei tässä tarvittu mitään suurta ponnistusta.

Oi kuinka ihana oli aamu!

Pihan ruohokentät kimmelsivät kasteessa kuin timanttimyymälä. Savutorvista kohosi sauhu kohtisuoraan taivaalle.

Ulkohuoneen katolla käyskenteli kissa ja katseli lintuja ilmeellä, jonka piti näyttää viattomalta ja uneksivalta. Ja hämähäkit kehräsivät loistavaa silkkikudosta; sitten ne istuivat rakastuneina odotellen kärpäsiä, joiden kunniaksi tuo ilmava huntu kudottiin.

Kestikievarin isäntä näyttäytyi eräässä akkunassa. Hän oli puettu raidalliseen villapaitaan ja samallaisiin alushousuihin; aamuryypyn hiukaisu oli hänet ajanut ylös sängystä.

Petter Witt kysyi häneltä; kuinka pitkälti suunnilleen saattoi olla Munksholmaan.

"Oh, se on varmaan niinkuin Pyöreästätornista pääsiäiseen", sanoi isäntä. "Mutta jos te kuljette läpi metsän, niin se ei ole niin kaukana, ja tie on, jos niin saan luvan sanoa, kurainen, jos sen voi löytää, mutta sitähän ei voi."

"Silloin en usko, että kuljen läpi metsän."

"Niin, voitte tehdä niinkuin tahdotte. Mutta silloin teette viisaimmin, jos poikkeette vasemmalle, kun tulette aidalle saakka, toisin sanoen — teidän tulee oikeastaan kääntyä oikealle. Ja aidan tunnette taas siitä, että siellä istuu kivitasku ja huipahuttelee pyrstöään."

"Kuulkaas nyt, sanokaa minulle, isäntä, kuinka monta tuikkua te olette näin aamutuimaan naukannut?"

"En ainoatakaan, mutta eilisiltana viisi."

"Lienee parasta, että menette ja otatte päivällislevon mitä pikimmin."

"Niin, mutta minun täytynee ensin syödä iltaista, vai kuinka? Hyvää huomenta — terveisiä kanalle!"

Ja isäntä meni sisään ryyppyä hakemaan. Kissa kehräsi, hämähäkit pitivät lemmenkujerrusta ensimäisten kärpästen kanssa.

Mutta Petter Witt asteli yli tuoksuvien niittyjen.