XVIII.

Heti kun Bertil Mossgordin vilustuminen oli jonkun verran tasaantunut, päätettiin tehdä ajateltu anteeksipyyntövierailu Munksholmaan.

"Nyt sinun pitää käyttäytyä säädyllisesti", muistutti Matts Brille Mossgordille.

"Et saa juoda itseäsi humalaan, jos siellä tarjotaan väkeviä", lisäsi Petter Witt.

"Et nukahtaa istualle."

"Etkä laisinkaan kiroilla tai syljeskellä lattialle!"

"Sinun on esiinnyttävä naisasian puoltajana."

"Kuivattava jalkasi mattoon."

"Jätettävä piikatytöt rauhaan."

"Luuletteko, että me saamme mitään syödäksemme ja juodaksemme siellä?" kysyi Mossgord.

"Ainakaan et sinä. Jos sinulle jotakin tarjotaan, niin on viisainta, että vain kiität. Se vaikuttaa edullisesti."

Paremman tehon toiveissa he olivat vuokranneet kestikievarin vaunut. Mossgord oli pukeutunut mustaan pitkään takkiin, päässä hänellä oli korkea hattu ja käsissä vaaleat hansikkaat. Hän näytti peräti juhlalliselta.

"Minusta tuntuu kuin olisin vielä kerran pääsemässä ripille", hän sanoi.

Heidät otti vastaan Rasmus-koira, jolle tuli vastustamaton halu käydä hampaistaan riippumaan Mossgordin takinliepeisiin. Mossgord asteli hermostuneesti edestakaisin ja yritti pitää sitä itsestään irti pienillä varovilla potkuilla. Näytti siltä kuin hän ja Rasmus olisivat pujottelehtineet kuviotanssissa.

"Kas niin, pikku koira, kas niin", haasteli hän suostutellen. "Kas niin, koiraseni. Pieni, soma vou, vou, niin! Osaako se pikku haukku istua?"

Mutta Rasmus ei varmastikaan osannut istua. Se kieppui yhä ympärillä ja haukkui vimmatusti, ollen vähällä niellä itsensä pelkästä raivosta. Vasta kun tallirenki hotaisi sitä ruoskalla, se hiukan tyyntyi.

"Se lienee tyhmä koira", arveli Mossgord hengästyneenä. "Muuten tiedän varmasti, ettei ole mitään parempaa keinoa koiran tasaannuttamiseksi kuin saada se istumaan. Jos se onnistuu, niin voi olla aivan huoletta. Mutta tuo hurtta oli kaikkea sivistystä vailla."

Heidän täytyi odottaa hetkinen neiti Josefinaa. Tämä näyttäysi viimein pukeutuneena vanhaan mustaan silkkileninkiin. Se oli hänen vastaanottopukunsa. Hän tunsi, että se tuotti arvovaltaa.

He nousivat kaikki kolme ja kumarsivat, kun hän astui huoneeseen. Ja Matts Brille esitteli itsensä kandidaatti Brilleksi, historiantutkijaksi.

"Ystäväni ja minä", hän sanoi — "hra Witt, jonka neiti tunteekin, ja varatuomari Mossgord — tulemme pahoittelemaan — ä-ä-äh — ikävää — ä-ä-äh — kohtausta, joka sattui pari päivää sitten."

Kohtauksen päähenkilö mutisi jotakin, että se ei ollut tosiaankaan mieluisa. Huoneen kaikki akkunat olivat ilmanpitävästi suljetut, ja hän kylpi hiessä. Korkean hattunsa hän oli laskenut erään kuvapatsaan päähän sohvan viereen, jolle hän oli istuutunut. Patsas esitti erästä manalle mennyttä Munkia — kankipalmikkoista vanhaa ja synkkää herrasmiestä, joka oli ammoin ollut isäntänä Munksholmassa. Ja oli vaikea ratkaista, kumpi oli surullisemman ja katuvamman näköinen, Mossgordko vai tuo elähtänyt tekotukan käyttäjä.

Kun erinäisten selvitysten jälkeen neiti Josefinalle lopultakin valkeni, mitä kohtausta herrat oikeastaan niin pahoittelivat, tuntui hän ottavan anteeksipyynnön suopeasti vastaan.

"Niin, minähän näin, että joku oli vedessä, eikä aina voi huomata eroa ihmisen ja elukan välillä", hän sanoi. "Täällä muuten juoksee niin paljon nuorta väkeä uimassa, ja minä olen sanonut heille, että minä en tahdo mitään tietää moisesta sikamaisuudesta."

"Minä en ui koskaan", vakuutti Mossgord, "mutta katsokaas, olin joutunut veteen tapaturmaisesti."

"Eikähän tuo kylmässä vedessä pulikoiminen voi olla hyödyllistäkään, mutta nuoret tietysti aina uskovat olevansa viisaimpia."

"Lääkärit sentään myös väittävät sitä terveelliseksi", huomautti Matts Brille.

"Lääkärit!" vähäksyi neiti Josefina; "ovatpa nekin oikeata valioväkeä. Täällä makasi äskettäin muuan muonamies ja kuoli sormeensa tulleesta ajoksesta."

"Ja se tapahtui tohtorin takia?"

"Hän ei antanut tuoda tohtoria. Ei, ei, hän sanoi, tohtori kenties vain vie käsivarren, ja jos kerran on kuollakseen, niin minkäs sille mahtaa. Niin, kyllähän ne tohtorit tunnetaan."

"Tänne tulee kai paljon matkustajia, jotka mielellään katselisivat tilaa ja puistoa?"

"Kyllä, ja niistäkös on kiusaa. Äskenkin kävi täällä muuan kaupittelemassa rotanloukkuja. Hänen mentyään huomasimme, että hän oli käynyt sikotarhassa ja maalannut viikset kaikille porsaille."

Mossgord puuttui jälleen puheeseen.

"Niin, sellaisiahan ne ovat. Minun vanhempieni luona kävi kerran eräs, jolla oli hammasjauhetta myytävänä; hän varasti irtokitalaen."

"Niin, mutta juuri tuollaisethan ne nykyään vallitsevat. Muutama päivä sitten oli täällä poliittinen kokous kunnantalolla. Siellä esiintyi muuan ministeri, joka oli ollut päivätyöläinen. Eipä voi näin ollen ihmetellä, että piiat tulevat sellaisiksi kuin ovat! Tuskin viitsivät enää kauhaa liikuttaa."

"Niin, piiat!"

"Mutta lukea romaaneja ne osaavat. Heille pitää tulla omat novellilehtensä. Kauheata kerrassaan, mitä ihmiset nykyään kirjoittelevat! Minä olen ollut eräässä renkaassakin…"

"Missä?"

"Lukurenkaassa! Voi hyväinen aika, kylläpä minä luin lakia kirjakauppiaalle!"

"Mitä hän esitti puolustuksekseen?"

"Äsh, ei mitään! Minä sanoin hänelle: 'Luuletteko, että me elämme sikoläävässä? Että uskallattekin tarjota meille sellaista!'"

"Niin, pitäisi ajatella nuorisoa."

"En soisi pahimman vihamiehenikään olevan tilanomistajattarena. — Saanko tarjota mitään virvokkeita? Hiukan vadelmamehua ja vettä?"

"Tuhannen kiitosta, kun ei vain whiskyä!"

Hän lähti itse antamaan määräystä. Hänen mentyään ovesta Mossgord otti hattunsa kankipalmikolta ja sanoi:

"Kiitä nyt vanhaa neitiä kauniisti hänen ylevistä lausunnoistaan, Ferdinand!"

Neiti Josefina oli silminnähtävästi tullut hyvälle tuulelle, saatuaan tilaisuuden keventää sydäntänsä noille siivoille nuorille herroille. Hän tyrkytti heille mehua ja vettä; heidän piti kaikin mokomin juoda, sillä siitä ei ollut täällä puutetta.

Ja hän ei ollenkaan estellyt, kun Matts Brille esitti pyynnön, että hän ja hänen ystävänsä taidemaalari saisivat tehdä muutamia arkistotutkimuksia kartanossa. Hän kehoitti heitä vain olemaan varovaisia ja eritoten välttämään tupakoimista. Tilanhoitaja Krappin tuli pitää silmällä, että he eivät poikenneet tästä määräyksestä, ja hänen puoleensa oli heidän myöskin käännyttävä saadakseen avaimet.

Neiti Josefinan tätä selitellessä oli Mossgord anteliaasti valellut kukkaruukkua sillä vadelmamehulla, joka oli tullut hänen annoksekseen. Lopulta sitä tihkui aluslautasellekin.

Kunnon neiti joutuu ihmeisiinsä, ajatteli hän, nähdessään jo kasvienkin saattava langeta juoppouden syntiin. Se antaa hänelle aihetta moneen vakavaan tutkisteluun.