← Table of contents
Keveä kesäinen tarina

XVI.

Saima Kolu translation

Niin pian kuin sumuisen punainen aamuaurinko ensimäisellä valoviirullaan ilmoitti uuden päivän koittaneen, herätti Matts Brille toverinsa ja komensi: "Airot ulos." He näkivät nyt ihan edessään Munksholman ympäristön metsät mustana muurina.

Mutta yhäti oli tyventä, ja työlääksi kävi saada yön kangistamat ja kipeät lihakset toimintaan. Mossgord kieltäysi kerrassaan soutamasta. Mieluummin he saivat menetellä hänen suhteensa miten tahtoivat, heittää hänet mereen tai sitoa mastoon tai antaa hänelle kaivovettä juodakseen tai heitellä häntä tyhjillä olutpulloilla. Hän ei taipunut koskemaankaan airoihin.

Matts Brille yritti ehtimiseen tavata neiti Tuttanin katsetta. Mutta neiti Tuttan ei tiennyt, mistä se johtuikaan — nyt tässä aikaisessa aamunkoitteessa ja heidän kaikkien maattua tuolla veneen pohjalla purjeen alla — häntä hävetti katsoa Brilleen.

Ja hän ei voinut unohtaa, että Brille joka tapauksessa oli kuorsannut.

He lähestyivät rantaa. Munksholman metsään pisti pieni lahti. He aikoivat mennä siellä maihin.

Mutta äkkiä kuului kovaa rausketta kölin alta. Veneen keskikohta kohoutui, ja keula painui syvälle hiekkaan.

He olivat juuttuneet lujasti karille parinsadan kyynärän päässä rannasta. Samalla oli alkanut tuulla. Muutamia maininkeja vyöryi lahdekkeella, ja sellainen aalto oli siepannut veneen selkäänsä ja nostanut sen matalikolle.

He kyllä sauvoivat, hikoilivat ja noituivat, mutta mikään ponnistelu ei auttanut heitä liikkeelle.

"Tämä ei kelpaa", virkkoi Petter Witt viimein. "Venettä on kevennettävä. Minä olen kyllä valmis kahlaamaan tai uimaan rannalle."

"Vene keventyisi enemmän, jos Mossgord lähtisi", arveli Matts Brille.

Mutta Mossgord vakuutti, että hän ei ikinä laskeutuisi mereen. Hänellä oli ainakin kymmenen eri tautia, joista kukin riitti hänet tappamaan, ja kaikki kymmenen käyttäisivät varmasti tilaisuutta, jos hän taipuisi noin päättömään tekoon. Niinpä täytyi Petter Wittin lähteä. Neiti Tuttanin kääntäessä selkänsä hän riisuutui, kääri kokoon vaatteensa ja astui yli laidan. Pidellen vaatemyttyä korkealla päänsä päällä kahlasi hän maata kohden. Vesi ei ulottunut missään rinnan puoliväliä ylemmä; piankin oli hän maissa ja täysissä pukeissa. Vene ei kuitenkaan tuntunut riittävästi keventyneen. He sauvoivat yhä hiestyksissään. Lopulta olivat he ankarassa työssä kaikki kolme. Neiti Tuttan ja Matts Brille sauvoivat kumpikin airoilla, ja Mossgord työnsi kumpaakin takaa yhtaikaa.

Mutta mitä…? Neiti Tuttan kääntyi vielä kerran selin, ja Mossgord alkoi riisuutua. Hän pysähtyi tuon tuostakin tekemään vastaväitteitä vilkkaasti liikehtien. Mutta vaatekappaleet karisivat yksitellen, — ensin takki, liivit, housut, kengät, sitten poimupaita, paksu harmaa villapaita, siihen kuuluvat alushousut, vatsavyö, pari harmaita villasukkia.

Ja Mossgord seisoi tuossa pallonpyöreänä ja valkoisena kuin iso munavaahtoleivos. Vain valkoisen lakkinsa oli hän jättänyt päähänsä ja heittänyt hartioilleen vatsavyön, jottei vilustuisi.

Mutta vielä oli tehtävä muutamia ennakkovalmistuksia Ensin pisti yksi varvas ulos, sitten koko sääri. Vilkkaasti väiteltyään Matts Brillen kanssa loiskahti lopulta koko mies veteen.

Veneen nyt loitotessa hän alkoi rämpiä maata kohden, arasti tunnustellen jaloillaan joka askeltansa.

Taivalta oli vielä noin seitsemän syltä, kun hän menetti jalansijansa, horjui, pudotti vaatemytyn ja kaatui ulvahtaen pitkäkseen, veden roiskuessa ympärilleen.

Yrittämättäkään nousta hän jäi virumaan matalassa vedessä ja potki, pärskyi ja aivasteli, sai vettä suuhunsa ja huusi apua. Häntä innostuttaakseen Petter Witt heilutteli hattuaan ja hurrasi kolmasti pitkään ja kolmasti lyhyeen.

Mutta Mossgord ei lainkaan välittänyt tästä suosionosoituksesta. Sitten vähitellen päästyänsä jaloilleen ja saatuansa syljeksityksi pari litraa vettä hän ensi sanakseen karjaisi: "Pöllö!"

Äkkiä kahisi vesaikko Petter Wittin takana, niinkuin olisi iso tiikeri työntymässä kaislikkoon. Voimakas naisääni huusi:

"Mitä julkeattekaan tehdä? Ettekö tiedä, että uinti on täällä kiellettyä? Ettekö osaa lukea?"

Petter Witt tunsi äänen. Siellä oli itse neiti Josefina Munk. Nyt vasta hän näki, että ihan vieressä oli naulattuna taulu, johon oli kirjoitettu: "Uiminen kielletty".

Mutta vedessä seisoi Mossgord. Kaikki hänen tavallinen varmuutensa oli mennyttä. Peljästyksissään hän oli ottanut lakin päästään ja koetti verhota alastomuuttaan vaatemytyllä, jonka oli siepannut vedestä. Varmistuttuansa siitä, että iso tiikeri oli jälleen kadonnut viidakkoon, hän rohkeni kahlata maihin, pukeakseen märät vaatteet ylleen, ja lähti kotiinsa majataloon, yhä kiivaasti noituen Petter Wittiä.

Koko sen päivän hän oli vuoteen omana. Seuraavana päivänä tuli hän ryömien aamiaispöytään. Hänen lihavuutensa oli saanut vihertävän vivahduksen kuin homehtuva juusto, ja hänen yskänsä muistutti nälistyneen ketun haukuntaa.

"Olen pelkkä varjoni", ähki hän. "Olen saanut äh — vilustuksen — möh, hrömen, öhö, öhö — vilust — hrakk, hrakk, pthyi — vilustuksen, hemmetissä, niin että kapakoitsija voi nyt huoletta antaa koiralleen lomaa, sillä minä kyllä peloitan maankiertäjät, jos niitä tänne tulee."

Matts Brille oli tulta ja tappuroita, kuullessaan puhuttavan, että neiti Josefinakin oli ollut mukana aamuisessa näytelmässä.

"Nyt", hän sanoi, "nyt on meillä tilaisuus, joka antaa meille kaikki voiton mahdollisuudet! Meidän on lähdettävä herraskartanoon pyytämään neiti Munkilta anteeksi! Sillä tavoin saamme jalkamme oven sisäpuolelle, ja niin pitkälle kerran päästyämme —"

"Minä luulin, että sinun ajatuksesi olivat toisella suunnalla", sanoi Petter Witt. "Neiti Matthisen."

"Ole vaiti! Onko hän mikään nainen? Aamulla — soutaessani häntä tänne satamaan — minut ihan tenhosi luonnon kauneus. 'Ihanaa', sanoin, 'ihanaa! Katsokaas aurinkoa — vettä — sinitaivasta!' Mutta mitä hän vastasi? 'Minä tahdon kotiin nukkumaan, hra Brille. En ole saanut unen hiventäkään silmiini! — Te kuorsasitte niin kauheasti veneessä.' Onko hän mikään nainen? Onko hän — onko? Ei, kiitos, siitä sukupuolesta olen saanut tarpeekseni! Sen sanoinkin hänelle. Ja tänä iltana hän matkustaa."

"Se olikin parasta, mitä hän saattoi tehdä, saadaksemme Munksholman jutun käyntiin. Hänelle pitäisi oikeastaan antaa prosentti pikaisesta paljastautumisestansa."

"Prosentti! Sen hän voisi kernaasti saada, mutta sydäntäni ei koskaan."

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings