III.

Herroiksi ajamista.

Kaupungista oli koko joukko vieraita Falkestadissa ollut.

He jäivät yöksi sinne, ja seuraavana aamupäivänä oli heitä kotiin saatettava vanhoilla, suurilla vaunuilla, jotka olivat niin raskaat, että niiden eteen täytyi kolmivaljakko panna, kun niin monta niihin istumaan meni, ja niihin sopikin varsin mukavasti kahdeksan henkeä.

Lorenz oli päässyt mukaan saadaksensa ajella; mutta ei hän sinne niinkään itse matkan vuoksi pyrkinyt. Hänellä oli omat tuumansa.

Palausmatkalla hän aikoi antaa Jens ajurin, joka ajajan sijalla istui uudessa sinisessä,hopealta heloittavilia napeilla varustetussa liverinutussaan, ajaa tohtori Londemannin talon ohitse, ja Gusta Londemann, joka tapansa mukaan aina akkunan pielessä istui ja korko-ompeluksia hypisteli, saisi silloin nähdä hänen siinä kaikessa loistossaan ajavan kuin pienen prinssin kolmivaljakolla. Se varmaankin hänessä kunnioitusta herättäisi.

Aluksi kaikki kävi toiveiden mukaan.

Vieraat olivat saatetut kukin omiin asuntoihinsa, ja Lorenz istui yksinään ja rehenteli vaunuissa postitalon edustalla, sillä aikaa kun Jens oli kirjeitä ottamassa.

Jens oli juuri sijallensa ennättänyt, kun Lorenz alempana kadulla keksi ko'okkaan naisolennon.

"Joudu, Jens, ja aja isoa katua ylöspäin ennen kuin täti Norderud meidät huomaa!"

Mutta se oli jo liian myöhäistä.

Täti Norderud viittasi käskien suurella ruskealla kädellään, ja heidän täytyi pysyä paikallaan.

Norderudin matami oli tilanomistaja Falkin sisar ja naimisissa rikkaan talonpojan, Ole Daniel Norderudin, kanssa. Itse hän eli yksinkertaisesti kuin tavallinen talonpoikaiseukko eikä pienestä, hienosta, kaupunkilaistapoja seuraavasta kälystänsä juuri paljoa välittänyt. Hän oli pitkä, karkealuinen, karkeapiirteinen nainen, isonenäinen kuin veljensäkin. Hänen pukunansa oli kotikutoinen hame, kudottu villasaali kahdesta kulmastaan vyötäisille solmittuna, ja suuri, musta olkihattu sekä muutamia kauheita vaatekukkia sen toisella puolella.

Hän talutti kädestä tytärtään, Anettea, joka oli pieni tyttö, vähää nuorempi Lorenzia. Anette oli oikeastaan hyvin herttainen tyttö paksuine, liinanvaaleine lettineen, jotka selkää pitkin alaspäin riippuivat, ja terveine, ahavoittuneine kasvoineen; mutta Lorenzin mielestä hän oli hirvittävän näköinen siinä seistessänsä jäykäksi tärkätyssä pumpulihameessaan, suuri punaruutuinen karttuunisäpsä päässään.

Norderudin matami avasi aivan häikäilemättä vaunujen oven.

"Käypäs takapuolelle." sanoi hän Lorenzille, "Anette ja minä tulemme mukanasi Falkestadiin; sillä tavalla pääsemme kävelemästä enimmän osan tietä. Kotoa emme saa ainoatakaan hevosta näin keskellä elonkorjuuta; mutta ei teillä pidetä asianakaan ottaa niitä työstä kolme kappaletta, nähdäkseni. On ihmeellistä, että ette vaunujen eteen neljää valjastaneet ja panneet isännöitsijää vielä mustalla oriilla edellä ratsastamaan, sittenpä se vasta oikein kuninkaalliselta olisi näyttänyt".

"Kyllä vielä niinkin teemme", vastasi Lorenz, "että talonpoikaismuijat jotakin harmitellakseen saavat".

"Oletpa itsekin talonpojan lapsi, sinä nenäviisas nulikka, etkä hituistakaan muuta, vaikka äitisi mielellään silkissä käy ja luulottelee rouva olevansa."

"Äiti on paljoa parempi kuin sinä", sanoi Lorenz vihasta tulipunaisena. "Usko pois, että minä vielä kotia päästyäni tämän hänelle kerron".

"Minä olen sitä itsekin hänelle jo usein sanonut. Mutta minäpä olen aika hölmö, joka istun tässä ja riitelen poikanulikkain kanssa. Aja kaupungista vanhan hautausmaan ohitse", sanoi hän ajajalle. "En minä halua pitkin katuja narrin tavoin ajella".

"Lorenz käski ajamaan isoa katua".

"Ei lapsilla ole mitään sanomista, silloin kun vanhempia ihmisiä saapuvilla on".

Lorenz oli aina miesmäisestä tädistänsä paljon pitänyt. Nyt hän suuttui häneen. Hän oli sentään iloinen, kun he pääsivät kaupungin lävitse kulkemasta. Ei iki maailmassa hän olisi suonut Gusta Londemannin häntä tämmöisessä seurassa näkevän.

Maantietä kuljettaessa Lorenz istui vaan jurrotteli, mutta Norderudin matami oli vaiti ja näytti miettiväiseltä. Anette teki onnistumattoman sovitusyrityksen itse syöden pipari kakku-ukolta jalat ja tarjoten yläruumista Lorenzille; mutta kylmästi halveksien tämä hyljäsi hänen jalomielisen tarjouksensa.

Kun he Falkestadiin saapuivat, oli rouva juuri tullut puutarhasta kukkia katkomasta ja seisoi rapulla.

Hänellä oli valkea olkihattu, vaalea hame ja puutarhahansikkaat käsissä.

"Kiitoksia kyydistä", sanoi Norderudin matami ja astui vaunuista.

"Sepä sopi oikein hyvin, että sait ajaa kotiin", sanoi rouva Falk. "Etkö halua tulla tupaan ja juoda kupin kahvia, ennen kuin jatkat matkaa, niin saavat lapsetkin sillä aikaa puutarhassa leikkiä".

"Kiitoksia".

He menivät tupaan.

"Niinpä sinä näytät kuin tanssihuveissa olisit", sanoi Norderudin matami.

"Voihan suvisin hyvin käyttää vaaleata hametta, ja täytyyhän päivänpaisteella pitää hansikkaita, jos ei halua käsiään rengin kouriksi saada".

"Niin, voihan olla hieno, kun ollaan rouva ja ajetaan kolmivaljakolla".

"Vaunut ovat liian raskaat kahdelle".

"Olisithan voinut antaa pojan kotona olla. Hänellä on kylliksi suuria ajatuksia ennestäänkin, eikä sinun sopisi hänen turhamaisuuttaan yllytellä".

"Olisipa ollut syntiä, jos ei olisi suonut pojan hiukkasta huvikseen ajella".

"Kyllä kait olisi poikaa huvittanut, kun olisi kaupungin lävitse kolmivaljakolla ajaa saanut, kuin ainakin joku keikari; mutta onnettomuudekseen hän kohtasi halpa-arvoisia sukulaisiaan, ja silloin hänen täytyi ajaa sivutietä".

"Minä tiedän kyllä, että sinä aina Lorenzia väärin arvostelet".

"En minä häntä väärin arvostele; mutta sinä se olet, joka häntä väärin kasvatat. Niin, älä pahastu, Beate, saatatpa kyllä suvaita totuutta kuulla, se lausutaan hyvässä tarkoituksessa. Näetkös, me olemme rikkaita, siitä minä olen varma; mutta me kasvatamme Anettea juuri kuin köyhää torpantyttöä, ja hän on niin lapsellinen, ettei voi aavistaakaan meidän ainoana lapsenamme tulevansa näiden seutujen rikkaimpain naimapoikain haluttavaksi. Oletteko te rikkaita, sitä en minä tiedä. Teidän itsenne tähden sitä toivon; mutta minä pelkään, että jos te eteenkinpäin elätte niin suurellisesti ja jos ei veljeni tahdo pitää omaisuudestaan parempaa huolta kuin nyt, niin te alatte takaperin kulkea. Tämä on nyt minun mielipiteeni. Ja Lorenz, häntä kasvatetaan kuin pientä prinssiä, ja semmoinen hän luulottelee olevansakin. Hän saa menetellä omin päinsä, eikä kukaan häntä opeta. No, sepä ajaakin saman asian, jos hänestä maanviljelijä tulee; mutta siksi hän epäilemättä on liian hieno. Norderud on oikea hölmö, herra nähköön, tuskin osaa nimeänsä kirjoittaa; mutta hän hoitaa taloansa ja ymmärtää rahaa koota, ja sepä kuitenkin on pääasia tässä maailmassa".

"Olemmeko rikkaita vai emmekö, siitä en minä tiedä enempää kuin sinäkään", sanoi rouva Falk, "sillä ei mieheni milloinkaan anna minulle asioistansa pienintä aavistustakaan; mutta mitä Lorenzin kasvatukseen tulee, siitä ei minulla ole hituistakaan tunnonvaivaa. Ei ole monta lasta, joita pidettäisiin niin ahtaalla kuin häntä. Ettei hän ole mikään talonpoikaistollo, se kyllä on totta, sillä hän on hieno luonteeltaan, ja lahjakas hän on, ja kyllä hän lukee myöskin".

"Niin, romaaneja".

"Sinä näyt tietävän tässä talossa kaikki asiat paljoa paremmin kun me itse".

"Ehkäpä. Minä tunnen kumminkin Vindahlin ja tiedän, että Lorenz komentaa häntä, samoin kuin hän komentaa neitsyttä ja palveluspiikoja ja kaikkia muitakin tässä talossa".

"Ei Vindahl enää saatakaan vallan kauvoja hänen opettajanansa olla. Hänpä onkin vaan seminarilainen, ja meidän täytyy saada lukenut mies".

"Niin, epäilemättä on Lorenzin lukeminen itsensä niin viisaaksi, että alkaa vanhempiansa halveksia".

"Tänäänhän sinä olet tavallista miellyttävämpi".

"En minä ole tänne sinua miellytelläkseni tullutkaan".

"Et, sen kyllä voin huomata".

"Beate", lausui Norderudin matami ja työnsi kahvikupit luotaan, "vaikka minä silloin tällöin sinulle mielipiteeni suoraan sanon, niin en sillä tarkoita sinua loukata, vaan kun teidän omaa hyväänne tarkoitan. Minä tiedän kyllä, että sinä olet kelpo ja ankara vaimo, joka talonsa järjestyksessä pitää, mutta te elätte kokonaan liiaksi suurellisesti, se on pää-asia. Kyllä sitä pääsee yhtä hyvin perille, vaikka ei niin herroiksi ajaisikaan".

"Ei se ole yksinään minun syyni".

"Olkaamme oikein avomielisiä, Beate, ja myöntäkäämme, että sekä sinä että minä olemme herrat talossamme. Norderud on nolla, herra nähköön, ja Falk, niin, hän on kyllä suuri, pitkä ja voimakas, mutta kun hänen pieni, hieno, kalpea vaimonsa lähettää hänelle pari silmäystä vehreistä silmistään, niin hän taivuttaa niskansa kuin taittunut akilea ja lausuu niin ja amen kaikkiin".

Norderudin matami nousi seisaalleen.

"Nyt on parasta meidän lähteä matkaamme. Minä luulen, että sinä olet saanut minusta tarpeesi tänään ".

Heidän ulos tullessaan istui Anette rapulla ja nyreissänsä.

"Etkös leiki?"

"En; ei Lorenz huoli leikkiä muuta kuin teaattieria. Hän vaatii minua prinsessaa esittelemään, enkä minä sitä osaa".

"Et, tyttäreni; ei se meidän suvullemme sovellu", sanoi Norderudin matami, tarttui tyttärensä käteen ja meni tietä alaspäin.

Rouva Falk katseli vakavana heidän jälkeensä ja henkäsi vähän syvempään jälleen tupaan palatessaan.