XXVIII.

Loppukuvaus.

Pari vuotta on kulunut: ja ne kuluvatkin silloin niin pian, kun onnellisia ollaan.

Taaskin on lokakuu kulumassa. Metsä on kirjavassa väriloistossaan: syysaurinko paistaa ison salin akkunoista sisään, ja sen säteet kimaltelevat kynttiläkruunun särmiöissä ja raskaissa hopeakannuissa, jotka tänne katetulla kahvipöydällä seistä törröttävät; sillä nyt on suuri juhla talossa.

Falkestadin nuori, vapaa omistaja Hans Falk, vanhempainsa, talonomistajan ja filosofian kandidaatin Lorenz Falkin ja hänen vaimonsa Anetten, omaa sukuansa Norderudin, poika viettää näet tänään toista syntymäpäiväänsä.

Falk ja Anette viettivät häänsä viimeisen edellisenä vuonna uudenvuoden aikaan, ja lokakuussa nuori Falk tuli maailmaan.

Lorenz Falkista on tullut vakava perheen isä. Hän on kasvattanut suuren parran, mutta pitänyt vatsansa pienenä, työskentelee innokkaasti maanviljelyksessä; on selväpiirteisenä oikeiston miehenä suurkäräjiin valituksi tulemaisillaan eikä enää näytelmäkappalten kirjoituksissa puuhaile.

Hän yritti poikansa syntymäpäivän kunniaksi nukketeaatterissaan pienen juhlanäytännön antaa; mutta nuori Hans Falk osoitti koko näytelmätaidetta niin suuresti halveksivansa, että potkasi nurin erään linnamaalauksen ja puri pään ensimmäiseltä rakastajattarelta, josta Norderudin matami saa aihetta päätellä, ettei hän milloinkaan tule teaatteritoimiin antaumaan.

Nykyään hän rehentelee mummonsa sylissä, suuri kakku kummassakin kädessään ja ahtaa sitä itseensä, niin että muruset hänen ympärilleen singahtelevat. Ja ylimalkaan ei hänellä vielä mitään muuta selväpiirteistä taipumusta näy olevankaan, kuin tunkea kaikki suuhunsa, mitä vaan käsiinsä saa.

Eikä hän vielä mikään puhetaiturikaan ole, sillä hänen koko sanavarastonansa on vaan nämä kolme sanaa: "ä", "i" ja "muh".

Että nämä kaksi edellistä sanaa ovat äitiä ja isää merkitsevinään, siinä ei ole epäilemisen aihettakaan; mutta viimeisen selittäminen on oppineiden kesken paljon kiistaa synnyttänyt, Lorenz väittää, nimittäin, että "muh" lastenkielen yleisen sanakirjan mukaan merkitsee "lehmää;" mutta Norderudin matami sitä vastaan uskaltaisi valallaankin todistaa sillä tässä tapauksessa "mummoa" tarkoitettavan.

Tätä tärkeätä kysymystä harkitsee tässä kahvipöydän ääressä parhaallaan seura, johon kuuluvat nuoren perillisen sekä omat että hänen äitinsä vanhemmat ynnä Vindahlin perhe ja kandidaatti Finne, joka kuukauden päivät on Falkestadissa vieraisilla ollut, jolla aikaa Gusta rouva on kotona ja hoitaa asumavieraita ja punatukkaisia pikku tyttöjään. Hän on Falkilta uudet vaatteet saanut ja on elämässään hyvin säännöllinen täällä maalla ollessaan, luultavasti sen tähden, että hän kavahtaa Norderudin matamia, joka melkein joka päivä Falkestadiin pistäytyy, enimmäkseen varta vasten lemmikkiänsä, pikku Hansia, tervehtimään.

"Siunattu ruokahalu hänellä on —", sanoi Norderudin matami ja silmäili ylpeänä tyttärensä poikaa.

"Katsos tänne, näetkös?" sanoi isoisä ja piti kiiltävää kahdenkruunun kappaletta pojan edessä.

Lapsi luopui molemmista kakuistaan ja tarttui rahaan, jonka hän samassa tuokiossa suuhunsa pisti.

"Eilen hän nielasi kaksi kymmenäyriä, ja tänään hän, herra varjelkoon, tahtoo koko puolen taaleria lotkasta", sanoi Norderudin matami ja otti kahdenkruunun rahan hänen suustansa. "Hän on jo ihan hulluna rahan himosta. Ihan sinun kaltaisesi, Ole Daniel".

"Ja nyt hän näyttää noin onnettomalta, kun sinä sen häneltä riistit", sanoi äiti.

"Minun mielestäni hän näyttää tuhmalta", puhkesi Falk sanomaan.

"Kyllä, hän on Ole Danielin näköinen, se on selvä kuin päivä", sanoi matami. "Lahjakasta ei pojasta, Jumalan kiitos, kumminkaan tule!"

Herra Falk nuorempi potkasi juonikkaasti jalallaan ja löi mummoa likaisella teelusikalla.

Rangaistuksekseen hän sai pitkän suudelman mummolta.

"Mutta eipä sentään kaikki lahjakkuus männikköön mene", sanoi Finne. "Muistatkos, Lorenz, miten sitä lahjakasta ylioppilasta vertasit kirjavaan kummipalloon, jonka yleisö ensin korkealle ilmaan viskaa ja sitten antaa likaan pudota. Niin ei kuitenkaan sinulle tapahtunut. Sinä olet pikemmin kuin lehmä viheriälle niitylle pudonnut".

"Kyllä minäkin olisin likaan pudonnut, jos eivät rakkaat naisten kädet olisi minua kiinni ottaneet", vastasi Falk ja ojensi vaimolleen toisen ja anopilleen toisen kätensä.

Norderudin matami puristi niin, että oikein kipeältä kävi; mutta se oli vaan hyvää tarkoittava kädenpuristus.