KAHDEKSAS LUKU.

Talvella pääsi upseerielämä oikein villiin vauhtiin. Kiertelevä teatteriseurue tuli kaupunkiin näyttelijättärineen, jotka loivat helliä silmäyksiä upseerien palkkaan, ja samalla saapui liuta iloisia naisia, joiden harrastuksiin kuuluivat puvut ja puvuttomuus, juomingit yksityishuoneissa ja iloinen hummailu. Venäläisissä seurapiireissä pantiin toimeen useita tanssiaisia. Huvikauden huippukohtana olivat tanssiaiset komendanttikenraalin kodissa. Nämä tanssiaiset piirtyivät pitkiksi ajoiksi nuorien upseerien mieleen. Tatjana Ivanovna sai esiintyä tässä tilaisuudessa ensi kerran täysikasvuisena nuorena neitona. Piotr tanssi hänen kanssaan useita kertoja, mutta hän ei voinut kehuskella sillä, että Tatjana olisi osoittanut häntä kohtaan pienintäkään huomaavaisuutta. Tatjana suhtautui Rozluckiin aivan kuin kehen tahansa mieheen, jolla on olkalaput.

Näihin aikoihin sekaantui Piotr erääseen seikkailuun. Vähän aikaa sitten oli hän huomannut uusia juonia herra Kozdrojn kasvattien harrastuksissa. Hänen päivällisleponsa aikana kuului usein salaperäisiä askeleita rappusista, joita hän yksin käytti. Kulkijoita oli useampia, ja he liikkuivat lisäksi niin hillitysti ja varovaisesti, että se ehdottomasti herätti huomiota. Aluksi arveli Piotr, että kävelijät olivat käsityöläisiä tai nuohoojia tai kenties palvelusväkeä, joka pyykkiä kantaen liikkui hiljakseen ullakolla. Mutta kun nämä äänet rupesivat aina toistumaan samalla tavoin, päätti hän ottaa asiasta selon.

Eräänä iltapäivänä sulkeutui hän ullakon nurkkaan lautakonttoriin, joka oli ruokasäiliönä, istuutui sinne laatikolle, peitti jalkansa peitteellä ja odotti.

Hyvin pian kuuli hän ääniä portaista ja käytävästä ullakolle johtavan oven tuttua narinaa. Lautojen välisestä raosta tunsi hän tulijat alhaalla asuviksi nuorukaisiksi. Edellä kulki kolme herra Kozdrojn kasvattia, pörrötukkainen pitkä poika, maalaistoljakkeen näköinen optimisti, jolla oli kasvot aina naurussa, ja tanakka, rokonarpinen lähinnä ylimmän luokan oppilas, jota leikillä kutsuttiin suutarinveitseksi. Heidän takanaan hiipi aivan erikoisia varovaisuustoimenpiteitä noudattaen vielä neljä muuta kimnasistia, joita Piotr ei tuntenut. Hän odotti hyvin uteliaasti, mitä he aikoivat täällä tehdä. Hän otaksui, että olisi kysymyksessä ylimääräinen korttipeli, joukkoryypiskely tai aivan erikoisen orgian toimeenpano.

Ullakkovieraat ryhmittyivät savutorven ympärille, joka huokui lämpöä, he asettuivat istumaan mattopinkoille, arkuille, lankuille ja rikkinäisille huonekaluille ja kääriytyivät vanhoihin vaippoihin, säkkeihin, peitteihin ja oviverhoihin, joita ullakolla räkyili. Näin pukeutuneina he olivat tavattoman mielenkiintoisen näköisiä. Toiset tupruuttivat lakkaamatta savukkeita, toiset istuivat kärsivällisinä kimnasistivaippoihinsa kääriytyneinä jalat koukussa. Vihdoin veti eräs niistä pojista, joita Piotr ei tuntenut, kirjan povitaskustaan ja alkoi lukea puoliääneen. Se oli kansantaloudellinen teos, täynnänsä ammattisanoja. Oppilas luki tätä teosta hartaasti, innokkaasti, vieläpä niin intohimoisesti, että hänen nenänsä tuli aivan punaiseksi. Kuulijat tuntuivat kuuntelevan erikoisen tarkkaavasti eräitä tutkimuksen monimutkaisia lauseita, joita Piotr vain vaivoin ymmärsi. Kun lukija päätti esitelmänsä, veti toinen tulokkaista esiin vihon ja luki eräänlaisen historiallisen esityksen Puolan häviöstä. Tästä sai Piotr jo paremmin selon ja hän kuunteli uteliaana. Esitelmän jälkeen, jossa selitettiin tunnettuja historiallisia tosiseikkoja ja joka oli höystetty kajahtavilla voimasanoilla ryssiä, »moskaleja» ja »kavaltajia» vastaan, seurasi keskustelu, jossa myöskin sinkoili interjektsioneja »matoja» ja etenkin erästä henkilöä vastaan, joka paksunahkaisen eläimen mukaan oli saanut »tapiirin» nimen.

Koko tämän istunnon lopuksi lausuttiin puolalainen runo. Solakka, kaunis, mustatukkainen, sinisilmäinen nuorukainen, joka oli kuin pojaksi pukeutunut tyttö, esitti ulkoa Slowackin runon »Agamemnonin hauta». Hän lausui olosuhteiden vuoksi puoliääneen, hiukan teennäisesti ja sentimentaalisesti, mutta harvinaisen tehoavasti. Kuulijat palkitsivat häntä vilkkain, vaikkakin aivan hiljaisin suosionosoituksin. Kun he olivat yhteisesti perätysten virkistäytyneet yhdellä ainoalla savukkeella, jota jokainen pari kertaa imi, päättyi salainen istunto.

Piotr oli hyvin mielissään. Hänelle tuotti erikoista huvia se, että nämä salaopinnot tapahtuivat hänen ullakollaan. Ne antoivat hänelle sitä paitsi tilaisuuden edistyä puolankielen taidossa. Kun hän entistä uteliaampana tarkkasi tapahtumia pihalla ensimmäisen kokouksen jälkeen, huomasi hän, että herra Kozdrojn kasvatit eivät olleet enää ajatuksen vaihdossa aidanraosta sotamiesten kanssa ja että heidän suhteensa naapuritonttiin olivat katkenneet. Hän tiesi kokemuksesta, miten pian mieliala kaksikymmenvuotiailla nuorukaisilla saattaa muuttua, eikä hän sitä ihmetellyt. Tästä lähtien sulkeutui hän säännöllisesti ruokakonttoriinsa ja kuunteli uteliaasti niitä tutkimuksia ja teoksia, joita täällä esitettiin. Yhä uusia henkilöitä kokoontui uunitorven ääreen, ja kokoontujien joukko kasvoi. Etenkin luettiin paljon runoja, ja Piotr saattoi tällä tavoin tutustua puolalaiseen kirjallisuuteen. Useista runoista hän piti heti ensi kuulemalta, ne painautuivat hänen muistiinsa tunteen elävinä, luomiskykyisinä muotoina. Mutta ennen kaikkea viehätti häntä näiden tapahtumien salaperäisyys. Ei kukaan tiennyt tästä mitään. Rakojen läpi tunkeutui hänen piilopaikkaansa puolan kieli, runous ja herkkäuskoisen ja hätäisesti arvostelevan nuorison filosofia.

Eräänä päivänä ei Piotr saattanut mennä piilopaikkaansa ullakolle, kun hänen oli samaan aikaan oltava kasarmilla. Hän tuli kotiin tavallista myöhemmin, jolloin salaliittolaiset hänen laskujensa mukaan olivat jo koolla ulkovinnillä. Kun upseeri kiiruhti portaita ylös, tapasi hän siististi puetun herran, joka juuri näytti olevan tulossa alas. Herralla oli yllään majavannahkaturkki, päässä muodikas hattu ja kädessä kävelykeppi. Piotr kysyi vieraalta hämmästynein ilmein venäjäksi:

— Etsittekö minua?

— Suokaa anteeksi… sanoi vieras. — Minä olen kimnaasin opettaja ja etsin opettaja Kozdrojn oppilaskotia.

— Opettaja Kozdrojn oppilaskoti on alhaalla. Täällä ei asu muita kuin minä.

Vieras herra otti lakin päästänsä ja meni rappuja alas. Vasta nyt selvisi Piotrille, että ylhäinen herra vakoili salaliittolaisia, jotka harrastivat Puolan runoutta ja historiaa. Hän otaksui, että kaupungilla asuvat entiset kozdrojlaiset olivat johtaneet asianomaiset jäljille, ja päätti varoittaa tuntemattomia opettajiaan. Mutta miten? Pitikö hänen ilmoittaa heille, että hän oli jo kauan tiennyt heidän kokouksistaan, ilmaista heille, että hän tunsi heidän salaisuutensa? Siihen ei hänellä juuri ollut halua, ja hän häpesi osallisuuttaan näiden nulikkain asioihin. Hän päättikin sen sijaan pitää nuuskijaa silmällä. Piotr viipyi hetken kotonaan ja lähti sitten pois. Hän oli huomannut, että majavannahkaturkkinen herra oli herra Kozdrojn asunnossa todennut kolmen vanhemman oppilaan poissaolon ja sitten mennyt kadulle, missä hän jonkun matkan päässä kulki edestakaisin ja aivan kuin muun työn puutteessa teki kävelykepillään merkkejä lumeen. Piotr otti tehtäväkseen ajaa hänet kadulta pois. Hän meni kadun yli käytävälle, missä pedagogi herrasteli edestakaisin, ja seurasi häntä hätäilemättä jonkun matkan päässä. Opettaja, joka tunsi, että joku liikkui aivan hänen kintereillään, lähti epäröiden pois ja kulki hitaasti kaupungille päin.

Salaliittolaisten suojelija oli menetelmäänsä tyytyväinen. Mutta kun hän paria päivää myöhemmin istui piilopaikassaan »oppitunnilla», kuuli hän portaiden narinaa ja aavisti pedagogin tulevan. Ruokakonttorin ovenraosta näki hän hänet hetken kuluttua. Opettaja oli salaa ja suurinta varovaisuutta noudattaen hiljaa kuin kissa noussut rappusia ylös saakka, heristi korviaan kaikkiin suuntiin ja katsoi tutkivasti ympärilleen. Hän oletti nähtävästi, että lukiolaisten kokouksia pidettiin tykistöupseerin huoneistossa, sillä hän suuntasi äänettömät askeleensa upseerin ovelle ja pani korvansa avaimen reikään. Mutta samassa tuokiossa syöksähti Piotr piilopaikkansa ovesta hämmästyneen nuuskijan eteen.

— Mitä tämä on! — huusi hän. — Te näyttelette pedagogia ja hiivitte kuuntelemaan vieraille oville! Kyllä minä näytän sinulle, senkin majavannahkainen lurjus!

Hän kahmaisi kiinni majavannahkaturkkiin, kunnes äänetön suu peittyi kauluksen alle ja pedagogi tuli kauhusta siniseksi. Sitten hän antoi vieraan tehdä sotilaallisen täsmällisesti käännöksen ja auttoi häntä polventöytäisyillä rappusista alas.

Nuoret kirjallisuudenharrastelijat avasivat kolinasta ja huudosta säikähtyneinä hiljaa ullakon oven ja katsoivat kuin rotat reiästä porraskäytävään. Kuvaamattoman ihastuksen vallassa ja silmät selkiselällään he totesivat tapahtuman, ja heidän sydämensä säilyttivät nauttien tämän kohtauksen koko elämäksi. Piotr oli juuri lähtemäisillään takaisin, kun hän näki heidät seisomassa rivissä. Hän silmäsi heidän rintamaansa ankarin katsein ja komensi heitä käskevin elein kuin sotilaskomppaniaa:

— Korjatkaa luunne! Ja katsokaa perhanassa, ettette toista kertaa…